Rutiinit rikki

Suomesta on kauan käytetty käsitettä "hyvinvointivaltio". Nyt on korkea aika tarkastella tämän muotisanan osuvuutta. Miltä hyvinvointi näyttää kansalaisen silmin?

Valtiomme pyörii työtä tekevien verorahoilla. Myös niiden elämä, jotka eivät tee työtä eli kerää varoja yhteiseen pottiin. Suomessa ihannoidaan korkeaa koulutusta ja ahkeraa työnteon kulttuuria. Siitäkö hyvinvointi yksilölle syntyy?

Systeemi on sitova ja alistaa tietyllä tavoilla toimimaan samalla tavalla kuin muut. Kyseenalaista on väylät, joita pitkin elämässä edetään. Suurinosa suomalaisista tekee kuitenkin asiat elämässään kovin samankaltaisesti. Lähes kaikki aloittavat opintonsa koulumaailmassa noin seitsemän vuoden ikäisenä. 99% siirtyy työelämään vasta suoritettuaan toisen asteen tutkinnon ammattikoulusta tai lukiosta. Tämän valmistumisen jälkeen opintoja on ehtinyt kertyä jo keskimäärin 12 vuotta.

Osa kunnianhimoisista jatkaa opintojaan korkeakoulutasolla kasvattaen elämän aikana opintoihin käytetyn ajan jopa 17-19 vuoteen. Toisaalta osa on jo jäänyt työelämään maksamaan veroja 12 kouluvuoden jälkeen. Heillä arkirutiinit vakiintuvat nopeammin. Saattaa käydä sääliksi.

Nyt lienee relevanttia kysyä, miksi sitten ylipäätään opiskellaan? Valtio on tietenkin säätänyt lain oppivelvollisuudesta, jotain tiettyyn pisteeseen saakka koulunpenkkiä täytyy kuluttaa. Mutta mitä tapahtuu peruskoulun jälkeen? Eikö olisi mahtavaa voida nauttia elämästään, tehdä haaveilemiaan asioita, toteuttaa itseään ja olla riippumaton aikatauluista ja muista vaatimuksista? Olisi.

Kaikki kuitenkin palautuu tässäkin pohdinnassa rahaan. Ilman rahaa ei voi harrastaa juuri mitään. Rahatonna ei voi matkustaa juuri mihinkään. Raha pyörittää maailmaa. Me pyörimme rahan ympärillä. Meidän täytyy käydä koulua ja opiskella saadaksemme työn, josta saamme rahaa. Rahalla pidämme itsemme sekä läheisemme (perheen) hengissä. 45 vuotta työskenneltyämme huomaamme rahaa olevan ja mukavat eläkepäivät koittavat.

17 vuotta elämästä koulussa. 45 vuotta työelämässä. 45 vuotta kahdeksan tunnin työpäiviä samoilla rutiineilla päivästä toiseen viitenä päivänä viikossa. Kesälomalla pääsee rannalle uimaan muutaman kerran. Muutoin elämä kulkee edestakaisin samoilla kiskoilla työpaikan, lasten hoitopaikan, kaupan, keittiön, sohvan ja työpaikan väliä. Eläkepäivät ovat ansaitut.

Eläkkeellä olisi tosiaan sitten mukava matkustella ja nauttia elämästä. Nähdä maailmaa,  tehdä unelmista totta. Kysyisin kuitenkin, eikö 60 vuoden iässä olisi jo kuulunut tehdä edellä mainittuja asioita? Voihan olla, ettei vanhemmalla iällä esimerkiksi terveys anna enää myöten.

Onko systeemissä jotain vikaa? Miksi jokaisen elämä on rutiininomaista suorittamista? Onko rahalla elämässämme liian suuri merkitys?

Mietin sitä. Mieti sinäkin. Ja eläminen voi alkaa.

Susi

Suomen luonnossa liikkuu neljä suurpetoa, karhu, ilves, ahma ja susi. Ihmisuhreja pedot eivät ole aiheuttaneet. Olisiko viimeisen neljän vuosikymmenen aikana yksi ihminen menehtynyt karhun hyökkäyksen seurauksena. Tällöinkin varomaton lenkkeilijä osui vahingossa karhuemon ja tämän pennun väliin, jolloin emo hyökkäsi. Esimerkiksi ampiaiset ja salamaniskut ovat tappaneet monikymmenkertaisesti verrattuna suurpetoihin.

Sudet ovat puolestaan tappaneet viime aikoina, taas, koiria kotipihoilla. Eläinsuojelujärjestö Animalian uusimman jäsenlehden (1/2012) kannessa tiedustellaan "mitä susista puhutaan?" Sisäsivuilta löytyvässä jutussa selvitetään onko ajankohtaisessa susikeskustelussa jotain pielessä.

Animalian juttua varten haastattelema nimettömänä pysyttelevä toimittaja on mielipiteissään hyvin varovainen. Hänen mukaansa monet pelkäävät sanoa oman eriävän mielipiteensä "kaikki sudet on ammuttava"-keskusteluihin. Eritoten lehdistön pitää toimittajan mielestä harkita susijuttunsa "pilkuntarkkaan", sillä pienestäkin uutisesta tulee kuulemma palautetta.

Joissakin keskusteluissa ja kenties yleisesti susi mielletään yhä haittaeläimeksi, vaikka se on lajina ollut Suomessa uhanalainen jo lähes neljäkymmentä vuotta. Viime vuonna Suomessa eli vain noin 140 yksilöä. Tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, koska itärajalla sudet kulkevat edestakaisin Suomen ja Venäjän metsien välillä.

Susipelko on Animalian jutun mukaan todellista eikä sitä pidä vähätellä, mutta uhka ei ole suuri tai todellinen. Ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka kirjoittaa artikkelissaan "Hirviöstä suojelukohteeksi" (Yliopisto 2/2007) susien välttelevän ihmistä viimeiseen saakka. Sudet ovatkin herättäneet kauhua liikuskelemalla poikkeuksellisesti asuinalueilla ja tappamalla pihoilla olleita koiria.

Syy kuitenkin tähän suden ristiriitaiseen käyttäytymiseen on, yllätys yllätys, ihmisen. Animalian artikkelissa kerrotaan tarina "jahtikatastrofista", jossa satapäinen metsästysseurue tappoi - viranomaisten kehoituksesta huolimatta - paikallista susilaumaa johtaneen naaraan, joka kaiken lisäksi kantoi kirkkaankeltaista seurantapantaa tunnistamisen helpottamiseksi.

Susi on ennenkaikkea laumaeläin. Laumaan muodostuu hyvin tarkka hierarkia, jossa jokainen yksilö tietää paikkansa ja tehtävänsä. Lauma liikkuu ja saalistaa yhdessä seuraten johtajaansa. Mitä tapahtuu johtajasta riippuvaiselle laumalle, jos johtaja tapetaan?

Lauma hajoaa. Se hajoaa eksyneiksi yksilöiksi, jotka vaeltavat päämäärättä osaamatta saalistaa itselleen ravintoa. Todennäköisesti tällaisen hajotetun lauman jäsen on eksynyt ihmisten pihapiiriin etsimään helppoa ruokaa roskalavoilta. Reviiriään puolustava koira ajatuu tappeluun alueelle tulevan vieraan kanssa ja seuraukset ovat niin koiran, suden kuin ihmistenkin kannalta surulliset.

Koira menehtyy vammoihinsa. Susi saa syyt niskoilleen. Ihmiset ovat vihaisia, pelokkaita sekä surullisia rakkaan lemmikkinsä menetyksen puolesta.

Animalian tekstin mukaan metsästäjiltä ei saa helposti haastattelua, eivätkä he myönnä virheitään. Johtajasusia on ammuttu laumoista ennenkin, mutta vasta nyt asia on ensimmäistä kertaa todella julkisuudessa.

Eiköhän olisi aika ottaa vastuuta? Tassun pitäisi nousta vastuusta puhuttaessa siltä, joka painoi liipasinta, ei siltä, jonka lauman jäsen ammuttiin.

Pikselisumua

Outokumpu fuusioitui saksalaisen ThyssenKruppin kanssa ja nousi näin ollen alansa suurimmaksi yritykseksi. Yhdistymisen seurauksena yhtiö nousi kohisten myös Suomen yrityslistalla kolmanneksi suurimmaksi yhtiöksi. Edellään ovat Neste Oil sekä Nokia. Saa nähdä kuinka kauan Nokia keikkuu kolmen sakissa.

Nokian osakkeet ovat parhaimmillaan yhtiön kukoistuksen ja mobiilialan dominoinnin aikana maksaneet monia kymmeniä euroja. Syöksy on ollut rajua. Yhteistyön alettua Microsoftin kanssa on alamäki ollut jatkuvaa. Noin vuosi sitten edellisen kerran Nokian osakkeista joutui maksamaan jotakin seitsemällä eurolla alkavaa.  Tällä hetkellä mahalaskupapereita saa hankittua pilkkahintaan.

Kansainvälinen toimitusjohtaja Elop palkattiin nostamaan Suomen lippulaivaa suosta. Mitä hän teki? Tarkkaa siteerausta ei pysty muistamaan, mutta suurinpiirtein Elop sanoi jotakin tämän kaltaista:

"Nyt meillä on käytössä surkea symbian-käyttöjärjestelmä. Vuoden päästä saatte uuden Windows Phonen käyttöön. Ostakaa siihen saakka symbian-puhelimia."

Ei kai kukaan tuon jälkeen osta.

Lähikuukausina Nokia on tehnyt uutta tulemista Elopin lupaamilla hyvillä Windows-pohjaisilla puhelimilla. Tänään uutisissa on puhuttu uudesta mallista, jonka Nokia julkisti Barcelonassa. Uuteen (Symbian) puhelimeen tulee 41 megapikselin kamera. Melkoista lukua iskivät pöytään! Tämä puhelin menee jatkotarkisteluun välittömästi.

Uusin (paras) Nikonin järjestelmäkamera antaa 36 megapikseliä kuvatarkkuudeksi. Mukava pieni vertailukohta. Nikonissa on kuitenkin suuri ja hyvä kenno sekä mahdollisuus maailman kärkioptiikan käyttöön eri objektiivien muodossa. Ja miten ylipäätään matkapuhelimen muistikortille voisi tallentaa 41 miljoonan pikselin kokoluokan kuvia?

Tuleva Nokian uutuus täytyy olla järjestelmäkamera, jolla voi soittaa ja laittaa tekstiviestejä. Tekeeköhän Nokia uuden aluevaltauksen jopa? "Puhelimen" julkaisun yhteydessä markkinoille pärähtää tusina Nokia-objektiivia (Windows pohjaisia). Minkähänlaisella liitännällä objektiivi laitetaan kiinni puhelimeen?

Lisäksi kuluttaja voi hankkia selkärepun 1,0mx0,5m kokoista muistikorttia varten, jotta kuvausretkillä ei olisi niin raskasta kantaa kaikkea käsissään. 100 gigatavun muistikortille mahtuukin sitten jo muistoja sopivasti.

Mahdollista on myös täysin uuden teknologian käyttöönotto. Kenties Nokia on kehittänyt nyt jotain ainulaatuista, jolla saada lisää nostetta yhtiön tulokseen. Pelkkä Lumia ei millään riitä maailmanmarkkinoilla.

Linja-autossa 5

Linja-autossa

tuli viereeni

tuntematon.

Tunkeutui kuplaani:

                   ”Tässä varmaan on tilaa?”

                 ei ole

                                   en sanonut ääneen

                                                ahdistaa, ajattelin.

Liian vieras

liian lähellä

luulokaverini paikalla.

Saturday night fever

Tänään lauantaina taas yksi hieno tarina saa arvoisensa päätöksen. Miljoonat katselijat ovat kulkeneet pitkän matkan odottaen tämän illan kliimaksia. Osa on varmasti joutunut kohtaamaan isoja pettymyksiä matkan varrella suosikkiensa tiputtua, mutta muu tarjonta on varmasti viihdyttänyt lyhyen suruajan jälkeen.

Tänään on tämän Putous- tuotantokauden viimeinen ja sketsihahmokilpailun ratkaiseva lähetys. Tärkeimpiä kysymyksiä tällä hetkellä mielessä ovat "riittääkö Usko loppuun saakka?" ja "onkohan Leena hirrrrrveessä humalassa?"

Jo pudonneet hahmokandidaatit ovat yhä sydämissämme. Jaksamme edelleen kysyä läheiseltämme "haittakse".
Muistamme töissämme kuitata pomolle annettujen ohjeiden jälkeen, että "homma hoituu, siitähän mulle maksetaan".

Tänään ratkeaa paljon. Kenties ennakkoasetelmissa vaakakuppi kääntyisi hieman Mrs Hefnerin suuntaan, sillä hän on ruudussa tuore kasvo. Hirviniemen Akun mainiot aikaisemmat hahmot ovat jo glooriansa ansainneet ja saaneet, joten kenties äänestäjät haluaisivat menestystä välillä uudelle hauskalle näyttelijälle. Monilla löytyy yllättävänkin kovia sympatioita ennakolta heikomman suuntaan. Kilpailusta tulee todella jännittävä.

Näyttelijät ovat käsittämättömän luovia, lahjakkaita ja älykkäitä. Iina Kuustosen esittämä sympaattinen Jani-Petteri sai muutaman kerran katsojat haukkomaan henkeään mahtavilla tempauksillaan. Miten kukaan voi opetella niin monta venäläistä nimeä ja lausua ne takeltelematta peräkkäin äärimmäisen nopeasti? Huomio huomio, suorassalähetyksessä!

Myös Aku Hirvinimen sananmuunnokset ovat mahtava osoitus vaivannäöstä ja kekseliäisyydestä. MTV3:n sivuilla julkaistiin eilen TOP- 50 Usko Eevertti Luttisen sananmuunnokset. Melkoinen läjä huumoria.

Viihdyttävä ilta tulossa tänään, kertakaikkiaan viihdyttävä. Ja niin on nättinä varmaan Leenakin. Ja ja ja Jaakko ja Usko ja ja ja Iina.

Ja JYP voittaa Saipan.

Man's World

Vuosi sitten näihin aikoihin Jyväskylään tuli jotakin täysin uutta ja ainutlaatuista. Aikaisemmin me Jyväskylän miehet olimme eksyneenä harhailleet kaupungilla ympäriinsä. Kokeilimme usein eri vaihtoehtoja. Aina yksi kerta yhdessä paikassa riitti. Monesti lähtiessä palaute olisi kuulunut "ihan ok, mutta jotain puuttuu".

Musta maailma lipui Keski-Suomen keskustaan vaivihkaa. Emme osanneet varautua sen tuloon, ja siksi sillä oli yllätyksen suoma etu puolellaan. Sekä monia ässiä hihassaan. Uusi tulokas veti täysin maton alta.

Parturipalvelut ainoastaan miehille. Mroom. Kaivattua luksusta miesten arkeen ja elämään. Tasa-arvoa, jopa. Voisi joku sanoa.

Erikoisesti tarjosivat kertaostoksella koko vuoden parturikäynnit. Ei tarvitse varata aikaa. Mainiota! Eihän me miehet osata suunnitella elämäämme niin pitkälle, että tietäisimme mikä päivä voisi käydä tulevalla viikolla siistittämässä hiuksia. Saati tarkkaa kellonaikaa! Vaikeuksia tulisi jo suunnitellessa illan ruokaa perheelle. Hyvä, että itselleen osaa ja muistaa ruuat hankkia. Mroom kuitenkin helpotti sanomalla: "Meillä on aina aikaa. Tule, kun ehdit."

Pelastus.

Huikeaa oli myös ensimmäinen kuukausi uuden "kumppanin" kanssa. Clubikortin omistajat saivat kylmäkaapista memberolutta istuessaan mustaan tuoliin mukavan parturin käsittelyyn. Suorastaan erinomainen tapa aloittaa vaikkapa viikonloppu. Harmi kyllä, viranomaiset kielsivät pian oluen jakamisen. Kävisivät itse virka-ajan jälkeen rentoutumassa, niin eivät valittaisi pienistä. Onneksi oluen palauttamiseksi valikoimaan ilmeisesti työskennellään. Siihen saakkaa pärjäämme fantalla ja kolalla. Tai kaakaolla tai kahvilla.

Hiusvärin vaikuttaessa on yleensä joutunut jännää hurinaa pitävän koneen uumeniin. Aina pelkäsi pään palavan. Tuntui kuin olisi ollut leipänä paahtimessa. Miesten maailmassa syliin lyötiin miniläppäri surffailua varten ja taustalla soi rock'n roll. Ässääkö?

Mustapukeiset parturit kuulemma koulutetaan työskentelemään erityisellä Mroomin leikkaustyylillä. Kai se on ihan hyvä tyyli, sillä ei ole ensimmäisen käynnin jälkeen tarvinut paikkaa vaihtaa. Palvelu on aina iloista ja asiantuntevaa. Lähtiessä löytää hyllystä tarvittavat miehen hygieniatuotteetkin.

Tukka hyvin kaikki hyvin, vai miten se meni? Eivät asiat ehkä niin mustavalkoisia ole, mutta aina on hyvä mieli huikatessa heipat ovelta.

Katse

Hän istuskeli kaupungin suosituimmassa kahvilassa odottaen ystäväänsä. He oli sopineet tapaamisen kuudeksi, mutta toinen oli jo kymmenen minuuttia myöhässä. Odotellessaan tyttö sekoitteli lusikalla kylmennyttä teetään. Hän otti tylsistyneenä puhelimen taskustaan ja selasi tutuin varmoin ottein facebookia kosketusnäytöllä. Ei uusia viestejä, vain tylsiä päivityksiä. Tyttö laittoi kuulokkeet kiinni ja alkoi kuunnella musiikkia. Samalla hän tarkkaili ympärillään istuvia ihmisiä.

Kahvilan hälinä ulottui yli kuulokkeista kuuluvan musiikin. Kaikki tuntuivat keskustelevan aivan liian kovalla äänellä ja se ärsytti häntä. Hänen mielestään muut pitäisi huomioida julkisessa tilassa paremmin. Tyttö lisäsi volyymiä kahdella pykälällä ja äsken kuulunut häly vaimeni taustakohinaksi. Hän istui selkä ovelle päin ja vilkuili välillä olkansa ylitse nähdäkseen sisään astuvia asiakkaita. Josko hänen ystävänsäkin tulisi pian?

Kahvilassa tuoksui tuore pulla ja lämmin croissantti sekä niihin sekoittuva tuoreen papukahvin tuoksu. Kahvila oli tunnettu itsejauhetusta kahvistaan ja osa paikan suosiosta perustui juuri itse tehtyyn erikoiskahviin, josta levisi valloittava ja täyteläinen aromi.

Tyttö vilkaisi jälleen kelloaan. Samaan aikaan ovi kävi ja hän käännähti äkisti tuolillaan. Pettymys. Ei taaskaan tuttuja kasvoja. Mutta hetkinen! Hänen katseensa ei kääntynyt takaisin kännykän näyttöön, vaan jäi seuraamaan sisään astelleen pojan selkää tämän kävellessä kavereidensa kanssa kahvilan tiskille. Oliko tässä pienessä kaupungissa muka joku hänen ikäinen jätkä, jota hän ei ollut nähnyt koskaan? Ja vielä noin komea. Tyttö hymyili itsekseen vienosti. Samalla hänen ystävänsä pamahti pöytään paiskaten laukkunsa viereiselle tuolille kiroillen. Tyttö otti kuulokkeet korvistaan kuullakseen ystävän vuodatuksen isän pitkäksi venyneestä työvuorosta ja myöhästyneestä kyydistä.

Osa valituksesta meni tytön korvista täysin ohi. Komeapoika oli tullut kavereidensa kanssa istumaan heidän viereiseen pöytään ja poika asettui kasvot häneen päin. He katsoivat hetken toisiaan silmiin. Tyttö punastui ja käänsi silmänsä vajaaseen teekuppiinsa. Hänen ystävänsä jatkoi selittämistään päivän kuulumisista ja siitä miten ohiajava Corolla oli roiskauttanut loskaa hänen päälleen koulumatkalla.

Tyttö katsoi jälleen ystävänsä olan yli. Poika katsoi takaisin, mutta vain vilkaisi. Kuitenkin tämän kasvoille levisi lämmin hymy hänen jatkaessaan juttunsa kertomista kavereilleen.

Tytön ystävä kävi hakemassa itselleen kahvin. Sillä välin tyttö vilkuili poikaa. Hän yritti tehdä sen vaivihkaa kierrättämällä katsettaan levollisesti tilassa. Välillä hänestä tuntui, että poika teki samoin. Tytön mieltä lämmitti. Olikohan poika kiinnostunut hänestä?

Tytön ystävä joi kahvin nopeasti ja heidän piti lähteä jatkamaan matkaa. Tyttöä alkoi ahdistaa. Poika oli selkeästi kiinnittänyt huomionsa häneen, muttei tiennyt tämän nimeä. He eivät tienneet toisistaan mitään! Tapaisivatkohan he koskaan? Tyttö empi lähtönsä kanssa. Hänen ystävänsä oli jo ehtinyt laittaa takin päälleen ja seisoi tuolinsa vieressä lähtövalmiina.

Vastapäätä istuvan pojan ilme oli ehkä hieman jännittynyt ja vakavampi kuin aiemmin. Hänestä huokui valtava halu sanoa jotain. Mutta hän ei sanonut. Tyttöä harmitti. Hän oli vähän ujo, eikä uskaltanut mennä juttelemaan tuntemattomalle. Varsinkin tämän kavereiden istuessa vieressä. Niinpä tyttökin nousi ylös ja laittoi takkinsa päälle.

Ovella tyttö katsoi vielä poikaa, joka tuijotti nyt murheellisen näköisenä suoraan silmiin. Hänen katseensa sanoi anovasti "älä mene vielä, ole kiltti". Mutta tyttö meni ulos ystävänsä perässä. He kävelivät vielä kahvilan ikkunan ohi. Ikkunan, jonka vieressä komea istui. Tyttö ei olisi enää halunnut katsoa poikaa, mutta ei voinut välttää kiusausta.

Poika hymyili hänelle pidellen kädessään ikkunaa vasten pientä paperia, jossa luki:

"Huomenna taas täällä? :)"

Himo 2

Tästä himosta saa helposti kokemuksen säännöllisellä kuntosali- tai juoksuharjoittelulla. Hetki harjoittelun jälkeen vartalon valtaa käsittämätön tunne. Samanlaisen tunteen voi saada muunlaisestakin harjoittelusta, mutta kuntosalilla tai juostessa ei voi niin herkästi tehdä virheitä, jotka latistaisivat mielialaa. Nauru ja suosikkimusiikin kuuntelu auttavat myös tämän tunteen tavoittamisessa. Auringonpaistekin myötävaikuttaa (kesä on siksi kiva).

Se on kuin huumetta. Monet koetut asiat saavat kehon tulvimaan sitä. Ei, se ei ole vaarallista, mutta sitä haluaa lisää. Ja aina uudelleen ja uudelleen. Puhua voisi eräänlaisesta humalasta. Kehossa kuohuva ja virtaava aine saa hyvälle mielelle, olon keveämmäksi ja suorituksiin lisää puhtia.

Endorfiinihormoni koukuttaa ja stimuloi.

Joukkueurheilussakin endorfiini jyllää. Huippusarjoja ja -liigoja seuraavat ovat nähneet lukemattomia kertoja kuinka joukkue iloitsee yhdessä onnistuessaan maalinteossa. Kollektiivista endorfiinihurmosta? Tunnetta on vaikea kuvata sanoin urheilua harrastamattomille.

Esimerkiksi jalkapallossa joukkueen voittomaalin tekeminen viime hetkillä on ainutlaatuinen hetki. Nahkaisen kengän täydellinen osuma palloon. Pallon liitäminen vastustamattomasti maalivahdin sormien ulottumattomissa verkon perukoille. Riemusta huutavien pelaajien kasa nurmella. Selkään taputtelua, ylävitosia, hymyä, kehuja, naurua. Sellaisen maalin soisi jokaisen tekevän joskus. Aivan ainutlaatuista elämässä.

Liikuntaan tulee herkästi himo. Usein harrastettu liikunta pitää voinnin hyvänä ja mielen kirkkaana. Hyvin menneen liikuntatapahtuman jälkeen tekee pian mieli harrastaa lisää. Esimerkkejä on Suomen kuntosalit täynnä. Salihimo iskee herkästi.

Liikunnan riemua, urheilun iloa. Kannattaa harrastaa jotain. Ihan vain siksi, että siitä tulee niin hyvä mieli!

Linja-autossa(?) 4

Joukkoliikenteellä matkustaminen kannattaa. Mitä useampi luopuu oman henkilöauton käytöstä ja hyppää linja-autoon tai junaan, sen parempi. Ilmansaasteet vähenee liikenteessä olevien saastuttavien ajoneuvojen määrän pienentyessä. Miksei julkisen liikenteen käyttäjämäärissä näy jyrkkiä kasvukäyriä, vaikka tästä on puhuttu jo vuosia? Syitähän riittää.

Ensinnäkin hinta. Opiskelijakortillakin matkustaessa hinnat liikkuvat kipurajoissa, vaikka matkan saa puoleen hintaan. En uskalla edes kuvitella millaista olisi lähteä matkaamaan opiskeluajan päätyttyä. Matkalippujen kiskurihinnat eivät millään houkuttele matkaajia astumaan julkisiin. Ja joka vuosi pyydetään enemmän ja enemmän.

Toinen syy on luotettavuus. Tänä(kin) talvena on ollut enemmän sääntö kuin poikkeus, että VR:n junat kulkevat aikataulusta myöhässä. Pahimmillaan näin kerran asemalla ollesani erään yhteyden olevan yli kuusi tuntia myöhässä! Voimia vain pitkiä matkoja matkustaville.

Vuodenvaihteen jälkeen ystäväni piti tulla toisesta kaupungista vierailulle. Juna kyyditsi hänet onnellisesti ensimmäiselle vaihtopisteelle, jossa selvisi jatkoyhteyksien peruuntuneen. Hän joutui matkustamaan seuraavalla junalla takaisin kotiinsa. Miksei tällaisesta jatkoyhteyksien puuttumisesta tiedotettu mitenkään?

Myös linja-autoliikenne on aiheuttanut itselleni vaivaa tämän talven aikana. Onhan ymmärrettävää kuljettajan ajelevan varovaisesti lumituiskussa ja liukkailla teillä. Matkustajien turvallisuuttahan hän vain ajattelee. Muutaman minuutin aikataulusta myöhästyminen turvallisuuteen vedoten on ihan ok. Mutta miten pitäisi suhtautua vuoroon, joka tulee 15 minuuttia myöhässä kahden kilometrin päästä? Ja ulkona on -28 astetta pakkasta. Ei paljon naurata siinä vaiheessa.

Miten tulisi suhtautua sellaiseen vuoroon, jonka ilmoitetaan lähtevän liikkeelle aikataulusta kuusi minuuttia jäljessä, mutta joka lähteekin liikkeelle vain kolme minuuttia myöhässä? Eli siis kolme minuuttia etuajassa. Pysäkille hyvissä ajoin saapuvat matkaajat lähtevät käymään kaupassa ja ajoittavat paluun hyvin katsellakseen kaukana menevän linja-auton takavaloja kiroillen. Seuraava yhteys lähtee vasta puolen tunnin kuluttua. Ja pian ilmestyy luonnollisesti valotaululle ilmoitus vuoron viiden minuutin viivästymisestä.

Miten tulisi suhtautua sellaiseen linja-autoon, joka ei tule ollenkaan? Matkustaja tallustelee hyvissä ajoin kirpeässä pakkassäässä pysäkille odottamaan. Seuraavan auton tullessa odotteluaikaa on kulunut tosiasiassa 38 minuuttia. Pitäisikö näistä pystyä tiedottamaan jotenkin? Olisi se ainakin inhimillistä. Mukavampaa olisi odotella, jos tietäisi mitä odottaa.

Mielenkiintoisia linja-autohavaintoja voi tehdä, vaikkei istuisi kyydissäkään. Sellaista sekoilua niiden toiminta välillä tahtoo olla.

Kuningas

41 vuotta sitten syntyi Lahdessa poikalapsi, jonka tänä päivänä tuntee lähes jokainen suomalainen. Eikä hän maailmallakaan ihan tuntematon saavutuksiensa johdosta ole. Luultavasti tämän pienen  veijarin ensimmäinen lelu oli 70-luvun alkupuoliskolla pallo.

Kaikkien aikojen suomalaisjalkapalloilija ja jalkapalloilumme ikoni Jari Litmanen juhlii tänään syntymäpäiväänsä. Tahdon onnitella.

Viimeisimpinä vuosina Littiä on lähinnä parjattu hänen jatkuvien loukkaantumistensa vuoksi. Neljän viime vuoden aikana taitaa olla takana runsaasti enemmän aikaa kentän sivussa kuin tositoimissa, mutta aina nurmelle (välttelee tekoruohoa) kirmatessaan kentän parhaimmistoa.

Jari näytti vielä viime vuonnakin pelimieheltä Suomen kentillä. Upea volleymaali ratkaisi Suomen cupin voiton HJK:lle. Näyttävä liukutaklaus (uran ensimmäinen?) Schalkea vastaan oli puolestaan osoitus veteraanipelaajan kunnianhimosta ja asenteesta. Kentällä annetaan aina 100%. Litti halusi tsempata joukkuettaan.

Karsintapelissä Bangor Cityä vastaan HJK:n tehdessä 8-0 johtomaalin Jari Litmanen huusi omilleen ja kannusti heitä pelaamaan loppuun asti. Kahdeksan maalin ero ei riittänyt. Ei kuninkaalle. Litti halusi kympin täyteen ja peli päättyikin 10-0 lukemiin, joka on kaikkien aikojen suurin voittolukema Mestarien liigan karsinnoissa.

Viime vuoden saavutukset ovat siis nelikymppiseltä jalkapalloilijalta huimia, mutta palaisin mielelläni ajassa vielä taaksepäin nostaakseni esiin kaikkien aikojen suomalaisiin urheilutekoihin kuuluvan suorituksen.

Vuonna 1995 Litti voitti Mestarien liigan Ajaxin paidassa sekä koko kilpailun maalikuninkuuden. Viime vuosina maalipörssin kärjessä on keikkunut sellainen mitätön pelimies kuin Lionel Messi. Jari Litmasen saavutus oli uskomaton.

Suomen itsenäisyys tunnustettiin. Suomen tasavaltaa johtaa presidentti. Suomessa on ollut monta presidenttiä, mutta vain yksi kuningas.

Hyvää syntymäpäivää, Jari Litmanen!

Stalkkeri 2/2

Kello oli tulossa kahdeksan. Hannua ahdisti. Hän oli aikonut matkustaa kotiin kahdeksan linja-autolla, mutta oli unohtanut ostaa vaimolleen lahjan. Heillä oli kuitenkin hääpäivä. Anneli ei antaisi ikinä anteeksi, jos hän ei muistaisi tärkeää päivää jollakin eleellä. Kukkakaupat olivat menneet kiinni, joten hän ajatteli etsiä vaimolleen jonkin kivan uuden vaatteen.

Ilta oli kovin pimeä Hannun ylittäessä loskaista suojatietä. Pureva pohjoistuuli tunki itsepintaisesti hänen iholleen, joten hän nosti mustan takkinsa kaulukset pystyyn ja laittoi ylimmän napin kiinni. H&M oli onneksi heti nurkan takana. Hannu suuntasi suoraan toiseen kerrokseen naisten osastolle.

Alennusmyynnit olivat tuoneet huimasti ihmisiä ostoksille. Sovituskoppeihin oli vielä siihenkin aikaan pitkät jonot.

Onneksi minun ei tarvitse sovittaa mitään, Hannu ajatteli. Sen sijaan hän tyytyi katselemaan. Valikoimaa oli valtavasti eikä hän osannut tehdä päätöstä. Myyjäkin kävi kysymässä voisiko olla avuksi, mutta Hannu ajatteli selvitä itse. Talvitakkivalikoima pysäytti hänet, sillä Anneli oli Hannun muistin mukaan valitellut vanhan takkinsa olevan liian kylmä Suomen talvessa.

Katsastaessaan takkirivistöä Hannu huomasi lähettyvillä punatakkisen naisen, jonka hän tunnisti naapurustossa asuvaksi neidoksi. He eivät olleet koskaan jutelleet tai kohdanneet, mutta Hannu oli nähnyt nuoren naisen muutaman kerran lenkillä koiransa kanssa. Nyt tällä naisella oli päällään samanlainen takki, jonka Hannu pohti ostavansa vaimolleen ja nainen vaikutti olevan suurin piirtein Annelin kokoinen. Hannu mittaili naista silmillään ja mietti mikä koko mahtaisi olla sopiva. Yhtäkkiä nainen käänsi päänsä terävästi taaksepäin ja heidän katseensa kohtasivat. Hannua nolotti ja hän käänsi silmänsä pikaisesti takkeihin.

Hannu ei uskaltanut ostaa takkia, koska ei ollut varma väristä eikä koosta, joten hän tyytyi hakemaan kassalta lahjakortin. Kassajonossa hän vilkaisi kelloa. 20.23. Linja-auto lähtisi pian. Hän maksoi lahjakortin, laittoi kirjekuoren povitaskuunsa sekä asetti iPodinsa kuulokkeet korville. Yksin kävellessään Hannu kuunteli usein musiikkia. Iskelmää ja poppia. Ne olivat hänen suosikkejaan.

Kello oli jo niin paljon, että Hannu ajatteli kiiruhtaa. Hän ei halunnut myöhästyä tästä kyydistä, sillä seuraava lähtisi vasta tunnin kuluttua. Eikä hän halunnut suututtaa Annelia tulemalla myöhään kotiin hääpäivänä.
Kävellessään Hannu päätti kirjoittaa tekstiviestin, jottei vaimo huolestuisi. Hän olisi kuitenkin pian jo kotona.

Linja-auto odotti pysäkillä valmiina, joten Hannu astui sisään ja meni istumaan auton takaosaan. Vasta paikalleen päästyään hän tajusi äskeisen punatakkisen naapuruston naisen istuvan lähellään. Nainen katsoi tiukasti ulos ikkunasta vasemmalle ja vaikutti jännittyneeltä.

He jäivät luonnollisesti samalla pysäkillä, sillä lähialueella ei ollut kuin yksi, jolla kannatti jäädä pois, jos ei halunnut kävellä pitkiä matkoja. Nainen astui ulos ensimmäisenä, sillä hän oli istunut lähempänä ovea.

Olikohan hänellä kiire, mietti Hannu. Sen verran rivakasti nainen asteli. Hannullakin oli kiire, joten hänkin joudutti askeliaan. Anneli laittoi juuri viestin, jossa kertoi ruuan olleen jo tunnin valmiina. Ai ai. Sanomista tulisi.

Edessä kävelevä punatakkinen vilkaisi olkansa yli ja näytti pelokkaalta. Hannulle tuli kiusaantunut olo. Mitähän nainen oikein ajatteli? Hän oli kuitenkin jo todella lähellä ja saattoi vaikuttaa epäilyttävältä, että hän kulki perässä. Ehkä nainen ei edes tiennyt heidän asuvan samassa taloyhtiössä?

Hannua hengästytti. Aamulla iskenyt flunssa pisti nyt kovasti vastaan hänen kävellessä kuntoonsa nähden liian nopeasti. Nainen kääntyi viimeisessä risteyksessä eri suuntaan kuin Hannu ja meni omalle kotiovelleen. Hannu vilkaisi taakseen ja näki naisella olevan huomattavia vaikeuksia oven avaamisen kanssa. Tämä tiputti avainnipun kaksi kertaa maahan yrittäessään avata ovea. Heidän katseensa kohtasivat vielä ennen kuin nainen astui sisään. Sitä kauhun ja helppottuneisuuden sekavaa ilmettä Hannu ei koskaan unohtaisi.

Kotiin tallustaessaan hän mietti äskeistä tapahtumaa. Nainen varmaan oikeasti luuli hänen seuraavan itseään. Kammottava ajatus.

Hannukin tuli kotiovelleen ja meni sisään. Eteisessä hän laittoi mustan pitkän takkinsa naulakkoon ja kurkkasi peiliin ennen kuin menisi halaamaan vaimoaan. Hänen tuuhea tumma partansa oli jäässä.

Stalkkeri 1/2

Söpö niputti viimeiset paperit pöydältä, löi niitin vasempaan yläkulmaan ja laittoi pinon kansioon. Hän vilkaisi kelloa. 19.55. Ulkona oli jo pimeää. Työaika päättyisi pían ja linja-auto lähtisi vasta puoli yhdeksältä. Hän oli tarkistanut ennen töihin lähtöä aikataulusta. Söpö oli suunnitellut menevänsä käymään vaateostoksilla töiden jälkeen.

Hän asetti kansion paikalleen hyllyyn muiden identtisten viereen ja meni pesemään kahvipannun. Siivottuaan kahvinpurut pöydältä hän laittoi vaatteet päälleen. Punainen pitkä takki, valkoinen kaulaliina, pipo ja lapaset. Hän oli kutonut kaikki itse valkeasta paksusta langasta ja oli aikaansaannoksistaan erittäin ylpeä. Toimisto näytti todella kolkolta hänen sammuttaessa valot. Söpö oli viimeinen lähtijä ja toimistotila oli todella suuri. Ovea piti painaa voimakkaasti, jotta se menisi lukkoon.

Hän käveli pitkää käytävää pitkin kuunnellen rakennuksen hiljaisuutta. Ainoa ääni, joka kaikui seinistä, oli hänen korkokenkiensä kopse marmorilattiaa vasten. Hissin hän valitsi taas, kuten aina. Söpö ei jaksanut enää siihen aikaa kävellä seitsemää kerrosta päästäkseen alas. Aulassa yövartija toivotti hyvää illan jatkoa väsyneesti. Hänellä olisi edessään taas pitkä tylsä yö monitorien ääressä.

Söpö kiiruhti tien yli, koska tuonnempana liikennevalot vaihtuivat juuri vihreiksi ja massiivinen vyöry keltaisia autonvaloja lähestyi häntä. Korkokenkien kopina oli ulkona vaimeampaa. Jalat veivät häntä kohti H&M:n vaateliikettä, joka sijaitsi läheisessä kauppakeskuksessa. Linja-auto lähtisi onneksi keskuksen vierestä. Hän ehtisi katsella riittävästi.

Kaupassa hän pyöri ensin ympäriinsä luoden yleissilmäyksen tarjolla oleviin vaatteisiin. Erityisesti alennustangon Söpö kävi läpi erityisen huolellisesti. Katsellessaan takkeja hänen selkäänsä pitkin menivät kylmät epämiellyttävät väreet. Söpö vilkaisi olkansa yli näki pitkään mustaan takkiin pukeutuneen parrakkaan miehen tuijottavan häntä vaatetankojen takaa. Mies käänsi päänsä nopeasti pois Söpön katseen tieltä ja jatkoi vaatteiden tutkiskelua. Söpö jatkoi omaa katselmustaan hieman pelokkaana. Miehen katse nauliintui uudelleen hänen selkäänsä välittömästi Söpön käännyttyä.

Söpö vilkaisi kelloa. Hänen tuli kiire. Linja-auto lähtisi pian. Hän varasi yhden takin ja sanoi tulevansa seuraavana päivänä sovittamaan paremmalla ajalla. Ovella Söpö katsoi taakseen ja näki mustatakkisen miehen kiiruhtavan kaupan toisesta päästä. Söpö meni ulos päätään puistellen. Ei kai hänellä mitää hätää olisi? Ehkä hän oli kuvitellut kaiken, eikä mies oikeasti ollut edes tuijottanut häntä.

Söpö kipitti pysäkille. Ja vilkaisi jälleen olkansa yli. Parrakas mies seurasi häntä noin kuudenkymmenen metrin päässä näppäillen kädessään olevaa matkapuhelinta. Linja-auto odotti jo pysäkillä ja Söpö hyppäsi kyytiin. Hän asettui istumaan auton keskivaiheille, lähelle ovea. Hän kauhistui mustatakkisen miehen tullessa samaan autoon. Mies otti paikkansa muutaman penkin Söpön takaa eri puolelta keskikäytävää. Siitäkö hänen olisi parempi tarkkailla?

Söpöä kylmäsi. Onneksi matka ei ollut pitkä. Kymmenen minuutin matkanteon jälkeen hän painoi nappia Teboilin kohdalla. Pysäkki olisi mutkan takana. Hän nousi seisomaan odottaen auton pysähtymistä. Ovien auetessa Söpö katsoi arvelluttavan miehen suuntaan, joka nousi samalla ylös paikaltaan.

Voi ei, mieskin aikoi jäädä samalla pysäkillä, ajatteli Söpö.

Söpö kiiruhti askeleitaan. Hän ei aikonut jäädä ottamaan selvää mitä mies aikoi. Vai aikoiko mitään. Hän halusi vain päästä kotiin kylpyyn. Pysäkiltä oli matkaa kotiovelle noin kolmesataa metriä ja kolme käännöstä, ei suoraa tietä. Söpö kääntyi oikealle ja käveltyään vähän matkaa varmisti taas selustansa. Mies tuli edelleen perässä. Hänellä oli jotkin kuulokkeet korvissaan. Ilmeisesti tämä kuunteli musiikkia ja oli syventynyt jälleen kädessään olevaan laitteeseen.

Söpö kääntyi vasemmalle. Kotitalo näkyi jo. Mies oli hiukan lähempänä kuin aiemmin Söpön tarkistaessa tilanteen. Oliko partasuu kiihdyttänyt vauhtiaan? Lievä paniikki alkoi vallata Söpön mielen. Hän olisi halunnut juosta, mutta pidättäytyi vielä.

Viimeinen käännös oikealle. Vilkaisu taakse. Tummatakkinen mies oli jo niin lähellä, että Söpö saattoi kuulla hänen hengästyneen puuskutuksen. Hän vaikutti jotenkin hermostuneelta. Nyt Söpöä todella pelotti. Mies saisi hänet kiinni muutamalla juoksuaskeleella. Voisihan hän aina tietysti huutaa. Mutta ehtisikö kukaan kuulla ennen kuin tuo nahkahansikas painautuisi hänen suulleen ja kurkulle?

Traumoja

Tällä viikolla on kerrottu perinteisten satujen aiheuttavan traumoja lapsille. Punahilkka, Kolme karhua, Pieni punainen kana, Ruma ankanpoikanen... Voi ei. Olen varmasti äärimmäisen traumatisoitunut vanhempieni luettua pikku-Ollille näitä rajuja brutaaleja tarinoita. Kuinka voin enää kestää tätä elämää?

Olen katsonut Muumiakin. Muumeissa on erittäin hyvää huumoria, nokkelia sutkautuksia ja opettavaisia tarinoita. Mutta! Muumipeikko, Niiskuneiti, Muumipappa. Kaikki suosikkihahmoni luonnollisesti alasti kanssakäymisessä toistensa kanssa. Auts. Kuinka voin enää kulkea vaatteet päällä?

Aku Ankkaa on tullut luettua ahkerasti 14 vuotta. Kielellisesti rikasta ja opettavaista sarjakuvaa. Laadukasta luettavaa lapselle ja nuorelle jokaisesta näkökulmasta katsottuna. Mutta! Missä on Akun, Iineksen, Roopen ja muiden housut! Voi ei. Suosikkisarjakuva täytyy ilmeisesti laittaa totaaliseen boikottiin. Etenkin alle 18-vuotiailta. Aku saattaa aiheuttaa traumoja.

Entäpä sitten rakas ystävämme Nalle Puh? Tämä ystävällinen nallekarhu, jonka aivot on tehty sahajauhosta, kulkee myös ilman housuja samalla opettaen kuinka ystäviä kohdellaan. Traumatisoivaa tämäkin.

Lumikkia ei saa enää katsoa. Ainakaan Suomessa. Lumikki ei vain sovi meidän kulttuuriimme. Jos nuorelle tytölle opettaa asumisen seitsemän miehen kanssa olevan yhteiskunnassa ihan hyväksyttävää (ja samalla liehitellen vielä kahdeksatta), syntyy kamalia seurauksia. Mitähän tyttöjenkin elämästä Lumikin jälkeen tulisi?

Mitenkäs näiden kanssa sitten?

Punahilkka - susi syö tytön, susi tapetaan raa'asti --> traumoja
Ruma ankanpoikanen - rumaa kiusataan --> koulukiusaaminen --> traumoja

Toivon kovasti tulevalta lasten kirjallisuudelta ja kustantamoilta nyt erityistä tarkkuutta valitessaan kauppoihin tarjottavia vaihtoehtoja. Eihän näin voi jatkua? Seuraavat sukupolvet ovat muuten aivan yhtä traumatisoituneita kuin nykyisetkin.

Mihin tämä maailma on oikein menossa?

Bänkskuddagille

Tänään on monille pitkään uurastaneille hieno päivä. Otsikon hieno länsinaapurimainen sana tarkoittaa suomeksi penkin ravistamisjuhlaa. Meillä päin puhutaan penkinpainajaisista, vapaammin penkkareista. Päivä, jota odotetaan ja odotetaan. Päivä, joka katkaisee sopivasti stressaavan yo-kirjoituksiin lukemisen. Päivä, jolloin saa irrotella täysillä.

Vai onko mikään muu päivä saanut mennä luokkahuoneeseen naamari päässä hyppyyttämään nuorempia koulun opiskelijoita?

Vai onko mikään muu päivä heitelty "luvalla" kanssaopiskelijoita kovilla karamelleilla?

Vai onko mikään muu päivä voitu hyvällä omallatunnolla huutaa "NOLLA"?

Penkkarit on mahtava kokemus. Kevyeen naamiaisasuun pukeutuneena helmikuisena pakkaspäivänä on palkistevaa seistä rekan lavalla viimassa! Palkitsevaa on myös pukeutua miekalla varustetuksi naamiosankariksi, joka läpyttelee kivoja opettajia aseellaan ohimennen.

Varsin tyydyttävää on muistuttaa nuorempia opiskelijoita heidän urakkansa pituudesta. Opintie on pitkä. Abit ovat juhlapäivänsä ansainneet. Pienimmät eivät onneksi ota itseensä huuteluista. Tärkeämpää on saada suut makeaksi. Toivottavasti opettajat ovat päästäneet lapset katsomaan rekkoja ympäri Suomen tänä vuonna.

Oma penkkaripäiväni oli hyvin kaksijakoinen. Meillä oli koululla mahtavat juhlat ja erittäin erittäin hauska abigaala, jossa muistimme vuoden "ansioituneimpia" koulun ihmisiä.

Päivä päättyi kuitenkin järkyttävällä tavalla kuultuamme läheisen ystävän pahasta onnettomuudesta. Hän kuoli myöhemmin sairaalassa saamiinsa vammoihin. Tänään on hänen poismenonsa vuosipäivä. Toivottavasti tänään ei satu kenellekään mitään.

Seuraavaksi aion lähteä kaupungille ja nostaa edesmenneelle ystävälleni maljan sekä pitää hiljaisen hetken.

Lepää rauhassa.

Himo

Taas päivittäisen kirjoittamisen aika. Tästä lähtee uusi jatkosarja.

Vauhtiin päästäkseen tarvittiin tällä kertaa vain pannulla paistettua Saarioisen makaronilaatikkoa. Valmisruuat ovat hyvä ratkaisu, jos ei ole aikaa eikä energiaa ostaa ja valmistaa ruokaa itse. Einekset tuntuvat kelpaavan suomalaisille, sillä eilen uutisoidussa jutussa kerrottiin valmisruokavälipalojen olevan monien kohdalla syy liikalihavuuteen.

Valmisruuat ovat siis tiettyyn tarpeeseen hyvä vaihtoehto, muta harvoin niin hyviä, että niihin tulisi suoranainen himo.

"Mun on nyt siis ihan pakko saada Atrian jauhelihapizza, ihan pakko!"

Toista on huomata kaupassa pikkuhiljaa pintaan pyrkivä jäätävä halu saada suklaata. Jos ajatus sattuu päähän ennen kassaa, se on menoa. Karkkihylly kutsuu. Jännittävää on myös kerralla syömisen ilmiö. Voiko suklaalevyä, patukkaa tai muuta suklaa herkkua säästellä vai meneekö koko nami aina kerralla? Kyllä se taitaa mennä. Sitä se himo teettää.

"Vaikka sataa, tulee, on kylmä ja pimeää, minä lähden nyt kauppaan ostamaan Fazerin sinistä! Iski hurja suklaan himo."

Tärkeää on tässä tehdä selvä pesäero himon ja riippuvuuden välille. Jos verrataan esimerkiksi suklaan syöntiä tupakointiin, niin kai on sanomattakin selvää kumpi näistä on riippuvuus. Riippuvuus on enemmän negatiivinen asia. Tuskin kovinkaan moni tupakasta riippuvainen tosiasiassa nauttii röökin mausta tai tuntee polttavaa intohimoa tupakkaa kohtaan.

Himo syntyy tyhjästä. Himo on kokemusperäistä. Himo on sitä, kun alkaa tehdä mieli jotain mistä on aikaisempi hyvä muistijälki. Se ei kuitenkaan välttämättä ole aina ruokaa tai suuhunpantavaa. Mutta siitä turinoidaan enemmän tuonnempana.

Särkyneiden sydämien päivä

Kaupallistettu valentiinuksen päivä. Ihmiset ryntäävät tuhlaamaan varojaan kauppoihin ostaakseen punaisia ja vaaleanpunaisia turhakkeita antaakseen teemaan sopivia lahjoja toisilleen. Halauksia ja lämpöisiä toivotuksia vaihdetaan koko päivän. Kaikki hymyilevät toisilleen ja ovat ystävällisiä.

Kyllä läheisilleen ja ystävilleen voisi osoittaa huomioita useamminkin. Toisia voi oikeasti kehua, jos on aihetta. Vaikka kohteena olisi jokin pieni asia, kuten uusi takki tai kengät. Ystävällisiä sanoja mahtuu tähän maailmaan. Kuten myös huomaavaisuutta ja iloisuutta. Lisää vain!

Etenkin pariskunnat ja rakastuneet liehittelevät toisiaan koko päivän. Miehellä on kauhea paine keksiä jotain erikoista kullalleen. Ja auta armias, jos koko asia unohtuu. Onneksi monille kelpaavat pienetkin asiat lahjoiksi. Ja onneksi tärkeä päivä on läsnä vahvasti jo edeltävällä viikolla. Ystävänpäivä on täten helpompi muistaa kuin esimerkiksi hääpäivä tai vuosipäivä.

Ystävänpäivänä siis kuherrellaan ja kiherrellään koko pimeän talvikauden edestä. Hellyydenosoituksia ja halauksia satelee ympärillä. Miellyttäväähän se on ja tulee siinä hyvälle tuulelle. Kuitenkin tällainen rakkaudenpäivä saattaa olla erittäin raskas joillekin.

Eronneet saattavat tuntea olonsa todella kurjaksi sydänten päivänä. Kenties hajonneen parisuhteen parhaita hetkiä on ollut juuri ystävänpäivät, joten niiden muisteleminen voi tehdä kipee. Myös toisten kuhertelu saattaa tehdä kipeää särkyneelle sydämelle.

Toivottavasti suruisat muistavat kuitenkin maailmassa olevan hyviä ystäviä, jotka ansaitsevat huomiota, sillä he ovat varmasti auttaneet vaikealla hetkellä.

Tänään on sydämien, ehjien ja särkyneiden, yksinäisten ja rakastuneiden, päivä.
Lämpöisellä ajatuksella toivotan ystävällistä päivää kaikille.

Linja-autossa 3

Mielenkiintoiset linja-autohavainnot jatkuvat.

Ruuhkabussit. Myöhässä ja täynnä ihmisiä. Puoli neljältä iltapäivällä lukion edustan pysäkiltä pyrkii kyytiin 68 oppilasta. Sellaiseen autoon, johon tuli edellisen koulun pysäkiltä 57 nuorta. Tässä tilanteessa kuljettaja joutuu jo puistelemaan päätään osalle ulkona seisovista ja viittomaan tulemaan seuraavalla. "Joka tulee ihan kohta."

Täysi linja-autolastillinen matkustajia saa osan kuljettajista silminnähden hermostuneiksi. Lisäpainetta tuo useista ja pitkistä pysähdyksistä johtuva aikataulusta jälkeenjääminen. Kuski kiihdyttää terävästi, jarruttaa äkisti, suoristaa mutkia, jos mahdollista. Ja tämä holtiton ajaminen luo lisäpainetta, koska täydessä bussissa käytävillä seisovat lapset ja vanhukset lentelevät miten sattuu.

Tänään lyhyellä matkalla verenpaine oli korkealla. Hyvin korkealla. Astuessa pysäkiltä kyytiin bussi näytti olevan ääriään myöten täynnä. Selässä roikkuva kassi meinasi jäädä sulkeutuvan oven väliin runnoessani itseni autoon. Linjurin lähtiessä liikkeelle kuikuilin takaosaan. Ja mitä näinkään! Taas! Käytällä seisoi ihmisiä vain auton keskiovien kohdille saakka ja takakäytävä oli aivan tyhjä. Paineissa oleva kuljettajakaan ei tajunnut huikata porukkaa tiivistämään taakse, vaan ajeli hikikarpalot otsallaan pysäkkien ohi viittoillen tulemaan seuraavalla.

Muutaman pysäkin päästä ihmisiä oli purkautunut pihalle sen verran, että kulku keskiovien kohdalle mahdollistui. Raivasin ihmisten välistä tieni takakäytävälle ja ärähdin, että eikös nyt olisi järkevää muidenkin tiivistää, jotta ihmiset mahtuisivat kyytiin?

Pääsin takaosaan saakka. Ja mitä näinkään? Taas! Yläasteikäiset pojat istuivat takaosassa reppu vieressään, joten linja-auto oli jättänyt pysäkeille ihmisiä, vaikka vapaita istumapaikkojakin oli tarjolla. Puhumattakaan seinille lentelevistä mummoista...

Täytyy kuitenkin pieni kiitos tässä heittää reippaalle nuorelle lukiolaiselle, joka luovutti paikkansa vanhalle rouvalle, joka tuli kyytiin samalta pysäkiltä kanssani.

Matka oli kommelluksia täynnä. Kerran kuljettaja oikaisi mutkassa niin rajusti, että joutui vetämään lukkojarrutuksen. Muutoin olisi kylki raapinut risteyksessä odottavan auton etuosan palasiksi. Siinä sitten peruuteltiin, käännettiin ja väännettiin. Kuljettaja raukka. Tärisi ihan.

Tilanteesta selvittiin ja matka jatkui. Noin 52 metriä, jolloin seurasi seuraava lukkojarrutus, sillä uhmakkaasti tietä ylittävä keski-ikäinen mies oli liimautua linja-auton tuulilasiin. Teki mieli kysyä kuljettajalta voiko hän oikeasti ajaa vuoron loppuun asti vai pitäisikö tässä jo hypätä kyydistä ja kävellä loppumatka.

Ruuhkabussit. Myöhässä ja "täynnä" ihmisiä. Täyttäkää takakäytävä, ottakaa reput syliin tai jalkoihin. Päästäkää vanhukset istumaan.

Onneksi huomenna on taas muutama bussimatka tiedossa, niin ei käy aika pitkäksi.

Yksi light-suhde, kiitos! 2/2

       – Kuten taisit huomata, kevytsuhteissa on hyvätkin puolensa, nainen sanoi. Asiakasmääränne nousisivat huimasti, jos toisitte kevytsuhteet ihmisten tietoisuuteen. Tietenkin konservatiivinen sukupolvi vastustaisi mainontaa, suhteiden välittämistä sekä itse suhteita, mutta ei pidä unohtaa teidän kohde ryhmäänne; yksinäiset ja epätoivoiset nuoret aikuiset lähtevät varmasti hanakasti kokeilemaan kevytsuhteita, ”kun parempaa ei ole näkösällä”. Tohtori Vaarasen haastattelemat nuoret kertoivat romanttiseen rakkauteen liittyvän sitoutumisen olevan ihanne, mutta jos sitä ei saada, kevytsuhde on paras vaihtoehto.

       – Tarkoitat siis, että meidän pitäisi antaa asiakkaillemme mahdollisuus ilmoittaa halustaan aloittaa kevytsuhde? Käytännössä se voisi toimiakin. Laajentaisimme liiketoimintaamme puhelimien ulkopuolelle ja antaisimme asiakkaille mahdollisuuden tulla kertomaan toiveistaan kasvotusten. Siis tekemään tilauksen, niin kuin me täällä sanomme, mies kertoi.

       – Aivan niin, alatte päästä jyvälle, nainen kehui. Asiakas tulee tiskille, kuten esimerkiksi Hesburgerissa pyytäen yhtä light- suhdetta komealla miehellä ja mukavalla anopilla.

       – Minun moraalini on kuitenkin edelleen tätä kevytsuhdeajatusta vastaan. Selailin tässä samalla internetistä Helsingin Sanomien arkistoa ja löysin kyseisen tekstin. Eräs haastateltu nuori oli sanonut, että heidän suhteensa perusteeksi riittävät lemmikkieläinten tarpeet. ”Koirat voi hyvin, kun me ollaan yhdessä.” Minun on pakko kyseenalaistaa tällainen ajattelutapa. Ihmissuhteissa on nimenomaan kyse parista ja heidän välisistä asioistaan. Lemmikit, ystävät ja sen sellaiset tulevat vasta sen jälkeen, mies punnitsi.

       – Tuohan on vain esimerkki. Sitä paitsi monille ihmisille on hyvin tärkeätä, miten ystävät tai lemmikkieläimet tulevat elämänkumppanin kanssa toimeen. Minun olisi hyvin vaikea asua miehen kanssa, jolle koirani vihoittelisi jatkuvasti. Otit esille parien väliset asiat. Kevytsuhteen molempien osapuolten olettaisi olevan samoilla linjoilla. Suhteessa molemmat hyötyvät ja pelisäännöt ovat selvät. ”Kevytsuhteessa käsikirjoitus on valmiina”, kuten Snellmanin tekstissä sanotaan. Pari elää ikään kuin eläinmaailmasta tutussa symbioosissa. En näe siinä mitään väärää ja olen valmis yrittämään sellaista suhdetta. Niin kuin todettua, lohduton ihminen on valmis radikaaleihin otteisiin.

       – Minua huolestuttaa myös Suomen väestörakenne, jolle kirjoituksen mukaan kevytsuhteiden yleistyminen on huono asia todennäköisen syntyvyyden vähenemisen vuoksi, mies tuhahti. Tarvitsemme lisää tyttöjä ja poikia jatkamaan kesken jääneitä töitämme ja ylläpitämään kulttuuriamme. Kevytsuhde- ilmiö voisi puolestani rantautua esimerkiksi Kiinaan, jonka väestönkasvu aiheuttaa suurta huolta. Riisi on kevyt ruoka, joten edellytyksetkin tälle uudelle muoti-ilmiölle on luotu vuosituhansien saatossa, mies lisäsi.

       – Kieltämättä mielenkiintoinen ajatus, mutta en silti usko niin vanhoillisen maan lähtevän mukaan muotihömpötyksiin, nainen ruoti. Ja mitä tulee Suomen väestörakenteeseen, uskon lapsia syntyvän jatkossakin runsaasti, vaikka kevytsuhteista tulisi vielä suurempi ilmiö. Kenties osa kevytsuhdepareista rakastuukin äkillisesti, mikä on mahdollista puhuttaessa ihmisten tunteista.

       – Olette saaneet minut harkitsemaan kevytsuhteita realistisena vaihtoehtona. Etsiessämme teille kumppania lupaamme ottaa selvää miehen kannasta kevytsuhteisiin. Palatkaamme asiaan tuonnempana, puhelinmies sanoi löytäen jälleen ammatillisen pehmeyden ääneensä.

       – Kuulostaa mainiolta. Kuinka paljon nämä puhelut muuten tulevat maksamaan minulle? Olen soittanut monen monta kertaa ja haluaisin tietää kuinka suureen puhelinlaskuun minun on varauduttava.

       – Hinta on vaivaiset kolme euroa minuutilta. Ja tietenkin paikallispuhelumaksu, sanoi mies hymyillen rakastettavasti. Naisesta tuntui kuin hänen korvaansa olisi kaadettu siirappia.

Yksi light-suhde, kiitos! 1/2

Yksinäinen nuorehko nainen näppäili puhelimeen jo tutuksi tulleen numeron tavallisena tiistai-iltana. Puhelin ei ehtinyt hälyttää kuin kerran.

       – Soititte Deittipalvelun automaattiseen puhelinvastaajaan. Jos kaipaatte seuraa, painakaa numeroa yksi. Jos kaipaatte seuraa ja haluatte ihmisen palvelevan teitä, painakaa numeroa kaksi. Jos haluatte kenties…

Ennen kuin mekaaninen nariseva ääni oli ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, oli nainen painanut vanhasta tottumuksesta numeroa kaksi. Hunajainen miesääni vastasi lyhyen odotusmusiikin jälkeen.

       – Deittipalvelu Tositarkoitus. Kuinka voin palvella teitä?

       – Hei. Minä se täällä taas soittelen. Oletteko jo löytäneet minulle sopivan kumppanin?

       – Emme valitettavasti ole. Ymmärrän korkeat odotuksenne ja voitte olla varma, että teemme kaikkemme, puhelinmies valtasi ällöttävän makealla äänellään.

       – Aivan niin. Olisihan tuo pitänyt arvata. Mutta kuulkaahan. Tulin tuossa taannoin lukeneeksi Helsingin Sanomia ennen töihin lähtöä. Päivä oli tarkalleen ottaen 28.1.2007. Silmiini osui Ritva Liisa Snellmanin mielenkiintoinen juttu, joka oli otsikoitu ”Rakastaa, ei rakasta, kevytrakastaa”. Erityisesti ingressin ”nuoret aikuiset hengailevat kevytsuhteissa, kun homma toimii eikä parempaa ole näkösällä.” ansiosta teksti sai jakamattoman huomioni. Ajattelin minullakin olevan vielä toivoa, nainen sanoi.

       – Vai sellaista siellä luki. Kuulinkin siitä ohimennen viime viikolla. Oletteko aivan varma, ettei kyseessä ole huumorilla höystetty viihdytystarkoituksessa tehty teksti?

       – Asiallisuudesta ei voi erehtyä. Tekstin vakuuttavuus on aivan huippuluokkaa, sillä asiantuntijan näkökulman siihen antaa tutkija, valtiotieteen tohtori Heli Vaaranen.

       – Ymmärrän. Kertoisitteko minulle mikä tällainen ”kevytsuhde” oikein on? Uteli parittaja.

       – Mielelläni. Tohtori Vaaranen löysi tutkimuksissaan nuorten aikuisten suhteita, jotka perustuvat realismiin perinteisen rakkauden asemesta. Näistä suhteista modernein ilmiö ovat kevytsuhteet. Muita vastaavia ovat teillekin tutut seksisuhde, hyötysuhde ja ponnahduslautasuhde, nainen selitti.

       – Suhde, joka perustuu realismiin rakkauden sijasta! Sellainen tuntuu hyvin kaukaa haetulta. Kuka pystyy olemaan suhteessa vailla rakkautta, läheisyyttä ja hellyyttä ainoastaan arkirutiinien ja järkisyiden sitoessa ihmiset toisiinsa? Eihän sitä voi edes suhteeksi kutsua. Kyllä se kirjoitus taitaa olla ihan keksitty juttu, naurahti mies langan toisessa päässä.

       – Ymmärrän kyynisen asenteenne kevytsuhteita kohtaan, koska olette ilmeisesti alan kokenut ammattilainen ja asia on teille aivan uusi. Vastauksena kysymykseenne, tavattoman monet nuoret aikuiset ovat tällaisissa suhteissa. Snellmanin tekstin mukaan voidaan puhua jopa ”muoti-ilmiöstä”. Hänen mukaansa suhde ei missään vaiheessa syvene rakkaudeksi asti, ei edes parin muuttaessa yhteiseen asuntoon, vaan kumpikin kokee olevansa itsenäinen ja riippumaton yksilö. Tunteet pidetään turvassa, oma yksityisyys suojataan ja ”me- identiteetti” on kevytparille vieras, nainen selosti.

       – Kevytsuhde, mikä mieletön ajatus. Juuri me-identiteetti on parisuhteen kulminaatiopiste ja ydin. Tällaiseksi suhteen peruspilariksi voi laskea tietysti myös ystävyyden, luottamuksen ja avoimuuden, joiden kehittymiseen kevytsuhde ei mitenkään myötävaikuta.  Toisaalta täytyy panna merkille kevytsuhteessa elävien ihmiset arvomaailmat, asenteet sekä tavoitteet. Toisen halutessa suhteelta intiimiyttä ja aitoutta toiselle voi olla tärkeämpää saada fyysistä nautintoa tai maksaa vuokra puoliksi suhteen teennäisyydestä huolimatta, mies arvioi.

       Pohtiessaan juuri käytyä sananvaihtoa, puhelinmies kehitteli päässään teoriaa kevytsuhteiden syntymisestä. Hänen mielestään tapauksen avainsanoja olivat muoti-ilmiö sekä kevyt. Nykyään ilmastonmuutoksen lisäksi ei muusta puhuttukaan kuin painonpudottamisesta, kevyestä ruokavaliosta ja liikunnan tarpeellisuudesta (ei liian raskaasta). Kevytelämisestä näytti tulleen muoti-ilmiö muutenkin kuin ihmissuhteiden saralla. Lähes minkä tahansa purnukan kyljessä lukee joko ”0 % rasvaa” tai ”ei lisättyä sokeria”. Hyvän ruuan ystävänä mies oli hieman huolissaan, sillä hänen mielestään ruuan maku kärsi kovasti ilman sokeria ja rasvaa. Ilman hyvää ruokaa alettaisiin pian puhua pahoinvointivaltiosta.

Vain taivas on rajana

Me haaveilemme hyvästä tulevaisuudesta. Se on ihmisille luontaista. Toivomme itsellemme sekä jälkikasvulle hyvää elämää. Minkä asioiden puolesta meidän pitäisi ristiä sormemme ja toivoa parasta?

Tulevaisuuden suurimpia läpimurtoja ja keksintöjä on toivottavasti odotettavissa kovasti energiatekniikan puolelta. Fossiilisten polttoaineiden käyttäminen saastuttaa ja kuormittaa ympäristöä valtavasti. Öljy ja muut fossiiliset energianlähteet eivät pitäisi olla itsestäänselviä. Ne loppuvat aikanaan ja silloin meillä tulee olla valmiina vaihtoehdot, joilla täytämme näiden nykyään paljon käytettävien muotojen jättämät massiiviset aukot.  

Menemättä sen tarkemmin historian, fysiikan tai tutkimuksen tarkempiin yksityiskohtiin maalailen seuraavaksi kuvaa tulevaisuudesta, jonka  energiamaailmaa hallitsee fuusioreaktiovoimaloista saatava voima.

Ydinvoimaloissa energian tuotanto perustuu fissio-reaktioon, jossa isoihin paloihin ”ammutaan” pieniä paloja, jotka osuessaa rikkovat isomman palan ja siitä sinkoavat pienemmän palat rikkovat edelleen seuraavia isoja aiheuttaen ketjureaktion. Jokainen rikkoutuminen vapauttaa energiaa. Nykyisissä ydinvoimaloissa tuotetaan energiaa erittäin paljon, muttei kovin tehokkaasti. Noin 70% tuotteesta menee hukkaan ja käyttöön saadaan näin ollen hyvin pieni osa prosessissa syntyneestä energiasta.

Fuusioreaktio on fission vastainen reaktio. Fuusiossa kaksi pienempää palaa liittyvät yhteen vapauttaen energiaa. Tässä reaktiossa vapautuu enemmän energiaa kuin rikkoutumisissa. Esimerkiksi auringossa tapahtuu jatkuvasti fuusioreaktioita. Käytännössä fuusioreaktori pyörittäisi maan päällistä aurinkoa. Tähänhän ne ongelmat tietenkin liittyvät. Kuinka sellaista käsittämättömän kuumaa plasmamassaa voisi koskaan hallita? Osuessaan se polttaa kaiken. Yhdessä Spiderman elokuvassa tohtori Octobus kykenee hallitsemaan lonkeroillaan fuusion plasmaa. Elokuvissa on ollut kautta aikain mielenkiintoisia visoita.

Fuusion tutkimus etenee jatkuvasti, mutta piinallisen hitaasti. Eräältä asiantuntijalta kuulemani luennon mukaan eteenpäin ollaan päästy kymmenien vuosien välietapeilla. Lähitulevaisuudessa ei siis todennäköisesti ole odotettavissa suuria uutisia.

Miksi fuusioreaktiolla tuotettava energia sitten olisi niin erinomainen vaihtoehto, että sen puolesta kannattaa liputtaa ja pitää toiveita yllä? Oppimieni faktojen mukaan, fuusiossa ei synny samanlaisia päästöjä kuin nykyisin tunnetuista energiamuodoista. Siinä missä moderni ydinvoimala tuottaa äärimmäisen vaarallista ja haitallista ympäristön ongelmajätettä, fuusiossa vapautuisi vesihöyryä ja kenties joitain muita palamistuotteita.

Nykyisissä voimaloissa polttoaineena käytetään muun muassa plutoniumia, joka on radioaktiviista ainetta. Fuusioreaktioon saataisiin ainesosat vedestä, jota maailmassa riittää. Vedestä saadaan sähkövirralla (pienellä määrällä) hajotettua niitä isotooppeja, joiden yhdistäminen fuusioreaktiossa tuottaa energiaa. Polttoaineena siis vesi, päästöinä vesihöyry, näin karrikoiden ilmaistuna. Ei kuulosta ollenkaan huonolta.

Elämme mielenkiintoisella aikakaudella. Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana teknologia on kehittynyt aivan uskomatonta vauhtia. Mitähän me saammekaan vielä kokea?

Vain taivas on rajana. Ja avaruuskin on jo valloitettu.

Minne kuulun?

Kummat kunnat kohta. Uusi kuntaliitos on todella raju. Jos näin voi sanoa, niin melkein brutaali. Pääkaupunkiseudulle järkyttävän kokoinen metropoli, yli miljoonan asukkaan. Siinä on uudessa kuntahallinnossa miettimistä ja muodostamista.

Julkisen liikenteen kulkemista maaseuduilla ja haja-asutusalueilla on vähennetty valtavasti viime vuosina. Varmaan ihan hyvä ratkaisu, jos niillä alueilla ei pian ole enää muuta kuin metsää.

Aikaisemmin muuttoliike kaupunkikeskuksiin on ollut suurta. Voisi kuvitella esimerkiksi Helsingin olevan jo "täynnä". Älykato maalta kaupunkiin. Sitä se on ollut. Mitähän jatkossa?

Ihan huolestuttaa. Tänään iltapäivälehtien lööpeissä päiviteltiin kovasti tätä "pommia", joka tipahti suomalaisten syliin välittömästi vaalituloksen selvittyä. Nokia irtisanoo, varuskuntia lakkautetaan, kunnat kuolevat.

Jyväskylässä ajetaan nyt eteenpäin ajatusta yhdestä suuresta tuhannen oppilaan lukiosta, johon kaikki kaupungin lukiolaiset siirtyisivät. Ratkaisulla haetaan säästöjä, mitäpä muutakaan.

Onko enää  väliä arvoilla? Entä perinteillä? Ajaako huoli rahasta ohi nuorien koululaisten hyvinvoinnista, maaseudun asukkaiden tulevaisuudesta ja Suomen maanpuolustuksesta?

Minun käymäni ala-asteen paikalla on tällä hetkellä kasa hiekkaa. Käymäni lukio lakkautetaan pian. Pian kotikuntani on palanen sekavaa kompleksia eikä ole lainkaan selvää, millä nimellä aluetta kutsutaan jatkossa. Tärkeää on tietää omat juurensa ja olla niistä ylpeä. Mutta. Pelkään joutuvani kysymään jo muutaman vuoden kuluttua isoja kysymyksiä. Mistä mitä tulen? Minne minä kuulun?

Nato(on) kohta?

Kontioranta kylmenee. Kirkonmaa kuolee. Halli haudataan. Hennala hiljenee.


"Aika tuskaisia puheluita on eri puolilta maata tullut." (Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja)

"Odotettua suuremman mittaluokan katastrofi Suomen maanpuolustukselle." (Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja)


Puolustusvoimain komentaja kertoi tänään kovista tulevaisuuden suunnitelmista: Suomesta aiotaan lakkauttaa lähivuosina kuusi varuskuntaa. Tätä myöten maatamme puolustavien määrä putoaa nykyisestä 350 000 sotilaasta 230 000 sotilaaseen. Jäljelle jäävä määrä on edelleen Pohjois-Euroopan mittapuulla vakuuttava, mutta kuitenkin 120 000 vähemmän kuin aiemmin. Ja Suomen ollessa pinta-alaltaan yksi Euroopan suurimpia maita, puolustettavaa maarajaa todellakin riittää. Merialueista puhumattakaan.

Rannikon linnakesaaria ollaan ajettu alas systemaattisesti viime vuosina. Pian Suomessa ei enää edes tunneta rannikkotykistöä. Millä rantaviivan puolustuksen uskottavuudesta nyt huolehditaan? Kesäisin uimakouluikäiset vesipyssyillä ja ritsoilla. Talvella lenkkeilijät lumipalloilla. Näin meillä!

Työttömiä tulee paljon. Onkohan tämä sulkeminen ja vähentäminen osa suunnitelmaa, jolla Suomessa siirrytään palkka-armeijaan, naapurimaamme Ruotsin tapaan? Nato tyrkkii jo sopimuspapereita Niinistölle ja Kataiselle.
Ruotsista voi kysyä miten on mennyt muutoksen jälkeen... Naapurimaa menee jo nyt muutenkin paniikkiin pienenkin kriisin uhatessa tai sattuessa. "Krishantering" ei toimi. Valitettavaa olisi ajautua täällä samanlaiseen kurimukseen.

Me pystymme parempaan. Me olemme suomalaisia.

Toivottavasti tehdyt ratkaisut tuottavat jotain hyvää. Ei koulutuksen tiivistäminen välttämättä huono asia ole. Säästetyt varat vain fiksuun käyttöön, niin ehkä tästä vielä hyvä tulee.

Linja-autossa 2

Julkisilla matkustaessa voi tehdä kertakaikkisen hienoja havaintoja. Vaikka se matkaaminen onkin aivan tautisen tyyristä ja riistoa. Esimerkiksi kuljettajia on valtavasti erilaisia. Heidän ajotyylejään, asiakaspalvelutaitoa ja -motivaatiota voi tarkkailla loputtomiin.

Tässä lähimenneisyydessä sattui tapahtuma, josta olin hetken katkera ja vihainen kuljettajalle, mutta nyt päästyäni kiukusta yli, osaan jo nauraa tapahtuneelle ja kuljettajan ammattitaidottomuudelle. Määränpäänä oli yliopiston kampusalueista Mattilanniemi, jossa ei ole kuin yksi pysäkki, ja jonne kulkee aamuisin vain yksi vuoro tunnissa klo 7 ja klo 10 välillä. Kohteessa bussi joutuu vielä tekemään pienen lenkin liikenneympyrän kautta saadakseen pitkän auton kääntymään. Vasta ympyrän jälkeen on pysäkki, jolla aivan varmasti jää opiskelijoita jokaisella harvoista vuoroista siihen aikaan aamusta.

Viimeisissä liikennevaloissa ennen liikenneympyrää ja pysäkkiä eräs kanssamatkustajista painoi "STOP"-nappulaa ja nousi linjurin käytävälle seisomaan valmiina hyppäämään ulos. Huomasin, ettei "pysähtyy" valo syttynyt, vaikka nappia oli painettu. En huolestunut, sillä usein tällaisessa tilanteessa kuski näkee nappia painetun, sillä kojelautaan syttyy merkkivalo.

Linja-auto lähti liikkeelle valoista ja muutkin opiskelijat nousivat seisomaan käytävälle. Kukaan muukaan ei enää painanut nappia. Luultavasti muutkin olivat tehneet kanssani samat havainnot ja johtopäätökset. Linja-auto lähestyi liikenneympyrää ja 97% matkustajista seisoi valmiina hyppäämään ulos ja siirtymään luentosaleihin.

Pysäkin kohdalla kuljettaja ei hiljentänyt, vaan jatkoi suoraan risteykseen ja liikennevaloihin.

"Hei! Etkö aio päästää meitä tässä ulos?" huusin.
"Kukaan ei ole painanut nappia, minun ei tarvitse silloin pysäyttää" vastasi kuljettaja.

Seurasi hillitön kiroilu, avautuminen, huutaminen ja sadattelu. Hän ei voinut jättää meitä valoissakaan pois, koska "olimme risteysalueella". Seuraava pysäkki oli KAUKANA. Kaikki myöhästyivät luennoiltaan. Kaikki olivat valmiita hyppäämään ulos. Ah, kuinka hillittömän hyvä ja erinomainen "pelisilmä" aamun kuljettajalla olikaan. Kiitokset hänelle mahtavasta päivän aloituksesta.

Kaikki kuljettajat eivät tervehdi kyytiin astuvia matkustajia. Toiset kaahaavat hillittömästi, toiset ajavat rauhallisesti. Jotkut kuljettajat ovat aina vuorojensa kanssa myöhässä, toiset lähtevät liikkeelle etuajassa. Molemmat jättävät yleensä pahan maun matkustajalle.

On myös kuljettajia, jotka tervehtivät. He katsovat myös aina taustapeilliin ennen liikkeellelähtöä juokseeko kukaan mattimyöhäinen ehtiäkseen autoon. Toiset tällaisista kuljettajista odottavat ja avaavat ystävällisesti oven. Toiset ei-niin-kivat painavat kaasua mielenosoitukseksi myöhästyneelle.

Kerran olen ollut kyydissä, joka ajoi myöhästynyttä vastaan, pysäytti linja-auton keskelle tietä ja otti juoksevan nuorukaisen kyytiin. Hänen ilmeensä oli aurinkoinen istuessaan kuluneelle penkille.

Vihreä Suomi

Muumimamman, aidon suomalaisen jääkiekkofanin, pitkä kaksitoistavuotinen presidenttikausi päättyy pian. Väistyvä presidentti Tarja Halonen saa seuraajakseen Sauli Niinistön, jonka suomalaiset äänestivät murskaavalla ylivoimalla seuraavaksi tasavaltamme johtajaksi.

Sauli saa johdettavakseen valtion, jolla menee hyvin. Siis suhteessa moniin muihin maailman yhteiskuntiin. Meillä on työpaikkoja, meillä on rahaa. Mutta meillä on myös velkaa ja työttömiä. Yksi Suomen teollisuuden ja viennin kärkiä on ollut aina teknologian (Nokia) lisäksi puu- ja paperiteollisuus. Suomen metsävarannot ovat valtavat. Maamme on täynnä arvokasta vihreää kultaa. Pohjoisen haja-asutusta rikkoo valtaisan suuret metsiköt. Harmiksemme metsäteollisuus taitaa olla hiipumaan päin.

Vihreiden Pekka Haavisto teki aivan järkyttävän kovan tempun vaaleissa. Täysin puskista toiselle kierrokselle noussut Vihreän Liiton ehdokas keräsi yli miljoona ääntä! Jo ensimmäisen kierroksen toisen paikan vieminen kevään sensaation Timo Soinin ja ennakkosuosikki Paavo Väyrysen edestä oli kova temppu. Kaikki kunnia Haavistolle, sillä kukaan ehdokkaista ei olisi voinut päihittää Niinistöä näissä vaaleissa. Hänen valintaansa pidettiin itsestäänselvyytenä siitä saakka, kun Niinistö ilmoitti lähtevänsä ehdolle. Itseasiassa Saulista puhuttiin seuraavana presidenttinä jo tämän hävittyä edellisten vaalien toisella kierroksella juuri Haloselle.

Haaviston arvo Suomelle oli kuitenkin paljon suurempi kuin huonoista lähtökohdista ylivoimaista kilpailijaa vastaan kamppaileva vaihtoehto. Haaviston suoraselkäisyys ja avoimuus seksuaalisen suuntautumisesta ja puolisostaan nosti Suomessa käytävät arvo- ja suvaitsevaisuuskeskustelut aivan uudelle tasolle. Tabu on murrettu. Eikä hetkeäkään liian aikaisin. Eletään kuitenkin 2000-luvun toista vuosikymmentä.

Ensimmäisellä kierroksella Haavisto sai eniten kannatusta prosentuaalisesti Helsingissä ja Jyväskylässä. Espoossa Haavisto voitti Niinistön vain Otaniemen alueella. Ei liene epäselvää millaisia arvoja Suomen opiskelijat halusivat korostaa näissä vaaleissa. Sosiaalisessa mediassa oli valloillaan Pekka-mania.

Ensimmäisen kierroksen tulos väritti Suomen vaalikartalle huikean määrän vihreitä alueita. Meidän valtavan suurien puukantojen lisäksi Suomessa tuntuu olevan juuri tällä hetkellä paljon muutakin vihreää. Tämän päivän Suomessa tarvitsemme vahvan talousosaamisen ja oikeiden ratkaisujen tekemisen lisäksi myös pehmeitä, vihreitä arvoja. Pekka Haavisto oli suunnannäyttäjä. Hän sai nuoret keskustelemaan politiikasta ja seuraamaan vaalitapahtumia- ja keskusteluja.

Tie on avattu. Tästä yhdessä, Pekan viitoittamalla tiellä ja Saulin johdolla, kohti parempaa seuraavaa kuutta vuotta!

Paha maailma

Tästä lähtien, blogini, annan sinulle joskus sunnuntaisin runon mietittäväksi. Olkoon tänään ensimmäinen runopäivä.

Portaat liikkuvat.
Vievät alas tunneliin.
Valo katossa on rikki
ja välkkyy.
Strobo.
Suljen silmäni,
epilepsia paha.


Alhaalla on hiljaista.
Mutta kohta on ruuhka.
Kiire konkretisoituu.
Suljen silmäni,
klaustrofobia paha.


Metrossa on kuuma,
täynnä ääntä!
Ei mahdu istumaan, roikun
yhdellä kädellä hihnasta.
Etten putoa kyydistä.
Suljen silmäni,
vointi paha.


Päätepysäkillä on hiljaista.
Loittonevan tunnelijunan pauhu
vaimenee pimeisiin kiviseiniin.
Kolme mustaa takkia 
tönivät mustaa miestä.
Oletteko niin erilaisia?
Suljen silmäni,
maailma paha.

Subwayssa

Työmies tunsi orastavan nälän keski-iän mahassaan. Aamiaisesta oli kulunut jo kolmatta tuntia ja fyysinen rehkiminen kuluttavassa pakkassäässä söi voimia entistä ahneemmin. Aamuinen kahvikuppi ja voileipä ei muutenkaan ollut tukeva startti päivälle. Hän päätti lyödä vielä muutaman laudan nippuun ennen lounastaukoa. Kunnolla tehdyn työn jälkeen ruoka maittoi aina paremmin.

Saatuaan urakan valmiiksi mies lompsi keskustan rakennustyömaalta haalarit päällänsä vastakkaiseen Subwayhin. Hän piti tuoreesta nopeasta ruuasta ja subi oli saanut taas vuoden pikaruokaravintolapalkinnon, oli aamulla lehdessä lukenut.

Sisällä hänet otti vastaan hymyilevä patonginkasaaja.

-    Töttöröö!
-    No morjesta! Mitä laitetaan, mitä laitetaan?  kysyi leipämies.
-    Isi aina sano mulle: Aatu, kun syöt, niin syö kasvisruokaa. Joten otan vegesubin, maiskutteli työmies.
-    Ahaa vai sellaista olet oppinut isältäsi. Oliko hän vegaani?
-    Voi ei hän ole kuollut. Hän ei vaan enää jaksa katsella minua, joten emme juttele toisillemme. Hän on maanviljelijä eikä halua rehujensa menevän hukkaan. Laita muuten samantien kolme, ystäväni tulevat kohta… Vitsi vitsi. Ei mulla ollu maallakaan koskaan kavereita, joten syön nytkin yksin. Haittaakse?
-    Heh, no eipä tuo haittaa! Tehän olette olleet tänäänkin niin hirrrveen ahkera ja rrrreipas ja ja ja… vahva ja ja ja…
-    Älkäähän nyt, ihan tässä punastuu, myhäili työmies. Laittaisitteko pötkööni myös tulista kastiketta ja ekstralihat? Hiukoo niin kovin.
-    Totta maar, siitähän mulle maksetaan!
-    Laita myös oreganoa ja etikkaa. Sitähän sä kysyit?

Subwaykaveri nostaa kulmakarvojaan

-    No olisit ainakin seuraavaksi kysynyt, perusteli haalarisälli.
-    Niin olisinkin. Kun mulla on nää lisukkeet, leivät, kasvikset, huonot iltalisät ja kalliit juomavaihtoehdot. Mutta ei auta. Mentävä valoa kohti.
-    Kyllä, valoa kohti. Syön muuten täällä. Ja otan paljon kolaa kyytipojaksi. Miksei se sanonta muuten voi olla kyytityttö?
-    Jaa, kai se on sitä tasa-arvoa. Naisen paikka on kotona, ei kyydittävänä.
-    Ou mai kaad! Just think about it! Uuuh, tähänkö tämä nyt on mennyt? 
-    Valitettavasti. Tässä nämä nyt ovat. Hyvää ruokahalua!

Aatu kiittelee ja kantaa tarjottimensa pöytään likaiset rukkaset kädessään. Kohta joutuu takaisin pakkaseen, mutta ennen sitä hän saa sentään hiukan herkullista lounasta rasvakerroksensa alle. Sipsit työnraskaanraataja ottaa mukaansa välipalaksi.

Pelti kolisee

Iso-Britanniassa lämpötila laskee alle kymmenen pakkasasteen. Armeija asetetaan valmiustilaan. Suomessa alokkaat ovat maastossa leirillä. Pakkasta täällä paikoitellen alle -30 astetta.

Ei Suomessakaan silti hyvin mene. Rannikolle iski tänään lumisade. Tarkoittaa liukasta ajokeliä, silloin pitäisi ajaa rauhallisesti.  Joidenkin autoilijoiden on varmaan vaikea ymmärtää tätä yhtälöä. Tänään huono ajokeli yhdistettynä kovaan pakkaseen on työllistänyt rajusti Falckin ja Autoliiton Tiepalveluita. Avuntarvitsijoita on tuhansia. Mahtaakohan auttamiskapasiteetti riittää? Lahdenväylä on tukossa ja autoja on penkassa niin monta, ettei ohiajava pysty edes laskemaan niitä!

Sairaaloihin on kuljetettu tänää yli 40 loukkaantunutta, joista osan vammat ovat vakavia. Nopeusrajoituksen näyttäessä 80km/h autoilija ajaa varmasti keskimäärin nopeudella 85-89km/h. Lumisateen alkaessa ja kelin huonontuessa aletaan ajaa rajoituksen mukaisesti. Väärin! Silloin ajetaan hiljempaa. Paljon hiljempaa. Kuinkahan monen lapsen isä tai äiti ei tule tänä iltana töistä kotiin, vaan viettää pari tulevaa yötänsä sairaalassa?

Toinen kysymys, jonka jo esitin, liittyy juuri avun tarvitsijoihin. Saako kaikki apua tarvitsevat avun nopeasti paikalle? Riittääkö kalusto ja henkilöstö? Autoliiton Tiepalvelu voisi olla laajempikin. Tällä hetkellä Suomessa on jäseniä reilu 100 000. Naurettavan pieni määrä kokonaisautoilijoiden massasta. Suhteessa Saksaan (17milj. jäsentä ADACilla) Suomessa pitäisi olla miljoona jäsentä, siis kymmenkertaisesti.

Tiestö on huonossa kunnossa ja korjausvelka on jo toista miljardia(!). Veroja kiristettäessä ryöstökoura käy ensimmäisenä autoilijan kukkarolla. Ei siinä mitään, yhteiskunta pyörii verovaroilla ja kaikki ymmärtää sen. Palkasta voi hyvin mielin maksaa veroja, sillä on jo saanut nauttia hyvästä peruskoulutuksesta ja ilmaisesta kouluruuasta. Mutta. Autoilijoilta kerättiin verontapaisina tuloina 7 miljardia euroa vuonna 2010. Niistä vain 0,8 mirjardia palautui yksityisautoilijoiden hyvinvoinnin parantamiseen. Minne katosivat 6,2 miljardia euroa?

Kerätyistä varoista voisi kunnostaa tiet, joita pitkin muuten kulkee 93% Suomen koko henkilöliikenteestä. Eli vesireiteille, junille ja lentoliikenteelle jää jaettavaksi vain 7%. Tiestöstä kannattaisi pitää huolta.

Kaistojen välisiä kaiteita voisi lisätä. Osa kuolonkolareista syntyy auton ajatumisesta vastaantulijoiden kaistalle ja siitä seuraavasta rajusta törmäyksestä. Taustalla voi olla lääkkeiden väärinkäyttö, rattijuopumus, sairaskohtaus tai rattiin nukahtaminen. Jokaisessa törmäyksessä sattuu myös vastaantulijaa ja näiltä voisi välttyä vilkasliikenteisten teiden välikaiteilla.

Autokanta on keskimäärin 10-15 vuotta vanha, koska autoveron takia meillä ei ole varaa ostaa uusia autoja. Ei edistä turvallisuutta tämä.

Nyt voisi ottaa järjen käteen siellä tienpäällä ja katsoa nopeudet sopiviksi. Nyt voisi ottaa järjen käteen siellä eduskunnassa ja katsoa budjetit sopiviksi. Viiden tähden tieturvallisuus edellyttää loistavia ajoneuvoja, loistavaa tiestöä sekä viiden tähden kuljettajia. Tällä hetkellä mikään osa-alue ei ole kunnossa.

Pikkuinen

Maailma on tällainen paikka. Ei se tästä kauheasti muuksi muutu. Ainakaan lyhyellä aikavälillä. Maailmassa on tällaisia ihmisiä. Eivätkä ne tästä kauheasti muuksi muutu.

Kuitenkin maailmaan putkahtaa jatkuvasti uusia pieniä palleroita. Pieniä ihmisiä elämänsä alkutaipaleella. Tulevaisuus ja toivo.

Hetken kuluttua pallero nousee jaloilleen. Muutamia aikoja horjuvin askelin. Koskaan ei voi tietää milloin se pyllähtää taas noustakseen tarmokkaasti ylös jatkaakseen harjoittelua.

Pieni vauva on niin upea. Siinä yhdistyy kaunis viattomuus ja mahtava uteliaisuus, joka vuosien saatossa turmeltuu ja katoaa. Pienokaiset sulattavat sydämiä. Epävarmoin askelin kuppilassa äitiänsä karkuun tallusteleva pikkuinen saa lämpimän hymyn nousemaan jokaisen läsnäolijan kasvoille. Iloinen jokellus koskettaa.

Siniset silmät kiertävät uteliaina ympäristöä. Vilkkaat sormet tutkivat tielleen osuvaa, ehtivä suu tahtoisi maistaa myös sitä, minkä äiti ehtii viedä alta pois.

Tämä teksti olkoon saatteena taaperolle, joka piristi tänään minun ja ystäväni päivää. Se lämmin hymy, jota osaksemme saimme, oli aitoa. Ehkä sedät olivat vain niin hassuja?

Sinulle, pikkuinen, toivotan kaikkea hienoa elämääsi. Toivottavasti maailma on sinulle hyvä.

Unessa

Tummiin pukeutuneet ihmiset. Kasvottomat kulkevat vastaan. Joku huusi hänen nimeään, joka ei kuitenkaan ole omansa. Kadulla on lunta, märkiä vaahteranlehtiä, mutta ulkona on lämpöasteita ja aurinko paistaa. Matkalla ei ole päämäärää, toiminnalla ei ole tarkoitusta eikä millään tunnu olevan merkitystä, mutta olo on hyvä niin kauan kuin aurinko paistaa.

Varjot pitenevät. Aurinko alkaa laskea mailleen ja hän nopeuttaa askeliaan. Miksikö? Eihän hänellä ole mitään hätää. Vai onko? Hätäillen hän kääntelee päätään puolelta toiselle ja tarkkailee. Hän tarkkailee tarkemmin kuin koskaan. Kääntyy kävelemään takaperin, jotta näkisi taakseen. Ja sitten hän kompastuu. Tummat hahmot tuntuvat uhkaavammilta kuin aiemmin.

Auringon viimeiset säteet valaisevat horisontissa, mutta katuvalot eivät syty. Miten kasvottomat voivat tuijottaa? Joku kirkuu jossain. Häntä ahdistaa ja hän alkaa juosta. Kohti turvataloa, jonka ääriviivat siintää edessä. Hän ei saavuta taloa. Hän juoksee voimiensa takaa, mutta talo ei lähesty. Jalat tuntuvat polkevan ilmaa.

Hän tietää, ettei hänen kannattaisi katsoa taakseen. Ei missään nimessä pitäisi, mutta hän katsoo. Hän kääntää päänsä ja kauhu lamaannuttaa hänet. Joukko tummakaapuisia kasvottomia juoksee häntä kohti. Ja ne pääsevät eteenpäin! Ja lähestyvät jatkuvasti. Pakokauhu valtaa mielen ja hän saa pakotettua itsensä liikkeelle. Aluksi kompuroiden, mutta sitten päättömästi juosten. Hän juoksee kujalle ilmestyneestä taikaportista, joka heijastelee lämmintä valoa.

Portin läpäiseminen tuntuu turvalliselta. Lämpö leviää kehoon ja ensimmäisenä hän näkee kukkaisen kedon ja eri värisiä perhosia. Linnut visertävät rauhoittavasti ja lämmin kevyt tuuli silittää poskea. Ja samalla niityllä on kaunis tyttö. Se tyttö, jonka kanssa hän oli aina halunnut jutella. Tytöllä on päällään vaaleansininen mekko. Hänen silmiensä värinen! Voi kuinka niistä heijastuukaan ympäröivä kauneus. Hän rohkaistuu ja menee tytön luokse. Poimii niityltä tälle vaalean sinisen lemmikin. He eivät tarvitse sanoja, vaan käyvät nurmelle makaamaan vierekkäin katsomaan pilviä.

Taivaalla orava jahtaa karhua tammenterho suussaan ja pesukarhu pesee joessa esiliinaa. Pilvet ovat hassuja. Heidän ohitseen pyyhältää sateenkaarenväreissä kieppuva pyörremyrsky, joka pöllyttää ympäriinsä vaaleanpunaisia kirsikkapuun terälehtiä. Eihän tämä voi olla totta, eihän?