Tämän iltainen raotus on edellistä huomattavasti vaikeampi eikä mitenkään erityisen mieluinen tehtävä. Haluan kuitenkin ottaa näitä askeleita ja kertoa teille miksi runot ovat syntyneet.
Avaan seuraavaksi tarinan Kaunis -runon taustalla. Runo on järjestyksessä toinen, jonka löydät Päivänsäteen katseluversiosta.
Aukeamasta löytyy minulle valtavasti merkityksellisiä asioita; sekä kuva että teksti palauttavat mieleen vahvoja, lämpöisiä ja rakkaita muistoja. Kuva on otettu Lapissa Ylläksellä. Isäni syöttää kaunista ja harvinaista kuukkelia.
Kuukkeli on mielestäni upeimpia Suomessa asustelevia lintuja. Pääsin itsekin ensimmäisellä Lapinmatkallani syöttämään kuukkelia kädestä. Olin tuolloin vasta 13-vuotias kuudesluokkalainen. Isä osti linnunruokaa ja näytti miten minun kannattaa asettua ruoka kädessäni odottamaan kuukkeleiden rohkaistumista. Pitkän hangessa värjöttelyn jälkeen yksi rohkea ja veikeä uroslintu kävi nokkaisemassa jyvän kädestäni.
Lapintaika kiehtoo minua kovasti. Olen haaveillut pitkään pitkästä matkasta pohjoiseen. Takkatulen ja revontulien loisteessa olisi liki absoluuttisen täydellistä kirjoittaa. Kenties matkan aika koittaa päättäessäni tehdä ensimmäisen romaanin.
Runo puolestaan on yksi tuoreimmista Päivänsäteessä. Ajatus hiipi mieleeni ollessani edellisellä työpaikallani yksin iltavuoron kotiuduttua. Laittelin toimistoa yökuntoon ja valmistauduin kotiinlähtöön.
Katselin ikkunasta pimennyttä syysiltaa ja ajattelin kuinka näkisin pian silloisen tyttöystäväni. Hän toi valoa tummuviin lyheneviin päiviin. Aktiivinen ja hyväsydäminen ihminen. Arvostin kovasti.
Sammuttaessani toimiston valot selkäni takana astuessani tyhjään rappukäytävään otin puhelimen taskustani ja aloin kirjoittaa runoa. "Tuo valon - tummuvaan iltaan. --"
Kauniita ovat aukeaman muistot, kuva ja tekstistä kertova ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti