Otetaanpa seuraavaksi katsaus perusasioiden äärelle.
Ystäväni lähipiiristä virkkoi viisaita sanoja lounastauolla. Keskustelimme erittäin ajankohtaisesta aiheesta, nuorten syrjäytymisestä. Ilokseni aihe on ollut pinnalla kunnallisvaalien alla. Keskustelun sävy ja luonne eivät välttämättä ole olleet vielä toivomallani tasolla, mutta mikä tärkeintä, leijona on nostettu pöydälle. Ja se karjuu.
Yhteiskuntajärjestelmämme alistaa ihmiset tietynlaisen systeemin alle. Tarkempaa ruodintaa asiasta en tähän erittele, sillä olen aiemmin kirjoittanut aiheesta tekstissä Rutiinit rikki. Järjestelmää on siis pureskeltu ja mielestäni nyt olisi aika avata seurauksia lyhyesti.
Työelämän vaatimukset ovat tänä päivänä raskaat. Tämän ajan työntekijän odotetaan olevan työnarkomaani, supertehokas multi-tasking-osaaja, laajalti verkostoitunut, monipuolisen kielitaidon osaava ammattilainen, joka hallitsee myös teknologian, etenkin tietokoneen ja matkapuhelimen, käytön. Eli siis superihminen. Eläkeiän nostaminen (jotkut ovat puhuneet 78 vuoden eläkeiästä) tekisi nykyajan työntekijästä elinkautistyöläisen. Suomalaisen miehen keski-ikä on ilmeisesti lähellä 75 vuotta.
Työnhakijaan kohdistuvat vaatimukset ovat tänä päivänä raskaat. Virsi on varmasti monille tuttu, mutta haluan silti laulaa sen uudelleen. Katkeran suloisella äänellä. Korkeakoulusta valmistuneen odotetaan omaavan ensinnäkin hyvät paperit ja todistukset opintosuorituksistaan. Keskiarvojen korkealla pitäminen ei ole helppoa viiden vuoden yliopisto-opintojen aikana. Toiseksi, päästääkseen huippupestiin (johon jokainen itseään kunnioittava ja osaava asiantuntija luonnollisesti hakee), hakijalla odotetaan olevan viiden vuoden työkokemus. Juuri äskeisessä lauseessa kerroin hakijan olleen viisi vuotta yliopistossa. Ristiriita havaittavissa. Koska ristiriita ei tässä vaiheessa riitä selittämään asian ongelmallisuutta, rakennan seuraavaksi kaaoksen.
Opintojen aikana jokainen opinnoissaan etenevä voi nostaa opintotukea, jonka saaminen edellyttää tietyn opintosuoritusmäärän tekemistä vuosittain. Saatu opintotuki ei kuitenkaan kata millään asumisesta ja päivittäisistä kuluista kertyvää kuukausisummaa, joten monet opiskelijat haluavat käydä opintojen ohella töissä keräämässä työkokemusta, jota tulevaisuuden työnantajat arvostavat. Tällöin eteen tulee kaksi ongelmaa: kuinka pitää arvosanat korkealla ja miten käy opintotuen, jos tienaa liikaa?
Kyllä, opiskelijalla on tuloraja. Eli siis dilemma on seuraava:
Ahkerasti työssäkäyvä ja opinnoissaan etenevä opiskelija ei voi samanaikaisesti nostaa palkkaa tehdystä työstä mielinmäärin ja samalla nauttia ansaittua opintotukea, vaikka keskiarvo olisi korkein mahdollinen. Miksi rankaistaan näin? Jos haluaa kerryttää työkokemusta opintojen ohella, täytyy ilmeisesti tehdä töitä palkatta.
Myös yksilöön kohdistuvat vaatimukset ovat tänä päivänä raskaat. Tähän ystäväni viittasi lounaspöydässä. Hänestä ihmisten täytyy ostaa itselleen arvoa nykyisin. Pohdimme asiaa. Ihmisen pitäisi olla sinänsä arvokas. Ihmisyys, olemassaolo ja kaikki mitä elämiseen liittyy on arvokasta. Kuitenkin tuntuu siltä, ettei arvostusta voi saada ilman erinnäisiä ansioita. Omana itsenään oleminen ei enää valitettavasti riitä.
Minä olen arvokas ja erityinen. Sinä olet arvokas ja erityinen. Me jokainen olemme arvokkaita ja erityisiä omilla tavoillamme. Arvostus ei pitäisi olla pelkästään "ostettavissa". Se pitäisi olla jokaisessa sisäänrakennettuna mallina, joka näkyy ympärille huolenpitona, välittämisenä ja yhteiskuntavastuuna.
