Jyväskylän kaupungin liikennejärjestelyt ovat erikoisia ja henkilöautolla liikkuminen vaatii varsinkin ulkopaikkakuntalaiselta monenlaisia selviytymistaitoja päästääkseen jouhevasti perille. Yksi syy erikoisiin kiemuroihin on kaupungin keskellä kohoava maamerkki Harju, joka täytyy autolla kulkiessa kiertää päästäkseen tiettyihin kaupunginosiin.
Viime aikoina kaupungin "liikenneministeri" on ehdottanut useaan otteeseen alakaupungin kävelykadun jatkamista koko kauppakadun mittaiseksi kävely- ja kauppakaduksi, jolla autot saisivat ajaa kevyen liikenteen seassa matalilla nopeuksilla. Ajatuksena oli jättää liikennevalot ja suojatiet pois perustaen liikennejärjestyksen autoilijoiden väistämisvelvollisuuteen. Käytännössä päätökset ajo- tai kävelyvuoroista tapahtuisi käsimerkein kommunikoiden. Tällainen katuhan olisi oikea kehuja kerjäävän ylikohteliaan autoilijan paratiisi. Mutta kenen painajainen? Osaisivatko suomalaiset toimia tällaisessa ympäristössä ilman vakavia tapaturmia?
Pienen kaupungin miehenä olen aina kammoksunut Helsingin liikennettä. Autoja on valtavasti enemmän kuin kotikaupungin liikenteessä, joten siellä liikkuminen on tuntunut aina hieman epämukavalta. Kuten aikaisemmissa teksteissä olen miettinyt, niin suomalainen ajokulttuuri ja -tapa ovat retuperällä ja vuosittain sattuu järkyttävä määrä loukkaantumisiin ja halvaantumisiin johtavia liikenneonnettomuuksia.
Hyppäsin alkukesästä vielä suurempiin ja suorastaan järkyttävämpiin liikennekuvioihin matkatessani Roomaan, yhteen Euroopan suurimmista kaupungeista. Rooman liikenne ja italialaisten ajokulttuuri skootteriliikenteineen on tunnetusti kaoottinen sekametelisoppa, jonka jälkeen olisi helppoa ajella Helsingissä linja-autolla.
Roomassa autot eivät ryhmity risteyksessä. Yhdellä kaistalla saattaa olla kolme autoa rinnakkain. Kaistaviivat ovat tiessä ilmeisesti vain koristeena. Nopeusrajoitukset ovat yleinen vitsi ja niistä kertovat kyltit vain rumentamassa kaunista kaupunkikuvaa. Taloudellinen ajotapa ei ole edes käsite italiassa. Paikalliset ajavat enemmänkin kiihdytänjasittenjarrutanäkisti- periaatteella. Tällaiset tapaukset ruuhkauttavat liikennettä usein ja autojen pysähtyessä skoottorikuljettajat aloittavat pujottelun ja saavat menopelinsä sujautettua uskomattomista raoista ilman vahinkoja.
Mielettömintä on kuitenkin Rooman kokoisessa kaupungissa kevyen liikenteen toiminta. Ison valtatien liikenteen saa pysäytettyä nostamalla kätensä ja astumalla tielle. Tällainen toiminta ei edes tuntunut olevan poikkeavaa, vaan pikemminkin säännöllistä. Etenkin paikalliset ylittivät katuja villisti turistien tuijottaessa tapahtumia kauhistuneina turvalliselta kävelytieltä.
Erityisen pelottavaa oli olla paikallisen kyydissä autossa ja katsella ihmisten katujenylitystä. Suomessa moinen olisi tulkittu varmasti itsemurhayrityksiksi. Ja täällä ruumita olisikin varmasti tullut. Mutta ei Roomassa. Ei yhden yhtä peltikolaria tai henkilövahinkoa sattunut osumaan silmiin koko matkan aikana, vaikka potentiaalisia vaaratilanteita sattui kohdalle joka viides minuutti.
Italialaiset olivat kaikenkaikkiaan erittäin miellyttäviä ja vieraanvaraisia. Erittäin avuliaita ja sydämellisiä toisiaan kunnioittavia ihmisiä. Kaiken lisäksi myös taitavia kuskeja. Siinä liikenteessä olisin varmasti itse rysäyttänyt kerran jos toisenkin.
Jos kerran siellä, niin miksei myös täällä? Miksei esimerkiksi Jyväskylässä voisi toimia samankaltainen järjestely, jossa jalankulkija päättää milloin ylittää tien ja autoilijat väistävät? Kyse on ennen kaikkea kunnioituksesta ja kohteliaisuudesta. Meillä on täällä aina kiire joka paikkaan, Italiassa otetaan lunkimmin, vaikka heidän jatkuva äänitorven tööttäily vaikuttaisikin turistista kärsimättömältä. Torvikonsertti kuuluu myös asiaan ja kummallisempaa on olla painamatta tööttiä kuin soittaa sitä jatkuvasti.
Täytyy ihailla italialaisten ajotaitoa ja kärsivällisyyttä. (En sano "täytyy nostaa hattua", koska hattua nostettiin eri suorituksille joka ilta jalkapallon ja yleisurheilun EM-kilpailuiden lähetyksissä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti