lauantai 28. joulukuuta 2013

Oma vuosi 2013

Vuoden 2012 loppupuoli oli harmaa ja kyynelien sävyttämä. Raskas syksy kulminoitui lopulta tilanteeseen, jossa koin olevani joulupöydässä uupumuksen partaalla raskaan työrupeaman jälkeen. Uuden vuoden lupauksen tein itselleni. "Vuosi 2013 olkoon minun vuosi."

Vuoden vaihtumista riemukkaasti juhlittuamme palasin Keski-Suomeen  tekemään muuton loppuun ja valmistauduin ulkomaan muuttoon. Praha kutsui vaihto-opintoihin helmikuun ensimmäisellä viikolla. Odotukset vaihtoaikaa kohti olivat korkealla. Ne myös täyttyivät.

Ehdin olla Tsekissä vain kuukauden ennen kuin lensin takaisin Suomeen. Elämäni yksi ehdottomia kohokohtia oli edessä maaliskuun ensimmäisellä viikolla: esikoisteokseni Päivänsäteen julkistamistilaisuus. Pyöritys Suomessa kesti reilun viikon. Käynnistimme myynnin Suomalaisessa Kirjakaupassa ja ehdimme juhlia pikkuveljen syntymäpäivääkin.

Praha-aika oli uskomattoman siistiä. Upea kaupunki, uusia kavereita, matkustelua, huikeita konsertteja ja esiintyjiä. Lisäksi mielenkiintoisia opintoja ja unohtumattomia hetkiä. Päälimmäisenä reissusta jäi mieleen kuitenkin laajalti kansainvälistä uutishuomiota saanut kaasuräjähdys, joka tuhosi yliopistorakennuksemme ja sitä ympäröivän korttelin. Kovan pamauksen, niskaan lentävien ikkunalasien, kirkumisen, paniikin, hajonneiden seinien, verisen näkymän ja sekasorron jälkeen tapahtui jotain.

Musta tuntuu, että opin elämästä jotakin kuluneen vuoden aikana. Arvoni loksahtelivat epämääräisestä kasasta jonkinlaisiin raameihin ja löysin sisäistä järjestystä. Kai se oli se kokemus, kun kuolema koputti olkapäälle ja sanoi: "pistä pää alas, kohta lasi lentää, jos et tottele, niin kohta mennään."

Kesä meni pitkästä aikaa kotikonnuilla Kotkassa. Päätökseen vaikutti isosti kirjoituskilpailusta voittamani vene, joka tuotiin Kotkaan Sapokan satamaan. Kuusi viikkoa vierähi nopeasti merellä auringon paahteessa.

Syksyn hienoimpiin ja samalla kuumottavimpiin hetkiin kuuluu ehdottomasti YLE Kymenlaakson kanssa yhteistyössä tehty live- runo radioon. Minun piti aamun lähetyksen aikana, noin 40min kuluessa, kirjoittaa runo kuulijoiden minulle antamista sanoista. Työntulos Kymenlaakson ylösnousemus on kenties tämän vuoden parhaita aikaansaannoksia. Ennen runous on ollu itselleni hetkittäistä, tunteesta lähtevää purkamista. Tänä vuonna opettelin kirjoittamaan "väkisin." Osallistavat Facebook -runot ovat olleet tosi hyviä kokemuksia. Jatkan varmasti edelleen ensi vuoden puolella.

Yliopiston puolelta ei ole oikeastaan kummoisempaa. Kanditutkielman tekeminen alkoi marraskuussa ja se tulee viemään keväälläkin suurimman osan opintoihin käyttämästäni ajasta.

Loppuvuodesta, joulukuussa, työllistin itseni ekan kerran yrittäjänä. Asiakasyritys hyväksyi tekemäni tarjouksen, joten tammikuun alusta alkaen teen yrittäjänä töitä omalle asiakkaalle. Hyvillä fiiliksillä siis vuodenvaihteen kimppuun. Joululoma antaa sopivasti taas paukkuja jatkaa ahkeraa uurastusta.

2014 tulee olemaan hurjaa hurlumheitä. Innostus ja odotukset ovat suuret.

torstai 28. marraskuuta 2013

Riisuttu 7: Pelko

Pelko löytyy Päiväsäteestä ensimmäisenä talvi -osion runona.

Iso rakkaus jätti.

Tarvitseeko sanoa muuta?

Pimeässä huoneessa käperryin peiton alle ja katselin ikkunasta hohtavaa pihalampun hentoa valoa. Muistelin edellisenä yönä nähtyä unta, joka satutti.

Otin puhelimen yöpöydältä ja kirjoitin runon. Ja silloin itkin itseni uneen.

torstai 31. lokakuuta 2013

Riisuttu 6: Satulinna

Tuskan prinssi

Kaksi suurinta suomalaista musiikkimaailmaa vapisuttanutta ja suomalaisia liikuttanutta ilmiötä ovat lähtöisin Satulinnasta.

Kultaisena vuonna 1995 Jari Sillanpää kruunattiin tangokuninkaaksi ja hänen ensimmäisen albuminsa myyntimäärä on edelleen maamme kaikkien aikojen kovin. Sillanpään albumi sai siivet nimenomaan Satulinnan voimasta.

Kuinka ollakkaan, Satulinna ja Jari Sillanpää järisyttivät meitä uudelleen 17 vuotta myöhemmin. Tällä kertaa kombinaatio mykisti Vain elämää -ohjelmassa. Etelä-Savon Satulinnaan kerääntyneet Suomen eturivin artistit koskettivat katsojia ja valloittivat ihmiset.

Vain elämää synnytti mykistävän suosiotsunamin ohjelmassa esiintyneille laulajille. Näistä muiden yläpuolelle nousi raptähti Cheek, joka juuri surffasi aallonharjalle esiintyen kahdesti täydelle jäähallille Helsingissä. Muut suositun tv-sarjan tähdet olivat Cheekin lavalla "vain" vieraina.

Olin itse Vain elämää -sarjan edessä usein mykistynyt. Joitakin esityksiä kuuntelin riehakkaasti tanssien, toisia suu auki ihmetellen. Jotkut vain hiljensivät minut hiljaiseen nyyhkytykseen rauhallisten kyynelten valuessa leukaan ja tippuen pisaroina housuille.

Jonne Aaron tiputti pommeja toisensa perään vetämällä suomenkielistä musiikkia repivällä äänellään. Kollegat ristivät hänet tuskan prinssiksi riipivien esitysten seurauksena. Minua on kerran kutsuttu samoin runojeni vaikutuksesta. Yhteys, jos sitä nyt oikeasti edes olikaan, ruudun välityksellä oli niin erikoinen, etten osaa selittää sitä.

Cheek pakotti ihmiset polvilleen aitoudellaan. Musiikista tuttu uho ja ylimielisyys olivat piiloutuneet ja helposti lähestyttävä artisti veti uskottavasti jopa Katri Helenaa. Omana päivänään Cheek kertoi tuntemuksistaan ja siitä kuinka hän kokee tärkeänä tehdä musiikkia, joka jää elämään vielä hänen jälkeensäkin tähän maailmaan. Tuolla lumoavalla hetkellä ymmärsin kauneuden, jonka oman kirjan tekeminen toi elämääni. Sitä ei kukaan vie minulta koskaan pois.

Satulinna

Minun Satulinnaani kuvaan sanalla poikkeava. Runo löytyy Päivänsäteen katseluversiosta kuudennelta paikalta. Upean luontokuvan päällä lepäävä teksti poikkeaa tyyliltään muusta kirjan tuotannosta. Ja juuri siksi sen paikka kirjassa on täysin aukottomasti perusteltu. Ilman Satulinnaa kirja ei olisi mielestäni mitään. Tämä kummajainen on liima kaiken lohduttomuuden, tuskan, rakkauden ja kansien läpi tihkuvan tunteen välillä.

Kerroin tänään pitämässäni puheessa pitäväni sanoilla kikkailusta. Satulinnassa lohikäärmeestä tuli surmanmiekan heilahtaessa lohi ja käärme. Ei mitenkään kekseliästä, tiedän, mutta kokonaisuutden tarkastelu on tässä mielekkäämpää kuin johonkin yksityiskohtaa tarttuminen. Tajusin  satuympäristössä kaiken olevan mahdollista ja lopputulos on nähtävissä runon riveiltä. Unimainen taikametsä toimi luovuuden lähteenä. Isäni kuvat todella inspiroivat.

Jos selaat nettikirjaa eteenpäin, huomaat meidän siirtyvän seuraavaksi talveen. Osuvaa sinänsä, tänään jalkapallokentällä paleli varpaita. Ensi viikon teksti käsittelee pelkoa. Pelko on pahasta.

Eräs mies oli lähellä päätyä asiakkaakseni isolla tilauksella myydessäni kirjoja viime syksynä. Kompastuimme keskusteluissa kipuun ja tuskaan. Hän sanoi lukiessa tunteneensa, että "Olli, ei enää!" Hän ei ollut valmis antamaan lahjaksi kirjaa, josta hänelle tuli niin paha olo. Ymmärsin häntä hyvin. Minäkin olen tuntenut tuon hetken. Sanoin: "elämä, ei enää!"

Ja silti satutan itseni aina vain uudelleen.

Tämän blogisarjan tarkoitus oli kertoa miksi Päivänsäde on kirjoitettu. Kirjan ei ole tarkoitus olla koristeltu ja kermalla kuorrutettu kuvaus ihmiselämän iloista ja onnesta, vaan realistinen kuvaus matkasta, jossa välillä myös loukkaa itseään kompastuessaan erilaisiin esteisiin. Tarina on myös kuvaus siitä kuinka kaatumisen jälkeen noustaan ylös ja jatketaan eteenpäin.

Maasta noustaan. Tämähän on vain elämää, vai mitä?

torstai 24. lokakuuta 2013

Riisuttu 5: Kätkeytyminen

Illat hämärtyy, varjot pitenee. Valo katoaa ja yhä aiemmin laskeutuva pimeys tuntuu kurjalta. Syksy etenee ja pian  talvi on täällä. Päivänsäteen tarina kulkee myös vuodenaikojen mukaan. Valoisan ja rakkauden täyttämän kesän runot olen jo pureksinut tämän sarjan kolmessa ensimmäisessä tekstissä. Syksyn tullen kirjan maailma hieman hämärtyy ja tunnelmat synkkenevät. Voitte arvata millainen talvi on tulossa.

Tällä kerralla vajoan muistelmiin purkaen runoa Kätkeytyminen, joka löytyy Päivänsäteen katseluversiosta viidentenä suruisan oravakuvan viereltä.

Olen käyttänyt "orava-aukemaa" aina esimerkkinä esitellessäni kirjaa. Tehkää tekin nyt sama temppu. Kyllähän lukijan huomio aina ensin kiinnittyy aukeamalla olevaan kuvaan. Tässäkin orava hakee ensihuomion. Miltä orava mielestäsi näyttää?

Lue runo ja katso oravaa uudelleen. Muuttuuko se?

Näin me rakensimme kirjaamme. Kuvien ja runojen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa heijastamme rakkauden eri muotoja kirjan kautta lukijoille. Kirjasta välittyy rakkaus ihmiseen ja luontoon. Rakkauteen kuuluu luonnollisesti myös uhrauksia ja menetystä sekä niistä aiheutuvaa pahaa oloa, surua ja ahdistusta.

Aloitin kirjoittaa tätä blogisarjaa, koska halusin kertoa teille miksi Päivänsäde on tehty. Runojen kirjoittaminen on minulle keino purkaa. Toiset laulavat, soittavat, menevät lenkille tai jotakin muuta. Minä kirjoitan. Voisihan tunteesta kirjoittaa myös vaihtoehtoisesti pitkän esseen mutta en saisi niihin mitään voimaa taakse. En saisi syvyyttä oikeasti näyttää sitä latausta, mikä tekstiin kätkeytyy.

Kätkeytyminen tuli pakottamatta. Pyysin itseäni kirjoittamaan miltä tuntuu. Olin menettänyt toivoni, pistänyt pään pensaaseen. Kirjoitin miltä tuntuu mennä piiloon, vetää peitto korviin ja nyyhkyttää vuoteessa.

Kätkeytyminen on Päivänsäteen ensimmäinen sydänsurusta kertova runo. Edellisessä blogitekstissä kerroin onnellisuuden tunteesta vuonna 2009. Orava jakoi kanssani tunteen tuon onnellisuuden kadottamisesta. Me suljimme yhdessä silmämme valolta ja muistelimme pimeydessä miltä oli  tuntunut ottaa elämän potkuja vastaan rakkauden vaaleanpunainen kupla suojana.

Takaisin ei voi palata. Ikävän asian hyväksyminen on ensimmäinen askel kohti parempaa huomista. Kaihosta ja surusta huolimatta halusin tehdä Päivänsäteestä kirjan, josta on löydettävissä tulevaisuuden uskoa ja toivoa.

Sydän on särkymisen jälkeen pitkään kipeä, mutta korjaantuu. Haavat paranevat, mutta arvet jäävät.

torstai 17. lokakuuta 2013

Riisuttu 4: Syksy

Päivänsäteen Syksy (neljäs runo) ajoittuu vuoteen 2009, jolloin koin vimeksi olevani onnellinen. Rajusti sanottu, eikö? Onnellisuus on hieman hankala käsite. Se on enemmänkin tunne. Minulle onnellisuuden  tunne on sitä, ettei kaipaa mitään lisää, on hyvä olla niin kuin on sillä hetkellä, eikä tarvitse sätkiä päästäkseen eteenpäin. Sätkiminen on tuskastuttava liikkumistapa - kuin polkisi ohutrenkaisella pyörällä juuri sataneessa lumiloskasohjossa pääsemättä juurikaan mihinkään.

Onnellisuus rakentui monesta asiasta. Asiat olivat järjestyneet kivasti. Olin saanut Puolustusvoimista hyvän työpaikan, löysin kivan asunnon (ensimmäiseni) Kotkan keskustasta sekä aloittelin valmentajauraani KTP:n junioreiden kanssa. Uskaltauduin tuona syksynä myös aloittamaan tanssiharrastuksen, joka tosin jäi lyhyeksi jalkapallokiireiden vuoksi. Street & hiphop oli silti kova juttu ja iso tekijä onnellisuuskakussa. Jotenkin tanssiin lähtemisen myötä otin ison askeleen kohti sitä nuorta miestä, joka halusin olla. Välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Samoihin aikoihin runokirjan tekeminen oli kiivaimmillaan.

Eräänä kirpeänä syysaamuna tallustin maastopuvussa työkaverini taloyhtiön pihalle odottamaan häntä. Olimme menossa kimppakyydillä satamaan, josta yhteysalus kelkkoi meidät saareen töihin. Olin hieman etuajassa, joten istahdin odottamaan puiselle penkille. Katselin pihan leikkikenttää.

Hiekkalaatikossa oli keltaisia koivunlehtiä. Liukumäki oli märkä vesipisaroista. Aamun lämpöasteet olivat jo sulattaneet yön hallaa. Katselin harmaata taivasta ja tiesin lähipäivinä ensilumen tulevan.

Nyt ikkunasta katsellessani näen lumisen keinun ja märän liukumäen. Puisella penkillä syntyneen Syksyn säkeet löysivät paikkansa juuri lokakuussa.

Aloitin juuri JJK:n junioreiden valmentajana. Aistin elämässäni tällä hetkellä samaa orastavaa onnellisuutta, jota koin tuolloin vuonna 2009.

Hyvää syksyn jatkoa juuri sinulle. :)

torstai 10. lokakuuta 2013

Riisuttu 3: Paratiisi

Olen alkuviikon kerännyt voimia ja jättänyt kirjoittamisen vähemmälle. Runoilu tuntui viikonloppuna painolastilta eikä nautinnolta. Oli pakko ottaa etäisyyttä. 

En kirjoita vielä uutta runoa, vaan sen sijaan palaan nyt muistoissani kaukaiseen hetkeen ja vuoteen 2005, jolloin kirjoitin runon Paratiisi. Paratiisi löytyy kolmantena kirjani Päivänsäteen katseluversiosta.

Ensimmäinen tallessa oleva runoni on Kylmä yö, joka löytyy myös Päivänsäteestä. Sen kirjoitin keväällä 2005 äidinkielen kolmoskurssilla lukiossa. Paratiisi tuli kynästä loppukesästä ja on siis ensimmäisiä kirjoittamiani runoja. Tekstistä vähän huokuu nuoren kirjoittajan naiivius ja hieman tylsäteräisen kynän sanankäyttö. Toisaalta tekstissä on tunnetta ja tunnelmaa ja pidän juuri näitä seikkoja runojeni tunnuspiirteinä. Ei niinkään sanoilla kikkailua ja krumeluureja, vaan aitoa, omaksuttavaa ja samaistuttavaa tunnetta.

Tuohon aikaan Facebook oli juuri keksitty ameriikoissa, eikä meillä ollut siitä haisun karvaakaan. Me käytimme pikaviestimiseen MSN Messengeriä ja kuvagalleriana IRC- galleriaa. Nykyhetkestä poiketen minulla ei ollut niin sanottuja verkkoystäviä kovinkaan montaa galleria-aikana, muutamia kuitenkin. Vähän hassua myöntää, mutta tuon kesän 2005 aikana verkkoihastuin ensimmäisen kerran.

Jutustelimme usein verkon välityksellä tämän tytön kanssa. On kummallista miten toisesta voi pitää näkemättä. Tai oikeastaan se ei ole kummallista. Toisesta on todella helppo pitää näkemättä, sillä etäisyydestä johtuvat aukot tietoisuudessa täyttää itse ja kuvittelee toisen paremmaksi. Sitä ikään kuin luo toisesta ihmisestä oman mielensä mukaisen illuusion, joka kuitenkin noudattelee tältä saatuja tiedonmurusia.

No minä siis kuitenkin joka tapauksessa "ihastuin" tähän luomaani illuusioon. Erään keskustelun aikana tyttö sanoi nähneensä edellisenä yönä minusta unta. Minä olin nähnyt hänestä unta samana yönä. Tai oikeastaan en siis hänestä, vaan henkilöstä, jonka olin hänen kuviensa ja verkkokeskustelun pohjalta luonut mieleeni.

Kuitenkin kokemus oli hauska ja jännittävä ja jollakin tavalla sähköinen. Kirjoitin runon. Näinhän minä sentään hänen kuvansa ja olin kuullut äänen puhelimessa. Puhelinkeskustelu teki uudesta tutusta paljon henkilökohtaisemman, elävämmän ja todellisemman.

En ole koskaan tavannut kyseistä ihmistä oikeasti. Hän varmasti muistaisi runon edelleen, jos saisi sen käsiinsä. Runo lähti kesäyönä tekstiviestinä lapsuuden kotini läheisyydessä sijaitsevan leikkikentän keinusta.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

"Nykyisin kirjoittamista pidetään ajantuhlauksena"

Seuraavat lainaukset aiheuttivat paljon erilaisia tuntemuksia: iloa, ylpeyttä, hämmennystä, häpäeää, surua, vihaa ja toiveikkuutta.

Sitaatit ovat Mihaly Csikszentmihalyin kirjasta Flow - elämän virta.

"Keskeisin tapa käyttää kieltä on runous, - - Koska runomitta auttaa mieltä säilyttämään kokemukset erilaisessa, tiivistetyssä muodossa, se on ihanteellinen keino muotoilla tietoisuutta. Jos joka ilta lukee runokirjaa, se on mielelle sama kuin  kuntopyörä keholle - tapa pysyä kunnossa."

"On mahdollista, että ainoa tapa, jolla kirjailijat voivat kokea flow'n, on luoda sanoista maailmoja, joissa he voivat toimia vapaasti pyyhittyään mielestään vaikean todellisuuden olemassaolon. Samoin kuin muutkin flow-toiminnot, kirjoittaminen muuttuu vaaralliseksi jos siitä tulee riippuvuus: se pakottaa kirjailijan uppoamaan rajoitettuun kokemuspiiriin sulkien ennalta ulkopuolelle muut mahdolliset tavat käsitellä tapahtumia. Mutta kun kirjoittamista käytetään kokemuksen kontrolloimiseen antamatta sen kontrolloida mieltä, se on tie loputtomiin löytöihin ja runsaisiin palkkioihin."

"Jokin aika sitten oli vielä hyväksyttyä olla harrastajarunoilija tai esseisti. Nykyisin kirjoittamista pidetään ajantuhlauksena, jos sillä ei ansaitse rahaa (vaikka kuinka vähän). Sitä, että yli kaksikymppinen mies antautuu runojen "rustaamiseen", pidetään suorastaan hävettävänä, elleivät tulokset näy hänen pankkitilillään. Ja ellei henkilö ole erittäin lahjakas, on todella turhaa kirjoittaa suurten ansioiden tai kuuluisuuden toivossa.

Mutta koskaan ei ole ajantuhlausta kirjoittaa sisäisistä syistä. Ensinnäkin kirjoittaminen tarjoaa mielelle selkeän ilmaisumuodon. Se tekee mahdolliseksi merkitä tapahtumia ja kokemuksia muistiin niin että ne voidaan helposti palauttaa mieleen ja elää uudelleen tulevaisuudessa. Se on tapa analysoida ja ymmärtää kokemuksia, itsen kanssa tapahtuvaa kommunikointia, joka luo järjestystä elämäämme."

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Riisuttu 2: Kaunis

Tämän iltainen raotus on edellistä huomattavasti vaikeampi eikä mitenkään erityisen mieluinen tehtävä. Haluan kuitenkin ottaa näitä askeleita ja kertoa teille miksi runot ovat syntyneet.

Avaan seuraavaksi tarinan Kaunis -runon taustalla. Runo on järjestyksessä toinen, jonka löydät Päivänsäteen katseluversiosta.

Aukeamasta löytyy minulle valtavasti merkityksellisiä asioita; sekä kuva että teksti palauttavat mieleen vahvoja, lämpöisiä ja rakkaita muistoja. Kuva on otettu Lapissa Ylläksellä. Isäni syöttää kaunista ja harvinaista kuukkelia.

Kuukkeli on mielestäni upeimpia Suomessa asustelevia lintuja. Pääsin itsekin ensimmäisellä Lapinmatkallani syöttämään kuukkelia kädestä. Olin tuolloin vasta 13-vuotias kuudesluokkalainen. Isä osti linnunruokaa ja näytti miten minun kannattaa asettua ruoka kädessäni odottamaan kuukkeleiden rohkaistumista. Pitkän hangessa värjöttelyn jälkeen yksi rohkea ja veikeä uroslintu kävi nokkaisemassa jyvän kädestäni.

Lapintaika kiehtoo minua kovasti. Olen haaveillut pitkään pitkästä matkasta pohjoiseen. Takkatulen ja revontulien loisteessa olisi liki absoluuttisen täydellistä kirjoittaa. Kenties matkan aika koittaa päättäessäni tehdä ensimmäisen romaanin.

Runo puolestaan on yksi tuoreimmista Päivänsäteessä. Ajatus hiipi mieleeni ollessani edellisellä työpaikallani yksin iltavuoron kotiuduttua. Laittelin toimistoa yökuntoon ja valmistauduin kotiinlähtöön.

Katselin ikkunasta pimennyttä syysiltaa ja ajattelin kuinka näkisin pian silloisen tyttöystäväni. Hän toi valoa tummuviin lyheneviin päiviin. Aktiivinen ja hyväsydäminen ihminen. Arvostin kovasti.

Sammuttaessani toimiston valot selkäni takana astuessani tyhjään rappukäytävään otin puhelimen taskustani ja aloin kirjoittaa runoa. "Tuo valon - tummuvaan iltaan. --"

Kauniita ovat aukeaman muistot, kuva ja tekstistä kertova ihminen.

torstai 26. syyskuuta 2013

Riisuttu 1: Lähtö

Nyt alkavan blogisarjan aikana paljastan siis tarinat ja salaisuudet esikoisteokseni Päivänsäteen runojen taustalla. Tarkoitukseni on laskea rakentamaani suojausta, riisua panssari. Ensimmäisenä palaan muistoissa hetkeen, jolloin kirjoitin runon Lähtö. Löydät runon kirjan katseluversiosta täältä.

Lähtö on yksi suosikkirunoistani. Olen haaveilija, romantikko, etsijä. Kulkija. Runo kertoo osuvasti hetkistä, jolloin olen tuntenut olleeni liian kauan yhdessä paikassa. Lähtö on kirjoitettu vuonna 2010 ennen poismuuttoani. Olin jättämässä kotikaupunkini Kotkan ja siirtymässä opintojen pariin Keski-Suomeen.

Tunnelmat olivat haikeat, sillä Kotka oli antanut minulle paljon ja olin ensimmäistä kertaa jättämässä perhettä ja ystäviä kauas. Uuteen alkuun Jyväskylässä suhtauduin kuitenkin toiveikkaasti. Lähteminen tuntui hyvältä ja pahalta yhtä aikaa.

Olen monesti istunut kesälaiturilla katsomassa auringonnousua ja -laskua. Näissä hetkissä on ollut jotakin satutaikaa. Luonnon herääminen uuteen kesäpäivään on yhtälailla kiehtovaa kuin ympäristön uneen tuudittautuminen viimeisen valonsäteen jälkeen. 

Lähtö -runon inspiraation sain kauniista isäni luontokuvasta, joka löysi paikkansa tekstin vierestä. Nokikana nousee lentoon kultaisin siivin. Mietin lähtemistä ja kultaisia siipiä. Mietiskelin kotipaikkani taaksejättämistä. Kultaiset siivet toivat mieleeni lapsuuteni suosikkilaulun, johon ihastuin ala-asteen musiikkitunnilla. 

Edu Kettusen Lentäjän poika on laulu, jossa haaveillaan. Muistan kuinka olen istunut lapsuudenkotini viereisen metsän yhden männyn oksalla puumajassa katsomassa auringonlaskua laulaen itsekseni Lentäjän poikaa. Taisin olla kymmenen vanha.

Laulussa jetin siivillä kuohuu auringonkulta koneen irrotessa otteesta maan. Nokikana symboloi minulle tätä jettiä, joka liitää läpi pilvien, ylöspäin, kohti unelmia. Lauloin kappaleen myös karaokessa ystäväni polttareissa. Lentäjän poika, kuten Lähtökin, ovat kaikille, jotka haaveilevat.


Seuraavalla kerralla kerron kuinka runon Kaunis sanat löysivät paikkansa säkeistä.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Riisuttu

Hyvä lukija,

jos et vielä tunne minua, niin haluan esitellä itseni lyhyesti ennen kuin teen paljastuksen.

Nimeni on Olli. Olen 25-vuotias kotkalaislähtöinen yrittäjä ja runoilija. Opiskelen puheviestintää Jyväskylän yliopistossa tähtäimenä syvä ymmärrys ja asiantuntijuus ihmistenväliseen vuorovaikutukseen liittyvissä asioissa. Harrastan jalkapalloa, pelaajana, katsojana sekä valmentajana. Minulla on mukava perhe ja paljon hyviä ystäviä.

Kaikki edellämainitut asiat ovat kuitenkin yhdentekeviä sen edessä, mitä aion kertoa sinulle seuraavaksi ja seuraavien blogipostausten aikana.

Työstimme kuvaaja-isäni Pekka Vainion kanssa yhteistä kirjaa viisi vuotta ja vihdoin esikoisteoksemme Päivänsäde julkaistiin keväällä maaliskuussa. Herkkä ja kaunis teos sisältää isäni hengästyttäviä luontokuvia Suomesta sekä minun kirjoittamia runoja.

Meidän yhteisessä kirjaprojektissamme minua on jäänyt harmittamaan, suorastaan kalvamaan vain yksi seikka. Julkaisujuhlien jälkeen meitä luonnollisesti haastateltiin kotipaikkakunnalla. Kerroimme tietysti innoissamme yhteistyöskentelystä ja kirjasta. Kerroimme silmät kiiluen mitä olimme tehneet.

Teimme väärin.

Mitä teimme
on sidottu kansiin, joita koristaa nimi Päivänsäde. Sen voi jokainen ostaa kirjakaupasta, minulta tai kustantajalta. Kirjan voi lainata kirjastosta. Mitä me annoimme haastatteluissa meistä ja meidän tarinasta kiinnostuneille ihmisille? Emme mitään.

Meidän olisi pitänyt kertoa miksi teimme.

Aion korjata virheeni ja kertoa teille miksi kirjan runot ovat syntyneet. Käyn läpi runot (12kpl), jotka jokainen voi löytää kustantajamme verkkosivuilta selailukappaleesta. Osa taustoista on hyvin henkilökohtaisia, joten mennään kärsivällisesti runo kerrallaan ja katsotaan kuinka alastomaksi heittäydyn tarinan kanssa. Lopetan, jos käy liian raskaaksi.

Päivänsäteen katseluversio löytyy täältä: Päivänsäde

Ensimmäisenä käsittelyvuorossa on hiljainen ja haaveileva runo Lähtö. Mikä sinun tarinasi runon takana voisi olla?

Minun tarinani ensimmäisen osan kerron huomenna.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Mitä me pelkäämme?

Hävettää

"Hei, mitä jos ei yritettäis ees myydä näit tonne ulkomaille, ku ei ne ehkä  haluu?"


Oletko verkkokauppiaana sanonut noin kumppanillesi? Häpeä.

"Jätkät, lähetää taistelee ja tekee parhaamme. Yritetää selvitä kunnialla ja pitää lukemat siedettävinä."

Olisitko sanonut noin pelikavereille osana Suomen futismaajoukkuetta ennen Espanjaa vastaan taisteltua tasapeliä, Gijonin ihmettä? Häpeä.

"Ei täällä mikään kannata. Nokia myytiin ja Tiimari menee nurin. Meidät syödään elävältä."

Sanoitko noin kuullessasi suomalaisia kohahduttaneita talousuutisia? Häpeä.

Olen lisäksi kuullut useasti ja monesta suusta kuinka suomalainen kauhistelee venäläisten Suomi-invaasiota. Kenties Turussa tai Vaasassa ollaan autuaan tietämättömiä, mutta Lappeenrannassa, Imatralla, Haminassa ja Kotkassa tiedetään äärimmäisen hyvin mistä puhun.

Ja kuullessani nämä kauhistelut teki mieli sanoa, että häpeä.

Olen kuullut myös kuinka pelokkaasti ja kiihkolla vastustetaan kovaan ääneen maahanmuuttajien ja pakolaisten Suomeen ottamista/tulemista/päästämistä.

Tuota kuullessani osaan olla osaksi samaa mieltä, sillä eihän ole reilua, että tänne tullaan hyväksikäyttämään sosiaaliturvaamme. Tervetulleita ovat kaikki yhteisiin talkoisiin, kouluttautumaan, kotoutumaan, sopeutumaan ja etenkin töihin. Jos peruste ulkomaalaisten käännyttämiselle on esimerkiksi toisen erilaisuus, niin sanonpa taas: häpeä.


Kauppa ulkomaille

Luin viime viikolla blogeja ja kolumneja verkkokaupoista keskimääräistä enemmän. Parasta antia oli (harmi, etten ottanut sivua talteen surffaillessa) teksti, jossa kannustettiin verkkokauppiaita suunnittelemaan myyntiä Suomen rajojen ulkopuolelle. "Myytiin paperikoneitakin ulkomaille!"

Jakelumahdollisuudet ovat olemassa (esim. Amazonin kautta). Rohkeutta kaivataan. Suomen markkinat ovat auttamatta kovin pienet verrattuna esimerkiksi Pohjoismaihin laajennettuun kauppaan puhumattakaan Euroopan laajuisesta myynnistä.


Tappiomieliala

Jep. Nokialle ja Tiimarille kävi huonosti. Mitä sitten? Se ei tarkoita, että muita yhtiöitä pitäisi johtaa huonosti ja tehdä vääriä valintoja tai olla tekemättä valintoja. Nyt niskasta kiinni ja kohti valoa. Meillä on osaamista ja kykyä. Urheilumaailmassa sinivalkoinen on ollut upeasti esillä tänä vuonna. Huuhkajat nöyryyttivät Espanjaa vieraskentällä ryöstämällä tasapelin, Susijengi taisteli upeat koripallon EM-kilpailut ja nyt lentopallomiehet ovat lohkovoittajina EM-kisojen puolivälierissä! Näin sitä pitää! Ei lähdetä häviämään kellekkään tai mitään valmiiksi.


Monikulttuurinen Suomi

Suomalaisia kehutaan kansainvälisiksi. Meillä on korkea koulutustaso, tietoa ympäröivästä maailmasta sekä poikkeuksellisen hyvä kielitaito. Kuitenkin suvaitsevaisuus tuntuu olevan lapsen kengissä. Onko venäläisten ostos- ja lomamatkat Suomeen oikeasti jonkun mielestä huono asia? Meillä ei ole kohta enää ostovoimaa. Idästä tulee meille rahaa.

Onko maahanmuuttajien ja pakolaisten tulo suomeen oikeasti joku uhka jollekin? Täällä täytyy vain olla entistä paremmat rakenteet ja suunnitelmat uusien asukkien varalle. Tietenkään tänne tulevia ei täydy eikä saa ylisuomettaa, mutta kotouttaminen pitää olla suunniteltua. Me saadaan Suomeen lisää työvoimaa!

Unohdetaan se häpeä nyt. Nyt on hävetty ja pelätty tarpeeksi. Nostetaan päät pystyyn. Suomessa on jäätävää potentiaalia, vaikka mihin!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Tempaus

Pidän haasteista. Riski viehättää. Jännitys ei haittaa, se tuottaa nautintoa. Pidän myös kirjoittamisesta. Viime vuosina erityisesti runoista on tullut läheisiä. Päätin yhdistää nautinnot.

Kolme viikkoa sitten aloitin itselleni uuden jutun. Aloin osallistaa facebook -sivujeni tykkääjiä runon kirjoittamiseen. Pyysin ihmisiltä sanoja viikonloppurunoon. Halusin yhden sanan jokaiselta ja lupasin käyttää kaikkia sanoja illan aikana syntyvässä runossa. Annoin aikaa sanojen "heittelyyn" pari tuntia ja itselleni runon kirjoittamiseen pari tuntia. Sain ensi-illan aikana 55 sanaa ja tuloksena syntyi oikea runojen kaunotar, Mörököllin nekrofilia. Käytin aikaa tämän kahdeksan säkeistöisen värssyn kanssa tunnin ja 40 minuuttia.

Seuraavana viikonloppuna järkeistin systeemiä kysymällä yleisöltä ensin ehdotuksia runon teemaksi. Teemaksi valikoitui kotkalainen kuutamouinti. Sain sanoja lähes parikymmentä ja 35min työskentelyn tuloksena läjään saatiin Kotkan kuu.

Kolmas viikonloppuruno syntyi Jyväskylässä muuttoni jälkeen. Teemaksi oli siten helppoa valita muutto. Toteutin runon kenties ennennäkemättömällä tavalla. Järjestin verkossa live-esityksen, jossa halukkaat pääsivät osallistumaan runon luomiseen ja sen rakentumisen seuraamiseen reaaliaikaisesti Google Drive -palvelussa.

Kysyin online -illassa paikalla olleilta ihmisiltä sanoja edellisviikkojen tapaan. Ennen runon kirjoittamista pidin pienen opetushetken, jossa esittelin vieraille yhden mallin, jonka avulla runon rakentaminen on kohtalaisen yksinkertaista.

Lopuksi tunnin mittaisessa live-setissä kirjoitin runon Muutto ja yleisö näki reaaliaikaisesti kuinka kirjaimet, määrätietoisesti ja välillä epäröiden, löysivät paikkansa säkeissä. Runon kirjoittamiseen meni aikaa noin vartti.

Erityisen tyytyväinen olin tekniikan ja sovellusten toimimiseen. Etukäteen jännitin käytännön sujuvuutta lähes yhtä paljon kuin live--kirjoittamista. Molemmat osuivat onneksi maaliin.

Toissapäivänä syntyi viimeisin viikonloppuruno Sinkkuna. Kokeilut ovat olleet todella mielekkäitä ja onnistuneita sekä osallistuneiden aktiivisuuden että runojen lopputulosten puolesta. Tästä on hyvä jatkaa.

Mitähän tuleva viikonloppu tuo tullessaan?

lauantai 31. elokuuta 2013

Lapsen halaus

Kävin eilen elokuvissa pitkästä aikaa. Edellinen kerta Suomessa oli yli 8kk sitten. Tällä kertaa meitä viihdytti White House Down. Erittäin minuun menevä leffa. En kirjoita nyt arvostelua. Tärkeää oli mainita elokuvan nimi, sillä eräs kohtaus antoi aiheen tämän tekstin kirjoittamiselle.

Yhdessä päähenkilöiden välisessä dialogissa toinen miehistä puhuu hetkestä, jolloin lapsi kasvaa niin isoksi, ettei enää juokse syliin huutaen "isi, isi". Hän antaisi mitä tahansa saadakseen vielä yhden halauksen. Kohtaus on todella herkkä.

Elokuvan jälkeen istuin iltaa ystävien kanssa, kunnes tuli "hälytys" ja lähdin hakemaan isäni töistä. Hänellä on syntymäpäivä, joten en ajanutkaan suoraan kotiin, vaan vein päivänsankarin pubiin, jossa lauloin karaokessa täydelle talolle isälle omistetun onnittelulaulun.

Isän silmät kostuivat, en ole ennen laulanut hänelle. Biisin loputtua juoksin halaamaan häntä. Ja sitten muistin juuri leffassa kuulemani mietteen lasten kasvamisesta.

Tiukka halaus kosketti minuakin. Parempaa lahjaa en olisi osannut antaa.


perjantai 30. elokuuta 2013

Mitä tulee Facebookin jälkeen?

Web 2.0:n myötä Internet sosiaalistui. Olemme alkaneet tuottaa verkkoon sisältöä yhdessä ja jakaa niitä toisillemme. Prahan vaihto-opinnoissa luin John Hartleyn (Digital Futures 2012) kirjan, jossa hän väittää sosiaalisten verkkopalveluiden myötä itseoppimisen olevan niin tehokasta, että oppisimme vuodessa Internetin ääressä sen minkä yliopisto voi opettaa viidessä vuodessa. Hän käyttää yhden kappaleen pohtiessaan pöhköä kansalaisuutta (silly citizenship) ja siihen liittyvästä DIWO (do-it-with-others) -aktivismista. Tämän käsityksen mukaan jaettu tietämys on saatua tietämystä.

Sosiaalisen median palveluita on lukemattomia, mutta esimerkkeinä mainitsen tässä kolme tunnettua: Facebookin, Twitterin ja blogit. Facebook oli minulle aluksi vain uusi ja helppo tapa löytää tuttavia ja pitää heihin yhteyttä, myös globaalisti.

Nykyisin Facebook on todella monipuolinen. Suljettuja ryhmiä voi käyttää koulu- tai projektitöiden tekemiseen ja tiimin jäsenten yhteydenpitoon. Yksi esimerkki nopeasti kasvaneesta avoimesta ryhmästä on Kotkan Sinkut, joka yhdisti alueellisesti samanhenkisiä ihmisiä. Facebookiin on syntynyt fani- ja viharyhmiä. Se on yhdistänyt ihmisiä monella eri tasolla.

Twitterin koen olevan enemmänkin tiedon vastaanottamisen ja jakamisen solmukohta. Twitter on uskomattoman hieno paikka oppia uutta, vaihtaa mielipiteitä ja pysyä ajantasalla itseä kiinnostavien ilmiöiden ja asioiden päivittyessä.

Blogien kautta ihmiset jakavat monimuotoisesti informaatiota. Joillekin blogeista on tullut ikään kuin julkinen päiväkirja, johon kirjoitetaan ja, jolla jaetaan mietteet ja kokemukset, kenties kuvilla ja videoilla höystettynä.

Juuri jakaminen yhdistää näitä kaikkia kolmea palvelua. Facebookin statuspäivitys on selkeästi antanut monille mahdollisuuden purkaa tuntojaan, vaikkei näitä päivityksiä kukaan kommentoisi. Jo mahdollisuus julkiseen "tunnustukseen" tuntuu helpottavan monia.

Jakamisen helppous on siis tullut luoksemme muutaman viime vuoden aikana ja trendi on kasvava. Kuitenkin joudumme käyttämään useita eri palveluita saadaksemme komponentit kasaan. Tekstin, videon ja kuvan yhdistäminen samalle alustalle vaatii vielä, etenkin mobiilikäytössä, melkoisesti kikkailua ja leikkaaliimaa -leikkimistä.

Seuraavaksi kuluttajat tarvitsevat mobiilisovelluksen, joka mahdollistaa, älypuhelimen ominaisuuksia hyväksikäyttäen, kaiken jakamisen samalla aplikaatiolla. Yhdellä sovelluksella pitää olla mahdollista yhdistää puhelimella otettu kuva, kuvattu video ja kirjoitettu teksti yhdeksi blogimaiseksi jaettavaksi kokonaisuudeksi. Sovelluksen pitää mahdollistaa koko päivän jatkuva työstäminen, keskeneräisen työn säilyttäminen ja tallentaminen sekä nopea jatkaminen tarpeen vaatiessa (vrt. Vine -videointi).



Googlen+:sta povattiin haastajaa Facebookille ja skeptisimmät ennustivat fb:n alamäen alkavan Googlen tullessa tatamille. Onko joku vieläkin sitä mieltä, että Facebook on katoamassa johonkin?
Nykyisten suosittujen palveluiden katoaminen ei ole todennäköistä. Ne saattavat muuttua. Facebook saa varmasti haastajia ja sen rinnalla käytetään tulevaisuudessa muitakin suosittuja some-palveluita entistä enemmän.

Nyt Internit sometuttua koittaa aika, jolloin alamme kaipaamaan sovelluksia, jotka yhdistävät tämän hetken palveluiden parhaita puolia. Web 2.0 mahdollisti kommunikointimme nopeuden, mutta palveluiden kasvava määrä ja monipuolinen käyttäminen puolestaan syö pois voitetun ajan. Tulevaisuudessa tiedon jakaminen ja vastaanottaminen halutaan tehdä vain muutamia kanavia käyttäen.

Facebookilla on hyvät eväät ottaa askeleita tähän suuntaan enkä ihmettelisi yhtään, vaikka Facebookin jälkeen tulisi Facebook.


lauantai 24. elokuuta 2013

Nyt menee vihkoon

Satuitteko katsomaan YLE:n uutisia eilen illalla? Lähetyksessä kerrottiin valtion budjetin jäävän alijäämäiseksi järkyttävän paljon ennakoitua enemmän. Eilen uutisoitu summa on kaksi miljardia euroa! Ei ihan niin pieni summa, että kuvittelisi livahtavan vahingossa ohi budjettia tekeviltä ihmisiltä.

Meillä (Suomen valtiolla, siis meillä kaikilla) on velkaa liikaa. Velaksi ei voida elää loputtomiin, Suomessa ei enää hetkeäkään. Voi sanoa homman lähteneen käsistä.

Mitä nuorille, älykkäille, kyvykkäille, kunnianhimoisille, tuoreilla ideoilla varustetuille poliitikoille tapahtuu heidän päästessä koneistoon rattaiksi? Jumiutuvatko niin tiukasti jo olemassa olevaan kurjaan ruosteiseen systeemiin, etteivät pääse yhtään liikkumaan muuttaakseen romuläjästä raikkaamman kokonaisuuden?

Tuleeko uusillekin nopeasti puolue ja puolueen edut niin nopeasti läheisiksi, että yhteinen hyvä unohtuu? Nyt on selkeästi nähtävillä, ettei nykyinen hallitus todellakaan saa aikaiseksi Suomea hyödyttäviä ratkaisuja. Tilanne on osuvasti kuvattu Velkakello.fi -sivustolla:

"Elintasosi on lainaa. Suomen valtio ahmii velkaa ennätysmäärin pitääkseen sinut tyytyväisenä, koska sinä voit äänestää seuraavissa vaaleissa. Hallitus ja oppositio kuvittelevat, että sinä haluat kaiken tässä ja nyt, etkä välitä huomisesta."

Voihan olla, ettei kaikki kansalaiset tulevaisuudesta välitä ja ovat itsekkäitä sekä elävät vain tässä hetkessä, mutta sen pitää loppua nyt! Ei tässä auta muuten muu kuin pakata laukut ja lähteä muille maille. Tai ehdolle seuraaviin vaaleihin.

Tätä maata johdetaan nyt (taas) aivan päin seiniä. Aivan päin seiniä! Samat naamat koneistoa pyörittävät pääosin edelleen kuin 10-15 vuotta sitten. Olisiko Suomen uudistuminen syytä aloittaa "ruohonjuuritasolta" eli sieltä, missä (tällä hetkellä epäsuotuisia) päätöksiä tulevaisuudestamme tehdään?

Olisi, sillä nyt menee kaikki ihan vihkoon.

tiistai 13. elokuuta 2013

Otteluvalmistautumisen taito



- Hei, tuutko katsomaan meidän matsia? Tänään olisi Keskusurheilukentällä 18.30. Vastustaja on sarjan häntäpäästä niin pitäisi olla suhteellisen helppo voitto tiedossa.
- Moro! Vai häntäpään pelaajia on tulossa vastaan. Tuollaiseen matsiin lähtee herkästi liian kevyin mielin ja hawaijipaidan napit alas asti auki. Kai olet valmistautunut tähänkin sunnuntaiotteluun huolellisesti?
- Pakko myöntää, että oli muutama muuttuja eilen illalla, mutta ne tuskin haittaavat tämän päivän ottelua.
- No niin, odotas otan mukavan asennon. Kerro toki tarinasi! Lauantai-ilta kuitenkin takana ja lauantaihan on varomattomalle vaarallinen. Voisitko vähän avata miten tällaiseen sunnutaipeliin valmistaudutaan?

- No kaikki alkoi eilen iltapäivällä, kun vanhempani olivat mökillä eikä jääkaapissa ollut ruokaa, joten lähdettiin kavereitten kanssa mäkkäriin ostamaan aamupalaksi pientä snacksia. Siinä herkullisten hajujen maailmassa alkoi sitten tekemään mieli tukevampaa ateriaa ja söin Big Macin plus-ateriana. Tietysti muutamat nuggetit kylkeen vielä. En kuitenkaan ajatellut sen olevan kovin paha virhe, sillä ajattelin syödä illalla kanapastan kuten rutiineihin kuuluu.
- Eikö peliä edeltävänä päivänä voikin periaatteessa syödä mitä tahansa kunhan energiantarve vain täyttyy ja varastoonkin on tietysti hyvä jättää pelipäivälle?
- Valmentaja sanoi, että roskaruoka on huonoin mahdollinen ateria, mutta en jaksanut kokata heti herättyäni. No mäkkärin jälkeen päätimme lähteä kavereitten kanssa frisbeegolfaamaan Lahden radalle.
- Eihän pieni liikunta ottelua ennen ole pahasta? Päin vastoin.
- Ajattelin täysin samaa. Kävimme heittämässä kierroksen ja toisenkin, kunnes sitten sain soiton inttikaveriltani ja hän pyysi meitä saunomaan luokseen. Menimme tietenkin morjestamaan ystävää.

- Sauna ei ilmeisesti ole suositeltavaa peliä ennen, koska ymmärtääkseni olisi tärkeämpää tankata nestettä varastoon kuin hikoilla sitä pois?
- Totta, mutta en kehdannut kieltäytyä, kun sauna oli varattu asuntoyhtiöltä ja kaikki muut olivat innoissaan menossa. Ajattelin saunan jälkeen juoda reilusti vettä, jotta nestetasapaino palautuisi.
- Saunomisen jälkeen joit siis paljon vettä ja lähditte kotimatkalle ajoissa, jotta saisit riittävät yöunet.
- Nooo ei aivan niinkään. Kaverini olivat ottaneet muutamat saunaoluet ja olivat päässeet pieneen maistiin, joten he eivät olleet valmiita lähtemään niin ajoissa, kello oli siis kahdeksan tässä vaiheessa.
-Vielä et siis päässyt keskittymään otteluun. Tässä vaiheessa matkaan tuli lisää muuttujia?
- Eikä vain ihan muutamaa. Saunasta tultuamme inttikaverini sai puhelun, jossa ilmoitettiin, että hän oli voittanut arvontakilpailusta VIP-pääsyn Lahden Tivoliin itselleen ja 10 kaverilleen, sekä lounge-tilan kaupan päälle. Muut päättivät juhlistaa tätä asiaa ja muutaman puhelun jälkeen asunnolle tuli pari ihmistä lisää ja bileet olivat äkkiä pystyssä. Inttikaverini päätti tietenkin tarjoilla boolia, ja päätin maistaa lasillisen. Nyt sinun kuuluisi kysyä, että miten ilta päättyi.

-  Tuo kuulosti askeleelta väärään suuntaan. En ole ihan varma olenko valmis kuulemaan jatkoa. Alkoholn nauttiminen ei millään voi olla hyvä idea valmistautumista ajatellen. Kai hörpyttely jäi tuohon lasilliseen? Kerro nyt kaikki, kun vauhtiin päästiin.
- Noh kunpa se olisikin. Yritin vastustaa tarjoilua, mutta kaverit kävivät aukomaan nokkaansa niin ankarasti, että otin kulhon eteeni ja kävin kauhomaan. Siitä eteenpäin muistikuvat ovat hämärät. Muistaakseni sinne tuli muutama hameväen edustajakin piipahtamaan ja lähdimme koko lössi Tivoliin, ja lounge-tilaan, jossa oli oma DJ ja host, joka kieltämättä oli soivannäköinen instrumentti.
- DJ luonnollisesti soitti sinun taipuisiin niveliin menevää musiikkia ja valtasit tanssilattian tuttuun tyyliin? Tässa vaiheessa seuraavan päivän futismatsi ei varmaan kummitellut mielessä?
- Olet ihan oikeassa. Jalkapallo taisi siinä vähän päästä unohtumaan. Tanssilattialla oli meininkiä, joten luonnollisesti vietin siellä lähes koko baariajan. Se vähäinenkin nestetasapaino hävisi kropasta tanssilattialla hikoillessani. 
- Okei okei, aikamoinen ilta. Peliinvalmistautuminen meni näköjään ihan nappiin. Tästä puuttuu enää se, ettet saanut nukuttua kunnolla. Mitä tapahtui valomerkin jälkeen?
- Jatkot olivat tietenkin inttikaverini kämpällä. Lähdin itse jatkoilta jo alkuillan aikana mukana olleen bruneten matkassa hänen asunolleen, josta heräsin tänään aamulla puolitapäivin. Otin pikaisen lasillisen vettä ennen kuin lähdin kävelemään inttikaverini kämpälle, jonne muut kaverini olivat sammuneet illan päätteeksi. Muutamien torkkujen, paketin buranaa ja litran vesikannun jälkeen ajoin meidät takaisin Kouvolaan ja tulin kotiin. Nyt vedän kanapastaa ja pakkaan pelivarusteitani, koska kopilla pitäisi olla 20min päästä. Matsi alkaa tosiaan kahden tunnin päästä niin kai tulet katsomaan?
- No tulenkin! Tätä en halua missata mistään hinnasta. Parhaat matsit pelataan aina, kun ei ole turhia paineita menestymisestä. Nyt sinulle voi varmaankin toivottaa onnea?
- Ettei laatta lennä kesken matsin, kyllä!

lauantai 10. elokuuta 2013

FB-morkkis

Oletko tullut joskus yökerhosta kotiin maisteltuasi muutaman alkoholijuoman illan aikana ja kotiin päästyäsi avannut Facebookin joko mobiilina tai tietokoneella? Oletkin.

Luitko aamulla uudelleen yöllä lähettämäsi viestit ja koit mielipahaa lähettämiesi sisältöjen vuoksi? Tuntuiko herättyä siltä, että jotain olisi voinut jättää sanomatta tai julkistamatta? Sitä voi kutsua Facebook -morkkikseksi!

Yksi paha kämmi on aloittaa keskustelu. Oikeastaan mikä tahansa keskustelu on riski, mutta välttää kannattaisi sellaisia, joihin ei lähtisi päiväsaikaan selvinpäin arki-iltana huutelemaan. Listalle voi laittaa ainakin appivanhemmat ja exät. Sunnutai saattaa alkaa muuten posket punoittaen.

Toinen moka on julkaista jokin yöllä otettu kuva itsestä ta ystävistä pitämässä hauskaa. Pimeydessä ja naurukunnossa postattu kuva ei välttämättä naurata aamulla kaikkia osapuolia. Eikä vähiten välttämättä itseään.

Fb-morkkista voi helposti verrata ihan tällaiseen perus känniääliösekoiluista  johtuvaan viikonlopun jälkeiseen mielipahaan. Ainoa ero tässä on mielipahan hankintaympäristö. Verkkohölmöily voi kuitenkin olla kohtalokkaampaa, sillä nettiin ladattua materiaalia on vaikea tai jopa mahdoton saada pois bittiavaruudesta.

Nyt täytyy asentaa kaikkiin myynnissä oleviin verkkoyhteyden mahdollistaviin laitteisiin Facebook -alkolukko. Tämä rajaisi itsensänolaamismahdollisuudet selviin hetkiin.

Turvallista fb-lauantaita! ;)

torstai 8. elokuuta 2013

Ei itketä lauantaina


- Kuule, olen ymmärtänyt sun pitävän lauantaipäivistä? Vai olikos se nyt lauantaiöistä. Valaise minua!
- Joku lähipiirissä vuotaa kuin seula, mutta pitää paikkansa. Olen yöeläimiä.
- Ahaa joo! Sehän selittääkin. Alkaako niin sanottu metsästys yöaikaan?
- Kyllä! Silloin on riista liikkeellä lainatakseni Sherlock Holmesia.
- Niin juuri. Ymmärrän! Mitenkäs, onko siinä metsästäessä otettava huomioon saaliin ikää, laatua tai kokoa? Onko yömetsällä niin tärkeää alamitat sun muut vastaavat seikat?
- Riippuu vuodenajasta ja ravintotarpeesta. Talvisin keho vaatii astetta paksumpaa rasvakerrosta, joten saaliin tulee olla lihaisa. Kesällä taas riittää että saalis täyttää vatsanpohjan.
- Alkutalvesta riista on luonnollisesti hieman pulskempaa kuin muuna aikana vuodessa keskimäärin, sillä kesäherkut aina kasvattavat kumpua. Joulupyhinä olen kuullut myös olevan hyviä apajia. Kesällä puolestaan saa hyvin paistunutta. Aurinko tekee tehtävänsä.
- Joulupyhinä suosittelen sinappihuntua saaliille kuin saaliille, mutta ei Turun, vaan Auran, koska se on oikeasti Turussa valmistettua. Isäni on opettanut kesäsään grillaussalat!
- Hyvä vinkki. Pitääkin muistaa. Tarvitseeko viikonloppumetsästäjä sitten muitakin taitoja taatakseen varman saannin?
- Totta kai! Metsästyksessä pätee luonnonlaki eli nopeat syövät hitaat, joten ei saa jämähtää laakereilleen, vaan täytyy olla aktiivinen ja aggressiivinen. Lisäksi liikkumisen elastisuus voi helpottaa saaliin kiinnisaamista. Henkilökohtaiseen ulkonäköön kannattaa myös kiinnittää erityistä huomiota.
- Näillä ominaisuuksilla on kenties mahdollista saada houkuteltua saalis ansaan?
- Jo talvisodasta tuttu mottitaktiikka toimii aina. Täytyy muistaa, että ansa tulee peittää huolellisesti, jottei saalis huomaan sitä liian ajoissa.
- Motitus? Suositteletko siis käyttämään metsästyskaveria?
- Motituksen tarkoitus on saada saalis erkanemaan pääjoukosta, jolloin se on helpompi maalitaulu. Mikään ei voita tulitukea, jolla saadaan saalis ohjattua ansaa kohti. Punainen ei ole välttämätön väri vaatetuksessa, sillä vahinkolaukaukset harvoin tappavat.
- Kuulostaa siltä, ettei menestyminen yömetsällä ole hankalaa? Se on jopa todennäköistä. Olen kuullut saaliselukoiden kokoontuvan yöhämärissä juottopaikoille? Eikö tämä tämmöinen ole kaatajan kultakaivos?
- Voi on kyllä. Alkoholilla on ratkaiseva osuus metsästyksen onnistumiselle, sillä saaliin arviontikyky (kuten myös omasi) pettää usein pahasti, jolloin mahdollisuudet menestyksekkäälle kaadolle ovat täysin realististia. Myös metsästäjä tarvitsee usein rohkaisua pystyäkseen suoriutumaan haasteellisesta kaadosta. Mitä enemmän alkoholia, sitä paremmat mahdollisuudet. Toisin sanoen suoraan verrannollinen suure.
- Haa! Saaliseläimet siis juotetaan humalaan. Ovelan katalan kieroa ja toimii. Voisiko olla myös niin, että humaltunut huntteri ei katso niin tarkkaan mikä pyydykseen tarttuu, joten “metsästysonni” osuu paremmin kohdalle?  
- Looginen päätelmä, ja fakta. Ei itketä lauantaina, vaan vasta sunnuntaina. Yksin. Kotona. Itseään soimaten: “Mihin vittuun mä oon taas sekaantunu”. Tämän jälkeen korkki aukeaa uudestaan ja oravanpyörä on valmis.
-Kyllä, aseenlaukeaminen saattaa välillä järkyttää. Varsinkin ensikertalaisia ja muuten kokemattomia.
- Täytyy olla tarkkana, ettei ase ole sarjatulella, sillä kertalaakeilla saa tarkempaa ja siistimpää jälkeä.
- Taidatte olla kokenut kävijä. Kerrassaan mainioita ohjeita osaatte jakaa! Näillä pääsen minäkin alkuun. Viikonloppu tosiaan tuossa taas kolkuttelee. Te suuri metsästäjä aiotte varmaankin taas lähteä saaliin hakuun, olenko oikeassa?
- Keholla on tarpeensa, joten joudun jälleen taipumaan luonnon tahtoon.
- Hyvää viikonloppua! Toivottaisin onnea, mutta sitähän ei taituri tarvitse.
- Kuin myös sinulle ! Onnea tarvitsee jokainen, myös mestari.

perjantai 2. elokuuta 2013

Hopeakettu



Kuinka kaikki alkoi

Osallistuin Iskelmäradion Silver Fox -kilpailuun kaverini mainittua minulle asiasta. Ilman hänen antamaa linkkiä olisin missannut koko jutun. Kirjoittaminen on mulle mieleistä puuhaa ja vapaamuotoinen tarina syistä, miksi haluaisin veneen kesäksi käyttöön tuntui hauskalta tehtävältä.

Kirjoitin vastaukseni Prahassa vaihto-opintojen aikana. Tekstin perustana käytin merellisiä lapsuusmuistoja, joita on kertynyt matkoilta merellä isän kanssa. Olin lopputulokseen tyytyväinen ja lähetin vastauksen hyvillä mielin. Ilmoitus kilpailuvoitosta tulikin todella erikoisena päivänä.

Prahassa sattui ikävä onnettomuus vappua edeltävänä maanantaina. Keskusta-alueella sijaitsevassa rakennuksessa räjähti kaasuputki ja pamauksen voima tuhosi korttelin alueelta ikkunat ja autojen lasit. Olin itse viereisessä rakennuksessa, joka kärsi mittavat vauriot . Onnettomuus oli shokeeraava, sillä lentävät lasinpalaset tekevät rumaa jälkeä.

Katu räjähdyspaikan vieressä

Päivä oli tapahtumarikas ja raskas. Vanhempieni oli tarkoitus tulla illalla lomalle Prahaan ja kulutin iltapäivääni keskustassa odottaen lennon saapumista. Alkuillasta sain soiton TerhiTecin kenttämyyntipäälliköltä Iiro Kinnaselta. Olin voittanut Silver Foxin kesäksi käyttöön. Siinä vaiheessa nauratti vähän. Kaikki osui mainiosti samalle päivälle. Sovimme veneen toimitusajankohdan myöhemmälle kesälle, koska palasin Suomeen vasta heinäkuussa. 


Silver saapuu


Silver Fox Tulikukon edessä

Vene tuotiin minulle Helsingistä trailerilla suoraan laskupaikalle Kotkaan Sapokan satamaan. Sovimme treffit Kinnasen Iiron kanssa ja kävimme laskemassa Silverin mereen. Isäni ajoi veneen laituriin ennen töihin lähtöä ja minä jäin tunneiksi ihmettelemään uutta tulokasta. Kävin ostamassa pakollisia varusteita ja ketjun. Koeajo antoi kuitenkin vielä odottaa itseään, sillä en ollut kovin kokenut vesilläkävijä.



Pinnalla pysyy

Pari päivää myöhemmin kävimme testaamassa ystäväni kanssa. Ajoimme läheiseen Lehmäsaareen virveleiden kanssa ja kokeilimme kalaonnea. Paluumatkalla päristelimme vielä Kotkansaaren ympäri. Oli huikeaa nähdä oma kotikaupunki eri vinkkelistä.

Ja olihan meillä upeat hupparit!

Kesäunelmia toteuttamassa

Ensimmäisten viikkojen aikana Silver kyyditti meitä usein kalastamaan. Kävimme lähes joka ilta narraamassa kuhia Kotkan rannikolla ja niitä muutama saatiinkin. Isoin paattiin nostettu vonkale oli kuitenkin noin kuusi kiloinen  monsterihauki, jonka kaverini Antti nappasi.


Antti & vonkale


Oli rentouttavaa uistella kavereiden kanssa auringonlaskun aikaan. Seuraa meille pitivät sadat lokit ja kalatiirat, joiden pesimäsaaren lähettyvillä kävimme kalastelemassa. Välillä tosiaan tarvitsee niitä hetkiä, jolloin ei tarvitse ajatella mitään eikä ole kiire mihinkään. Siima vedessä voi rentoutua ja vain olla. Kiire tulee vasta, jos kala nappaa. Minulla on harvoin kuitenkaan sellaisia "ongelmia". 

Ankkuri ylös!












Teimme myös paljon uintireissuja. Toisinaan ajoimme sopivaan paikkaan, heitimme ankkurin kiinni ja hypimme kannelta mereen. Joskus ajoimme saareen, vedimme veneen ylös ja uimme rannalla. Mahtavia kesäpäiviä! Silver Foxilla on helppoa mennä rantaan. Hyppäsin itse keulasta ottamaan venettä vastaan ja huomasin pohjan ottavan kiinni hiekkaan vasta veden ollessa nilkkoihin saakka!

Fox ottaa aurinkoa

Hietakari

Meidän Silver Fox -kesäkäyttö on jo loppusuoralla, mutta meillä on vielä hienoja suunnitelmia tehtynä kahden viimeisen viikon varalle. Kirjoitan näistä seikkailuista myöhemmin lisää. Kaiken kaikkiaan oma vene Sapokassa on ollut tälle Kotkan pojalle unelmien täyttymys! Mahtava kesä menossa. Kotiinpaluu vaihto-opinnoista ei olisi voinut paremmin alkaan.

Nyt, taas, merelle!

Merellä ei voi kuin hymyillä!