Suuren tavoitteen saavuttaminen tyhjentää pajatson. Unelmien eteen näkee niin paljon vaivaa, että vihdoin raskaan työn antaessa hedelmää on takki niin tyhjä, ettei tuloksista osaa oikein nauttia välittömästi. Päälimmäinen tunne on helpotus paineiden helpottaessa. Saattaa tehdä myös mieli työntää koko asia hetkeksi mielestä ja ottaa etäisyyttä. Kuulostaa varmasti kummalliselta, mutta näin varmasti tunsivat kiekkoleijonat Ruotsin kaaduttua finaalissa. Näin tunnen minäkin tällä hetkellä. Mutta miksi?
Alku
Olin kirjoitellut kaikenlaista omaksi ilokseni ennen kuin isäni ehdotti minulle yhteistyötä. "Pöytälaatikostani" löytyi novelleja, analyysejä, kolumneja ja joitakin runoja. Äitini oli ollut isosti huolissaan, sillä kaikki tekstini olivat ainoastaan koneellani. Äiti on hyvin usein oikeassa ja mielestäni hänen pelkonsa oli aiheellinen. Siispä tulostin tekstejä pinoon pöydälleni. Siitä runot päätyivät isän hyppysiin. Äiti oli puhunut monet kerrat siitä kuinka minun pitäisi näyttää tekstejäni jollekin kustantajalle. Minusta taas runot eivät olleet tarpeeksi hyviä painettaviksi. En löytänyt niihin sellaista syvyyttä, jota olisin halunnut jakaa muille. Suurinosa tuntui naiiveilta ja lapsellisilta.
Syvyyttä löytyi kuitenkin lähempää kuin olin osannut itse ajatella. Isäni huikaisevat luontokuvat. Hän oli miettinyt äidin sanoja kirjan tekemisestä ja piti runoista, jotka löysi pöydältäni. Yhteistyömme, runojen ja luontokuvien yhdistäminen alkoi vuonna 2008. Jäin pahasti koukkuun. Uusi harrastus oli oikein mielekäs. Isä lähetteli sähköpostilla minulle "runokuvia", niin kuin hän itse niitä nimitti. Suoritin asepalvelusta, joten työskentelimme pääasiassa etänä. Kirjoittelin iltaisin ja öisin punkan pohjalla, toisinaan myös teltassa, uusia runoja ajatellen saamiani kuvia. Joskus valvoin yksikön tietokoneen ääressä tuijotellen taiteellisia kuvia muiden tuhistessa tuvissa.
Ensimmäiset yhdistelmät olivat jälleen todella mitäänsanomattomia ja suoraansanottuna melko kehnoja. Kai se oli sellaista lämmittelyä ja harjoittelua. Kehityin kuitenkin nopeasti. Palveluksen jälkeen muutin pois kotoa, joten työskentelimme taas pääasiassa etänä. Silloin tällöin poikkesin kotona istumassa isän koneella selaamassa kuva-arkistoja ja etsimässä lisää "runokuvia". Meillä oli salainen suunnitelma.
Äitini oli tarkoitus saada lahjaksi jouluna 2009 meidän ensimmäinen oma itse tehty kirja. Oikeastaan se projekti sysäsi meitä huimasti eteenpäin. Kiireaikataululla saimme aikaiseksi valmiin kirjan Runoja Sinulle. Näitä taideteoksia löytyy maailmasta vain kaksi. En missään vaiheessa ole pitänyt työnjäljestä. Teos on viimeistelemätön ja ei missään nimessä julkaisukelpoinen. Mutta. Sen kirjan tekemiseen vuodatettiin niin paljon rakkautta, ettemme varmasti pystyisi pelkästään sanoin kuvaamaan. Mielestämme Runoja Sinulle on puutteistaan huolimatta täydellinen.
Jyväskylä & kustantaja
Muutin Keski-Suomeen vuonna 2010 elokuussa opiskellakseni Jyväskylän yliopistossa. Jatkoimme isäni kanssa määrätietoisesti ja epäsäännöllisesti etätyöskentelyämme. Sain aina välillä mailiini kuvatiedostoja liitteenä ja aina välillä onnistuin kirjoittamaan ihan mukavia runopätkiäkin. Ensimmäinen kirjamme oli ainoastaan 22 -sivuinen ja saimmekin aikaiseksi lisää sisältöä kovaa vauhtia. Vuoden 2011 lopussa kasassa taisi olla jo 60-sivua lähes valmista tavaraa. Aloimme tunnustella kustannusrintamaa. Paloin halusta päästä näyttämään aikaansaannostamme.
Olen aina mennyt vähän pää pilvissä, joten totta kai otin ensimmäiset kontaktit Suomen suurimpiin kustantamoihin. Sain jopa vastaukset Otavalta, Tammelta ja WSOY:ltä. Otava olisi halunnut pelkät runoni näytille, eivät kuulemma julkaise kuvakirjoja. Minä taas en ikimaailmassa olisi suostunut pelkkien tekstien julkaisuun. Vasta kuvien kanssa teksteihini tulee tarpeeksi ulottuvuutta. Vähän sama juttu kuin yrittäisi katsoa 3D -elokuvaa ilman asianmukaisia laseja. Tekstini tarvitsevat yhtä paljon isän luontokuvia näyttääkseen paremmilta.
Isoimpien kanssa ei siis tärpännyt, petyin. En luovuttanut, mutta otin taukoa. En jaksanut lyödä päätäni seinään. Olisin halunnut saada edes mahdollisuuden näyttää kirjaa kasvotusten. He olisivat varmasti rakastuneet.
Vuonna 2010 kokeilin Kotkan Suomalaisessa Kirjakaupassa mukanani Runoja Sinulle. Kirjan liikkeessä lukenut myyjä pyyhki kyyneleitä silmistään ja myymäläpäällikkö nyökkäili hyväksyvästi sanoen ottavansa valmiin kirjan mieluusti myyntilistalleen. Heti päästessäni näyttämään paikan päälle. Lupasin heille valmiin kirjan näytille, mutta aikataulut jätin epäselviksi. Eihän meillä ollut vieläkään kustantajaa.
Isääni pyydettiin mukaan Meremme -kirjaprojektiin. Kirjan kustantaa Jyväskyläläinen Kirjakaari. Monien sattumusten kautta otin luurin ja soitin Kirjakaaren toimitusjohtajalle kertoen runokirjasta, jossa käytetään hänelle tutun huippukuvaajan luontokuvia. Tj Koistinen oli jo ensipuhelusta asti erittäin innostuneen kuuloinen. Sovimme tapaamisen, johon otin mukaan Runoja Sinulle -kirjan. Tapaamisen jälkeen alkoi yhteistyömme. Teimme aikataulut ja aloimme viimeistellä isän kanssa kirjaamme. Tämä oli vuoden 2012 heinäkuussa.
Saimme pari kuukautta aikaa viimeistellä kirja painettavaan muotoon. Kiirehän siinä tuli. Lisäksi minusta tuli jäätävän kriittinen julkaisun ollessa lähes varmaa. Päiväkausia pyörittelin pitkin kotiani kirjan aukeamista tehtyjä tulosteita. Mietin järjestystä, mietin tarinaa, mietin runoja, mietin kuvia, mietin taittoa, kansia, esipuhetta. Muistan hyvin hetken, jolloin palaset löysivät paikkansa.
Vielä elokuussa teimme muutoksia sisältöön. Halusin pois muutaman aukeaman, jotka eivät sopineet kokonaisuuteen ja loimme muutaman uuden. Kirjoitin uusimman Päivänsäteestä löytyvän runon elokuun viimeisenä viikonloppuna 2012.
Ennakkomyynti & joulu
Runoja sinulle tehtiin äidille. Myös Päivänsäde oli koko ajan työn alla tähtäimenä äitienpäivä 2013. Kustantaja halusi kuitenkin meidän tekevän yhdessä ennakkomyyntiä jouluksi, sillä onhan joulu erittäin hyvää sesonkiaikaa. Etenkin Päivänsäteen ollessa nimenomaan lahjakirja. Otin itselleni rajun urakan yliopisto-opintojen ja säännöllisen iltatyöni lisäksi; aloin myydä itse omaa kirjaani yrityksille liike- tai henkilöstölahjaideana. Minulla oli hyvä porkkanakin: mitä suurempi ennakkomyynti sitä isompi ensipainos. Lisäksi tietysti ystävät, sukulaiset ja lähipiiri olivat etuoikeutettuja tilaamaan kirjan ennakkoon jouluksi.
Yksi syksyn hienoimpia kokemuksia oli käydä Helsingin Messukeskuksessa liikelahjamessuilla esittelemässä kirjaa Kirjakaaren standilla. Ikimuistoinen, joskin raskas päivä. Sain niin hyvää palautetta messuvierailta, että olin aivan tyrmätty lähtiessämme iltapimeällä takaisin kohti Jyväskylää.
Myimme isäni kanssa yli odotusteni. Todennäköisesti myös yli kustantajan odotusten. Saimme 1000:n kirjan ensipainoksen, joka olikin ollut tavoitteeni yhteistyömme alkamisesta saakka. Myyntityön jälkeen kirja painettiin ja joulukuun keskimmäiset viikot hurahtivatkin sitten uunituoreita opuksia toimittaen ja lähettäen. Taisin silloin ehtiä muutaman tunnin herkistelemään ensimmäinen kirja kädessäni.
Joulukuun 22. päivä toimitin viimeiset kirjat kotikaupunkiini Kotkaan ja aloitin samalla joululoman perheen kanssa. Muisteletteko te koskaan mennyttä vuotta? Jaatteko mieleenpainuvimmat muistot keskenänne? Muistan sanoneeni perheelle, että "oli aika rankka vuosi" ja sitten itkin. Loma alkoi, stressi purkautui.
Jouluaattoiltana ja joulupäivänä kännykkä, sähköposti ja Facebook täyttyivät viesteistä. Kääröistä paljastuneet kirjat olivat herättäneet ihastusta ympäri Suomen. Minäkin uskalsin jo hymyillä. En ollut saanut vielä yhtään virallista arvostelua, mutta ei se tuntunut tärkeältä. Lukijat tykkäsivät!
2013 - Praha & julkkarit
Tammikuussa saimme kustantajalta hienoja uutisia. Hän oli saanut diilin Akateemisen Kirjakaupan kanssa. Uskomaton tunne! Meidän kirjamme olisi siis menossa myyntiin upean kirjakauppaketjun myymälöihin.
Sitten tuli lähdön aika. Vaihto-opinnot Prahassa helmikuun alussa. Lähdin ikään kuin karkuun hässäkkää. Tässä vaiheessa voin kertoa, että teki pirun hyvää päästä lähtemään pois Suomesta. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla sain sitten taas uutisia Kirjakaarelta. Diili Suomalaisen Kirjakaupan kanssa oli varmistunut. Haukoin henkeä. Vau!
Järjestimme julkaisutilaisuuden Kotkassa ja lensin siksi Suomeen, jossa vietin kymmenen päivää. Tilaisuus oli tunteellinen, herkkä ja kaunis. Merkityksellinen myös siksi, että näin taas kavereita ja sukulaisia, joista olin ollut erossa Keski-Euroopassa. Esiinnyimme isäni ja viulisti-ystäväni Sofia Kososen kanssa. Olimme koostaneet isäni kanssa Päivänsädettä mukailevan kuvashown taustamusiikilla. Sofia soitti väleissä viululla musiikkia ja minä lausuin muutaman runon. Liikutus oli valtava. Ihana ilta ja ihania ihmisiä.
Ennen takaisinlähtöä Prahaan edessä oli vielä myynninkäynnistys Suomalaisessa Kirjakaupassa Kotkassa sekä vierailu Ruukin Kyläkaupalla samoissa merkeissä. Pikkuveljeni syntymäpäivä sattui samalle päivälle ja hän tuli kiltisti perässämme kameran kanssa napsien meistä kuvia esitellessämme kirjaamme isäni kanssa. Päivä oli varmasti veljelle raskas, mutta minulle se oli erityisen raskas, sillä olin suunnittelut hänelle synttäriyllätyksen ja esitin koko päivän hänelle, etten oikein välitä syntymäpäivästä. Sydän melkein särkyi. Onneksi Suomi-vierailu huipentui illalla yhdessä ystävien kanssa järjestämääni yllätyssynttärijuhlaan.
Maalissa
Viisi vuotta sitten aloittaessamme projektin isän kanssa emme kumpikaan varmasti osanneet aavistaa saavamme oman kirjan joskus esille hienoihin kirjakauppoihin. Totta kai se kirkastui jossain vaiheessa tavoitteeksi, mutta kaukana tuntui olevan alkutaipaleella. Määränpääksemme oli siis asetettu äitienpäivä 2013. Tähän päivään olemme tähdänneet koko viiden vuoden projektin ja ne tuhannet työtunnit, joita tämän parissa on tullut vietettyä. Saimme ensimmäisen arvostelunkin huhtikuussa!
Päivänsäteestä puhuessani käytän yleensä monikko muotoa "meidän kirjamme". Viittaan paljon tietenkin isään, jonka kanssa olemme paljon yhdessä tätä työstäneet. Minulle "meidän kirja" tarkoittaa kuitenkin vielä paljon muuta. Päivänsäde on ehdottomasti koko perheemme kirja! Niin paljon olemme jokainen tämän vuoksi tehneet töitä, taistelleet ja uhranneet. Kiitos Otto ja äiti. Ilman teitä tämä ei olisi ikinä valmistunut.
Kuten alussa jo totesin: on vähän tyhjä olo. Ehkä tämän merkityksen itselle kokee oikeasti myöhemmin.
Seuraavaksi, ennen nukkumaanmenoa, aion lukea Päivänsäteen ja antaa itselleni aikaa prosessoida tämän kaiken tähän mennessä tapahtuneen. Ehkä minä vielä jossain vaiheessa ymmärrän itsekin kuinka hieno juttu tämä oikeasti on. Vielä tällä hetkellä tuntuu siltä, "ettei tätä ihan heti tajuu".
Päivänsäteen seikkailu onneksi jatkuu edelleen. Oisko seuraavaksi isänpäivän vuoro? ;)
Kiitollinen ja nöyrä olen kaikesta mitä olen saanut, ylpeä olen siitä mitä olemme saavuttaneet.
Oikein mainiota äitienpäivää kaikille! Muistakaa rakastaa äitiänne myös muinakin päivinä!
Äidille
Toisena sunnuntaina
toukokuisena
luonnon edelleen nukkuessa
menen
etsimään kimpun rakkautta,
vuokkoja
valkoisia,
tärkeimmälleni.
