Jalkapallotarina

Kirjoitin alla olevan viestin valmentamalleni joukkueelle.

Hei potkupalloväki,

kerron teille lyhyen tarinan jalkapallosta. Toivottavasti nämä harvoin tulevat viestini tavoittavat myös pelaajat.
 

Olen ottanut palloilijana ensiaskeleeni 90-luvun puolivälissä Kotkassa. Tuohon aikaan jalkapallohalli oli harvinainen hienous, puhumattakaan päällystetystä alustasta. Talviharjoittelua sisätiloissa tehtiin katetuilla hiekkakentillä.

Meidän kodin lähellä ei ollut lähellä nurmialuetta, jossa olisi voinut pelata ja potkia palloa. Harjoittelin 6-vuotiaasta alkaen potkaisemista rivitaloasuntomme edessä asfalttimäessä, isä yleensä mäen yläpäässä maalilla.

Vanhempana vietin lukemattomia tunteja läheisellä hiekkakentällä. Aurinkoisina kevät- tai kesäpäivinä saatoin olla kentällä koko päivän, välillä pitäen ruokatauon. Alkukeväästä ja loppusyksystä oli räntäisiä ja märkiä kelejä. En piitannut, vaan vedin tuulipuvun päälle ja menin samalle hiekkakentälle treenaamaan. Viisi vuotta potkin jääkiekkomaaleihin ennen kuin paikalle tuotiin pienet jalkapallomaalit.

1990 -luvulla Kotkan jalkapallohallissa oli toki päällyste: kova ja liukas hiekkatekonurmi. Pelasimme pitkät hallihousut jalassa, jottei hiekka rikkoisi ihoa.

Asfalttia, hiekkaa, hiekkatekonurmea, sadetta, räntää ja pakkasta.

JJK -00 Red harjoitteli perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina Vehkalammen kumirouhekentällä. Aurinkokin muisti helliä ahkeria harjoittelijoita ja opinto- sekä työviikosta väsynyttä valmentajaa.

Lauantaina kentällä oli meidän treenien alkaessa hurjan paljon poikia ja tyttöjä potkimassa; suurin osa ei edes pelaa missään seurassa. He tulivat hyvälle kentälle pitämään hauskaa, nauttimaan jalkapallosta. En häätänyt ketään pois kentältä, sovimme vain alueet, joita he voivat käyttää meidän harjoitellessa.

Meidän joukkueen pojilla on asiat melkoisen hyvin. Heidän joukkuetta johtavat kaksi erittäin osaavaa ja tunnollista herraa. Valmentaja yrittää tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ja osallistuu tapahtumiin aina pystyessään. Kenttätilanne on Jyväskylässä huikea. Viitaniemi ja Vehkalammen kentät ovat loistavia jalkapallon pelaamiseen. Joukkueella on harjoituksiin tarvittava välineistö: liivejä, tötsiä, tikkaita yms.

Odottaisin aurinkoisena sunnuntaina treeneissä olevan 19:stä pelaajasta useammankin kuin kahdeksan. Kiitos teille, jotka jaksatte käydä ahkerasti ja kehitytte jatkuvasti.

Minulle jalkapallo on tärkeä asia ja siksi jaksan tehdä tätä tärkeää työtä. Toivottavasti se on tärkeätä teillekin.

Futisterveisin,

Olli

Pelinavaus

Miten Tinderissä avataan peli siten, että päästään hyökkäysalueelle?

Mulla lukee Tinder -profiilissani: "Ensimmäinen askel on kaikista tärkein."

Tämä aforismi pätee todella laaja-alaisesti kautta elämän. Joskus olen kuullut sanottavan, että on tärkeämpää lähteä toteuttamaan nopeasti oikeaan suuntaan kuin suunnitella kokonaisuutta valmiiksi ja vasta sitten toimia. Koen olevani hyvä keskustelija ja Tinderin avulla olen päässyt kokeilemaan erilaisia taktiikoita pelinavaukseen. Haluatko kuulla mikä toimii ja mikä ei? Tiedän, että haluat! Nyt mennään.

On tylsiä aloituksia, hyviä aloituksia ja sitten suorastaan surkeita keskustelunavauksia. Listattakoon tylsiksi (joskin turvallisiksi) perinteiset tervehdykset kuten "moi", "hei" ja "terve". Askeleen edistyksellisempään suuntaan menevät sävyltään leikkisämmät kuten "moikka", "hellou" tai "heippa". Tylsä avaus voi kuitenkin olla satojen kanssa jutelleelle stoppi - keskustelu ei välttämättä käynnisty ollenkaan molemminpuolisesta tykkäämisestä huolimatta. "Ensimmäinen askel on kaikista tärkein."

Hyviä aloituksia voisi puolestaan listata tähän vaikka kuinka paljon. Pitäydyn kuitenkin kertomaan havaintoja siitä, millainen olisi hyvä avaus. Näitä ohjeita voi sitten soveltaa käytäntöön kukin tahoillaan.

Ensinnäkin hyvä aloitus on reipas ja innostunut. Tietenkin liian innokas vaikutelma saattaa olla epäuskottava, eikö? Nuo tylsät ja turvalliset tervehdykset nousevat kategoriaan "hyvät", jos niihin yhdistää mukavan hymiön ja/tai huutomerkin. Itse suosisin molempia sekä leikkisämpää tervehdystä. Huomannette, että listasta puuttui "moro". Morottelu on jätkien välinen juttu. Sanovatko tytöt pojille Tampereellakaan "moro"? (lisätty 10min. myöhemmin: tyttö aloitti juuri keskustelun sanomalla moro. Ensimmäinen ikinä. Ja Tampereeltahan toki huuteli!)

Toisekseen hyvä aloitus on kohdennettu. Tutustu keskustelukumppaniisi etukäteen. Jos profiili ei tarjoa aineksia, niin katso kuvia, ja mieti mitä haluaisit juuri sille henkilölle sanoa. Jonkinlainen aitous toimii ehdottoman hyvin. Kyllä sinä pystyt siihen, vaikka nyt mietit "että miten muka pystyn kohdistamaan tuntemattomalle mitään."

Kolmanneksi hyvä aloitus on, tylsästä poiketen, jotenkin raikas ja erilainen. Kenties yllätävän aloituksen keksimisestä tulee pitkään käyttäessä pieni paine. Hyvään tervehdykseen voisi liittää perään jonkin kivan kysymyksen. Kuulumisen kysyminen menee mun kategoriassa tylsään. Sillä ei ehkä kannatta aloittaa. Itse vaihtelen kysymystä fiiliksen mukaan ja yleensä pyrin kysymään jotakin, jonka uskon profiilin perusteella kuuluvan toisen elämään. Tai sitten perusvarma "mikä sun lemppari Pokémon on?".

"Heii :) Tosi kiva, että sinäki painoit tykkäystä!"

Neljänneksi hyvästä aloituksesta nostettakoon esille toisen kehuminen. Jos saat keskustelukumppanin, rehellisesti, tuntemaan itsensä tärkeäksi, niin olet todella vahvoilla! Jos kehut, niin ole rehellinen. Jos tuntuu oikeasti siltä, että "oli tosi jees ku sain matchin sun kanssa", niin sano se! Jos ei tunnu, niin älä sano. Muovi murenee nopeasti.

Mitäs sitten ne huonot aloitukset sitten ovat? Olen kuullut muutamia mukavia, joita en suosittele käytettäväksi. Esimerkiksi tällainen äkkiseltään ehkä monesta miehestä mukavan rennolta tuntuva "mitäs mimmi" -heitto ei todennäköisesti tee toivottavaa vaikutusta.

Olen myös kuullut nimellä tervehtimisen olevan vähän etovaa. Kyllä se minustakin tuntuu lipevältä, jos ei tunne toista ollenkaan. Huonoimmiksi aloituksiksi laitettakoon asiattomuudet. Ai mitkä?

"Haluuks nähä mun palmun?" Ei jatkoon.

Ensimmäinen askel on kaikista tärkein.

Koolla on väliä

Onhan Tinder vielä kaikkien huulilla, onhan? Ainakin käyttäjiä tuntuu tulevan koko ajan lisää. Tai sitten Tinder oppii tunnistamaan liiallisesta käytöstä johtuvat oireet ja ilmoittaa "pelaajan" hyvinvointia ajatellen, että "lähelläsi ei ole uusia käyttäijiä." Raha-automaatit voisivat myös kieltäytyä ottamasta rahaa vastaan, jos on hävinnyt paljon lyhyen ajan sisään. Ei kaikkea kerralla!

Uusi juttu, johon olen hiljattain törmännyt, on ihmisten profiilitekstien muuttuminen. Viime aikoina on tullut vastaan naisten profiileja, joissa he ilmoittavat oman pituudensa. Edellinen taisi olla 179cm. Siihen vielä korkkarit ja meikäläisellä tulisi niska kipeäksi jo silmiin katsomisesta.

Mihin oman pituuden ilmoittamisella pyritään? Onko pituuden ilmoittaessa itsellä jokin "alamitta" tiedossa jo ennakkoon? "Alle 180cm en halua tapailla?" Todennäköisesti on. Pitkän tytöt voivat oman mittansa ilmoittamalla torjua jo ennakkoon "liian lyhyet" miehet. Mutta eihän se niin toimi! Eikös se niin ole, että kaikilla suurmiehillä on itseään pidempi nainen?

Olen kuullut myös miesten laittavan näkyvii oman pituudensa. Kenties tällä torpataan liian pitkät naiset heti alkuunsa. Miehiltä kuultua ja itse koettua: keskustelussa tulee hyvin nopeasti piste, jossa nainen kysyy miehen pituutta. Kyllähän tämän tiedon valmiiksi ilmoittaminen vähentää kysymisen vaivaa.

Eikö profiiliin voisi sitten lisätä muutakin tarpeellista infoa? Onko varattu, miksi käyttää Tinderiä, kuinka kauan on käyttänyt, miten on päivä mennyt, mitä opiskelee/missä on töissä, mistä on kotoisin. Ei tarvisi enää jutella ollenkaan! Tai voisi mennä ns. suoraan asiaan. Mikä lie se asia sitten onkaan.

Ja voihan toki muitakin "kiinnostavia mittojaan" ilmoittaa! 

Pertti, 32
5cm.

Ulla-Kukka, 28
70D