lauantai 24. elokuuta 2013

Nyt menee vihkoon

Satuitteko katsomaan YLE:n uutisia eilen illalla? Lähetyksessä kerrottiin valtion budjetin jäävän alijäämäiseksi järkyttävän paljon ennakoitua enemmän. Eilen uutisoitu summa on kaksi miljardia euroa! Ei ihan niin pieni summa, että kuvittelisi livahtavan vahingossa ohi budjettia tekeviltä ihmisiltä.

Meillä (Suomen valtiolla, siis meillä kaikilla) on velkaa liikaa. Velaksi ei voida elää loputtomiin, Suomessa ei enää hetkeäkään. Voi sanoa homman lähteneen käsistä.

Mitä nuorille, älykkäille, kyvykkäille, kunnianhimoisille, tuoreilla ideoilla varustetuille poliitikoille tapahtuu heidän päästessä koneistoon rattaiksi? Jumiutuvatko niin tiukasti jo olemassa olevaan kurjaan ruosteiseen systeemiin, etteivät pääse yhtään liikkumaan muuttaakseen romuläjästä raikkaamman kokonaisuuden?

Tuleeko uusillekin nopeasti puolue ja puolueen edut niin nopeasti läheisiksi, että yhteinen hyvä unohtuu? Nyt on selkeästi nähtävillä, ettei nykyinen hallitus todellakaan saa aikaiseksi Suomea hyödyttäviä ratkaisuja. Tilanne on osuvasti kuvattu Velkakello.fi -sivustolla:

"Elintasosi on lainaa. Suomen valtio ahmii velkaa ennätysmäärin pitääkseen sinut tyytyväisenä, koska sinä voit äänestää seuraavissa vaaleissa. Hallitus ja oppositio kuvittelevat, että sinä haluat kaiken tässä ja nyt, etkä välitä huomisesta."

Voihan olla, ettei kaikki kansalaiset tulevaisuudesta välitä ja ovat itsekkäitä sekä elävät vain tässä hetkessä, mutta sen pitää loppua nyt! Ei tässä auta muuten muu kuin pakata laukut ja lähteä muille maille. Tai ehdolle seuraaviin vaaleihin.

Tätä maata johdetaan nyt (taas) aivan päin seiniä. Aivan päin seiniä! Samat naamat koneistoa pyörittävät pääosin edelleen kuin 10-15 vuotta sitten. Olisiko Suomen uudistuminen syytä aloittaa "ruohonjuuritasolta" eli sieltä, missä (tällä hetkellä epäsuotuisia) päätöksiä tulevaisuudestamme tehdään?

Olisi, sillä nyt menee kaikki ihan vihkoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti