Paljastuksia

Tänään on ollut suurten julkistusten päivä. Nokia ilmoitti ensimmäisen kvartaalin tuloksestaan. Peliyhtiö Supercellin kerrotaan maksavan veroja Suomeen 44 miljoonaa euroa reilun vuoden aikana. Kyseinen nopeasti kasvava pelialan yritys teki kolmessa kuukaudessa Rovion 12:n kuukauden liikevaihdon. Tässä maukkaat lähtökohdat tekstille.


Jumaltenrannan nousu ja tuho - mitä seuraavaksi?

Nokia (tj. Elop) julkisti yhteistyösopparin Microsoftin kanssa ja kertoi uuden käyttöjärjestelmän suunnittelusta. Nokian puhelimet toimisivat tulevaisuudessa Windows -pohjaisina. Samaan hengenvetoon tämä silloin typeräksi leimaamani herra kehotti ihmisiä ostamaan Symbian -puhelimia WP -aikaa odotellessa. Kuka menisi ostamaan paskan Ladan Ladan paskalla moottorilla, jos lähitulevaisuudessa on tulossa ulos uusi Lada Volvon huippumoottorilla? Nokian jyrkkä, katastrofaalinen, surullinen lasku ja romahdus alkoi. Muutkin sanoivat Elopin olevan aivan väärässä asemassa väärän yhtiön keulilla. Tiesikö hän kuitenkin mitä oli tekemässä?

Nokia on ollut suomalaisille yksi Jumaltenranta (Asterix 1971), jonka tuhoutumista alettiin odotella toimitusjohtajan möläytysten ja puhelimien myynnin laskun seurauksena. Nokia oli Suomen suurin, kehittyvin, johtava. Maailmalla eniten matkapuhelimia myyvä jättiläinen. Sitten yhtiön sisällä oltiin tyytyväisiä. Ja mitä silloin tapahtuu, kun ollaan vallitsevaan tilanteeseen tyytyväisiä? Kehitys lakkaa.

Kilpailijat ajoivat ohi. Tuli kriisi. Vaadittiin rautaista otetta, kovia toimenpiteitä, uusia strategioita. Elop vakuutti reilu vuosi sitten, että "täältä tullaan". Tämänpäiväinen tulosjulkistus on ainakin minun mielestäni osoitus onnisteista peliliikkeistä. Kurssi toki laski paljastusten jälkeen. Kenties sijoittajat odottivat vielä suurempia lukuja, ihmettä.

Nokian tulos ennen veroja oli 74 miljoonaa euroa voitolla, kun vuodentakaisena ajankohtana tappio oli 390 miljoonaa euroa. Suuntahan näyttää olevan oikea. Elop kommentoi: "hallitsemme kuluja erittäin hyvin". Nokia on edelleen toiseksi eniten puhelimia maailmalla myyvä yhtiö ja kulut on saatu aisoihin. Uudet Lumiat ovat erinomaisia ja yhtiöllä on muutama teknologinen uutuus heittää valttina pöytää. Nousisikohan meidän sinivalkoinen Jumaltenranta vielä kerran kukoistukseensa?

Start up

Supercell on, kuten aiemmin todettu, suomalainen peliyhtiö, jonka ehkä tunnetuin julkaistu mobiilipeli on Clash of Clans. Talouselämä -lehden mukaan yhtiö maksoi Suomeen veroja viime vuonna 9 miljoonaa euroa, mutta jo tämän vuoden tammi-maaliskuussa verotuloja kertyi 20 miljoonaa. Kaikenkaikkiaan reilussa vuodessa 44 miljoonaa euroa. Kelpaa kyllä valtion tyhjän kirstun pohjalle. Miten tällainen on ollut mahdollista?

Heillä oli hyvä idea. He ottivat riskin ja olivat rohkeita. Luottivat itseensä ja toisiinsa. Supercell sai isoja lainoja alkutaipaleellaan. Suuriin päästäkseen tarvitaan usein suuria tekoja. Supercell sai lainoja ensin "vain" satojatuhansia ja sittenmin NIY-ohjelman miljoonan. Vähän myöhemmin yhtiö  takoo Rovion vuotuisen liikevaihdon kolmessa kuukaudessa.

Puhuimme kavereideni kanssa Suomen elinkeinoelämästä ja teollisuudesta tuossa vähän aikaa sitten. Miten me voidaan edelleen olla jumissa raskaan teollisuuden (esim. paperi) kanssa? Muut ajavat meidän ohi auttamatta. Peli- ja sovellus/ohjelmointiosaamista pitäisi olla nyt. Koulutus olisi pitänyt aloittaa laajalti kymmenen vuotta sitten. Jos halutaan päästä todella tähän kilpajuoksuun mukaan, niin nyt äkkiä jotain vipinää! Teknologiapuolella on Suomen tulevaisuus. Se pitää nyt vanhimmankin jantturan ymmärtää!

Suomessa on osaamista. Suomessa on laatua. Start up -yrityksiä tarvitaan lisää. Onneksi niitä syntyykin, mutta kaipaan nostetta! Näkyvää aallonharjaa, joka vie elinkeinoelämämme täysin uudelle tasolle ja kasvattaa Suomeen lisää monia rovioita ja nokioita.

Tässä pallo tuonne Arkadianmäelle, päättävälle väelle:
Olisiko kiva, jos tällaisia 44 miljoonaa euroa veroja maksavia olisi 10 tai sata enemmän kuin nyt?

Jos kuolen, kuolenko?

Yksi kautta aikain kenties kiinnostavimmista (ratkaisemattomista) kysymyksistä ihmiskunnan historiassa on "mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?" Minäkin haluaisin tietää. Kertoisin, jos tietäisin. Erilaisia selityksiä, versioita ja uskomuksia on varmasti yhtä paljon kuin on ihmisiäkin; usko eri asioihin jakaa mielipiteitä.

Tarkoitukseni ei ole nyt pohtia kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuutta tai asiaa hengellisestä näkökulmasta. Parhaalla kurssilla "New Media and Convergence Culture" keskustelimme jälleen sosiaalisen median palveluista, joihin ihmiset ovat luoneet satoja miljoonia profiileja vuodesta 2005 alkaen. Profiilien luojien keskuudessa on ollut jo luontaista poistumaa, joten keskustelimme siitä kuinka "virtuaaliminä" jää tai voi jäädä elämään fyysisen minän kuoltua pois.

Luennoitsija kertoi esimerkin hänen suomalaisesta ystävästään, joka kuoli tapaturmaisesti auto-onnettomuudessa Tsekissä. Vielä viikon kuluttua turmasta hänen profiilinsa "eli" Facebookissa, joten hänen seinälleen pystyi kirjoittamaan, hänen aikaisemmat tykkäyksensä näkyivät vielä eri sivustoilla. Hänet pystyi jopa kutsumaan vielä eri tapahtumiin, vaikka hän oli menehtynyt seitsemän päivää aiemmin. Luennoitsija kuvasi tätä tapahtumaa sanalla "scary".

Lopulta tilanne ratkesi omaisten otettua yhteyttä Facebookin ylläpitoon ja selitettyään tilanteen he saivat menehtyneen profiilin salasanan ja kävivät poistamassa profiilin itse. Entäs jos turman uhrilla olisikin ollut 30 profiilia 20:ssä eri sosiaalisen median palvelussa? Melkoisen kova homma käydä poistamaan jokaista erikseen. Opettajan mukaan tällaisiin tapauksiin ei kuitenkaan ole vielä olemassa mitään vakiintunutta ja yksinkertaista käytäntöä. Pitäisi, ehdottomasti, olla jo! Kertokaa minulle, jos tiedätte paremmin.

Meillä on ollut ko. kurssin aikana puhetta myös verkkosovelluksesta/palvelusta, joka kerää käyttäjästä tietoja siten, että vuosien jälkeen virtuaaliprofiili pystyy vastaamaan käyttäjien   kysymyksiin kuin oikea käyttäjä, vaikka tämä olisi kuollut. Palvelu taisi olla Twitter-pohjainen. Käytännössä se siis tarkkailee twiittejä ja twiittaajaa keräten dataa tämän käyttäytymisestä ja ilmeisesti laskee todennäköisyyksiä tietynkaltaisille vastauksille.

En ihmettelisi tällaisen palvelun ilmestymistä. Eettisestikin kestäisi ehkä päivänvalon, jos "asiakkaat" olisivat antaneet itse luvan heidän tietojensa keräämiseen sekä virtuaaliprofiilin luomiseen. Toisaalta idea kuulostaa hieman vaaralliselta. Eikö menetyksen jälkeen pitäisi surra siksi, että pystyy päästämään irti ja jatkamaan elämäänsä. Eikö tällainen palvelu tavallaan huijaisi surutyötä tekeviä? En tiedä psykologiaa kauhean hyvin, mutta veikkaisin, etteivät seuraukset olisi kovin hyvät. Tähänkin saa ottaa kantaa, jos tietää!

Kuoleman määritelmä on käsittääkseni elintoimintojen loppuminen. Toisin sanoen siis biologinen kuolema. Keho lakkaa toimimasta. Kuori, joka ympärillemme on kehittynyt ei enää toimi. Mitä tapahtuu sille mitä on sisällä ja liikuttaa kuorta? Tulevaisuudessa se voi kenties elää ainakin virtuaalimaailmassa. Toivottavasti oikeasti myös jossain muualla.

Venetarina

Kirjoitin tämän tarinan perusteluiksi venekilpailuun, jossa kysyttiin syytä miksi minun pitäisi voittaa vene käyttööni kesäksi.

______________________________________________________

Olen aito Kotkanpoika, kotoisin siis rannikolta, meren äärestä. Ollessani vielä poikanen, untuvikko, kävimme isäni kanssa merillä. Häntä voisi kutsua todelliseksi merikotkaksi, niin kokenut ruorinkäyttäjä hän on. Tyrskyissä höyhenet pöllysivät. Toisinaan oli myös tyventä ja kaunis auringonpaiste. Opin aikaisin tuntemaan meren mahdin ja kauneuden, kunnioittamaan sen suuruutta ja syvyyttä. Muistan vieläkin miltä tuntui seistä keulassa ja katsella lähestyvää saaren poukamaa suolaisen merituulen hyväillessä sileitä lapsenposkiani. Sen tunteen haluan kokea uudelleen.

Meressä uiminen on aina ollut jokakesäinen kohokohtamme veljeni kanssa. Kerran pääsin hyppäämään veneestä mereen. Isä pelotteli hauen tulevan puremaan minua varpaasta, jos en polski kovasti. Sanoi myös kalojen pissineen veteen, joten vettä ei saa juoda. Lekottelu kuumalla heinäkuisella kannella pulikoinnin jälkeen tuntui rauhoittavalta. Muistan vieläkin miltä tuntui maata selällään ja katsella sinitaivaalla kiitäviä valkoisia pilvenhattaroita. Aika tuntui pysähtyneen. Sen tunteen haluan kokea uudelleen.

Kalastimme myös silloin tällöin isän ja veljeni kanssa. Merestä tietenkin ja ihan virvelillä! Siimani oli aina solmussa. Lohdutukseksi pikkuveli heitti oman vieheensä puuhun. Silloin minua vasta naurattikin. Isä sai aina eniten kalaa, vaikka mielestäni heitin yhtä pitkälle, samalla vavalla ja vieheellä. Ehkä hän on myös kalamies? Kalastimme vain rannalta. Minä halusin päästä merelle. Itse sain harvoin kalaa, joskus kuitenkin lykästi. Muistan vieläkin miltä tuntui nostaa ensimmäinen ahven ylös merestä. Sen tunteen haluan kokea uudelleen.

Meillä ei siis ole koskaan ollut omaa venettä. Isä ajeli Puolustusvoimien paatteja työkseen. Silloin tällöin pääsin mukaan merimatkalle. Hän puhui aina ostavansa oman veneen päästessään eläkkeelle, jotta voimme toteuttaa vielä yhdessä retkiä Kotkan ulkosaaristoon, meressä uimista ja kalastusta. Aikakin juoksee eikä isästä välttämättä ole enää ruorin taakse saadessamme riittävät varat kasaan.

Itsekin olen päässyt kokeilemaan veneen ohjausta. Taisin olla 5-vuotias miehenalku tuolloin. Aluksen päällikkö kysyi haluanko kokeilla, haki penkin ja antoi ohjat minulle annettuaan lyhyen oppitunnin ohjauksesta ja nopeuden säätämisestä. Tämän jälkeen hän liittyi matkustajien seuraan. Kuulin pian paniikinomaisen huudahduksen: ”Voi ei, kuka ohjaa?!” Päällikkö vastasi tyynesti: ”Olli. Älkää huoliko, kyllä hän osaa.” Ja vene totteli minua, kukaan ei vahingoittunut eikä vene liioin. Muistan vieläkin miltä tuntui saada sellaiset kehut ja pitää ruoria kädessä. Sen tunteen haluan kokea uudelleen.