lauantai 3. maaliskuuta 2012

Ihmiskauppa

Myyntitapahtuma on aina monivaiheinen prosessi. Siinä tapahtuvia vaiheita voisi kuvata monella tapaa. Keskeisiä kaupanteon onnistumisen kannalta ovat ehdottomasti vahva luottamuksen rakentaminen ja rakentuminen, toisen kuunteleminen ja empatian sekä tuen osoittaminen. Mikä olisi tärkeämpää ihmissuhteessakaan?

Myyntitilanteessa myyjä ja asiakas seisovat vastakkain aita välissään pitkän välimatkan päässä toisistaan. Myyjän täytyy tehdä hyvä ensivaikutelma päästääkseen lähemmäs, kontaktiin ja keskustelemaan asiakkaan kanssa. Kuinka ensivaikutelman tärkeyttä korostetaankaan aina myös uusissa suhteissa!

Vahvan aloituksen jälkeen myyjän täytyy tehdä taitava sisäänmeno kaupantekoon. Hänen täytyy luoda asiakkaalle positiivisia mielikuvia liittyen tarjoamaansa tuotteeseen tai palveluun. Herättää mielenkiinto ja luoda tarve. Tällöin myyjä pääsee lähemmäs aitaa. Tässä vaiheessa voisi päästä jo kysymään treffeille tutustuttuaan uuteen ihmiseen.

Seuraavaksi myyjän täytyy esitellä asiaansa. Hänen täytyy perustella monilla erilaisilla syillä ostopäätöksen hyödyllisyyttä. Konkretisoida ostamisen edut. Tuoda eri näkökulmia asiaan. Pitää mielenkiinto yllä. Liikkua lähemmäs aitaa. Päästä treffeille.

Lopuksi täytyy tehdä tarjous. Mahdollisimman houkutteleva, perusteltu, höystetty mehukkailla lahjoilla tai alennuksella. Yleensä tässä vaiheessa lyödään kaikki tiskiin. Nojataan aitaa. Ollaan hyvin lähellä. Mutta mitä jos vastaus on kieltävä? Mitä treffeillä tapahtuisi?

Alkaa jäätävä ylipuhuminen ja lisäperusteiden pöytään lyöminen. Seistään jo aidan päällä. Epätoivoinen mankuminen jopa. Riittävän hyvin perustein ja vasta-argumentein kauppa saattaakin sitten syntyä. Tärkeää on olla antamatta periksi. Tärkeää on myös kuunnella toista. Silloin saattaa päästä aidan toiselle puolelle asiakkaan viereen. Silloin saattaa päästä myös saatille.

Huono myyjä jää kuitenkin nuolemaan näppejään. Katkeran epäonnistumisen toistuessa hän alkaa metsästää helppoa kauppaa. Luottamuksen rakentaminen, mielikuvien luonti sekä vahvat perustelut jäävät puuttumaan. Tehokkaasta aloituksesta mennään suoraan asiaan ja ehdotetaan kauppaa. Pakithan siitä tulee. Tavoitteeksi muodostuu tällöin mahdollisimman monen läpikäyminen. Kyllä niistä joku ehkä kuitenkin haluaa....

Toivossa on hyvä elää.


1 kommentti: