Kauas karkaavat pilvet

Muumeissa Muumipeikko ystävineen pääsee lentämään vaaleanpunaisilla pilvillä. Taikurinhattu tekee ihmeitä. He toteuttavat samalla monien, ehkä kaikkien haaveita, lentämisestä.

Meidän tuntemamme pilvet ovat valkoisia. Poikkeuksen muodostaa tummat sadepilvet, joihin vesi on tiivistynyt. Sateen jälkeen pilvi on jälleen valkoinen, muttei koskaan pinkki. Minkä muun värinen pilvi voisi olla?

Entä jos tulevaisuudessa saastunut ilma värjäisi veden ruskeaksi. Sadepilvet olisivat ruskeita. Sade olisi ruskeaa. Sateen jälkeen ihmeteltäisiin. Kaikki paikat kaamean näköisinä. Ikään kuin elokuvassa "Muumipeikko ja pyrstötähti" nokisateen jälkeen. Viljonkka pesee mustaksi muuttunutta puuaitaa. Piisamirotan sanat ovat viisaat tämän nähdessä siivouksen:

"Ei siivoaminen mitään auta!"

Pitääkö meidänkin päästää tilanne niin pahaksi, ettei sen hetkiset toimet enää auta? Eikö olisi jotenkin fiksumpaa tarttua toimeen ja ennaltaehkäistä uhkakuvien syntyminen?

Polttomoottoriautot ovat maailman typerin asia tällä hetkellä. Käsittämätöntä hölmöilyä. Autot (valtaosa käytössä olevista) tarvitsee liikkuakseen polttoainetta, jonka valmistukseen tarvitaan öljyä. Öljyvarantoja ei kasva aivan jokaisen kulman takana, joten niitä tavoitellaan hanakasti. Varpaanikaan eivät ehkä riittäisi laskemaan tämän vuosituhannen puolella käytyjä "öljysotia". Ihan sama mitä Yhdysvallat tai muut hyökkääjät lässyttää syyksi miehitystoimilleen Lähi-Idässä.

Autot voisivat käydä esimerkiksi vedellä. Kyllä. Semmoinenkin peli on keksitty. Käytetään silti toki polttomoottoreita ja tungetaan rahamme öljymiesten taskuun. Esimerkiksi Suomessakin Neste Oil on kolmen suurimman yrityksen joukossa, ellei jopa suurin. Kyseiset isojen öljy-yhtiöiden omistajat pyörittävät maailmaa. He ovat niin solmussa jokaiseen teollisuuden haaraan rahoineen ja vaikutusvaltoineen, ettei kukaan tai mikään voi sanoa vastaan. Muutaman ihmisen takia kaikki kärsivät.

Mutta niinhän se taitaa yleensä olla. Terrorismi, kouluampumiset, sodat... Yksittäisten ihmisten tai pienten joukkojen päätöksiä aiheuttaa pahaa ympärilleen.

Ahneus, oman edun tavoittelu ja raha. Nämä ovat aiheuttaneet ristiretkistä asti sotia ja kaaosta. Näin tulee myös aina olemaan. Tulevaisuus ei näytä yhtään valoisammalta, vaikka pilvet olisivat valkoisia jatkossakin.

Valebloggaaja

Aloittaessani blogin kirjoitusta loin itselleni tapojeni mukaisesti kunnianhimoisen tavoitteen. Jo viikon jälkeen pidin itseäni typeryksenä. Muutaman viikon kuluttua muutkin alkoivat toitottaa samaa. Siinä vaiheessa oli jo pakko uskoa.

Laadukkaan tekstin kirjoittaminen päivittäin käy ihan työstä. Hyvään lopputulokseen tähtäävä kirjoitusprosessi on vaativa ja raskas urakka. Toisinaan teksti suorastaan purskahtaa arkille, toisinaan monen tunnin kiristelyn ja päänsäryn jälkeen saa aikaiseksi vain pienen palstan turhanpäiväistä jorinaa.

Kuka tahansa voi kirjoittaa blogia ja niitä luetaankin valtavasti. Pitäisikö blogin kirjoittajalla olla jokin tutkinto tai todistus kirjoitustaidoista? Edes jonkinlainen koulutus tai kurssi käytynä kirjoittamisesta voisi olla hyvä. Jos näitä alettaisiin vaatia, niin monet kirjoittajat saattaisivat narahtaa valebloggaajina. Ai ai. Lukijoita on viilattu silmään kauan ja useasti.

Kirjoittajalla on luonnollisesti suuri vastuu, tutkintoa tai ei. Blogien kirjoittajat yleensä nauttivat kuitenkin hieman eri vapauksista kuin esimerkiksi valtakunnan lehtiin kirjoittavat toimittajat. Bloggaajien ei tarvitse olla niin tarkkoja kieliasun ja oikein kirjoituksen kanssa. Lähteitäkään ei aina jaksa tarkistaa. Kirjoittaminen on enemmän "mutu"-pohjalla.

Blogien lukijalle jää täten suuri tontti ja vastuu myös. Muutenkin verkon ja median pursutessa ylimäärin informaatiota, on lukijan katsottava tekstejä paksujen kriittisten lasien läpi. Kaikkea ei pidä ottaa vastaan eikä hyväksyä sellaisenaan. On ihan oikein haastaa tekstiä väittämällä vastaan, kyseenalaistamalla tai esittämällä  tarkentavia kysymyksiä. Joskus asioita voi tyrmätä, mutta tällöin täytyy esittää omia hyviä perusteita. Ei sovi jäädä valekriitikoksi.

Pureskelin kirjoittamista. Pyöritin sanaa mielessäni kuin täyteläistä punaviiniä ennen ensimmäistä maistelua. Yritin saada sanasta kaikki aromit irti. Kirjoitin sen paperille ja tuijotin. Mietin. Tulin siihen lopputulokseen, ettei kirjoittaminen ole kivaa väkisin. Yli kahdeksankymmenen tekstin tekeminen pakottamalla itsensä päivittäin työntouhuun oli varmasti kehittävä kokemus, mutta jatkossa aakkosia tippuu riveille vain hyvällä fiiliksellä, vapautuneesti ja vailla pakkoa kirjoittamisesta.

Muuten teksteistä katoaa sielukkuus ja luonne. Se tunne ja ote, jota teksteillä haluaa välittää.
Pakottamalla itseni kirjoittamaan tunsin itseni valebloggaajaksi. Nyt on palattava alkulähteelle, löydettävä itsensä ja perimmäiset syyt kirjoittamisen takana.

Lupaan sinulle, blogini, pitää sinut joka päivä mielessäni, vaikken päivittäin kävisikään sinua hoitamassa. Tällöin tavatessamme minulla on sinulle aina täyteläisempää tarjottavaa.