Riisuttu 9: Muistot

Työ Puolustusvoimien leivissä on ollut yksi mahtavimpia juttuja elämässäni. Pääsin sotaharjoitukseen mukaan takaportin kautta joukkueenjohtajamme sairastuttua. Lähdin joukkueemme mukana Turun ulkosaaristoon arvioimaan tykkimiesten kykyjä.

Harjoitus järjestettiin juuri talven kynnyksellä ja saimmekin nähdä kylmässä saaressa loppusyksyn ensimmäiset lumihiutaleet. Pimessä tuulisessa saaressa oli aikaa mietiskellä ja kirjoittaa. Muistot tulvivat mieleen samalla tavoin kuin rauhattoman meren tyrskyt huuhtoivat rantakivien yli.

Runo Muistot päättää Päivänsäteen katseluversion Talvi -osion. Runossa tapaillaan ikävän tunnetta ja kaipuun kahleista vapautumista. En muista kovinkaan tarkasti kirjoitushetkeä, mutta ajatuksissani pyöri tuolloin paljon Dorian Grayn tarina. Kirjaa suosittelen luettavaksi jokaiselle.

Raskaan viikon jälkeen palasimme Kotkaan linnakkeelle. Selviytyminen keskenään autioilla saarilla keskellä merta ei ole itsestään selvää, mutta äärimmäisen opettavaista ja jollakin tavalla palkitsevaa.

Raskaat yhdeksän osaa on nyt takana. Seuraavaksi siirrymme kohti kevättä, vaikka ulkona vielä oikeasti pakastaakin rankasti. Seuraavalla kerralla katsotaan mitä tulee lämpimän sateen jälkeen.

Se ei pelaa, joka pelkää

- Kuulehan, minulla on pieni ongelma. Tai noh pieni ja pieni. Valtava!

- Mikähän se mahtaisi tänään olla?

- Katsos kun… Minä en osaa iskeä itselleni seuraa. En yökerhosta, en kaupasta, en kirjastosta, kirkosta, kadulta. En mistään!

- Minulla on sinulle vain yksi elintärkeä vinkki. Keep it simple! Se on kuin jalkapallo-ottelussa vastustajan tyrmääminen.

- Ei kai futiksessa tyrmätä? Kuulostaa enemmän nyrkkeilytermeiltä.

- Puhunkin nyt henkisestä tyrmäyksestä. Sinun täytyy olla se, joka poistuu kentältä voittajana!

- Lähtisitkö itse prässäämään ylhäältä? Heti lähelle, tiedäthän?

- Riippuu täysin vastustajan tasosta sekä tyylistä, mutta lähtökohtaisesti suosittelisin antamaan sen verran tilaa, että vastustaja voi avata lyhyellä, jonka jälkeen lähdet pikkuhiljaa nostamaan prässiä.

- Eli vastustajan pitää antaa tehdä aloite? Pitääkö sitten odottaa tukea ennen kuin menee kiinni?

- Kyllä, vastustaja tekee pienen aloitteen mikäli haluaa rakentaa tilannettaan alhaalta asti. Mikäli tämä pelinavaus lyhyellä tapahtuu, on sinun odotettava taustatukea, sillä yksin ryntäessäsi tilanteeseen voidaan sinut helposti pelata ulos tilanteesta.

- Pidän kovasti ajatuksesta, että vastustaja aloittaa alhaalta! Menisitkö itse keskeltä suoraan kohteeseen vaiko varovaisemmin laidalta lähestyen?

- Menisin tietenkin suoraan kohti sovittua prässättävää ja estäisin helpon karkaamisen paineen alta. Erityisesti helppo tie laitaan on estettävä, sillä haluamme vastustajan keskelle, jossa omia pelaajiamme on enemmän ja saamme tilanteen hallintaan.

- Ahaa, eli kohdetta ei saa päästää pinteestä. Mitä jos hyvän aloitteen jälkeen hän heittääkin pallon minulle ja saa samalla tukea viereiseltä kaverilta? Olen yleensä huono yksi vastaan kaksi tilanteissa.

- Sinun täytyy pitää palloa ja kontrolloida sitä parhaasi mukaan sekä odottaa, että joukkuetoverisi tulevat tukemaan sinua ja antavat sinulle mahdollisuuden pelata tilannetta eteenpäin.

- Joukkuekaverini siis tekevät vastapuolen olon tukalaksi ja pääsen jälleen etenemään. Hienoa! Mitä jos ajaudun paitsioon?

- Täytyy toivoa, ettei joukkuetoveri syötä sinne! Ja jatkaa pelaamista vihellykseen asti.

- Sitä vihellystä meikä juuri pelkääkin. Peli poikki ja suihkun kautta nukkumaan. Jos tilanne näyttää tasaväkiseltä, niin eikös vihellyksen jälkeen seuraa jatkoaika? Onko vinkkejä jatkoille?

- Tilannetta täytyy pitää hallinnassa mahdollisimman paljon, ei saa väsyttää itseään. Täytyy vain olla kärsivällinen, sillä vastustaja tekee virheitä helpommin väsyneenä. Silloin on tilaisuutesi iskeä!

- Ja pelimieshän laittaa paikasta sisään. Eikö se näin ole?

- Osimoilleen näin! Todellinen maalintekijä ei välttämättä tarvitse kuin puolikkaan paikan. Hyvänä esimerkkinä vanha kultakenkä Vatto Oinio, joka maalaa paikasta kuin paikasta.

- Ei auta kuin ottaa mestarista mallia ja lähteä rohkeasti ylhäältä kiinni alusta asti. Tattista!

- Se ei pelaa, joka pelkää.

Riisuttu 8: Palapeli

Palapeli on runo ajalta, jolloin läheinen ihminen satutti minua kovasti. Ajan kuvaukseksi voisin nimetä avainsanoja: pettäminen, luottamus, sydän, särkynyt, suru, rakkaus, viha.

Palapeli löytyy Päivänsäteen sähköisestä katseluversiosta. Tapahtumat taisivat ajoittua vuodelle 2008. Valmistauduin juuri ylioppilaskirjoituksiin ja luku-urakka muodostui korkeammaksi vuoreksi kiivetä kuin olin koskaan ajatellut. Onneksi selvisin itselleni asettamiin tavoitteisiin hankalista lähtökohdista huolimatta.

Tuohon aikaan olin TV-sarja Everwoodin lumoissa. Onhan se kenties yksi kovimpia kotimaan telkkarissa näytettyjä sarjoja. Eräässä jaksossa käsiteltiin rakkaushuolia ja sydämen särkymistä. Muistan kuinka kertoja loppukaneetissa vertasi sydäntä hauraimpaan kristalliin.

Hän sanoi, että hajotessaan sydän murenee pienen pieniin palasiin, jotka saa kyllä kerättyä kasaan ja korjattua entiselleen, mutta aina jokunen pala katoaa, eikä sydän ole koskaan entisellään. Sidoksista tulee kuitenkin vahvempia. Kerran särkynyt ei hajoa uudelleen niin pieniksi palasiksi kuin ensimmäisellä kerralla.

Everwoodin käsikirjoittajat ovat täysin oikeassa. Toisen sydämen saadessaan täytyy sitä kohdella silkkihansikkain, kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa. Vastuu on mitä suurin.

Aina emme siinä kuitenkaan onnistu.

"Puuttuu palanen
sieltä, toinen täältä.
Sydän, ei koskaan,
ole entisen kaltainen."

Rakastaa, ei rakasta, rakastaa!