Jatkan vuoropuhelua terapeutti ja
pastori Seppo Jokisen kanssa yrittäessäni selvittää mitä on
rakkaus. Jokisen lainaukset ovat peräisin hänen kirjastaan Unelma
rakkaudesta.
Milloin rakastua?
Elinkaaren aikana ihminen keksii ehkä liiankin helposti syitä, miksei voi rakastua tai sitoutua. Vauvat ja pienet lapset eivät tietenkään ymmärrä romanttisesta rakkaudesta vielä mitään. Heille rakkaus on se mitä vanhemmilta heille annetaan. Lapsi sitoutuu vanhempiinsa.
”Pieni
lapsi syntyy tähän maailmaan oikeastaan vain rakkautta varten –
sitä varten, että häntä rakastetaan ja hänestä pidetään hyvää
huolta; häntä suukotetaan, häntä pidetään sylissä ja hänen
tarpeensa tyydytetään. Suurin ja tärkein tarve ihmisen
menestymisen kannalta on, että hän saa rakkautta.” (Seppo
Jokinen)
Lapsuusiässä
tytöt ja pojat leikkivät keskenään, ikään kuin sukupuolettomina
ja tasavertaisina yksilöinä. Tällöin lasten välillä ei
ilmeisesti ole (romanttisen) rakkauden kaltasia tunteita. Noin
kouluikäisinä lapset kuitenkin tunnistavat jo sukupuolet ja
ihastumistakin ilmaistaan hyvin nuorella iällä. ”Rakkaudesta se
hevonenkin potkii”, on käytetty sanonta alakoulun opettajien ja
päivähoitajien keskuudessa. Toisaalta tähän ikään kuuluu esim.
poikalapsilla ”tytöt on ällöjä” -vaihe.
Nuoruus-
ja teini-iässä jotkut kokevat jo romanttisen rakkauden ensiaskelia.
Yläkouluikäisinä saatetaan jo vähän ”seurustella”. Murrosiän
aiheuttama epävarmuus itsestä kuitenkin saattaa estää monet
lupaavatkin suhteet. Toisaalta olen kuullut mahtavia tarinoita
suhteista, jotka ovat alkaneet 15-vuoden iässä ja edelleen jatkuvat
30 avioliittovuoden jälkeen!
Viimeistään lukioikäisinä suurin osa nuorista ja nuorista aikuisista saavat ensimmäiset seurustelukokemuksensa. Ensimmäistä rakkautta ei kuulemma voi unohtaa koskaan. Miksei ensirakkauden kanssa kovinkaan usein päädytä pitkään suhteeseen? Syyt voivat olla moninaisia. Jotkut saattavat vierastaa ajatusta elinikäisestä kumppanista, jonka kanssa on aloittanut seurustelun 16 -vuotiaana. Jos tunteet ovat vahvoja ja aitoja, niin onko tällaiset ajatukset ”muista kumppaneista” vähän tyhmiä? Huonon päätöksen johdosta voi menettää elämänsä rakkauden.
Lukioaikaa varjostavat myös lähitulevaisuuden haasteet. Mihin suuntiin jatkamme jatko-opintoihin? Onko toiselle tulossa eteen asepalveluksen suorittaminen? Missä palvelus suoritetaan, kuinka kauan se kestää? Kenties tällaiset epävarmuustekijät estävät sitoutumasta, vaikka toista kohtaan tuntisi rakkautta. Viisaudeksi olen kuullut sanottavat vakavan parisuhteen aloittamista vasta korkeakouluopintojen tai työelämän alkaessa. Tällöin asuinpaikkakunta on vakiintunut. Vai onko sittenkään?
Opintojaan ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa jatkavat ovat kyllä iässä, jossa vakavan sitoutuneen suhteen solminen olisi järkevääkin, mutta yllättäviä, ei ehkä vielä ammattikoulussa tai lukiossa tiedossa olleita, lähitulevaisuuden haasteita alkaa ilmetä pian. Kuinka sitoutua ensimmäisen opintovuoden aikana alkaneeseen suhteeseen, jos toinen on lähdössä suorittamaan puolen vuoden vaihto-opintoja kauas ulkomaille? Kuinka suhtautua tilanteeseen, jossa toinen suhteen osapuoli ei haluakaan opintojen jälkeen Helsinkiin tai Tampereelle asumaan, vaan haaveissa on Myrskylän kylä tai Pieksämäki?
Ongelmia aiheuttavat myös lomakaudet. Kuinka järjestää yhdessä oleminen joulupyhinä, jos toisen kotipaikkakunta on Etelä-Suomessa ja toisen napapiirillä, mutta opinnot vaikkapa Länsi-Suomessa, jossa ensikohtaaminen tapahtui? Kuinka järjestää näkeminen kesälomilla, jos molemmilla on hieno ja tärkeä kesätyö kotipaikkakunnallaan? Voiko tässäkään vaiheessa vielä sitoutua parisuhteeseen? Niin paljon mahdollisia vaikeuksia tulossa.
Opintojen vihdoin päätyttyä on aika siirtyä työelämään. ”Vihdoin elämä alkaa” olen kuullut monien riemuitsevan. Alkaako? Oliko elämän parasta aikaa kuitenkin opiskeluaika? Mitä työelämän alkaminen tarkoittaa parisuhteen solmimiselle?
”Usein ihmiset ratkaisevat kyvyttömyytensä yhteyteen ja rakkauteen erilaisilla riippuvuuksilla. Yksi riippuvuuden muoto on työnteko. Työriippuvuus on yleisesti ollut sosiaalisesti hyväksytty riipuvuus.”
Uraputken alkaessa voi olla kiusallista asettaa vaakakuppiin parisuhdessa ja perheenperustamista sekä uralla etenemistä ja sen kaltaista menestymistä. Vuosia on kuitenkin vielä jäljellä. Palkkojen kertyessä tilille myös matkustaminen alkaa kiinnostaa. Edellisen suhteen pilannut vaihtoaika ei vielä ole tyydyttänyt matkustusnälkää ja vakava parisuhde saattaa jarruttaa oman mielihalun mukaista reissaamista. Mutta se kuuluisa kellokin tikittää jo.
Ennen keski-ikää on siis monia sudenkuoppia, joihin tipahtaa suunnitellessa sitoutumista parisuhteeseen. Eikä urakka ajanmyötä helpotu, kenties päinvastoin. Syiden keksiminen suhteen välttämiselle on ehkä jopa helpompaa vanhemmalla iällä. ”Jos ei aiemmin, niin miksi nytkään? Ei tämän ikäisenä kannata enää perhettä perustaa.”
”Monet ovat kokeneet koko elämänsä ajan olevan ulkopuolisia ja minnekään kuulumattomia. Se on meidän suomalaisten yleisin trauma.”
Vanhuusiällä elinkaaren pään näkyminen saattaa pelottaa. Rakkauden menettäminen juuri sen löydettyään on niin kamala ajatus, ettei sellaista riskiä halua enää ottaa, vaan mielummin elää yksin.
Tämän pitkän pohdiskelun jälkeen haluan kysyä uudelleen: Mistä voit tietää kuka on sinulle ”se oikea”? Mistä voit tietää milloin on ”hyvä” tai ”oikea” hetki rakastua?
Näiden kysymysten myötä on hyvä jäädä odottelemaan ”Mitä on rakkaus?” -sarjan viimeistä osaa.
Älä odota, selitä, epäröi, vaan toimi. Parempi katsoa kuin katua!
”Käsittelemätöntä pettymystä seuraa pitkä ketjureaktio erilaisia vaiheita, kunnes ihminen lopulta kokee olevansa voimaton tekemään minkäänlaista muutosta elämässään.”
