Kevät tuli, lumi suli, puro sanoo puli puli.
Näin lauletaan muutaman kuukauden kuluttua kevätauringon sulattaessa talven hankia lätäköiksi asfaltille.
Ihmiset jättävät talvisin tienvierustat täyteen törkyä. Lumen sekaan on niin helppo pudottaa roskia. Ei kukaan niitä näe. Pois silmistä, poissa mielestä.
Mitä mieltä on tiputella roskia? Mikään paperi ei paina niin paljon, ettei sitä jaksaisi kantaa lähimpään roskikseen. Melko piittaamatonta. Mutta mene siinä nyt sitten sanomaan, että "ole hyvä ja vie pudottamasi ällökama tuonne roskikseen, pliis". Se olisi noloa.
Muutenkaan meidän lajin asennoituminen ja toiminta Gaiaa kohtaan ei ole kovinkaan korrektia. Överikulutus satuttaa ympäristöä, vaikka se ei vielä näy selvästi. Lapsenlapsemme saattavat syntyä maailmaan, jossa ruokaa ei yksinkertaisesti ole. Ainakaan nykyisin tuntemassamme muodossa. Ajatus tuntuu pelottavalta.
Kivaa ei ole myöskään koirankakat. Ei tien vierellä eikä kengänpohjassa. Josta se kulkeutuu sisään matolle, jossa se haisee. Koiranulkoiluttajan velvollisuus on siistiä talutettavansa jäljet, ei potkia lunta päälle ja jatkaa matkaa omahyväinen hymy kasvoilla. Todella ikävää on myös ajaa pyörällä jöötin päältä. Soo soo, kerätkää jätökset pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti