Mitä on rakkaus? 1/3

Olen miettinyt tämän vuoden aikana useasti, huomattavasti enemmän kuin koko aiemman elämäni aikana yhteensä, mitä rakkaus oikein on. Olen miettinyt onko rakkaus vain sana. Olen miettinyt onko se vain tunne. Olen myös miettinyt voiko se olla jotain suurempaa ja yliluonnollista. Onko rakkaus kaikkialla, vain ihmisten välillä vai onko sitä olemassa ollenkaan?

Rakennan tämän tekstin vuoropuheluksi pastori ja terapeutti Seppo Jokisen kanssa. Esittelen lainauksia Jokisen kirjasta Unelmana rakkaus ja esitän ohessa omia mietteitäni. Keskustelu on helppoa, sillä olen yllättävän monista asioista samaa mieltä Jokisen kanssa.  Aloittakaamme matka kohti rakkauden sydäntä.


Elämän tarkoitus

"Meidät kaikki on luotu saamaan rakkautta. Rakkauden tehtävänä on saattaa meidät aikuisiksi ja vahvoiksi. Meidän kaikkien elämäntehtävä on oppia rakastamaan ja antamaan rakkautta, löytää lähimmäinen. Olemme täällä toisiamme varten. Kun ihminen rakastaa ja arvostaa itseään, hän kykenee rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta." (Seppo Jokinen)

Monet meistä tässä maailmassa vaeltavista pienistä ihmisistä kokevat jossakin vaiheessa elämäänsä hämmennystä ja etsivät syitä olemassaololleen. Mielessä saattavat pyöriä kysymykset "miksi olen täällä?" ja "mikä on tarkoitukseni tässä elämässä?" Olen itse eksynyt näiden kysymyksien ääreen monet kerrat enkä tunne vieläkään löytäneeni ehdottoman oikeaa ratkaisua. Yksi suosikkivaihtoehdoistani liittyy rakkauteen. Samat tunnelmat on tiivistetty myös klassikkoelokuva Moulin Rougessa kuolemattomaan repliikkiin:

"The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved return."

Rakastaminen tai rakkauden vastaanottaminen ei kuitenkaan ole millään tavalla yksinkertaista.


Pettymyksestä yksinäisyyteen

"Kun ihminen on yhä uudestaan pettynyt ihmissuhteissaan, hän saattaa suhtautua rakkauteen torjuvasti. Se on hänen keinonsa varjella itseään uudelta haavoittumiselta. Sylin ollessa täynnä yksinäisyyttä ja turvattomuutta ihminen alkaa epäillä ystäviäänkin vihollisiksi. Tässä tilanteessa rakkaus on se lääke, jota tarvitsemme enemmän kuin mitään muuta. Kohdennettu kosketus ja hellyys voivat sulattaa epäluulon muurit sisältämme."

Toistuvat vastoinkäymiset romanttisissa ihmissuhteissa jättävät syviä haavoja, jotka kyllä parantuvat, mutta jättävät mennessään ikuiset arvet. Pettymys on kokemus tai tunne, jota on edeltänyt jokin toive ja odotus. Mikä onkaan suurempi pettymys kuin menettää rakkaus? Sen sijaan, että pettymyksen osuessa kohdalle antaisi periksi ja luovuttaisi ihanteen tavoittelun, olisi tärkeää nostaa leuka ylös. Tämä on kuitenkin vaikeaa ja raskasta.

"Se pettymysreaktio, joka meissä käynnistyy, on opittu joskus lapsena, ja niin kauan kuin emme tiedosta sen mekanismeja, se toimii yhä ja toistaa itseään. Aina pettymyksen tullessa käyttäydymme saman kaavan mukaan. Sama koskee parinvalintamekanismia. Jos olet aina pettynyt aina uudelleen elämänkumppanin valinnassa, sinun on syytä pohtia, mistä johtuu kiinnostuksesi tietynlaiseen tyyppiin."

Jos olet pettynyt usein parisuhteeseesi, niin palaa ajatuksissasi niihin suhteisiin, jotka eivät ole toimineet ja mieti yhtymäkohtia ja samankaltaisuuksia niiden ihmisten välillä. Minun kohdallani tämä neuvo auttoi ymmärtämään tiettyjä koettuja pettymyksiä. 

"Kun ihminen muutaman kerran yrittää liittyä toiseen, päästä lähelle ja kokea yhteyttä, mutta pettyy, hän rupeaa välttelemään toista ja irtautumaan hänestä. Hän ryhtyy suojelemaan itseään uusilta pettymyksiltä." 

Itsensä varjelu ja suojeleminen ovat ehdottoman tärkeitä, mutta mihin tässä suojaamisessa vedetään raja? Helposti tulee jäätyä yksin vain siksi, ettei enää anna itselleen tai muille mahdollisuuksia. Yletön itsensä suojaaminen kääntyy itseään  vastaan, vaikka lähtökohta on tärkeä. Itseään pitää rakastaa eniten, koska vasta silloin voi rakastaa muita. Kenties tärkeämpää olisikin miettiä uudelleen mitä on oppinut päättyneistä suhteista ja niiden kautta itsestään. Miten toivon minua kohdeltavan, mitä odotan toiselta ja itseltäni suhteessa?

"Suurimmat haavat, joita aikuisina yleensä saamme, johtuvat erilaisista hylkäämisistä. Psyykkiset ja fyysiset hylkäämiset aiheuttavat aina riittämättömyydentunnetta. - - Aikuisuuden tunnehaavat johtuvat usein pettymyksistä. Suurimmat pettymyksen aiheet ovat ihmissuhteet. "

Keskeinen asia toipumisessa rakkauden menettämisen jälkeen olisi tunnustaa itselleen olevansa rikki, sillä vain niin voi eheytyä. Jos kuvittelisimme rakkauden maljana, johon voidaan kaataa lisää rakkautta, niin rikkinäiseen maljaan kaadettu rakkaushan valuu pois.


Miksi rakastaminen on vaikeaa? 

"Koska minua ei ole rakastettu lapsena, en ole osannut rakastaa aikuisena. Olen kyllä luullut osaavani, mutta kun olen asiaa testannut, en ole osannut. Pahin ongelmamme on ettemme tajua olevamme rikki, vaan siirrämme kivun aina muualle. Muut ovat hankalia ja sairaita. Minä olen ainoa terve."

Kykenemättömyys rakastamiseen voi siis johtua myös lapsuudessa kärsityistä traumoista. Jokisen mukaan tärkein ikä, joka vaikuttaa lapsen koko loppu elämän rakastamiskykyyn on 0-3v. Lapsi syntyy maailmaan vain saadakseen rakkautta vanhemmiltaan. 

"Lapsi kiinnittyy turvallisesti kokiessaan suhteen äitiin ja läheisiinsä turvalliseksi. Hänestä tulee tasapainoinen ja luottavainen. Lapsi voi kiinnittyä myös turvattomasti. Turvaton ja välttelevä kiintymyssuhde tarkoittaa sitä, että lapsi on varhaisessa lapsuudessa oppinut, ettei hänen tarpeisiinsa vastata."   

Kiintymystyylien merkityksestä parisuhteen rakentumisessa on tehty paljon tutkimusta puheviestinnän maailmasta ja kirjoitin mm. näistä tuloksista toisessa blogissani. Tutkimuksissa vähättelevää tai turvatonta kiintymystä osoittavat yhdistettiin parisuhteessa mustasukkaisuuden aiheuttamiseen, kontaktin välttelyyn ja uskottomuuteen. Nämä tulokset viittaavat vähättelevien ja turvattomien kiintymysmallien olevan todennäköisiä suhdetta rikkovia ihmisiä riippumatta heidän tyytyväisyydestä suhteeseen. 

"Kyvyttömyys rakastaa aiheuttaa meissä perusturvattomuutta. Jotta jaksaisimme, tarvitsemme erilaisia eväitä. Ensinnäkin tarvitsemme tietenkin ruokaa päivittäin. Sen lisäksi tarvitsemme psyykkistä ravintoa: ihmisiä, ihmissuhteita, rakkautta, hellyyttä ja kosketusta."

Jatkan tämän aiheen parissa pohdiskelua vuodenvaihteen jälkeen. Hyvää ja rakkauden täytteistä tulevaa vuotta!

One Last Shot

Elämäntiellä on valtavasti etappeja. Välimatka etappien välillä vaihtelee, mutta meillä on tapana juhlistaa maaliin pääsyä. Tapa on hyvä, sillä juhlistaminen on merkki pitkään kuljetusta tiestä, voitetuista haasteista ja lisäksi siirtymäriitti. Entinen täytyy lopettaa ennen kuin voi turvallisesti, levollisesti, keskittyneesti ja täysillä siirtyä eteenpäin. Juhla on hieno, symbolinen tapa päättää yksi matka ja aloittaa uusi.

Haastavaa aikaa elämässä ovat jonkin etapin viimeiset mutkat. Esimerkiksi ripille pääsyä ja konfirmaatiota pidetään kulttuurissamme yhtenä merkittävänä etappina elämän varrella. Rippileirin viimeinen päivä itkuisien halauksien kanssa on kuitenkin monelle nuorelle raskas. Konfirmaatio ja rippijuhla aloittavat kuitenkin uuden etapin. Samaa ajattelutapaa voisi käyttää verratessa ylioppilastutkintoa, -juhlia sekä -kirjoituksia. Kovan työ palkitaan todistuksella ja juhlilla, joiden jälkeen suunnataan uusiin haasteisiin.

Elämäntiellä on valtavasti etappeja. Monien haastavien vaiheiden jälkeen useimmat ihmisistä päätyvät työelämään, jolloin suurinosa "perusetapeista" alkaa olla takanapäin. Työelämässä voi kuitenkin tulla vastaan monenlaista kiemuraa ja ylämäkeä. Toiset työelämänetapeista ovat harkittuja ja pitkään suunniteltuja, toiset taas tulevat yllättäen eivätkä ole aina positiivisia. Äkillinen irtisanominen on ikävä yllätys, jonka jälkeen täytyy kuitenkin aloittaa taas uusi matka.

Harkittu muutos saataa taas liittyä työpaikan vaihtamiseen tai muihin haasteisiin siirtymiseen. Tällöinkin alkaa uusi etappi. Haastavaa aikaa työelämässäkin ovat etapin viimeiset mutkat. Pitkään samassa toimessa olleelle eteenpäin siirtymiseen liittyy runsaasti erilaisia velvollisuuksia, toimia ja tunteita.

Tutut kuviot synnyttävät elämään turvallisuudentuntua luovia rutiineja. Lähipiiriin on saattanut tulla uusia ystäviä työn kautta eikä muidenkaan työkavereiden hyvästely välttämättä ole helppoa. Tutusta työympäristöstä voi muodostua itselle toinen koti, johon on ollut aina helppoa ja mukavaa mennä.

Seuraajan koulutuksen ja asioiden järjestelyiden jälkeen on mahdollista alkaa odottaa viimeistä työpäivää. Toiset joutuvat keräilemään ja muuttamaan tavaroitaan. Sekin tehdään vielä viimeisellä työviikolla.

Etapin päättää yleensä läksiäisjuhlat. Etapin päättyessä olisi mielestäni keskeistä pysähtyä ajattelemaan mitä kaikkea on tarttunut matkaan. Mitä on oppinut muista, itsestään ja asioista yleensä? Keitä on oppinut tuntemaan?

Jokaisen välietapin jälkeen taskut ovat entistä täydempänä hienoja kokemuksia ja osaamista, joiden kanssa pärjää taas seuraavien seikkailujen parissa. Juhlien jälkeen on hyvä suunnata pää pystyssä kohti uusia haasteita!

Kiitos Mega, kiitos kaverit. 
Kiitos mahdollisuudesta työskennellä teillä ja kanssanne.
Kiitos kaikesta mitä olen oppinut, kiitos kaikista, joihin olen tutustunut.
Olen tuntenut aina tulevani kotiin saapuessani toimistolle.
Kiitos kuluneesta 22 kuukaudesta.
En ole katunut päivääkään kanssanne viettämästäni ajasta.
Ennakkoluulottomasti kohtia uusia haasteita!

- Olli

Mammat töihin

"Lasten kanssa kotona oleminen ei lyö leiville, kenenkään näkökulmasta."

Edellinen, 19.11. kirjoitettu tekstini alkaa nykyisten trendien pohdinnalla. Ajankohtainen aihe on ollut myös viime viikolla pääministeri Jyrki Kataisen lausunto, jonka mukaan kotiäidit pitäisi saada nykyistä nopeammin äitiyslomalta takaisin töihin. Talousnäkymien ollessa synkät ja valtion velan kasvaessa on perusteltua ja ymmärrettävää, että hallituksen johtaja ehdottaa ja keksii ideoita tilanteen kohentamiseksi. Kataisen kommenttia ei ole syytä tarkastella tasa-arvokeskustelun kannalta, sillä hän patistaisi varmasti samoilla puheilla koti-isätkin töihin. Tällä hetkellä lapsia kotona hoitaa isä vain 5%:ssa perheistä.

Kataisen lausunto aiheutti luonnollisen vastareaktion kotiäideissä, jotka kokivat kommentin hyökkäyksenä heitä vastaan. Puolustuspuheenvuoroissa kerrottiin kotona olemisen olevan ihan täyttä työtä ja, ettei vapaa-aikaa jää kuin noin tunti päivässä.

Kataisen lausunnon lähtökohtana on työurien pidentämisen tavoite. Tällä hetkellä pohditaan kuumeisesti eri vaihtoehtoja veroeurojen lisäämiselle Suomessa ja pääministerin avaus oli yksi idea veronmaksajien lisäämiseksi. Suurien ikäluokkien ("baby boomers") alettua jo jäämään eläkkeelle Suomessa ollaan ymmärretty vihdoin kuinka ikävät näkymät lähitulevaisuudessa odottavat. Maatamme uhkaa työvoimapula.

Entinen pääministeri Matti Vanhanen kommentoi haastattelussa ymmärtävänsä suomalaisen teollisuuden siirtymisen esimerkiksi Kiinaan, jossa työvoima ja raaka-aineet ovat halvempia. Vanhanen totesi myös yritysjohtajan olevan älykäs siirtäessään toimintonsa maihin, joissa on saatavilla osaavaa työvoimaa.

Hyvä pointti Vanhaselta. Ilman työntekijöitä toiminta kutistuu ja kenties lakkaa kokonaan. Voittoa ja ehkä kasvuakin tavoittelevalle yritykselle skenaario ei ole houkutteleva.

Takaisin kotiäiteihin. Heidän vastahyökkäyksensä Kataisen suuntaan tuntuu oudolta. Esimerkiksi Iltalehden (17.11.2012) haastattelema äiti kertoo olleensa kotona pienen poikansa kanssa kuusi kuukautta, jonka jälkeen siiryi takaisin työelämään. Pojan isä oli pojan kanssa kotona seuraavat kolme kuukautta ja yhdeksän kuukauden iästä alkaen poika on ollut päivähoidossa vanhempien ollessa töissä.

Huh, onpa kummallinen ajatus? Hoitopaikka lapselle? Mikä se on?

Samassa jutussa Iltalehti selvittää millainen menoerä Kataisen töihin patistelemat kotiäidit ovat. Luvut ovat melkoisia. Vuoden verran kotiäitinä oleminen maksaa valtiolle noin 15 000 euroa ja kolme vuotta kotona oleminen noin 60 000 euroa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan mukaan viime vuoden lopussa yli 60 000 äitiä oli kotona lastensa kanssa. 60 kertaa 60 ja monta nollaa perään. Melkoisen iso summa. Ei ihme, että entinen valtiovarainministeri haluaa potkia mammat töihin!

Olisi mukavaa pohtia asiaa vielä lapsen kasvun, kehittymisen ja hyvinvoinnin kannalta, mutta asiantuntijuus ei riitä sen puolen syvälliseen problematisointiin. Raha ei missään nimessä saa mennä pienen vauvan edun edelle.

Sipsikakka-altaat

Kahdella eurolla katastrofia

Sukeltaminen ja altaat tuntuvat olevan nyt in. Luontokuvaaja-isäni oli kenties todistamassa tulevaa trendiä kolme vuotta sitten kuvatessaan haarapääskyjen sukeltelua. Sittemmin sukeltaneet ovat niin maailman talous, Nokia kuin Talvivaarakin. Viimeksimainittu kaiken lisäksi mahaplätsillä omaan kipsisakka-altaaseen.

Tästä koko kansan murheenkryynistä on viikolla revitty valtaisa määrä otsikoita ja faktoja, joten nyt on oivallinen aika koota yhteen tunnettuja asioita. Uutisilta ei ole voinut välttyä, sillä niin paljon on tuntunut osuvan epäonnea Talvivaara-yhtiön kohdalle. Tosin monet näistä onnettomista tapauksista johtuvat vastuunpakoilusta ja joidenkin henkilöiden osaamattomuudesta.

Yksi isoja puheenaiheita on ollut kaivoksen sivutuotteena syntyvä uraani, jota on nyt allasvuodon myötä päätynyt lähivesistöihin. Seuraavan vuosikymmenen aikana lähimaastossa temmeltää kolmipäisiä kaneja ja siivekkäitä peuroja. Lähialueen asukkaat saavat ravinteikasta vettä. Uraanipitoinen aamupuuro tekee hyvää vatsalle. Sähköä säästyy, koska jokainen alkaa hohtaa pimeässä. Toimitusjohtaja Perä Pekka tiesi onneksi uraanista kysyttäessä sen verran, että "kaikki metalli saadaan talteen". Melkoisesti sitä saadaankin, sillä Talvivaara tuottaa vuodessa 300-500 tonnia uraania!

Eturistiriitaakin on löydettävissä casesta. Lainaan seuraavan pätkän Juha Kauppisen blogista.

"Kainuun ely-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen on vain virkavapaalla varsinaisesta toimestaan Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Itä-Suomen aluejohtajan pestistä, vahvistetaan GTK:n henkilöstöhallinnosta Suomen Luonnolle.

Ely-keskuksen ylijohtajana hän on hyvin suuressa valvontavastuussa: ely-keskus on Talvivaaraa valvova viranomainen. GTK taas on virasto, jonka tehtäviin kuuluu muun muassa kaivostoiminnan edistäminen."

Ympäristöministeri Ville Niinistö haluaisi ilmeisesti tehdä jotain, mutta hän ei pysty. Kaikki muut tuntuvat haluavan Niinistön tekevän jotain. Miksihän mitään ei tapahdu?

Alussa oli suo ja kuokka. Mitähän lopusta löytyy?

Ystävyydestä

Taustat

Kotkanpoikana olen osallistunut vuosittain suureen festivaalitapahtumaan Kotkan Meripäivillä. Kuitenkin muu festaritarjonta Suomessa on ollut itselleni vierasta. Kerran tarkoituksemme oli lähteä Pipefestiin, mutta reissu vesittyi monien onnettomien seikkojen yhteisvaikutuksesta. Yhden kerran olen ollut kuuntelemassa Apulantaa Turun Down By the Laituri tapahtumassa Aurajoen reunakivetyksellä ystäväni kanssa.
Viime kesänä tarjoutui kuitenkin vihdoin mahdollisuus lähteä Seinäjoelle Provinssi Rockiin ja vielä telttamajoitukseen! Esiintyjälistan katsastuksen jälkeen ei voinut olla lähtemättä mukaan. Pendulum oli tulossa historiansa kolmannelle keikalle Suomeen.

Lähtö

Liikkeelle pääseminen viikonlopun kynnyksellä sisälsi paljon kommelluksia ja säätöä ennen kuin viimein pääsimme starttaamaan kohti musiikkijuhlia. Ensin tarkoituksemme oli lähteä julkisilla, mutta hinta ja käytännöllisyys (viikonlopun aikataulut) puuttuivat peliin. Toiseksi olimme lähdössä kimppakyydillä, mutta se auto lähtikin päivää meidän aikomustamme aiemmin. Lopulta lainasimme kaverimme autoa ja sekin saatiin käyttöön vasta muutaman mutkan kautta. Lähtöpäätöskin saatiin aikaiseksi hienosti pari päivää ennen h-hetkeä!

Matkalla pysähdyimme kurkistamaan Ähtärin eläinpuiston ihmeitä. Lumileopardin häntä oli pidempi kuin seitsemän päiväinen työviikko. Karhut veikeitä ja lippu kallis. Ajoimme koko matkan myrskyn edellä ja seurasin silloin tällöin taustapeilistä pilvirintaman kertymistä, liikkumista ja tummumista. Kokemus oli sekä pelottava että innostava. Rankkasade saavutti meidät pysähtyessämme ruokailemaan huoltoasemalle, mutta onneksi vesi oli väsynyttä ja tipahti maahan ennen Seinäjokea eikä Provinssivieraat kastuneet.

Pendulum


Päivän alueella palloilun ja Apulannan jälkeen alkoi kiihkeä odotus. Suosikkibändimme nousisi lavalle hetkenä minä hyvänsä. Meillä oli jo yksi huikea kosketus Pendulumiin aiemmin, sillä kävimme joulukuussa 2010 Helsingin Kaapelitehtaalla katsomassa heidän Keikkansa. Jos jollain adjektiivilla pitäisi kuvata tunnelmaa Kaapelitehtaalla tuona yönä, niin sanoisin siellä olleen hullua. Pienessä sisätilassa 3 000 ihmistä pakkautuneena, latautuneena ja valmiina hyppimään, riehumaan ja laulamaan. Aikapommi räjähti bändin noustessa lavalle Salt in the Wounds- kappaleen säestyksellä. "Good evening Helsinki, you crazy mother fuckers. Make some noise! The more you give us the more we give you!"



Painajainen festareilla

Odotuksemme olivat korkealla suunnatessa festarialueelle odottamaan alkuräjähdystä. Olimme alueella hyvissä ajoin jo paria tuntia ennen aloitusaikaa, koska halusimme saada hyvät paikat. Osa seurueestamme ei halunnut eteen, joten neuvottelimme hetken aikaa ja sitten hajaannuimme kahteen ryhmään. Lähdimme ystäväni kanssa tietysti eturiviin, kuten Kaapelitehtaallakin. Joulukuun muistot mielessä naureskelimme ja pohdimme "mitähän tästäkin oikein tulee?". Festareilla ihmiset olivat lisäksi nauttineet alkoholia, jonka saatavuus Kaapelitehtaalla oli ollut huono. Muistan miettineeni, että "täällä on varmasti paljon hullumpi meno!". Ja olikin.

Olin ostanut uudet silmälasit pari viikkoa ennen Provinssi Rockia. Kalliit Armanin kehykset. Festareille en viitsinyt laittaa piilolinssejä huonojen peseytymismahdollisuuksien ja hygienian vuoksi. Tunnistin ja ymmärsin riskit, mutta uskoin pärjääväni. Pendulum aloitti. Yleisö aloitti...

Olimme eturivissä ja niskaamme alkoi SATAA ihmisiä. Yleisö tunki lähemmäs lavan etureunaa, ja etuosaa rajanneen aidan yli hyppi katsojia päällemme valtoimenaan. Meininki oli eläimellistä. Pendulum yllytti mosphittiin. Ja mehän mentiin. Ja monta kertaa. Tunnelma oli käsittämätön. Fiilis ei ollut katossa, koska olimme ulkona. Se oli taivaassa! Ja sitten taivaani pimeni.

Setti oli lopuillaan ja Pendulum teki encoren. Tulossa oli vielä suureksi suosikikseni noussut Watercolour. Aloimme viritellä eturivissä viimeistä, villeintä ja suurinta mosphittia. Mylly alkoi ja välittömästi tunsin kuinka lasit lensivät päästäni, jonkun juhlijan törmätessä sivulta päähäni. Tönäisin pakokauhun vallassa väenpaljoutta taaksepäin, etteivät kalliit lasini musertuisi. Kaksi kaveriani huomasi samalla hetkellä mitä tapahtui ja hekin plokkasivat ihmismassan ryntäystä vartaloillaan. Eihän se voi onnistua!

Hetkeäkään epäröimättä syöksyin maahan lasien päälle suojaamaan niitä ja samalla mosphit pyöri ympärilläni Watercolourin huipputahtien lyödessä rytmiä ihmisten tönimiselle. Täydellinen hetki olikin yhtäkkiä painajainen. Sain osumia ja potkuja ihmisiltä kylkiin, selkään, vatsaan ja päähän. Löysin lasit ja vetäydyin sivummalle shokissa. Tärisin paniikista, joka aiheutui suuren ihmismassan tallottavaksi tulemisesta. Onneksi lasit olivat ehjät.

Ystävyys

Matkakaverini tiesi kuinka paljon Watercolour minulle merkitsee ja hän ymmärsi heti kuinka olin satuttanut itseäni. Watercolourin välisoitto oli alkamassa ja hän halusi ottaa minut olkapäille. Suostuin välittömästi ja minua kohdannut näky oli henkeäsalpaava. Ihmismerelle ei näkynyt loppua ja kaikkien kädet olivat ylhäällä. En unohda sitä koskaan. Ystäväni Johannes pelasti lasini, päiväni ja kenties henkeni muiden kanssa estäessään ihmisiä tallomasta minua. Muistan sen ikuisesti. Hän olisi varmasti yhtä kovin halunnut olla minun olkapäillä ja nähdä mitä näin.

"Mistä tunnet sä ystävän?"

Arvo = arvostus ?

Otetaanpa seuraavaksi katsaus perusasioiden äärelle.

Ystäväni lähipiiristä virkkoi viisaita sanoja lounastauolla. Keskustelimme erittäin ajankohtaisesta aiheesta, nuorten syrjäytymisestä. Ilokseni aihe on ollut pinnalla kunnallisvaalien alla. Keskustelun sävy ja luonne eivät välttämättä ole olleet vielä toivomallani tasolla, mutta mikä tärkeintä, leijona on nostettu pöydälle. Ja se karjuu.


Yhteiskuntajärjestelmämme alistaa ihmiset tietynlaisen systeemin alle. Tarkempaa ruodintaa asiasta en tähän erittele, sillä olen aiemmin kirjoittanut aiheesta tekstissä Rutiinit rikki. Järjestelmää on siis pureskeltu ja mielestäni nyt olisi aika avata seurauksia lyhyesti.

Työelämän vaatimukset ovat tänä päivänä raskaat. Tämän ajan työntekijän odotetaan olevan työnarkomaani, supertehokas multi-tasking-osaaja, laajalti verkostoitunut, monipuolisen kielitaidon osaava ammattilainen, joka hallitsee myös teknologian, etenkin tietokoneen ja matkapuhelimen, käytön. Eli siis superihminen. Eläkeiän nostaminen (jotkut ovat puhuneet 78 vuoden eläkeiästä) tekisi nykyajan työntekijästä elinkautistyöläisen. Suomalaisen miehen keski-ikä on ilmeisesti lähellä 75 vuotta.

Työnhakijaan kohdistuvat vaatimukset ovat tänä päivänä raskaat. Virsi on varmasti monille tuttu, mutta haluan silti laulaa sen uudelleen. Katkeran suloisella äänellä. Korkeakoulusta valmistuneen odotetaan omaavan ensinnäkin hyvät paperit ja todistukset opintosuorituksistaan. Keskiarvojen korkealla pitäminen ei ole helppoa viiden vuoden yliopisto-opintojen aikana. Toiseksi, päästääkseen huippupestiin (johon jokainen itseään kunnioittava ja osaava asiantuntija luonnollisesti hakee), hakijalla odotetaan olevan viiden vuoden työkokemus. Juuri äskeisessä lauseessa kerroin hakijan olleen viisi vuotta yliopistossa. Ristiriita havaittavissa. Koska ristiriita ei tässä vaiheessa riitä selittämään asian ongelmallisuutta, rakennan seuraavaksi kaaoksen.

Opintojen aikana jokainen opinnoissaan etenevä voi nostaa opintotukea, jonka saaminen edellyttää tietyn opintosuoritusmäärän tekemistä vuosittain. Saatu opintotuki ei kuitenkaan kata millään asumisesta ja päivittäisistä kuluista kertyvää kuukausisummaa, joten monet opiskelijat haluavat käydä opintojen ohella töissä keräämässä työkokemusta, jota tulevaisuuden työnantajat arvostavat. Tällöin eteen tulee kaksi ongelmaa: kuinka pitää arvosanat korkealla ja miten käy opintotuen, jos tienaa liikaa?
Kyllä, opiskelijalla on tuloraja. Eli siis dilemma on seuraava:

Ahkerasti työssäkäyvä ja opinnoissaan etenevä opiskelija ei voi samanaikaisesti nostaa palkkaa tehdystä työstä mielinmäärin ja samalla nauttia ansaittua opintotukea, vaikka keskiarvo olisi korkein mahdollinen. Miksi rankaistaan näin? Jos haluaa kerryttää työkokemusta opintojen ohella, täytyy ilmeisesti tehdä töitä palkatta.

Myös yksilöön kohdistuvat vaatimukset ovat tänä päivänä raskaat. Tähän ystäväni viittasi lounaspöydässä. Hänestä ihmisten täytyy ostaa itselleen arvoa nykyisin. Pohdimme asiaa. Ihmisen pitäisi olla sinänsä arvokas. Ihmisyys, olemassaolo ja kaikki mitä elämiseen liittyy on arvokasta. Kuitenkin tuntuu siltä, ettei arvostusta voi saada ilman erinnäisiä ansioita. Omana itsenään oleminen ei enää valitettavasti riitä.

Minä olen arvokas ja erityinen. Sinä olet arvokas ja erityinen. Me jokainen olemme arvokkaita ja erityisiä omilla tavoillamme. Arvostus ei pitäisi olla pelkästään "ostettavissa". Se pitäisi olla jokaisessa sisäänrakennettuna mallina, joka näkyy ympärille huolenpitona, välittämisenä ja yhteiskuntavastuuna.

Arvostus

Huippu-urheilijat muodostavat kansakunnassamme erityisen oman lokeron. He ovat useimmiten elintavoiltaan erittäin kurinalaisia ja fyysiseltä ruumiinkunnoltaan uskomattoman suorituskyvyn omaavia yksilöitä. Esimerkkinä sopii kokeilla itse hypätä pituutta yli kahdeksan metriä. Itselleni riittää jo kahdeksan metrin pituisen matkan katsominen ja arvostus maailman parhaita pituushyppääjiä kohtaan nousee valtavasti. Reisistä löytyy ruutia.

Voisin kirjoittaa oodeja jokaisen lajin huippuosaajalle, mutta rankingissäni selkeäksi ykköseksi nousee  pitkän sisäisen väännön jälkeen tenniksen huippupelaajat. En ole koskaan järin innoissani seurannut lajia muuten kuin tulosluetteloista. Vieläkään ei taida löytyä vyöltä yhtään täyttä katsottua ottelua. Kerran satuin kuitenkin istahtamaan sohvalle samaan aikaan, kun alkamassa oli kahden tenniskentän titaanin, Rafael Nadalin ja Roger Federerin, välinen kamppailu. Molempien kyvykkyydestä olin lukenut monesti ja kasvot olivat tietenkin tutut. Kovinkaan montaa suoritusta en ollut silti herroilta nähnyt ennen kyseistä ottelua.

Olin lukenut ennakot edeltävänä päivänä ja kyseessä oli todella kovan luokan taisto, jossa Nadal yritti riistää maailman tennisherruuden valtikan sitä pitkään hallinneelta sveitsiläiseltä. Jo ennen ottelun alkua taitureiden silmistä oli nähtävissä se jäätävä lataus ja keskittyminen, jonka he olivat itselleen psyykanneet päivän aikana.
Rehti herrasmiesten kättely ja peli alkoi. Ja mikä spektaakkeli siitä tulikaan.

Ottelun lopputulosta en muista tarkkaan, mutta Nadal taisi kamppailun viedä monien värikkäiden tapahtumien jälkeen. En lakannut missään vaiheessa hämmästelemästä näin kahden huippu-urhelijan taitoa, nopeutta ja kestävyyttä. Puhumattakaan voimista, sitkeydestä ja tahtotilasta.

Peli kesti yli kolme tuntia (vrt. jääkiekko tunnin, jalkapallo puolitoista) ja ulkona oli lämmintä yli 25 astetta. Vertailukohdaksi gladiaattoreiden suoritusta ajatellessa mieti seuraavia asioita. Odota aurinkoisen kesäpäivän kuuminta hetkeä ja mene kuumalle massakentälle kevyessä varustuksessa. Syöksähtele lyhyitä teräviä spurtteja kentän poikittais- sekä pitkittäissuunnassa, noin 3-5 toistoa ja pieni parin sekunnin huili. Toista ja tee välillä jopa kymmenen juoksua peräkkäin ennen pientä palautumista. Tee toistoja kolme tuntia. Muista juoda välillä vettä.

Vaihtoehtoisesti voi ottaa mukaansa kentälle (tätä voi kokeilla myös kotona) tennismailan ja tehdä kuvitteellistä syöttö- ja lyöntiharjoitusta. Mukaan voi ottaa myös pallot. Kolme tuntia helteessä suoritettuja voimakkaita jatkuvia lyöntejä saattaa vähän tuottaa kipua käsi- sekä olkavarteen. Kokeilu kannattaa suorittaa varovasti.

Extremeurheilusta pitävät voivat yhdistää kaksi edellä mainittua harjoitetta ja kokeilla millaisen rasituksen tennishuiput saattavat pahimmillaan kokea yhden ottelun aikana. Turnauksessa palautumisaika on verrattain lyhyt ja voittaja kohtaa pian jo seuraavan vastuksen. Nadal ja Federer olivat jo pelanneet turnauksessa useita otteluita ennen toistensa kohtaamista, joten miehet olivat varmasti jo alussa kaukana parhaasta terästään.

Tähän yhdistetään vielä se huikea taito, jolla molemmat käsittelevät palloa ja mailaa valtavissa nopeuksissa. Syötön palautus kierteiseen yli 100 km/h viuhuvaan palloon on jonkin verran haastava suoritus. Palautus pitäisi osua kuitenkin kaverin ruutuun toiselle puolelle verkkoa eikä katsomossa istuvaan anoppiin.

Tennis on parhaimmillaan erittäin lähelle fyysisen suorittamisen äärirajoja vievä laji. Arvostan lajin huiput erittäin korkealle.

Kuolema

Kesäkuukausina Suomessa uutisoidaan vuosittain laajasti vesillä ja mökeillä sattuvista hukkumistapauksista ja muista veneturmista, joissa menetetään ihmishenkiä. Yleensä kuolinluvut korreloivat suorasti ilman lämpötilaan. Toivottavasti vuoden 2012 äärisateinen heinäkuu näkyy positiivisena edes joissakin tilastoissa.

Toinen, kenties vähemmälle uutistilalle jäävä, vakava kuolontilasto on tien päältä. Tekstin faktat ovat peräisin Autoliiton Moottori-lehdestä (6/2012), johon on koottu vuoden 2011 kesäkuun kaikki Suomen kuolonkolarit. Moottori julkaisee jokaisessa numerossaan vuoden takaiset henkiä vaatineet onnettomuudet, joiden faktat taas tulevat lehteen tutkijalautakunnilta, jotka selvittävät onnettomuuksiin johtaneet syyt yhdessä poliisin kanssa. Moottorin otsikko kertoo kaiken oleellisen: Tuli kesä ja kolarisuma.

Yleensä traagista palstaa tutkiessa kuolonkolareista kertovat tarinat ja lautakuntien laatimat parannusehdotukset mahtuvat yhdelle aukeamalle. Näin luulin asian olevan heinäkuun numeron (7/2012) lukukerralla. Sivua käännettyä haukoin henkeä. Seuraavat kaksi sivua edelleen täynnä juttuja autoonsa kuolleista. Luulin jo tämän riittäneen ja voin pahoin siitä valtavasta kuolleiden määrästä, jonka olin juuri lukenut. Joukossa monia juuri 18 vuotta täyttäneitä kokemattomia kuljettajia.

Käänsin sivua ja kyyneleet nousivat silmiin. Kolmas aukeama peräkkäin kertoo lohdutonta kieltä heinä-elokuussa kuolleista. Lisäksi tältä aukeamalta vasta alkavat elokuun kuolleet.

Yksi suuri syy autoilukuolemille on vanhoissa autoissa, joiden turvallisuusominaisuudet eivät ole nykyaikaisten ajopelien tasolla. Suomalaiset ajavat keskimäärin 12-15 vanhoilla autoilla, koska järkyttävän kovat autoverot karkoittavat uusien autojen ostajat. Autohan on muutenkin huono sijoitus sen nopean arvon alenemisen takia. Mielummin meillä päin etsitään internetistä tai lehti-ilmoituksista noin viisi-seitsemän vuotta vanha auto, jolla ajellaan noin viisi vuotta ennen nuorempaan vaihtoa. Tällaisella syklillä autokanta vanhenee auttamatta.

Huhtikuun autoveron nosto kiihdytti uusien autojen myyntiä hetkellisesti, totta kai, sillä suomalaiset halusivat poistaa viimeiset mahdolliset "halvat" ajoneuvot. Alkuvuoden piikin jälkeen autokaupoissa on varmasti ollut hieman rauhallisempaa. Jatkossa Suomen autokannan ikä nousee edelleen ylöspäin ja voihan olla, että saamme pian kyseenalaisen tittelin Euroopan vanhimpien autojen kansana. Tällä hetkellähän Suomessa on jo Länsi-Euroopan vanhimmat autot. Ilmeisesti itäblokin maat "voittavat" meidät, toistaiseksi.

Tilastokeskuksen mukaan liikennekuolemien määrä on pudonnut viimeisten vuosien aikana, mutta eikö esimerkiksi vuonna 2011 kuolleet 292 henkeä kuitenkin menetetty turhaan? Mielestäni tuossa luvussa on 292 kuolemaa liikaa. Olisiko tämänkin määrän vähentämiseksi voitu tehdä jotakin? Tulevina vuosina kuolemien määrä todennäköisesti nousee autokannan vanhenemisen myötä. 93% Suomen henkilöliikenteestä kulkee tien päällä, joten suru-uutisia on taas luvassa satoihin koteihin. Vuoden 2012 Volvo kestäisi varmasti isommankin täräyksen paremmin kuin vuoden 1995 Corolla.

Ilta-Sanomien teettämässä kyselyssä suomalaiset tyrmäsivät verouudistuksen. 92%  vastanneista piti päätöstä huonona. Liikenneministerin kanta asiaan oli täysin selkeä. "Vain raha ratkaisee". Sillähän ei luonnollisestikaan ole mitään merkitystä kuoleeko suomalaisia tienpäällä onnettomuuksissa. Jos raha ratkaisee, niin luulisi seuraavan yhtälön miellyttävän älykästä liikenneministeriämme Merja Kyllöstä.

Vuosittain tieliikenteessä loukkaantuvia tai halvaantuvia henkilöitä on noin 6 000. Jos Suomessa ajettaisiin samanlaisilla autoilla kuin Saksassa (ikä 3-5v.), niin tämä sairaalahoitoa vaativien henkilöiden määrä vähenisi 40% ellei enemmänkin. Jos liikenneministeri laskisi 2500-3000 suomalaisen sairaalahoidosta aiheutuvat kulut sekä lisäisi siihen päälle tulevat kustannukset sairaseläkkeistä, kuntoutuksista ja työkyvyttömyyseläkkeistä, niin luulisi autoveron nostamisen olevan hieman maltillisempaa, vaikka sillä muutama euro enemmän vuodessa tienattaisiinkin.

Toinen iso tarvittava muutos Moottori-lehden kuolonkolareita tutkineiden lautakuntien mukaan tuntuu olevan asennepuolen muuttamisessa. Liikennekasvatusta täytyy ehdottomasti alkaa opettaa lapsille jo ennen autokoulua. "Kokematon mopoilija (15v.) ei seurannut liikennetilannetta, eikä noudattanut väistämisvelvollisuuttaan. Taustalla vaikuttivat myös mopoilijan piittaamattomuus sekä elämäntilanne."

Haluaisin vielä haastaa ajattelemaan rattijuoppoutta.

"Kuljettaja oli alkoholin, lääkkeiden ja huumeiden vaikutuksenalainen. Hänellä ei ollut ajo-oikeutta ja hänen asenteensa liikenneturvallisuutta kohtaan oli piittaamaton. Kuljettaja ajoi ylinopeutta." (Moottori 6/2012)

Voi hyvää päivää. Yksi osa kuolonkolareista aiheuttavia kuskeja ovat yllä kuvatun kaltaisia. Silti liikkuvan poliisin määriä halutaan supistaa. Ei valvontaa, ei kiinnijäämisen riskiä. Seuraisiko tällaisesta kiusaus yrittää useammin typeriä temppuja?

Tyypillisesti en kirjoituksissani alennu käyttämään kirosanoja, mutta nyt taidan tehdä poikkeuksen. Jo nyt on perkele! Piittaamattomuutta ja välinpitämättömyyttä on jo yhden tuopin jälkeen ajamaan lähteminen. Etenkin, jos autokunnassa on muita kyydissä. Yhden tuopin juominen ei välttämättä tarkoita vaikeuksia hallita omaa ajoneuvoa, mutta voiko yhden oluen aiheuttama hienomotoriikan heikkeneminen puolestaan olla syy sille, ettei ehdi väistämään vastaantulevaa väärälle kaistalle ajautunutta toista rattijuoppoa, joka on vetänyt alle lääkkeet ja kylkeen vielä huumeetkin?

32 kuolemaan johtanutta onnettomuutta kesäkuussa 2011 on yli kolme kertaa enemmän kuin maalis-huhtikuussa ja lähes tuplasti enemmän kuin alkuvuoden talvikuukausina. Viisaasti vesillä sanotaan. Sanoisin perään, että käytä sitä järkeä myös maalla ja autotiellä. Etenkin ratin takana on aina suuri vastuu itsensä lisäksi myös kanssamatkustajista sekä muusta liikenteestä.

Turvavyön kiinnipitäminen ei ole loukkaus kuljettajan ajotaitoja kohtaan, vaan fiksu varotoimenpide liikenteessä olevien, muista piittaamattomien autoilijoiden aiheuttamien vahinkojen minimoimiseksi.

Naurettava show

Viime yönä oteltiin nyrkkeilyottelu, josta ennakoitiin eläimellistä kahden toistensa tappamista yrittävän suunpieksijän verilöylyä. Ottelua edeltävässä punnituksessa riitapukarit Haye ja Chisora olivat eristettyjä toisistaan metalliaidalla.

Ottelun nähneet voivat varmasti sanoa, ettei iskujen vaihto todellakaan noussut mitenkään ennakkokohun kaltaiseksi spektaakkeliksi. Kehässä halailivat toisiaan hyvä kokenut nyrkkeilijä sekä toisen tappionsa peräkkäin kärsinyt suunsoittaja, joka nyrkkeili ilman lisenssiä ja sai kaiken lisäksi pahasti pannuunsa. MTV3:n toimittajan sanoin: "Haye pyyhki Chisoralla lattiaa". Haye vei selkeästi ensimmäiset erät nimiinsä saaden enemmän osumia perille ja lopulta tyrmäsi aseettoman Chisoran viidennessä erässä. Ensimmäisen tiputuksen jälkeen pölkkypää nousi vielä ylös ottaakseen kunnon selkäsaunan.

Minkäänlaista ennakkokohun mukaista väkivaltaista ja raivokasta taistelua ei missään vaiheessa nähty. Kesken ottelua nähdyt Hayen virnistykset ja piikittelyt Chisoran suuntaan näyttivät myös liian harkituilta. Kenties näillä tempuilla herrat yrittivät pitää yllä ennen kohtaamista luotua kulissia vihamielisyydestä.

Todennäköisesti suuren yleisön tietämättömissä markkinointigurut ja agentit olivat keksineet oivan juonen saada sponsoreita ja katsojia ottelulle: Rakennetaan taistelijoiden välille kaikkien aikojen mediariita! Sovitusta riidasta ja medianäkyvyydestä molemmat ottelijat tienasivat varmasti huomattavan summan rahaa. Riippumatta siitä kuinka ottelussa lopulta tulisi käymään.

Ottelun loputtua nähdyt halaukset, ystävälliset hymyt ja ylävitoset eivät millään lailla kielineet siitä kuuluisasta vihasta, jota miehet tunsivat toisiaan kohtaan ennen matsia. Totta kai viiden erään jälkeen nauratti, koska molempien tilille napsahtaisi pian isot rahat pienellä vaivalla. Luulisi hävinneen ja hakatun, vihaisen Chisoran olleen tyrmäyksen jälkeen edelleen edes vähän kiukkuinen. Kuinka todennäköisesti miehistä tuli toisiensa hakkaamisen jälkeen veljeksiä?

Urheilussa on kyllä ennenkin nähny samankaltaisia tilanteita, joissa ennen suoritusta vastustajaa nälvitään, mutta kohtaamisen jälkeen osapuolten välille syntyy kunnioitus. Kai toisenkin ammattitaidon läheltä näkeminen muuttaa käsityksiä nopeasti.

Tosiaan ennakkoon suuresti kohutun nyrkkeilyottelun jälkimainingit olivat todella yllättävä käänne.

Vai oliko sittenkään?

Seek and destroy

Lapsena ainakin meidän kylillä suosikkileikkejä poliisin ja rosvon ohella oli vakoilla naapureita sekä lähellä asuvia aikuisia että varsinkin ikätovereita leikeissään. Tälläisia vakoiluleikkejä, joissa pensaiden ja muiden näköesteiden takaa tarkkaillaan "salaa" muiden tekemisiä, ovat varmasti monet leikkineet lapsena. Kenties nämä leikit ovat joistakin olleet niin mieleenpainuvia ja ihastuttavia, että niitä pitää jatkaa myös aikuisiällä.

Yksi tämän hetken uutisoiduimpia aiheita Suomessa on yritystaivaamme tähden, Nokian, alamäestä uutisoiminen päivittäin. Vuosituhannen vaihteessa menestyksensä huipulla olleen yhtiön luisu kohti kuilun pohjaa on ollut nopea ja shokeerava. Menestyksen vuosina Nokian kasvot ja keulakuva oli Jorma Ollila. Valtaisan menestystarinan jälkeen Ollila oli kenties yksi Suomen tunnetuimpia henkilöitä ja hänen huhuttiin lähtevän jopa Sauli Niinistön haastajaksi presidentinvaaleihin. Onneksi ei sentään näin käynyt. Kuitenkin valtion puolesta haluttiin pitää menestyjä kansan tietoisuudessa ja niinpä Ollila nimitettiin työryhmän johtajaksi.

Tämän työryhmän on tarkoitus selvittää mahdollisuuksia ottaa käyttöön satelliittijärjestelmää, jonka avulla alettaisiin periä suomalaisautoilijoilta tienkäyttömaksuja. Tällaisen järjestelmän luomista on harkittu korvaamaan nykyistä autoverotusta, joka Suomessa onkin kohtuuton. Nykyisin ajoneuvosta maksut juoksevat, vaikka auto olisi vuoden tallissa liikumatta, katseilta piilossa esimerkiksi sairaudesta johtuvan ajokyvyttömän kuljettajan takia. Jotenkin tuntuu epäreilulta. Tähän nykyiseen systeemiin verrattuna ajoneuvon käyttöön sidotut, niin sanotut tienkäyttömaksut olisivat paljon järkevämmät. Ollilan työryhmän pohtima satellliittijärjestelmä on kuitenkin jo paperillakin sulaa hulluutta.

Okei. Esimerkiksi perheväkivalta olisi helppoa kitkeä maastamme. Voisimme asennuttaa jokaisen kotitalouden jokaiseen huoneeseen yhden webkameran, joista olisi kuvayhteys poliisilaitokselle. Ajatus on kaunis ja tarkoitus hyvä, mutta tällainen käytäntö loukkaisi kovasti kansalaisten yksityisyyttä. Samaten loukkaisi satelliittijärjestelmä, jolla seurattaisiin jatkuvasti missä, milloin ja mihin kukakin ajaisi autollaan.

Uusi järjestelmä olisi myös taloudellisesti aivan järkyttävän typerä investointi. Ensinnäkin ei ole mitään takeita tällaisen systeemin toimimisesta. Väärää verotusta kaiken hoopon korotuksen lisäksi tässä vähiten kaivataan. Toiseksi seurantajärjestelmää ei ole olemassa ja sen luominen maksaisi varmasti Kreikan tai Espanjan verran euroja.

Vuonna 2010 autoilijoilta kerättiin veron tapaisina tuloina yli seitsemän miljardia euroa, joista palautui tiestön ylläpitoon ja muihin yksityisautoilijoita hyödyttäviin hankkeisiin vain 0,8 miljardia. Mihin katosivat 6,2 miljardia euroa Suomen lypsylehmien rahoja valtakunnan tiestön ollessa surkeassa kunnossa korjausvelan kolkutellessa kahta miljardia euroa? Miksi näillä kerätyillä varoilla ei tehdä hyvää suomalaisille, kun vuosittain tienpäällä loukkaantuu ja halvaantuu yli 6000 ihmistä onnettomuuksissa, joista osan aiheuttaa huono tien kunto.

Jos uusi satelliittipaikannusjärjestelmä joskus Suomeen luodaan, sen rahoitus kerätään takuuvarmasti autoilijoilta veroja taas nostaen. Kaunopuheissa varmasti vakuutellaan uuden maksutavan järkevyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Paha vain, ettei uusi systeemi heti korvaa vanhaa maksujärjestelmää, vaan autoilijat joutuvat todennäköisesti maksamaan kaksinkertaisia korvauksia pakollisista ajokilometreistään, joita kertyy esimerkiksi työmatkoilta.

Aikuisetkin pääsevät ehkä (valitettavasti) leikkimään lapsuutensa vakoiluleikkejä. Suomalaisen autoilukulttuurin nousu on nähty. Nykyinen autokantakin oli jo ennen huhtikuun veronkorotusta yli 10 vuotta vanha ja tulee maksujen nousun myötä vanhenemaan entisestään. Seuraavaksi hyvinvointivaltiomme autoilua kohtaa tuho.

Onneksi meillä päin pärjää mainiosti polkupyörällä.

Myyntimies

Myyntimies tässä soittelee terve!

- Hei.

Ihan noiden Hirvilautasten asialla lähin  soittamaan teille päin. Kai teilläkin on kotona tylsiä valkoisia lautasia joiden vaalea ikävä pinta tuijottaa teitä itsepintaisesti kauhottuanne perunamuusin loputkin rippeet ahneeseen pikku kitaanne keskiviikkoillallisella? 

- Ööh, täh?

Niin niin, kyllä kyllä. Ymmärrän. Niinhän meillä kaikilla on. Ei sitä tarvitse yhtään hävetä. Lautasia varmaan löytyykin sitten ihan reilusti kaapeista?

- Kyllähän noita tuolla on.

Aivan, niin arvelinkin. Tiedän teidänkin välillä käyvän ulkona, joten voin tarjota todelliselle luonnonystävälle kauniisti ja herkästi koristeltuja hirvilautasia mahtavan setin hyvävelihintaan. Eli siis tähän pakettiin kuuluu kaksi isoa ja kaksi pientä lautasta. Näiden neljän lautasen arvo riippuu ihan katsojan näkökulmasta, mutta teille nämä kustantavat ainoastaan 60€, kun ne kotiovelle asti kannetaan. Ja tämän voit tietysti maksaa vielä yhdessä erässä, niin ei tarvitse olla koroista huolissaan.

Laitan teillekin meidän kauniin astiaston ensimmäisen osan tulemaan!

- Öööhm. Hmm. Hetkinen hetkinen. En minä sellaisia tarvitse mihinkään.

Voi, asiakkaat aina luulevat tietävänsä minua paremmin. Totta kai te tarvitsette, ette vain tiedä sitä vielä. Lähtekää ihmeessä kokeilemaan ruokailua hirvilautasilta. Puurokin maistuu heti paremmalta, vaikka olisi juuri herännyt.

Ja tässähän on se mainio juttu, ettei teidän tarvitse käydä palauttamassa niitä lautasia mihinkään, jos ne eivät miellytä, sillä tähän ensimmäiseen pakettiin ei kuulu palautusoikeutta. Älkää toki säikähtäkö. Nämähän ovat monikäyttöisiä.

- ??

Katsokaas, jos se vaimon laittama ruoka edelleen maistuu kamalalta uusiltakin lautasilta, niin voitte vaivatta ottaa setin mukaan ja lähteä yhdessä pelaamaan frisbeegolfia. Kertakäyttöinen kokeiluhan siitä tulee, mutta saatte tietenkin lisää astioita taas kuukauden päästä, joten innostuessanne voitte käydä useammankin kerran pelaamassa fresbeegolfia.

- Oletteko ihan tosissanne?

Voi kuule. Kuulostanko laskevan leikkiä? Älkää nyt viitsikö. Jos fresbeegolf tuntuu teistä typerältä, niin voitte pönkittää miehistä itsetuntoanne ostamalla haulikon ja käyttämällä hirvilautasia savikiekkoina, joita vaimonne voi heiteillä ilmaan ja te ampua sitten palasiksi. Näin voitte myös purkaa tämän kaupan aiheuttaman mieliharmin. Piti vielä kysyä, että laitetaanko saman tien hirvimukit tuohon kylkeen? Ne voi viedä vaikkapa mökille ja käyttää äyskäreinä jollassa, jollei piimä maistu niistä hyvältä.

- No en minä mitään mukeja ainakaan halua!

Aivan aivan. Ne tuleekin sitten vasta sen toisen paketin mukana, joten ei tarvitse heti olla miettimässä mihin niitä käyttäisi. Osoitekin minulla on jo tässä, niin ei minulla oikeastaan enää ole mitään ihmeellistä. Teillekään ei vamaan jäänyt mitään kysyttävää?

- Itseasiassa...

Niin, niin. Kävinhän kaiken läpi perinpohjin. Pistän tuosta astiat postiin ja toivottelen erittäin mukavaa illan jatkoa sekä hyvää syksyn odotusta. Kohtahan se hirvestyskausi alkaakin taas. Hei hei!

- Mmm, heii...

Mummojen penkki

Eläkeläiset ovat kiireisiä, sanotaan. Heillä on aina päivät täysiä ja jokaiselle tunnille suunniteltu menoa ja tapaamisia. Niinhän sen toivoo jo vanhemmalla iällä olevan; aikaa itselleen ja läheisille enemmän kuin on työssä käydessä pystynyt suomaan.

Monissa komedioissa niin elokuvissa kuin TV-sarjoissa vanhusten naureskellaan istuvan pelaamassa bingoa päivät pitkät. Tälläinen näkemys on tietenkin kovin stereotypinen, mutta toisaalta käydessä bingosalissa ei voi bongata kovin montaa alle viisikymmentä vuotiasta pelaajaa. Kaikki vanhukset eivät suinkaan silti istu pelaamassa bingoa. Mutta mitä ihmettä he oikein sitten tekevät kaiket päivät ollessaan niin kovin kiireisiä?

Aamuisin jokaisessa kaupungissa kokoontuu kunnan varjohallitus, toriparlamentti, vanhimman sukupolven suunnatessa yhteistuumin aamusumpeille keskustojen kahviloihin. Hyviä kaupungin kehitysehdotuksia ja virkamiesten haukkumista laajalla rintamalla kello kuuden ja yhdeksän välillä. Sen jälkeen kenties pienet toriostokset. Tuoreita vihanneksia kotiin ja pienet arkisiivoukset päälle ennen puolta päivää, kunnes onkin jo päiväkahvin aika. Naapurin voi loistavasti kutsua kupposelle vaihtamaan kuulumisia, ellei häneen ole törmännyt aamulla parlamentin kokouksessa.

Turinatuokion jälkeen päivä jatkuu rattoisasti pienellä kävelylenkillä, jonka aikana käydään katselemassa ihmisiä kauppakeskuksissa sekä luomassa paheksuvia katseita huonosti käyttäytyvän nuorison suuntaan. Päivällistarpeet haetaan kaupasta samalla reissulla. Isossa marketissa saattaa vierähtää tunti jos toinenkin. Ensinnäkin kaikkien ostosten kerääminen vie vanhemmilta jaloilta hieman kauemmin aikaa jumbokokoisissa tavarataloissa. Toiseksi aikaa kuluu myös tuttujen kanssa jutteluun. Ovathan kaikki lähipiirin ihmiset samaan aikaan kaupassa. Etenkin jouluviikolla on hauskaa tehdä tuttujen kanssa kärreistä  rinki keskelle ahdasta kaupan käytävää, jossa olisi tarvetta läpikululle muilla asiakkailla sekä henkilökunnalla tavaralavoineen.

Vihdoin ostoksien löydettyä paikkansa kärrystä kulkee matka kassalle, jossa on luonnollisesti paljon jonoa isossa kaupassa. Mahtavaa kuinka voi nähdä kassoilla vieläkin kukkaroita ja käteisellä maksavia asiakkaita! Eihän siinä kauaa mene kaivaa syvän kukkaron pohjalta seitsemäntoista kortin ja kuittikasan alta tarpeeksi kolikoita maksaakseen 23,18€ ostokset. Tarvittavat kolikot kuitenkin aina löytävät tiensä kassan pöydälle, josta vielä yhteistuumin kassan kanssa valitaan huolellisesti maksuun sopivat rahat. Ylimääräiset kolikot totta kai putoavat lattialle ennen kuin osuvat kukkaroon ja jono takana kasvaa. Onneksi kenelläkään ei ole nykyisin kiire ja kaikki jaksavat maltillisesti odottaa vuoroaan.

Kauppakassin pakkaamisen jälkeen olisi aika tallustaa takaisin kotipesään, mutta vielä on ainakin yhden pakollisen pysähdyksen paikka. RAY:n automaatit ovat mukavasti aina saatavilla kassojen jälkeen ja kukkaroon onnistuneesti osuneet vaihtorahat on hyvä laittaa hedelmäpeliin tai pokeriin. Koska vanhemmilla ihmisillä käy aina pelatessa hurja onni, automaatin kanssa rupatellessa saattaa vierähtää kymmeniä minuutteja. Tarkoitus ei kuitenkaan ole ryöstää RAY-parkaa, vaan viettää aikaa, joten pelaaminen kestää yleensä niin kauan kuin kukallinen kukkaro antaa kilisevää. Hermostuneet skeittaripojat joutuvat odottamaan vuoroaan pitkään ennen kuin pääsevät tuhlaamaan viikkorahansa.

Ennen kotiinlähtöä täytyy vielä muistaa yksi asia. Saattaahan kaupungilla olla vielä jokin tuttu, jota ei ole vielä päivän aikana ehtinyt näkemään. Onneksi kaupoissa on aina paljon mahdollisuuksia istua lähellä sisäänkäyntiä, tuijottaa edestakaisin kulkevia ihmisiä ja lepuuttaa jalkoja. Näin on myös Jyväskylän keskusta-alueen yhdessä kauppakeskuksessa.

Kerran kulkiessani tämän keskuksen läpi huomasin jälleen erään pitkän penkin olevan mukavasti miehitetty ja siinä istuikin komea rivi päälaelta vaalenneita mummeja ja vaareja kauppakasseineen. Eräällä rouvalla oli kädessään uutuuttaan kiiltävä matkapuhelin, johon hän puhui riittävän kovalla äänellä kertoen ilmeisesti omaa sijaintiaan toisessa päässä olevalle ystävälleen.

"Mää istun täällä mummojen penkillä!"

Aamen

Eilen (4.7.2012) fysiikan tutkimuslaiton CERN julkisti koko maailmaa järisyttävän uutisen. Maailman suurimmalla tutkimuslaitteella, 27 kilometrin mittaisella LHC-hiukkaskiihdyttimellä löydettiin vihdoin ns. Higgsin hiukkaseen viittaavia hiukkasia. Mitä yksi hiukkanen  tai oikeastaan sen olemassaolon todistaminen sitten voi merkitä ihmiskunnalle? Kokoan seuraavaksi tuntemiani faktoja yhteen.

Kirkon ja tieteen välinen kamppailu totuuden omaavasta tahosta on ollut raju, riitainen ja pitkä. Jo 1600-luvulla kirkko toimi Galileo Galilein tutkimuksia vastaan. Osansa kirkon vastustuksesta oli saanut myös Nikolaus Kopernikus sata vuotta aiemmin. Hänen esittämänsä, nykyisin hyväksytty ja todistetusti olemassaoleva, aurinkokeskinen maailmankuva tyrmättiin ja katolinen kirkko julisti opin pannaan vuonna 1616. Uudet väittämät ovat aina epäluulojen ja kriittisten tarkastelujen alla, mutta edes tieteellisest todisteet eivät riittäneet tuolloin Kopernikuksen mallin yleiseen hyväksymiseen. Taustalla saattoi vaikuttaa katolisen kirkon pelko otteensa menettämisestä. Maakeskeinen maailmankuva kuitenkin tuki kirkon oppeja ihmistä ja Jumalaa korostavana mallina. Jos Jumala oli luonut Maapallon ihmistä varten ja ihmisen itsensä kuvaksi, niin miksei maapallo olisikaan yhtäkkiä ollut kaiken keskus?

Lähimenneisyydessä muun muassa maailman tunnetuimpiin tiedemiehiin kuuluva fyysikko Stephen Hawking on kertonut uusien tieteellisten havaintojen vaikuttaneen hänen käsitykseensä Jumalan olemassaolosta. Tähtitieteilijöiden löydettyä toista tähteä kiertävän planeetan Hawking muutti käsitystään Jumalasta, vaikka aiemmin hän oli vielä pitänyt tämän olemassa oloa mahdollisena. Planeetan löytäminen osoitti Hawkingille, ettei ihmisten aurinkokunta ole kaikkeudessa keskeisessä asemassa. Kaikkeutta ei ole luotu vain palvelemaan ihmistä. Kyseessä on samanlainen ilmiö, jonka laajemmat vaikutukset kirkko halusi välttää ja hylkäsi itsepäisesti Kopernikuksen heliosentrisen esityksen.

Moni maailman uskonnoista perustaa tarinaansa luomiskertomukselle, jonka mukaan jumalallinen voima on luonut maailman. Charles Darwinin evoluutioteoria, jonka mukaan maailma on syntynyt alkuräjähdyksessä ja lajit kehittyneet ajansaatossa, tuli uhkaamaan tätä käsitystä. Yksi Darwinin monista syistä tutkimuksensa ja väitteidensä myöhäiselle julkistamiselle oli vakaa tieto siitä, että kirkko tulisi halveksumaan häntä. Julkistamisen jälkee puhetta todella riitti ja vasta vuonna 1996 edellinen paavi hyväksyi evoluutioteoria osittain selittämässä elämän muodostumista Maapallolle.

Myös CERN:issä tehtävä tutkimustyö uhkaa luomiskertomukseen perustuvaa oppia maailman synnystä. Tämän pohjalle on rakennettu myös aikamme suuriin kirjailijoihin kuuluvan Dan Brownin (mm. Da Vinci-koodi) bestseller Enkelit ja Demonit. Kirjassa kirkon ja tieteen välinen nykyaikainen sota saa suuret mittasuhteet.

CERN:in hiukkaskiihdyttimellä löydettiin siis hiukkanen, joka saattaa osoittautua hiukkasfysiikan stantardimallin puuttuvaksi renkaaksi, jota myöten voidaan kenties todistaa jopa alkuräjähdyksen luonnollinen tapahtuminen. Tämä yhdistettynä Darwinin evoluutioteoriaan on kova kolaus kirkolle. Enkelit ja demonit- kirjassa kirkon pelkäämä todistus luomisteorian kumoamiseksi näkee päivän valon ja uskontojen perustat horjuvat.

Kirkko on menettänyt asemaansa ja arvovaltaansa radikaalisti viimeisinä vuosikymmeninä hyväksikäyttö-, naispappeus- sekä homoliittokohujen takia eivätkä tällaiset uudet tieteelliset todisteet maailman synnystä auta paremman kirkollisen tulevaisuuden rakentamisessa.

Toisessa bestsellerissään Da Vinci- koodissa Dan Brown esittelee todisteita yliluonnolisen voiman olemassaolosta kertoen esimerkkejä luonnon uskomattomista säännönmukaisuuksista. Lisäksi kaikkien aikojen tunnetuin ja kenties arvostetuin tiedemies Albert Einstein uskoi jonkin ylemmän voiman olemassaoloon, sillä hän törmäsi tutkimuksissaan vaikuttaviin luonnonlakeihin ja lainalaisuuksiin, jotka eivät voineet olla hänen mielestään sattuman ja luonnonvalinnan seurausta.

Lähitulevaisuus näyttää mihin suuntaan uskonnon ja kirkon asema kääntyy. Olosuhteet keskiajan kaltaiselle  hallinnalle ja vallalle ovat mahdottomat. Totta on kuitenkin, ettei tieteellinen näyttö käännä uskovan päätä.
Uskominen on jokaisen oma asia ja nimenomaan tämän perusteella on selvää, etteivät kirkot mihinkään maan päältä katoa.

Aamen.

Ikuisen kaupungin sankarit

Jyväskylän kaupungin liikennejärjestelyt ovat erikoisia ja henkilöautolla liikkuminen vaatii varsinkin ulkopaikkakuntalaiselta monenlaisia selviytymistaitoja päästääkseen jouhevasti perille. Yksi syy erikoisiin kiemuroihin on kaupungin keskellä kohoava maamerkki Harju, joka täytyy autolla kulkiessa kiertää päästäkseen tiettyihin kaupunginosiin.

Viime aikoina kaupungin "liikenneministeri" on ehdottanut useaan otteeseen alakaupungin kävelykadun jatkamista koko kauppakadun mittaiseksi kävely- ja kauppakaduksi, jolla autot saisivat ajaa kevyen liikenteen seassa matalilla nopeuksilla. Ajatuksena oli jättää liikennevalot ja suojatiet pois perustaen liikennejärjestyksen autoilijoiden väistämisvelvollisuuteen. Käytännössä päätökset ajo- tai kävelyvuoroista tapahtuisi käsimerkein kommunikoiden. Tällainen katuhan olisi oikea kehuja kerjäävän ylikohteliaan autoilijan paratiisi. Mutta kenen painajainen? Osaisivatko suomalaiset toimia tällaisessa ympäristössä ilman vakavia tapaturmia?

Pienen kaupungin miehenä olen aina kammoksunut Helsingin liikennettä. Autoja on valtavasti enemmän kuin kotikaupungin liikenteessä, joten siellä liikkuminen on tuntunut aina hieman epämukavalta. Kuten aikaisemmissa teksteissä olen miettinyt, niin suomalainen ajokulttuuri ja -tapa ovat retuperällä ja vuosittain sattuu järkyttävä määrä loukkaantumisiin ja halvaantumisiin johtavia liikenneonnettomuuksia.

Hyppäsin alkukesästä vielä suurempiin ja suorastaan järkyttävämpiin liikennekuvioihin matkatessani Roomaan, yhteen Euroopan suurimmista kaupungeista. Rooman liikenne ja italialaisten ajokulttuuri skootteriliikenteineen on tunnetusti kaoottinen sekametelisoppa, jonka jälkeen olisi helppoa ajella Helsingissä linja-autolla.

Roomassa autot eivät ryhmity risteyksessä. Yhdellä kaistalla saattaa olla kolme autoa rinnakkain. Kaistaviivat ovat tiessä ilmeisesti vain koristeena. Nopeusrajoitukset ovat yleinen vitsi ja niistä kertovat kyltit vain rumentamassa kaunista kaupunkikuvaa. Taloudellinen ajotapa ei ole edes käsite italiassa. Paikalliset ajavat enemmänkin kiihdytänjasittenjarrutanäkisti- periaatteella. Tällaiset tapaukset ruuhkauttavat liikennettä usein ja autojen pysähtyessä skoottorikuljettajat aloittavat pujottelun ja saavat menopelinsä sujautettua uskomattomista raoista ilman vahinkoja.

Mielettömintä on kuitenkin Rooman kokoisessa kaupungissa kevyen liikenteen toiminta. Ison valtatien liikenteen saa pysäytettyä nostamalla kätensä ja astumalla tielle. Tällainen toiminta ei edes tuntunut olevan poikkeavaa, vaan pikemminkin säännöllistä. Etenkin paikalliset ylittivät katuja villisti turistien tuijottaessa tapahtumia kauhistuneina turvalliselta kävelytieltä.

Erityisen pelottavaa oli olla paikallisen kyydissä autossa ja katsella ihmisten katujenylitystä. Suomessa moinen olisi tulkittu varmasti itsemurhayrityksiksi. Ja täällä ruumita olisikin varmasti tullut. Mutta ei Roomassa. Ei yhden yhtä peltikolaria tai henkilövahinkoa sattunut osumaan silmiin koko matkan aikana, vaikka potentiaalisia vaaratilanteita sattui kohdalle joka viides minuutti.

Italialaiset olivat kaikenkaikkiaan erittäin miellyttäviä ja vieraanvaraisia. Erittäin avuliaita ja sydämellisiä toisiaan kunnioittavia ihmisiä. Kaiken lisäksi myös taitavia kuskeja. Siinä liikenteessä olisin varmasti itse rysäyttänyt kerran jos toisenkin.

Jos kerran siellä, niin miksei myös täällä? Miksei esimerkiksi Jyväskylässä voisi toimia samankaltainen järjestely, jossa jalankulkija päättää milloin ylittää tien ja autoilijat väistävät? Kyse on ennen kaikkea kunnioituksesta ja kohteliaisuudesta. Meillä on täällä aina kiire joka paikkaan, Italiassa otetaan lunkimmin, vaikka heidän jatkuva äänitorven tööttäily vaikuttaisikin turistista kärsimättömältä. Torvikonsertti kuuluu myös asiaan ja kummallisempaa on olla painamatta tööttiä kuin soittaa sitä jatkuvasti.

Täytyy ihailla italialaisten ajotaitoa ja kärsivällisyyttä. (En sano "täytyy nostaa hattua", koska hattua nostettiin eri suorituksille joka ilta jalkapallon ja yleisurheilun EM-kilpailuiden lähetyksissä.)

Rakkauden lähde

Häät ovat valtavan upea juhla. Niiden eteen nähdään paljon vaivaa ja käytetään aikaa, usein myös rahaa. Kesän kohokohtia ovat aina olleet päivät, jolloin kaunis kutsukirje kolahtaa postilokeroon. Tällöin tietää saaneensa kutsun, joidenkin ihmisten äärimmäiseen henkilökohtaiseen tapahtumaan. Tietää pääsevänsä jakamaan jotain ainutlaatuista ja kaunista. Juhlien koko ei  vaikuta asiaan. Yhtä miellyttävää on niin suurissa kuin pienissä häissä.

Pääsin juhlimaan naimisiinmenoa toisena kesänä peräkkäin saadessani yllätyskutsun ystäväni kesähäihin. Lähteminen mietitytti, sillä en tuntisi juhlaväestä muita kuin avioituvan pariskunnan ja muutaman mukavan herran, joihin tutustuin polttareissa. Onneksi keräsin rohkeutta ja uskalsin lähteä nauttimaan tunnelmasta ventovieraiden keskelle.

Toisin kun voisi kuvitella, sellaisessa seurassa ei ollut lainkaan ulkopuolinen tai ahdistunut olo. Hääjuhla yhdistää muitakin ihmisiä kuin avioparin. Kaikki juhlaan osallistuvat jakavat onnellisen parin iloa ja yhdessäoleminen on upeaa katsottavaa. Uusia tuttavuuksia solmitaan, leikkejä leikitään yhdessä, lauluja lauletaan täysin tuntemattomien ihmisten kanssa.

Tämän kesän häissä pastorin puhe avioparille oli häikäisevän upea. Vihkiminen tapahtui idyllisessä miljöössä keskellä kansallisromanttista maalaismaisemaan. Ystäväni sanoivat toisilleen "tahdon" lammen rannalla puisella sillalla kauniina kesäpäivänä mukavasti viilentäneessä tuulessa. Kuitenkin papin tarkkaan valitut sanat täydensivät hetken kauneuden.

Hänen mukaansa rakkautta tulee vaalia ja jokaisen parin tulee opetella yhteinen rakkauden kieli, joka toteutuu monella erilaisella tavalla. Näitä kieliopintoja hän haastoi parin harjoittamaan, jotta he saisivat rakkautensa kukoistamaan ennen näkemättömällä tavalla, jotta he pystyisivät tavoittelemaan yhdessä taivaita.

Rakkauden kieli koostuu papin sanoin viidestä osasesta, joita ovat teot, sanat, lahjat, kosketus ja aika. Mietin näitä sanoja. Etäsuhteessa jokaista viittä on mahdoton vaalia. Välimatkan takia kosketus jää vajavaiseksi ja jättää suuren aukon paikattavaksi. Tällöin toiselle täytyy antaa vähintään aikaa. Aikaa keskustella ja vaihtaa kuulumisia. Tämä on samalla myös teko ja mahdollisuus vaihtaa rakkauden sanoja. Lahjojakin voi onneksi lähettää. Kosketus tuntuu entistä paremmalta, jos sitä on ehtinyt kaipaamaan.

Jos toinen on lähellä, niin kaikkien viiden toteuttaminen on yksinkertaisempaa, mutta ei kuitenkaan itsestään selvää. Yllättävän lahjan saaminen tai kauniit sanat tuntuvat hyvältä myös kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen. Suhdetta täytyy vaalia ja pitää yllä, sillä se on kuin viherkasvi. Rakkaus kuihtuu pois, jos siitä ei pidä hyvää huolta säännöllisesti.

Opin taas jotain uutta. Tutustuin uusiin ihmisiin. Vietin mahtavan viikonlopun hienossa seurassa. Päivät olivat tulvillaan onnellisuutta, iloa ja hyvää mieltä. Ilmassa suorastaan leijui uskoa, toivoa ja rakkautta.

Mutta suurin niistä on rakkaus.

Linja-autossa 8

Mielenkiintoiset havainnot kanssamatkustajista ovat rajoittuneet tähän mennessä paikallisliikenteessä koettuihin sattumuksiin ja kommelluksiin. Lähimenneisyydessä osui kohdalle tapahtuma, josta ei voi olla mainitsematta. Tämä mieleenpainuva matkakumppani sattui nousemaan samaan linja-autoon matkalla Keski-Suomesta etelään. Matka-aika asemien välillä oli aikataulujen mukaan lähes viisi tuntia. Pitkä aika istuskella pienessä suljetussa tilassa tuntemattomien kanssa.

Vastikään uutisoitiin traagisesta tapahtumasta Pohjois-Amerikassa. Bussissa miesmatkustaja oli yllättäen käynyt veitsellä vieressä istuvan miehen päälle, koska luuli tätä avaruusolioksi. Nyttemmin tappoon syyllistynyt mies on jo vapautettu pakkohoidosta ja häntä hoitanut lääkäri oli todennut tiedotusvälineille, ettei aasialaissyntyinen bussisurmaaja enää uskonut ulkoavaruuden asukkaiden suunnittelevan invaasiota ja massamurhaa Maapallolle. Kuitenkaan tällaisen tapauksen jälkeen ei ollut mukavaa hypätä linja-auton penkille.

Matkan alkaessa olin jo unohtanut mieltä järkyttäneen uutisen maailman toiselta puolelta, mutta jo kaupungin ulkopuolella erään matkustajan käytös hämmensi muita kyydissä olijoita. Kyseinen mies oli ollut jo kyydissä astuessani sisään ja makoillut pitkällään takapenkillä näkymättömissä, joten en ollut edes tietoinen hänen läsnäolostaan.

Ensimmäiset kymmenen kilometriä luulin takanani istuvan nuoren miehen puhuvan liian kovaa matkapuhelimeensa, mutta älämölön jatkuttua vilkaisin taakse ja näin viimeisellä penkkirivillä mustaan cowboy-hattuun sonnustautuneen nahkaliivisen miehen, joka puhui kovaan ääneen itsekseen tuijottaen ikkunasta ulos. Samalla hetkellä auto pysähtyi ja otti lisää matkustajia kyytiin. Keski-ikäinen pariskunta tuli bussin takaosaan ja höpöttäjä aloitti ensimmäinen keskustelunsa muiden matkustajien kanssa.

- Moro! Onko sulla viinaa?

Nainen otti miestään käsipuolesta ja kuiskutti hätäisesti mennääpoistästäjooko tai jotakin sen kaltaista.
Takapenkin yksinpuhelu jatkui intensiivisesti.

Noin kolmen tunnin ajomatkan jälkeen olin jo niin turtunut siihen höpötykseen, ettei se enää edes häirinnyt lukemistani. Kuitenkin havahduin hänen yllättävään muille kohdistettuun huutoonsa.

- Missä vitussa me nyt ollaan? Haha, Kuusankoski perkele. Jumalauta mikä savu tuolta piipusta nousee!

Mielenkiintoinen matka jatkui ja hetken kuluttua kuulin takaani jälleen kysymyksen.

- Eiks me vieläkään olla siel Kouvolas? Onks tää Jyväskylä? Tääl on niin paljon näitä naisia, näytti ihan Jyväskylältä.

Linja-auto oli tässä vaiheessa jo Kouvolan keskustassa ja kaarsi kaupungin matkakeskukselle. Tämä sai matkaajatoverimme havahtumaan.

- Ei jumalauta, tää onkin Kouvola. Nyt on pakko Esankin lähteä.

Katselin hoippuen poistuvaa, istumattomiin vaatteisiin pukeutunutta kummallista miestä, joka otti bussin tavaratilasta kitaransa ja suuntasi matkakeskuksen baariin. Sisään päästyään hän istahti ovea lähinnä olevaan pöytään törmäten jo pöydässä istuvaan mieheen, joka siirtyi vaistomaisesti kauemmas ja katsoi oudoksuen tätä yllättävää "hyökkäystä". Ennen kuin linja-auto jatkoi matkaa ehdin lukea cowboyn huulilta vielä viimeisen lauseen.

- Moro! Onko sulla viinaa?

Lahjattomat

Suvivirsi soi taas tänä keväänä kauniisti koulujen saleissa oppilaiden viettäessä alkuvuoden viimeisiä päiviään opinahjoissa. Suomen lippu, muutama nuori kesän koivu, hymyilevät ihmiset, kauniit puheet ja upeat vaatteet; kevätjuhla. Kevätkauden lopetus, kesäloman aloitus. Ja kauniit, komeat ylioppilaat viimeisissä juhlissaan.

Itselläni oli suuri kunnia ja hieno mahdollisuus osallistua käymäni lukion viimeiseen kevätjuhlaan ja nähdä Langinkosken viimeiset ylpeät ylioppilaat, lahjakas pikkuveljeni sekä monta ystävää juhlijoiden joukossa. Tunnelma oli alusta saakka herkkä ja hiukan alakuloinen. Seitsemän vuotta koulussa viettäneenä tunnistin kyllä opettajien mieltä painavan murheen. Rakas työpaikka piti pian jättää taakseen.

Rehtorin kauniit sanat saivat yleisön herkistymään ja viimeistään lukion viimeinen ylioppilaan puhe sai kovimmatkin yleisön karpaasit niiskuttamaan. Häntä lainatakseni: kun yksi ovi sulkeutuu, muita aukeaa. Ylioppilastutkinto on hieno saavutus nuorelle, jolla on vielä kaikki elämän mahdollisuudet edessään. Tosin jokainen joutuu vielä kohtaamaan elämänsä isoimpia haasteita hyvin pian. Kotoa pois muuttaminen, laskujen maksaminen, kaupassa käyminen ja lukemattomat muut uudet asiat muuttavat elämän täysin erilaiseksi ja nopeaa mukautumista vaaditaan jokaiselta kotipesästään lentävältä. Näistäkin asioista rehtori ja muut puhujat mainitsivat kevätjuhlan puheissaan.

Kaunista tapahtumaa kuitenkin synkensi perinteinen stipendien ja muiden huomionosoitusten jako. Vuosittain eri tahot haluat muistaa opinnoissaan menestyneitä ylioppilaita. Ja jälleen, kuten jokaikinen vuosi aiemminkin, stipendejä luovutettiin vain ja ainoastaan koulun parhaita arvosanoja kirjoittaneille. Yleisön turhautuneesta huokailusta päätellen en todennäköisesti ollut ainoa, jonka mielestä saman oppilaan palkitseminen viidellä eri stipendillä koulun viimeisessä juhlassa oli törkeä kauneusvirhe. Onko paras aina automaattisesti se oppilas, joka kirjoittaa eniten laudatureja? Voisiko onnistuja olla myös omat keskiarvonsa suorituksillaan ylittävä keskiverto opiskelija, joka tekee huomattavan parannuksen aikaisempaan oppimenestykseen nähden? Ei urheilussakaan kentän paras pelaaja ole aina se, joka tekee eniten maaleja. Silti nämäkin raadit valitsevat aina maalintekijän parhaaksi.

On olemassa myös sitä kuuluisaa näkymätöntä, arvokasta työtä, itsensä ylittämistä ja likoon laittamista. Näitäkin suorituksia tulisi huomioida niin työelämässä, urheilussa kuin oppilaitosten kevätjuhlissa. En tarkoita nyt sitä, etteikö laudatureita kirjoittaneet ansaitsisivat palkintoja, mutta viisi samalle henkilölle on jo jotenkin muiden hyvin suoriutuneiden tallomista. Lahjakkaita nuoria olisi pitänyt ehdottomasti palkita monipuolisemmin. Nyt monet jäivät lahjattomiksi.

Juhla oli kuitenkin kaiken kaikkiaan kaunis tapahtuma, joka vietiin iloisesti päätökseen. Ylioppilaat saivat lakkinsa, rehtori julisti heidän Langinkosken viimeisiksi ylioppilaiksi ja lauloimme seisten yhdessä silmät kosteina riemulaulun.

Gaudeamus igitus, Juvenes dum sumus!

Iloitkaamme, kun vielä olemme nuoria!

Kauas karkaavat pilvet

Muumeissa Muumipeikko ystävineen pääsee lentämään vaaleanpunaisilla pilvillä. Taikurinhattu tekee ihmeitä. He toteuttavat samalla monien, ehkä kaikkien haaveita, lentämisestä.

Meidän tuntemamme pilvet ovat valkoisia. Poikkeuksen muodostaa tummat sadepilvet, joihin vesi on tiivistynyt. Sateen jälkeen pilvi on jälleen valkoinen, muttei koskaan pinkki. Minkä muun värinen pilvi voisi olla?

Entä jos tulevaisuudessa saastunut ilma värjäisi veden ruskeaksi. Sadepilvet olisivat ruskeita. Sade olisi ruskeaa. Sateen jälkeen ihmeteltäisiin. Kaikki paikat kaamean näköisinä. Ikään kuin elokuvassa "Muumipeikko ja pyrstötähti" nokisateen jälkeen. Viljonkka pesee mustaksi muuttunutta puuaitaa. Piisamirotan sanat ovat viisaat tämän nähdessä siivouksen:

"Ei siivoaminen mitään auta!"

Pitääkö meidänkin päästää tilanne niin pahaksi, ettei sen hetkiset toimet enää auta? Eikö olisi jotenkin fiksumpaa tarttua toimeen ja ennaltaehkäistä uhkakuvien syntyminen?

Polttomoottoriautot ovat maailman typerin asia tällä hetkellä. Käsittämätöntä hölmöilyä. Autot (valtaosa käytössä olevista) tarvitsee liikkuakseen polttoainetta, jonka valmistukseen tarvitaan öljyä. Öljyvarantoja ei kasva aivan jokaisen kulman takana, joten niitä tavoitellaan hanakasti. Varpaanikaan eivät ehkä riittäisi laskemaan tämän vuosituhannen puolella käytyjä "öljysotia". Ihan sama mitä Yhdysvallat tai muut hyökkääjät lässyttää syyksi miehitystoimilleen Lähi-Idässä.

Autot voisivat käydä esimerkiksi vedellä. Kyllä. Semmoinenkin peli on keksitty. Käytetään silti toki polttomoottoreita ja tungetaan rahamme öljymiesten taskuun. Esimerkiksi Suomessakin Neste Oil on kolmen suurimman yrityksen joukossa, ellei jopa suurin. Kyseiset isojen öljy-yhtiöiden omistajat pyörittävät maailmaa. He ovat niin solmussa jokaiseen teollisuuden haaraan rahoineen ja vaikutusvaltoineen, ettei kukaan tai mikään voi sanoa vastaan. Muutaman ihmisen takia kaikki kärsivät.

Mutta niinhän se taitaa yleensä olla. Terrorismi, kouluampumiset, sodat... Yksittäisten ihmisten tai pienten joukkojen päätöksiä aiheuttaa pahaa ympärilleen.

Ahneus, oman edun tavoittelu ja raha. Nämä ovat aiheuttaneet ristiretkistä asti sotia ja kaaosta. Näin tulee myös aina olemaan. Tulevaisuus ei näytä yhtään valoisammalta, vaikka pilvet olisivat valkoisia jatkossakin.

Valebloggaaja

Aloittaessani blogin kirjoitusta loin itselleni tapojeni mukaisesti kunnianhimoisen tavoitteen. Jo viikon jälkeen pidin itseäni typeryksenä. Muutaman viikon kuluttua muutkin alkoivat toitottaa samaa. Siinä vaiheessa oli jo pakko uskoa.

Laadukkaan tekstin kirjoittaminen päivittäin käy ihan työstä. Hyvään lopputulokseen tähtäävä kirjoitusprosessi on vaativa ja raskas urakka. Toisinaan teksti suorastaan purskahtaa arkille, toisinaan monen tunnin kiristelyn ja päänsäryn jälkeen saa aikaiseksi vain pienen palstan turhanpäiväistä jorinaa.

Kuka tahansa voi kirjoittaa blogia ja niitä luetaankin valtavasti. Pitäisikö blogin kirjoittajalla olla jokin tutkinto tai todistus kirjoitustaidoista? Edes jonkinlainen koulutus tai kurssi käytynä kirjoittamisesta voisi olla hyvä. Jos näitä alettaisiin vaatia, niin monet kirjoittajat saattaisivat narahtaa valebloggaajina. Ai ai. Lukijoita on viilattu silmään kauan ja useasti.

Kirjoittajalla on luonnollisesti suuri vastuu, tutkintoa tai ei. Blogien kirjoittajat yleensä nauttivat kuitenkin hieman eri vapauksista kuin esimerkiksi valtakunnan lehtiin kirjoittavat toimittajat. Bloggaajien ei tarvitse olla niin tarkkoja kieliasun ja oikein kirjoituksen kanssa. Lähteitäkään ei aina jaksa tarkistaa. Kirjoittaminen on enemmän "mutu"-pohjalla.

Blogien lukijalle jää täten suuri tontti ja vastuu myös. Muutenkin verkon ja median pursutessa ylimäärin informaatiota, on lukijan katsottava tekstejä paksujen kriittisten lasien läpi. Kaikkea ei pidä ottaa vastaan eikä hyväksyä sellaisenaan. On ihan oikein haastaa tekstiä väittämällä vastaan, kyseenalaistamalla tai esittämällä  tarkentavia kysymyksiä. Joskus asioita voi tyrmätä, mutta tällöin täytyy esittää omia hyviä perusteita. Ei sovi jäädä valekriitikoksi.

Pureskelin kirjoittamista. Pyöritin sanaa mielessäni kuin täyteläistä punaviiniä ennen ensimmäistä maistelua. Yritin saada sanasta kaikki aromit irti. Kirjoitin sen paperille ja tuijotin. Mietin. Tulin siihen lopputulokseen, ettei kirjoittaminen ole kivaa väkisin. Yli kahdeksankymmenen tekstin tekeminen pakottamalla itsensä päivittäin työntouhuun oli varmasti kehittävä kokemus, mutta jatkossa aakkosia tippuu riveille vain hyvällä fiiliksellä, vapautuneesti ja vailla pakkoa kirjoittamisesta.

Muuten teksteistä katoaa sielukkuus ja luonne. Se tunne ja ote, jota teksteillä haluaa välittää.
Pakottamalla itseni kirjoittamaan tunsin itseni valebloggaajaksi. Nyt on palattava alkulähteelle, löydettävä itsensä ja perimmäiset syyt kirjoittamisen takana.

Lupaan sinulle, blogini, pitää sinut joka päivä mielessäni, vaikken päivittäin kävisikään sinua hoitamassa. Tällöin tavatessamme minulla on sinulle aina täyteläisempää tarjottavaa.

Päätös

Ahkerinkin kirjoittaja tarvitsee välillä tauon.

Täten jätän sinut, rakas blogini, ainakin hetkeksi lomalle ja keskityn hoitamaan sieluani muilla ravinteilla kuin kirjoittamisella.

Hetkeksi.

Enkeli

Toivotan sinut tervetulleeksi
tummalle taivaalleni tähdeksi
keskelle kylmän Pohjolan
elämääni valon lähteeksi,
joka leviää kädestä käteen,
huulilta huuliin,
katoaa taivaan tuuliin
ja on silti täällä aina.

Ei valehdella

Kuinka usein valkeat valheet pelastavatkaan meidät tai läheisemme kiusallisesta tilanteesta, joka totuuden paljastuessa aiheuttaisi laajan kriisin? Hyvin monesti turvaudumme kevennettyyn totuuteen tai asioiden kertomatta jättämiseen säästääksemme itsemme tai muita piinalliselta totuudelta.

Monet piirteet ihmisessä saattavat paljastaa tämän valehtelevan, mutta tieteellistä näyttöä täsmälleen oikeista merkeistä ei ole löydetty. Kenenkään ei tietyn nonverbaalisen viestin takia voi siis väittää valehtelevan. Tosin ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan ja tunnistamaan toisissa valehtelun merkit. Yleismaailmallista totuutta ei ole, mutta yksilöllisiä piirteitä varmasti löytyy jokaiselta.

Valehtelu ja siitä kiinni jääminen on kammottavaa ihmissuhteelle. Luottamuspula tuhoaa niin perhe-, pari- kuin ystävyyssuhteetkin. Valheet kaivavat pohjat pois, jolloin suhdetta kantavat rakenteet romahtavat. Uusien perustuksien rakentaminen vie kauan aikaa.

Kuvittele maailmaa, jossa valheesta jäisi kiinni 99 prosenttisesti. Valehtelu loppuisi pian, mutta mitä siitä seuraisi? Ihmiset eivät enää varoisi sanojaan ja pehmentäisi totuuksia valkeilla valheilla. Asioista puhuttaisiin suoraan, konflikteja syntyisi. Ympärillämme olisi jatkuvaa riitelyä ja pahaa mieltä.

Voisiko suoraan puhumiseen ja sattumiseen tottua? Millainen maailma olisi vailla valheenhäivää? Ehkä tilanne jossakin kohtaa normalisoituisi.

Linnuilla avaruuteen

Angry Birds. Voiko enää tutumpaa tai tunnetumpaa suomalaista tuotetta, peliä, konseptia tai ilmiötä edes olla? Rovio teki mobiilipelillään täydellisen maailmanlaajuisen läpimurron. Voidaan puhua todellisesta markkinoinnin ilmiöstä.

Angry Birds ei kuitenkaan ole Rovion tuhkimotarina. Peli ei syntynyt tyhjästä täyteen kukoistukseensa ja miljoonien mobiilipelaajien intohimoiseen käyttöön. Lintujen ammuntaa edelsi viitisenkymmentä erilaista kokeilua ja versiota eri peleistä ennen kuin oikea ja myyvä konsepti keksittiin.

Nyt nuoren yhtiön saatua tuulta purjeisiin, on rimaa nostettu valtavasti korkeammalle. Ja näin pitääkin tehdä. Jos he jäisivät tyytyväisinä pyöriskelemään dollareissa, alkaisi suosittujen Lintujen alamäki välittömästi. Tyytyväisyys johtaa kehityksen pysähtymiseen, josta taas seuraisi paikoillaan polkeminen. Kuluttajat kyllästyisivät nopeasti, alkaisivat kokeilemaan uutta peliä ja unohtaisivat Angry Birdsin.

Eilen nokialaisia huolestutti Rovion markkinointijohtaja Vesterbackan puheet uudesta Angry Birds- versiosta. Seuraavalla sovelluksella Linnut valloittavat avaruuden. Vesterbackan sanoman mukaan Rovio ei tekisi Windows Phone sopivaa versiota. Tällaisesta lausunnosta oli syytäkin painaa kulmat kurttuun. Mikään älypuhelin ei ole nykyisin mitään ilman vihaisia lintuja.

Tänään monet huolestuneet saivat kuitenkin balsamia. Rovion toimitusjohtaja Held paikkaili virkaveljensä lausuntoja vakuuttamalla nokiaomistajille, että Angry Birds- tullaan näkemään myös Lumia-puhelimissa. Huolestuttavaa Nokia kannalta on heidän "riippuvaisuutensa", jopa yhdestä pelistä. Todennäköistä olisi nimittäin Lumian ja muiden Windows-pohjaisten puhelimien myynnin rauhoittuminen, jos käyttäjien ei olisi mahdollista pelata suosikkipeliä laitteella.

Vielä pieniä huomioita Rovion pelin älykkäästä kokonaisuudesta. Mihin ihmeeseen Angry Birdsin suosio perustuu?

Ensinnäkin tarina lintujen ja possujen vastakkainasettelusta on veikeä ja tuore. Hahmot ovat kiinnostavia ja hauskoja. Toiseksi pelin pelaaminen on helppoa kaikenikäisille. Sekä tottuneet pelaajat että ensikertaa mobiilipelejä kokeilevat pystyvät onnistumaan Angry Birdsin kanssa. Käytännössä peliä pelataan yhden sormen liikkeellä, joten selkeästi riittävä yksinkertaisuus vetoaa käyttäjiin.

Kolmas syy on, jo edellä mainittu, jatkuva pelin kehittäminen ja uusien pelikenttien, haasteiden, tuominen pelaajille. Mainiota on myös mahdollisuus saada käyttöön erilaisia "ammuksia" pelin edetessä. Angry Birds jaksaa yllättää, siksi sitä jaksaa pelata.

Rovion tavoite on yltää oheistuotteiden myyntiluvuissa ja liikevaihdossa Disneyn tasolla. Rima on nostettu yhtiön sisällä korkealla, mutta he ovat ehdottomasti oikealla tiellä. Lintupehmolelut ja muut tuotteet olivat kuumaa ja kysyttyä tavarataa joulumyynnissä.

Nokia on laskenut, Rovio on noussut. Valta tuskin vaihtuu, mutta yhteistyöllä molempien käyrät näyttävät ylöspäin.

Suomalaisen yhteistyön puolesta!

Kusessa 2

Noin. Kriisissä elävä organisaatio kykenee ratkaisuihin, kun oikein kääntelee, vääntelee ja miettii. Hyvä vyyhti AKT:llä onkin ollut purettavana. Asioiden oikein tekeminen alkoi tänään liiton valtuuston kokouksella. Valtuusto päätti yksimielisesti hyllyttää puheenjohtaja Timo Rädyn. Aikamoinen mediamylläkkä miehen ympärillä onkin pyörinyt viime aikoina.

Aamulla Räty esitti oman puolustuspuheensa, jonka jälkeen katosi paikalta. Valtuusto päätti hyllyttämisestä vasta myöhemmin, joten puheenjohtaja ei ollut paikalla kuulemassa tuomiota. AKT:ltä mielestä ainoa ja oikea ratkaisu, jos heillä on tavoitteena säilyttää ne uskottavuuden rippeet, jotka ovat vielä jäljellä. Timo Rädyllä ei ollut munaa itse siirtää itseään syrjään kuohunnan keskeltä tilanteen rauhoittamiseksi. Onneksi muut pystyivät tekemään ratkaisuja kohun keskellä. Rädyn eroamisen puolesta kuuluttivat jo entiset AKT:n johtajat sekä ahtaajien nokkamies.

Aamuisessa puolustuspuheessaan Räty mainitsi jälleen tahoista, joiden uskoo tavoittelevan AKT:n kaatamista. Hänen mukaansa "moni taho tässä yhteiskunnassa haluaisi nähdä AKT:n kaatuvan". Esitetyt salaliittoteoriat eivät varmastikaan vahvistaneet yleisön käsityksiä puheenjohtajasta. Jotain olisi voinut taas jättää sanomatta.

Jupakan aikana tiedotusvälineissä puitiin spekulaatioita erotetun Hilkka Ahteen ja Rädyn suhteesta. Väitteet osoittautuivat perättömiksi. Tietenkin. Esiin nousi myös nimetön syytekirje, jossa kerrottiin Ahteen ja viinipullon lämpimistä väleistä liiton kokouksessa. Nimettömän syytekirjeen lähettäjä kuitenkin tiedettiin. Taisi olla istuvan puheenjohtajan lähipiiristä.

Timo Rädyn hyllytys kestää kuitenkin vain poliisitutkinnan ajan, jonka aikana selvitetään työpaikkakiusaamisepäilyjä. Hienoa asiassa on julkisuuteen noussut keskustelu työpaikkakiusaamisesta. Toivottavasti tämän jälkeen yhä useammat uskaltavat älähtää sorron alla. Pelkäämättä aiheettomia potkuja.

AKT tosiaan perui Ahteen potkut ja hän todennäköisesti palaa töihin sairauslomansa jälkeen. Ilmeisesti liitossa ymmärrettiin vihdoin miten tulee tällaisessa kriisissä toimia. Uhriksi leimattua tukemaan, syytettyä vastustamaan. Nyt on voitettu median sekä suuren yleisön tuki takaisin.

Mitä sitten tulee Timo Rätyyn, niin mies on edelleen kusessa. Luultavasti hänet erotetaan tai painostetaan eroamaan poliisitutkinnan jälkeen. Nyt hänellä on ainakin pidempi aika valmistautua tuleviin haasteisiin. Töihin palatessaan Rädyllä on kuitenkin työkaverinaan jälleen Hilkka Ahde.

Voimia molemmille.

Hetki

Mistä tulit noin

äkkiarvaamatta puun takaa

yhtäkkiä yllättäen

eteeni vaivihkaa, salaa?

Silmäsi viipyivät vain hetken

se oli rakkauden kipinää – tulta.

Ja katseesi lämpö, -

sai lumen sulamaan allani.