tiistai 31. tammikuuta 2012

Morpheus

Unet ovat mielenkiintoisia. Karkeasti niitä voi jakaa hyviin ja huonoihin uniin. Toinen lajittelu voisi olla unet, jotka muistaa ja unet, joita ei muista herättyään. Unet voivat olla rauhallisia tai levottomia. Lyhyitä tai pitkiä.

Unissa sattuu ja tapahtuu. Monet kerrat herättyään joutuu kopauttamaan päätä seinään varmistaakseen hereilläolemisen. Joskus on todella hankalaa erottaa unien tapahtumat todellisuudesta. Utuinen ympäristö ei kuitenkaan heti heräämisen jälkeen haihdu mihinkään.

Erittäin jännittävää on tajuta nukkuvansa, jolloin saa unen kontrolliin. Unimaailman seikkailuissa voi taikoa, lentää tai vaikka sukeltaa ilman välineitä. Höyhensaarilta voi reissata nopeasti ympäri maailmaa ilman rajoitteita. Jos et ole koskaan onnistunut "kaappaamaan" untasi, toivon sinun onnistuvan siinä pian.

Rajut painajaisunet ovat todella vaikuttavia. Lapsena nähtyjä pahoja unia muistaa vanhempana kirkkaasti. Ne jättävät vahvan jäljen. Niistä on hyvä puhua. Myös hyvät unet jäävät mieleen. Niihin on ajatuksissaan hauska palata. Joskus nukahtaessaan saattaa toivoa unen jatkuvan siitä, mihin se aamulla kellon soidessa oli jäänyt.

Toisinaan yksi uni saattaa olla pitkäkestoinen ja yhtenevä, kuin pitkä elokuva. Monia hienoja käsikirjoituksia syntyisi maailmaan huikeita elokuvia varten, jos välittömästi aamulla kirjoittaisi kaiken yöllä päässä tapahtuneen melskeen muistiin.

Joskus taas uni saattaa olla katkonainen ja poukkoileva, jolloin yön aikana näkee monta erilaista pikkutarinaa. Näistä "sarjakuvista" on vaikeaa saada otetta. Aina unia ei edes muista herätessään. Toisinaan kiusallista ja ärsyttäää, toisinaan varmasti todella hyvä asia.

Päiväunia suositellaan. Päivittäin klo 14-16 välillä nukuttu 10-15 minuutin uni tehostaisi työtehoa ja piristäisi mieltä. Kaikki eivät pysty nukkumaan päiväunia. Mitä jos päivällä nukkuessa tapahtuu jotain mielenkiintoista, josta jää paitsi? Yöllä on turvallisempaa nukkua, koska muutkin nukkuvat.

Nukkuminen on muutenkin jännitävä osa elämää. Ihminen ikäänkuin sammuttaa itsensä, ottaa virrat pois itsestään ja käy levolle, kunnes "akut" ovat täynnä tai jokin herättää. Elämästä kuluu noin 20-25% nukkumiseen. Voi mitä kaikkea voisikaan saada aikaiseksi, jos ei tarvitsisi nukkua.

Kreikan mytologian mukaan Morpheus on unen jumala, joka lähettää uniin ihmisiä ja ihmisten kuvia. Päättääköhän Morpheus siitä milloin pitää nukkua, mitä unessa tapahtuu ja keitä siellä näkyy? Vai onko se meidän jokaisen oma alitajunta. Vai mitä ihmettä nukkuessa oikein oikeastaan tapahtuukaan?

Jännittäen odottaen seuraavaa yötä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti