torstai 8. maaliskuuta 2012

Linja-autossa 6

Ensin päivän läheltäpiti-tilanne. Tapahtumahetkellä allekirjoittanut ei istunut linja-autossa, mutta oli hyvin lähellä ottaa kontaktia ison auton isoon tuulilasiin. Sattumus kuitenkin osuu teemaan, sillä toisena osapuolena olivat linja-automatkustajat.

Keväinen sää auringonpaisteineen innosti taas nousemaan satulaan. Tiet ovat toki edelleen jäässä, joten kovaa polkeminen oli edelleen pelottavaa. Pyöräillessähän ei säästellä. Se on täysillä tai ei ollenkaan. Tietenkin suuri nopeus yhdistettynä nastattomiin renkaisiin ja jäiseen tiehen on melkoisen mielenkiintoinen yhdistelmä hulluutta ja vaarallisia tilanteita.

Jäinen mutka, jalka maahan kaatumisen välttämiseksi, kiihdytys mutkan jälkeisellä suoralla ja vapaa liukuminen  alas loivaa mäkeä. Aurinko hellii kasvoja, mutta häikäisee vähän. Mäen alla pysäkillä noin tusinan verran ihmisiä odottamassa ilmeisesti pian saapuvaa linja-autoa. Havainnon pystyi tekemään jo kaukaa, jarruttelu alkoi.

Noin viisikymmentämetriä ennen pysäkkiä linja-auto kaartoikin näkyviin mutkan takaa. Päinvastaisesta suunnasta kuin mukavaa vauhtia jäistä mäkeä lasketteleva pyöräilijä. Tällöinhän jokaisen pysäkillä seisovan katse on odottavan kärsimättömästi suunattuna bussin odotettuun tulosuuntaan. Pyöräilijä jää tietenkin huomaamatta, sillä linjurin tullessa näkyviin, jokainen aloittaa kuumeisen bussikortin kaivamisen toppatakin tai laukun uumenista.

Linja-autoa odottaessa pysäkkiväki värjöttelee, joko katoksen uumenissa tai sitten aivan pyörätien reunassa jättäen tilaa ohi menevälle kevyelle liikenteelle. Tilanteet kuitenkin vaihtuvat äkisti. Kulman takaa ilmestyvä odotettu bussi saa tusinan odottelijan ottamaan kaksi askelta lähemmäs tien reunaa. Katse on toki luonnollisesti ollut edelleen koko ajan suunnattuna joko linja-autoon, taskuun tai laukkuun. Pyöräilijä on tässä vaiheessa joukosta noin kymmenen metrin päässä. Pyöräilijä jarruttaa edelleen. Eihän se kauheasti auta jäisellä tiellä. Pyörä onneksi ehtii pysähtyä ennen törmäystä, mutta meinaa luisua jäällä päin auton keulaa.

Ideaalitilanteessa tulevat matkustajat hiukan huomiokykyä osoittaen voisivat kääntää päätään myös toiseen suuntaan ennen astumistaan sille reitille, jonka oli juuri jättäny vapaaksi muulle liikenteelle. Suojatielle mennessä toivottavasti muistavat vilkuilla joskus molempiin suuntiin.

Touhotus on varmasti hyvä sana kuvaamaan sitä vilskettä, joka alkaa pysäkillä linja-auton saapuessa. Touhottaessa sattuu ja tapahtuu. Onneksi pyöräilijä oli nähnyt tällaista touhotusta tapahtuvan aiemminkin ja alkoi jarruttamaan jo 50 metrin päässä laumasta eikä viime hetkellä kymmenen metrin etäisyydellä.

Muutoin olisi saanut linja-auton kuljettaja katsella tuulilasistaan erään blogia kirjoittavan nuoren miehen kasvonpiirteitä oikein lähietäisyydeltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti