Elämäntiellä on valtavasti etappeja. Välimatka etappien välillä vaihtelee, mutta meillä on tapana juhlistaa maaliin pääsyä. Tapa on hyvä, sillä juhlistaminen on merkki pitkään kuljetusta tiestä, voitetuista haasteista ja lisäksi siirtymäriitti. Entinen täytyy lopettaa ennen kuin voi turvallisesti, levollisesti, keskittyneesti ja täysillä siirtyä eteenpäin. Juhla on hieno, symbolinen tapa päättää yksi matka ja aloittaa uusi.
Haastavaa aikaa elämässä ovat jonkin etapin viimeiset mutkat. Esimerkiksi ripille pääsyä ja konfirmaatiota pidetään kulttuurissamme yhtenä merkittävänä etappina elämän varrella. Rippileirin viimeinen päivä itkuisien halauksien kanssa on kuitenkin monelle nuorelle raskas. Konfirmaatio ja rippijuhla aloittavat kuitenkin uuden etapin. Samaa ajattelutapaa voisi käyttää verratessa ylioppilastutkintoa, -juhlia sekä -kirjoituksia. Kovan työ palkitaan todistuksella ja juhlilla, joiden jälkeen suunnataan uusiin haasteisiin.
Elämäntiellä on valtavasti etappeja. Monien haastavien vaiheiden jälkeen useimmat ihmisistä päätyvät työelämään, jolloin suurinosa "perusetapeista" alkaa olla takanapäin. Työelämässä voi kuitenkin tulla vastaan monenlaista kiemuraa ja ylämäkeä. Toiset työelämänetapeista ovat harkittuja ja pitkään suunniteltuja, toiset taas tulevat yllättäen eivätkä ole aina positiivisia. Äkillinen irtisanominen on ikävä yllätys, jonka jälkeen täytyy kuitenkin aloittaa taas uusi matka.
Harkittu muutos saataa taas liittyä työpaikan vaihtamiseen tai muihin haasteisiin siirtymiseen. Tällöinkin alkaa uusi etappi. Haastavaa aikaa työelämässäkin ovat etapin viimeiset mutkat. Pitkään samassa toimessa olleelle eteenpäin siirtymiseen liittyy runsaasti erilaisia velvollisuuksia, toimia ja tunteita.
Tutut kuviot synnyttävät elämään turvallisuudentuntua luovia rutiineja. Lähipiiriin on saattanut tulla uusia ystäviä työn kautta eikä muidenkaan työkavereiden hyvästely välttämättä ole helppoa. Tutusta työympäristöstä voi muodostua itselle toinen koti, johon on ollut aina helppoa ja mukavaa mennä.
Seuraajan koulutuksen ja asioiden järjestelyiden jälkeen on mahdollista alkaa odottaa viimeistä työpäivää. Toiset joutuvat keräilemään ja muuttamaan tavaroitaan. Sekin tehdään vielä viimeisellä työviikolla.
Etapin päättää yleensä läksiäisjuhlat. Etapin päättyessä olisi mielestäni keskeistä pysähtyä ajattelemaan mitä kaikkea on tarttunut matkaan. Mitä on oppinut muista, itsestään ja asioista yleensä? Keitä on oppinut tuntemaan?
Jokaisen välietapin jälkeen taskut ovat entistä täydempänä hienoja kokemuksia ja osaamista, joiden kanssa pärjää taas seuraavien seikkailujen parissa. Juhlien jälkeen on hyvä suunnata pää pystyssä kohti uusia haasteita!
Kiitos Mega, kiitos kaverit.
Kiitos mahdollisuudesta työskennellä teillä ja kanssanne.
Kiitos kaikesta mitä olen oppinut, kiitos kaikista, joihin olen tutustunut.
Olen tuntenut aina tulevani kotiin saapuessani toimistolle.
Kiitos kuluneesta 22 kuukaudesta.
En ole katunut päivääkään kanssanne viettämästäni ajasta.
Ennakkoluulottomasti kohtia uusia haasteita!
- Olli
sunnuntai 25. marraskuuta 2012
tiistai 20. marraskuuta 2012
Mammat töihin
"Lasten kanssa kotona oleminen ei lyö leiville, kenenkään näkökulmasta."
Edellinen, 19.11. kirjoitettu tekstini alkaa nykyisten trendien pohdinnalla. Ajankohtainen aihe on ollut myös viime viikolla pääministeri Jyrki Kataisen lausunto, jonka mukaan kotiäidit pitäisi saada nykyistä nopeammin äitiyslomalta takaisin töihin. Talousnäkymien ollessa synkät ja valtion velan kasvaessa on perusteltua ja ymmärrettävää, että hallituksen johtaja ehdottaa ja keksii ideoita tilanteen kohentamiseksi. Kataisen kommenttia ei ole syytä tarkastella tasa-arvokeskustelun kannalta, sillä hän patistaisi varmasti samoilla puheilla koti-isätkin töihin. Tällä hetkellä lapsia kotona hoitaa isä vain 5%:ssa perheistä.
Kataisen lausunto aiheutti luonnollisen vastareaktion kotiäideissä, jotka kokivat kommentin hyökkäyksenä heitä vastaan. Puolustuspuheenvuoroissa kerrottiin kotona olemisen olevan ihan täyttä työtä ja, ettei vapaa-aikaa jää kuin noin tunti päivässä.
Kataisen lausunnon lähtökohtana on työurien pidentämisen tavoite. Tällä hetkellä pohditaan kuumeisesti eri vaihtoehtoja veroeurojen lisäämiselle Suomessa ja pääministerin avaus oli yksi idea veronmaksajien lisäämiseksi. Suurien ikäluokkien ("baby boomers") alettua jo jäämään eläkkeelle Suomessa ollaan ymmärretty vihdoin kuinka ikävät näkymät lähitulevaisuudessa odottavat. Maatamme uhkaa työvoimapula.
Entinen pääministeri Matti Vanhanen kommentoi haastattelussa ymmärtävänsä suomalaisen teollisuuden siirtymisen esimerkiksi Kiinaan, jossa työvoima ja raaka-aineet ovat halvempia. Vanhanen totesi myös yritysjohtajan olevan älykäs siirtäessään toimintonsa maihin, joissa on saatavilla osaavaa työvoimaa.
Hyvä pointti Vanhaselta. Ilman työntekijöitä toiminta kutistuu ja kenties lakkaa kokonaan. Voittoa ja ehkä kasvuakin tavoittelevalle yritykselle skenaario ei ole houkutteleva.
Takaisin kotiäiteihin. Heidän vastahyökkäyksensä Kataisen suuntaan tuntuu oudolta. Esimerkiksi Iltalehden (17.11.2012) haastattelema äiti kertoo olleensa kotona pienen poikansa kanssa kuusi kuukautta, jonka jälkeen siiryi takaisin työelämään. Pojan isä oli pojan kanssa kotona seuraavat kolme kuukautta ja yhdeksän kuukauden iästä alkaen poika on ollut päivähoidossa vanhempien ollessa töissä.
Huh, onpa kummallinen ajatus? Hoitopaikka lapselle? Mikä se on?
Samassa jutussa Iltalehti selvittää millainen menoerä Kataisen töihin patistelemat kotiäidit ovat. Luvut ovat melkoisia. Vuoden verran kotiäitinä oleminen maksaa valtiolle noin 15 000 euroa ja kolme vuotta kotona oleminen noin 60 000 euroa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan mukaan viime vuoden lopussa yli 60 000 äitiä oli kotona lastensa kanssa. 60 kertaa 60 ja monta nollaa perään. Melkoisen iso summa. Ei ihme, että entinen valtiovarainministeri haluaa potkia mammat töihin!
Olisi mukavaa pohtia asiaa vielä lapsen kasvun, kehittymisen ja hyvinvoinnin kannalta, mutta asiantuntijuus ei riitä sen puolen syvälliseen problematisointiin. Raha ei missään nimessä saa mennä pienen vauvan edun edelle.
Edellinen, 19.11. kirjoitettu tekstini alkaa nykyisten trendien pohdinnalla. Ajankohtainen aihe on ollut myös viime viikolla pääministeri Jyrki Kataisen lausunto, jonka mukaan kotiäidit pitäisi saada nykyistä nopeammin äitiyslomalta takaisin töihin. Talousnäkymien ollessa synkät ja valtion velan kasvaessa on perusteltua ja ymmärrettävää, että hallituksen johtaja ehdottaa ja keksii ideoita tilanteen kohentamiseksi. Kataisen kommenttia ei ole syytä tarkastella tasa-arvokeskustelun kannalta, sillä hän patistaisi varmasti samoilla puheilla koti-isätkin töihin. Tällä hetkellä lapsia kotona hoitaa isä vain 5%:ssa perheistä.
Kataisen lausunto aiheutti luonnollisen vastareaktion kotiäideissä, jotka kokivat kommentin hyökkäyksenä heitä vastaan. Puolustuspuheenvuoroissa kerrottiin kotona olemisen olevan ihan täyttä työtä ja, ettei vapaa-aikaa jää kuin noin tunti päivässä.
Kataisen lausunnon lähtökohtana on työurien pidentämisen tavoite. Tällä hetkellä pohditaan kuumeisesti eri vaihtoehtoja veroeurojen lisäämiselle Suomessa ja pääministerin avaus oli yksi idea veronmaksajien lisäämiseksi. Suurien ikäluokkien ("baby boomers") alettua jo jäämään eläkkeelle Suomessa ollaan ymmärretty vihdoin kuinka ikävät näkymät lähitulevaisuudessa odottavat. Maatamme uhkaa työvoimapula.
Entinen pääministeri Matti Vanhanen kommentoi haastattelussa ymmärtävänsä suomalaisen teollisuuden siirtymisen esimerkiksi Kiinaan, jossa työvoima ja raaka-aineet ovat halvempia. Vanhanen totesi myös yritysjohtajan olevan älykäs siirtäessään toimintonsa maihin, joissa on saatavilla osaavaa työvoimaa.
Hyvä pointti Vanhaselta. Ilman työntekijöitä toiminta kutistuu ja kenties lakkaa kokonaan. Voittoa ja ehkä kasvuakin tavoittelevalle yritykselle skenaario ei ole houkutteleva.
Takaisin kotiäiteihin. Heidän vastahyökkäyksensä Kataisen suuntaan tuntuu oudolta. Esimerkiksi Iltalehden (17.11.2012) haastattelema äiti kertoo olleensa kotona pienen poikansa kanssa kuusi kuukautta, jonka jälkeen siiryi takaisin työelämään. Pojan isä oli pojan kanssa kotona seuraavat kolme kuukautta ja yhdeksän kuukauden iästä alkaen poika on ollut päivähoidossa vanhempien ollessa töissä.
Huh, onpa kummallinen ajatus? Hoitopaikka lapselle? Mikä se on?
Samassa jutussa Iltalehti selvittää millainen menoerä Kataisen töihin patistelemat kotiäidit ovat. Luvut ovat melkoisia. Vuoden verran kotiäitinä oleminen maksaa valtiolle noin 15 000 euroa ja kolme vuotta kotona oleminen noin 60 000 euroa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan mukaan viime vuoden lopussa yli 60 000 äitiä oli kotona lastensa kanssa. 60 kertaa 60 ja monta nollaa perään. Melkoisen iso summa. Ei ihme, että entinen valtiovarainministeri haluaa potkia mammat töihin!
Olisi mukavaa pohtia asiaa vielä lapsen kasvun, kehittymisen ja hyvinvoinnin kannalta, mutta asiantuntijuus ei riitä sen puolen syvälliseen problematisointiin. Raha ei missään nimessä saa mennä pienen vauvan edun edelle.
maanantai 19. marraskuuta 2012
Sipsikakka-altaat
Kahdella eurolla katastrofia
Sukeltaminen ja altaat tuntuvat olevan nyt in. Luontokuvaaja-isäni oli kenties todistamassa tulevaa trendiä kolme vuotta sitten kuvatessaan haarapääskyjen sukeltelua. Sittemmin sukeltaneet ovat niin maailman talous, Nokia kuin Talvivaarakin. Viimeksimainittu kaiken lisäksi mahaplätsillä omaan kipsisakka-altaaseen.
Tästä koko kansan murheenkryynistä on viikolla revitty valtaisa määrä otsikoita ja faktoja, joten nyt on oivallinen aika koota yhteen tunnettuja asioita. Uutisilta ei ole voinut välttyä, sillä niin paljon on tuntunut osuvan epäonnea Talvivaara-yhtiön kohdalle. Tosin monet näistä onnettomista tapauksista johtuvat vastuunpakoilusta ja joidenkin henkilöiden osaamattomuudesta.
Yksi isoja puheenaiheita on ollut kaivoksen sivutuotteena syntyvä uraani, jota on nyt allasvuodon myötä päätynyt lähivesistöihin. Seuraavan vuosikymmenen aikana lähimaastossa temmeltää kolmipäisiä kaneja ja siivekkäitä peuroja. Lähialueen asukkaat saavat ravinteikasta vettä. Uraanipitoinen aamupuuro tekee hyvää vatsalle. Sähköä säästyy, koska jokainen alkaa hohtaa pimeässä. Toimitusjohtaja Perä Pekka tiesi onneksi uraanista kysyttäessä sen verran, että "kaikki metalli saadaan talteen". Melkoisesti sitä saadaankin, sillä Talvivaara tuottaa vuodessa 300-500 tonnia uraania!
Eturistiriitaakin on löydettävissä casesta. Lainaan seuraavan pätkän Juha Kauppisen blogista.
"Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen on vain virkavapaalla varsinaisesta toimestaan Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Itä-Suomen aluejohtajan pestistä, vahvistetaan GTK:n henkilöstöhallinnosta Suomen Luonnolle.
Ely-keskuksen ylijohtajana hän on hyvin suuressa valvontavastuussa: ely-keskus on Talvivaaraa valvova viranomainen. GTK taas on virasto, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa kaivostoiminnan edistäminen."
Ympäristöministeri Ville Niinistö haluaisi ilmeisesti tehdä jotain, mutta hän ei pysty. Kaikki muut tuntuvat haluavan Niinistön tekevän jotain. Miksihän mitään ei tapahdu?
Alussa oli suo ja kuokka. Mitähän lopusta löytyy?
Sukeltaminen ja altaat tuntuvat olevan nyt in. Luontokuvaaja-isäni oli kenties todistamassa tulevaa trendiä kolme vuotta sitten kuvatessaan haarapääskyjen sukeltelua. Sittemmin sukeltaneet ovat niin maailman talous, Nokia kuin Talvivaarakin. Viimeksimainittu kaiken lisäksi mahaplätsillä omaan kipsisakka-altaaseen.
Tästä koko kansan murheenkryynistä on viikolla revitty valtaisa määrä otsikoita ja faktoja, joten nyt on oivallinen aika koota yhteen tunnettuja asioita. Uutisilta ei ole voinut välttyä, sillä niin paljon on tuntunut osuvan epäonnea Talvivaara-yhtiön kohdalle. Tosin monet näistä onnettomista tapauksista johtuvat vastuunpakoilusta ja joidenkin henkilöiden osaamattomuudesta.
Yksi isoja puheenaiheita on ollut kaivoksen sivutuotteena syntyvä uraani, jota on nyt allasvuodon myötä päätynyt lähivesistöihin. Seuraavan vuosikymmenen aikana lähimaastossa temmeltää kolmipäisiä kaneja ja siivekkäitä peuroja. Lähialueen asukkaat saavat ravinteikasta vettä. Uraanipitoinen aamupuuro tekee hyvää vatsalle. Sähköä säästyy, koska jokainen alkaa hohtaa pimeässä. Toimitusjohtaja Perä Pekka tiesi onneksi uraanista kysyttäessä sen verran, että "kaikki metalli saadaan talteen". Melkoisesti sitä saadaankin, sillä Talvivaara tuottaa vuodessa 300-500 tonnia uraania!
Eturistiriitaakin on löydettävissä casesta. Lainaan seuraavan pätkän Juha Kauppisen blogista.
"Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen on vain virkavapaalla varsinaisesta toimestaan Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Itä-Suomen aluejohtajan pestistä, vahvistetaan GTK:n henkilöstöhallinnosta Suomen Luonnolle.
Ely-keskuksen ylijohtajana hän on hyvin suuressa valvontavastuussa: ely-keskus on Talvivaaraa valvova viranomainen. GTK taas on virasto, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa kaivostoiminnan edistäminen."
Ympäristöministeri Ville Niinistö haluaisi ilmeisesti tehdä jotain, mutta hän ei pysty. Kaikki muut tuntuvat haluavan Niinistön tekevän jotain. Miksihän mitään ei tapahdu?
Alussa oli suo ja kuokka. Mitähän lopusta löytyy?
lauantai 17. marraskuuta 2012
Ystävyydestä
Taustat
Kotkanpoikana olen osallistunut vuosittain suureen festivaalitapahtumaan Kotkan Meripäivillä. Kuitenkin muu festaritarjonta Suomessa on ollut itselleni vierasta. Kerran tarkoituksemme oli lähteä Pipefestiin, mutta reissu vesittyi monien onnettomien seikkojen yhteisvaikutuksesta. Yhden kerran olen ollut kuuntelemassa Apulantaa Turun Down By the Laituri tapahtumassa Aurajoen reunakivetyksellä ystäväni kanssa.
Viime kesänä tarjoutui kuitenkin vihdoin mahdollisuus lähteä Seinäjoelle Provinssi Rockiin ja vielä telttamajoitukseen! Esiintyjälistan katsastuksen jälkeen ei voinut olla lähtemättä mukaan. Pendulum oli tulossa historiansa kolmannelle keikalle Suomeen.
Lähtö
Liikkeelle pääseminen viikonlopun kynnyksellä sisälsi paljon kommelluksia ja säätöä ennen kuin viimein pääsimme starttaamaan kohti musiikkijuhlia. Ensin tarkoituksemme oli lähteä julkisilla, mutta hinta ja käytännöllisyys (viikonlopun aikataulut) puuttuivat peliin. Toiseksi olimme lähdössä kimppakyydillä, mutta se auto lähtikin päivää meidän aikomustamme aiemmin. Lopulta lainasimme kaverimme autoa ja sekin saatiin käyttöön vasta muutaman mutkan kautta. Lähtöpäätöskin saatiin aikaiseksi hienosti pari päivää ennen h-hetkeä!
Matkalla pysähdyimme kurkistamaan Ähtärin eläinpuiston ihmeitä. Lumileopardin häntä oli pidempi kuin seitsemän päiväinen työviikko. Karhut veikeitä ja lippu kallis. Ajoimme koko matkan myrskyn edellä ja seurasin silloin tällöin taustapeilistä pilvirintaman kertymistä, liikkumista ja tummumista. Kokemus oli sekä pelottava että innostava. Rankkasade saavutti meidät pysähtyessämme ruokailemaan huoltoasemalle, mutta onneksi vesi oli väsynyttä ja tipahti maahan ennen Seinäjokea eikä Provinssivieraat kastuneet.
Pendulum
Päivän alueella palloilun ja Apulannan jälkeen alkoi kiihkeä odotus. Suosikkibändimme nousisi lavalle hetkenä minä hyvänsä. Meillä oli jo yksi huikea kosketus Pendulumiin aiemmin, sillä kävimme joulukuussa 2010 Helsingin Kaapelitehtaalla katsomassa heidän Keikkansa. Jos jollain adjektiivilla pitäisi kuvata tunnelmaa Kaapelitehtaalla tuona yönä, niin sanoisin siellä olleen hullua. Pienessä sisätilassa 3 000 ihmistä pakkautuneena, latautuneena ja valmiina hyppimään, riehumaan ja laulamaan. Aikapommi räjähti bändin noustessa lavalle Salt in the Wounds- kappaleen säestyksellä. "Good evening Helsinki, you crazy mother fuckers. Make some noise! The more you give us the more we give you!"
Painajainen festareilla
Odotuksemme olivat korkealla suunnatessa festarialueelle odottamaan alkuräjähdystä. Olimme alueella hyvissä ajoin jo paria tuntia ennen aloitusaikaa, koska halusimme saada hyvät paikat. Osa seurueestamme ei halunnut eteen, joten neuvottelimme hetken aikaa ja sitten hajaannuimme kahteen ryhmään. Lähdimme ystäväni kanssa tietysti eturiviin, kuten Kaapelitehtaallakin. Joulukuun muistot mielessä naureskelimme ja pohdimme "mitähän tästäkin oikein tulee?". Festareilla ihmiset olivat lisäksi nauttineet alkoholia, jonka saatavuus Kaapelitehtaalla oli ollut huono. Muistan miettineeni, että "täällä on varmasti paljon hullumpi meno!". Ja olikin.
Olin ostanut uudet silmälasit pari viikkoa ennen Provinssi Rockia. Kalliit Armanin kehykset. Festareille en viitsinyt laittaa piilolinssejä huonojen peseytymismahdollisuuksien ja hygienian vuoksi. Tunnistin ja ymmärsin riskit, mutta uskoin pärjääväni. Pendulum aloitti. Yleisö aloitti...
Olimme eturivissä ja niskaamme alkoi SATAA ihmisiä. Yleisö tunki lähemmäs lavan etureunaa, ja etuosaa rajanneen aidan yli hyppi katsojia päällemme valtoimenaan. Meininki oli eläimellistä. Pendulum yllytti mosphittiin. Ja mehän mentiin. Ja monta kertaa. Tunnelma oli käsittämätön. Fiilis ei ollut katossa, koska olimme ulkona. Se oli taivaassa! Ja sitten taivaani pimeni.
Setti oli lopuillaan ja Pendulum teki encoren. Tulossa oli vielä suureksi suosikikseni noussut Watercolour. Aloimme viritellä eturivissä viimeistä, villeintä ja suurinta mosphittia. Mylly alkoi ja välittömästi tunsin kuinka lasit lensivät päästäni, jonkun juhlijan törmätessä sivulta päähäni. Tönäisin pakokauhun vallassa väenpaljoutta taaksepäin, etteivät kalliit lasini musertuisi. Kaksi kaveriani huomasi samalla hetkellä mitä tapahtui ja hekin plokkasivat ihmismassan ryntäystä vartaloillaan. Eihän se voi onnistua!
Hetkeäkään epäröimättä syöksyin maahan lasien päälle suojaamaan niitä ja samalla mosphit pyöri ympärilläni Watercolourin huipputahtien lyödessä rytmiä ihmisten tönimiselle. Täydellinen hetki olikin yhtäkkiä painajainen. Sain osumia ja potkuja ihmisiltä kylkiin, selkään, vatsaan ja päähän. Löysin lasit ja vetäydyin sivummalle shokissa. Tärisin paniikista, joka aiheutui suuren ihmismassan tallottavaksi tulemisesta. Onneksi lasit olivat ehjät.
Ystävyys
Matkakaverini tiesi kuinka paljon Watercolour minulle merkitsee ja hän ymmärsi heti kuinka olin satuttanut itseäni. Watercolourin välisoitto oli alkamassa ja hän halusi ottaa minut olkapäille. Suostuin välittömästi ja minua kohdannut näky oli henkeäsalpaava. Ihmismerelle ei näkynyt loppua ja kaikkien kädet olivat ylhäällä. En unohda sitä koskaan. Ystäväni Johannes pelasti lasini, päiväni ja kenties henkeni muiden kanssa estäessään ihmisiä tallomasta minua. Muistan sen ikuisesti. Hän olisi varmasti yhtä kovin halunnut olla minun olkapäillä ja nähdä mitä näin.
"Mistä tunnet sä ystävän?"
Kotkanpoikana olen osallistunut vuosittain suureen festivaalitapahtumaan Kotkan Meripäivillä. Kuitenkin muu festaritarjonta Suomessa on ollut itselleni vierasta. Kerran tarkoituksemme oli lähteä Pipefestiin, mutta reissu vesittyi monien onnettomien seikkojen yhteisvaikutuksesta. Yhden kerran olen ollut kuuntelemassa Apulantaa Turun Down By the Laituri tapahtumassa Aurajoen reunakivetyksellä ystäväni kanssa.
Viime kesänä tarjoutui kuitenkin vihdoin mahdollisuus lähteä Seinäjoelle Provinssi Rockiin ja vielä telttamajoitukseen! Esiintyjälistan katsastuksen jälkeen ei voinut olla lähtemättä mukaan. Pendulum oli tulossa historiansa kolmannelle keikalle Suomeen.
Lähtö
Liikkeelle pääseminen viikonlopun kynnyksellä sisälsi paljon kommelluksia ja säätöä ennen kuin viimein pääsimme starttaamaan kohti musiikkijuhlia. Ensin tarkoituksemme oli lähteä julkisilla, mutta hinta ja käytännöllisyys (viikonlopun aikataulut) puuttuivat peliin. Toiseksi olimme lähdössä kimppakyydillä, mutta se auto lähtikin päivää meidän aikomustamme aiemmin. Lopulta lainasimme kaverimme autoa ja sekin saatiin käyttöön vasta muutaman mutkan kautta. Lähtöpäätöskin saatiin aikaiseksi hienosti pari päivää ennen h-hetkeä!
Matkalla pysähdyimme kurkistamaan Ähtärin eläinpuiston ihmeitä. Lumileopardin häntä oli pidempi kuin seitsemän päiväinen työviikko. Karhut veikeitä ja lippu kallis. Ajoimme koko matkan myrskyn edellä ja seurasin silloin tällöin taustapeilistä pilvirintaman kertymistä, liikkumista ja tummumista. Kokemus oli sekä pelottava että innostava. Rankkasade saavutti meidät pysähtyessämme ruokailemaan huoltoasemalle, mutta onneksi vesi oli väsynyttä ja tipahti maahan ennen Seinäjokea eikä Provinssivieraat kastuneet.
Pendulum
Päivän alueella palloilun ja Apulannan jälkeen alkoi kiihkeä odotus. Suosikkibändimme nousisi lavalle hetkenä minä hyvänsä. Meillä oli jo yksi huikea kosketus Pendulumiin aiemmin, sillä kävimme joulukuussa 2010 Helsingin Kaapelitehtaalla katsomassa heidän Keikkansa. Jos jollain adjektiivilla pitäisi kuvata tunnelmaa Kaapelitehtaalla tuona yönä, niin sanoisin siellä olleen hullua. Pienessä sisätilassa 3 000 ihmistä pakkautuneena, latautuneena ja valmiina hyppimään, riehumaan ja laulamaan. Aikapommi räjähti bändin noustessa lavalle Salt in the Wounds- kappaleen säestyksellä. "Good evening Helsinki, you crazy mother fuckers. Make some noise! The more you give us the more we give you!"
Painajainen festareilla
Odotuksemme olivat korkealla suunnatessa festarialueelle odottamaan alkuräjähdystä. Olimme alueella hyvissä ajoin jo paria tuntia ennen aloitusaikaa, koska halusimme saada hyvät paikat. Osa seurueestamme ei halunnut eteen, joten neuvottelimme hetken aikaa ja sitten hajaannuimme kahteen ryhmään. Lähdimme ystäväni kanssa tietysti eturiviin, kuten Kaapelitehtaallakin. Joulukuun muistot mielessä naureskelimme ja pohdimme "mitähän tästäkin oikein tulee?". Festareilla ihmiset olivat lisäksi nauttineet alkoholia, jonka saatavuus Kaapelitehtaalla oli ollut huono. Muistan miettineeni, että "täällä on varmasti paljon hullumpi meno!". Ja olikin.
Olin ostanut uudet silmälasit pari viikkoa ennen Provinssi Rockia. Kalliit Armanin kehykset. Festareille en viitsinyt laittaa piilolinssejä huonojen peseytymismahdollisuuksien ja hygienian vuoksi. Tunnistin ja ymmärsin riskit, mutta uskoin pärjääväni. Pendulum aloitti. Yleisö aloitti...
Olimme eturivissä ja niskaamme alkoi SATAA ihmisiä. Yleisö tunki lähemmäs lavan etureunaa, ja etuosaa rajanneen aidan yli hyppi katsojia päällemme valtoimenaan. Meininki oli eläimellistä. Pendulum yllytti mosphittiin. Ja mehän mentiin. Ja monta kertaa. Tunnelma oli käsittämätön. Fiilis ei ollut katossa, koska olimme ulkona. Se oli taivaassa! Ja sitten taivaani pimeni.
Setti oli lopuillaan ja Pendulum teki encoren. Tulossa oli vielä suureksi suosikikseni noussut Watercolour. Aloimme viritellä eturivissä viimeistä, villeintä ja suurinta mosphittia. Mylly alkoi ja välittömästi tunsin kuinka lasit lensivät päästäni, jonkun juhlijan törmätessä sivulta päähäni. Tönäisin pakokauhun vallassa väenpaljoutta taaksepäin, etteivät kalliit lasini musertuisi. Kaksi kaveriani huomasi samalla hetkellä mitä tapahtui ja hekin plokkasivat ihmismassan ryntäystä vartaloillaan. Eihän se voi onnistua!
Hetkeäkään epäröimättä syöksyin maahan lasien päälle suojaamaan niitä ja samalla mosphit pyöri ympärilläni Watercolourin huipputahtien lyödessä rytmiä ihmisten tönimiselle. Täydellinen hetki olikin yhtäkkiä painajainen. Sain osumia ja potkuja ihmisiltä kylkiin, selkään, vatsaan ja päähän. Löysin lasit ja vetäydyin sivummalle shokissa. Tärisin paniikista, joka aiheutui suuren ihmismassan tallottavaksi tulemisesta. Onneksi lasit olivat ehjät.
Ystävyys
Matkakaverini tiesi kuinka paljon Watercolour minulle merkitsee ja hän ymmärsi heti kuinka olin satuttanut itseäni. Watercolourin välisoitto oli alkamassa ja hän halusi ottaa minut olkapäille. Suostuin välittömästi ja minua kohdannut näky oli henkeäsalpaava. Ihmismerelle ei näkynyt loppua ja kaikkien kädet olivat ylhäällä. En unohda sitä koskaan. Ystäväni Johannes pelasti lasini, päiväni ja kenties henkeni muiden kanssa estäessään ihmisiä tallomasta minua. Muistan sen ikuisesti. Hän olisi varmasti yhtä kovin halunnut olla minun olkapäillä ja nähdä mitä näin.
"Mistä tunnet sä ystävän?"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)