maanantai 27. helmikuuta 2012

Pikselisumua

Outokumpu fuusioitui saksalaisen ThyssenKruppin kanssa ja nousi näin ollen alansa suurimmaksi yritykseksi. Yhdistymisen seurauksena yhtiö nousi kohisten myös Suomen yrityslistalla kolmanneksi suurimmaksi yhtiöksi. Edellään ovat Neste Oil sekä Nokia. Saa nähdä kuinka kauan Nokia keikkuu kolmen sakissa.

Nokian osakkeet ovat parhaimmillaan yhtiön kukoistuksen ja mobiilialan dominoinnin aikana maksaneet monia kymmeniä euroja. Syöksy on ollut rajua. Yhteistyön alettua Microsoftin kanssa on alamäki ollut jatkuvaa. Noin vuosi sitten edellisen kerran Nokian osakkeista joutui maksamaan jotakin seitsemällä eurolla alkavaa.  Tällä hetkellä mahalaskupapereita saa hankittua pilkkahintaan.

Kansainvälinen toimitusjohtaja Elop palkattiin nostamaan Suomen lippulaivaa suosta. Mitä hän teki? Tarkkaa siteerausta ei pysty muistamaan, mutta suurinpiirtein Elop sanoi jotakin tämän kaltaista:

"Nyt meillä on käytössä surkea symbian-käyttöjärjestelmä. Vuoden päästä saatte uuden Windows Phonen käyttöön. Ostakaa siihen saakka symbian-puhelimia."

Ei kai kukaan tuon jälkeen osta.

Lähikuukausina Nokia on tehnyt uutta tulemista Elopin lupaamilla hyvillä Windows-pohjaisilla puhelimilla. Tänään uutisissa on puhuttu uudesta mallista, jonka Nokia julkisti Barcelonassa. Uuteen (Symbian) puhelimeen tulee 41 megapikselin kamera. Melkoista lukua iskivät pöytään! Tämä puhelin menee jatkotarkisteluun välittömästi.

Uusin (paras) Nikonin järjestelmäkamera antaa 36 megapikseliä kuvatarkkuudeksi. Mukava pieni vertailukohta. Nikonissa on kuitenkin suuri ja hyvä kenno sekä mahdollisuus maailman kärkioptiikan käyttöön eri objektiivien muodossa. Ja miten ylipäätään matkapuhelimen muistikortille voisi tallentaa 41 miljoonan pikselin kokoluokan kuvia?

Tuleva Nokian uutuus täytyy olla järjestelmäkamera, jolla voi soittaa ja laittaa tekstiviestejä. Tekeeköhän Nokia uuden aluevaltauksen jopa? "Puhelimen" julkaisun yhteydessä markkinoille pärähtää tusina Nokia-objektiivia (Windows pohjaisia). Minkähänlaisella liitännällä objektiivi laitetaan kiinni puhelimeen?

Lisäksi kuluttaja voi hankkia selkärepun 1,0mx0,5m kokoista muistikorttia varten, jotta kuvausretkillä ei olisi niin raskasta kantaa kaikkea käsissään. 100 gigatavun muistikortille mahtuukin sitten jo muistoja sopivasti.

Mahdollista on myös täysin uuden teknologian käyttöönotto. Kenties Nokia on kehittänyt nyt jotain ainulaatuista, jolla saada lisää nostetta yhtiön tulokseen. Pelkkä Lumia ei millään riitä maailmanmarkkinoilla.

4 kommenttia:

  1. Sensorin havaitsemasta 41:stä megapikselistä tallennetaan kuva, jossa 7 megapikseliä on 1 megapikseli. Eli kuva on käytännössä n. 6 megapikseliä. Terveisin Krötti.

    VastaaPoista
  2. Joo samaan asiaan meinasin itsekin puuttua, mutta Krotti kerkes ensin. Se miks toi on pitän symbianiin sotkee on kyllä tyhmyyttä.

    VastaaPoista
  3. Niin, eli 41 megapikseliä on vain markkinointikikka.

    VastaaPoista
  4. Ei nyt ihan pelkästään niinkään.

    http://www.engadget.com/2012/02/27/nokia-808-pureview-first-sample-shots-feast-your-eyes/

    VastaaPoista