lauantai 10. elokuuta 2013

FB-morkkis

Oletko tullut joskus yökerhosta kotiin maisteltuasi muutaman alkoholijuoman illan aikana ja kotiin päästyäsi avannut Facebookin joko mobiilina tai tietokoneella? Oletkin.

Luitko aamulla uudelleen yöllä lähettämäsi viestit ja koit mielipahaa lähettämiesi sisältöjen vuoksi? Tuntuiko herättyä siltä, että jotain olisi voinut jättää sanomatta tai julkistamatta? Sitä voi kutsua Facebook -morkkikseksi!

Yksi paha kämmi on aloittaa keskustelu. Oikeastaan mikä tahansa keskustelu on riski, mutta välttää kannattaisi sellaisia, joihin ei lähtisi päiväsaikaan selvinpäin arki-iltana huutelemaan. Listalle voi laittaa ainakin appivanhemmat ja exät. Sunnutai saattaa alkaa muuten posket punoittaen.

Toinen moka on julkaista jokin yöllä otettu kuva itsestä ta ystävistä pitämässä hauskaa. Pimeydessä ja naurukunnossa postattu kuva ei välttämättä naurata aamulla kaikkia osapuolia. Eikä vähiten välttämättä itseään.

Fb-morkkista voi helposti verrata ihan tällaiseen perus känniääliösekoiluista  johtuvaan viikonlopun jälkeiseen mielipahaan. Ainoa ero tässä on mielipahan hankintaympäristö. Verkkohölmöily voi kuitenkin olla kohtalokkaampaa, sillä nettiin ladattua materiaalia on vaikea tai jopa mahdoton saada pois bittiavaruudesta.

Nyt täytyy asentaa kaikkiin myynnissä oleviin verkkoyhteyden mahdollistaviin laitteisiin Facebook -alkolukko. Tämä rajaisi itsensänolaamismahdollisuudet selviin hetkiin.

Turvallista fb-lauantaita! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti