Kello oli tulossa kahdeksan. Hannua ahdisti. Hän oli aikonut matkustaa kotiin kahdeksan linja-autolla, mutta oli unohtanut ostaa vaimolleen lahjan. Heillä oli kuitenkin hääpäivä. Anneli ei antaisi ikinä anteeksi, jos hän ei muistaisi tärkeää päivää jollakin eleellä. Kukkakaupat olivat menneet kiinni, joten hän ajatteli etsiä vaimolleen jonkin kivan uuden vaatteen.
Ilta oli kovin pimeä Hannun ylittäessä loskaista suojatietä. Pureva pohjoistuuli tunki itsepintaisesti hänen iholleen, joten hän nosti mustan takkinsa kaulukset pystyyn ja laittoi ylimmän napin kiinni. H&M oli onneksi heti nurkan takana. Hannu suuntasi suoraan toiseen kerrokseen naisten osastolle.
Alennusmyynnit olivat tuoneet huimasti ihmisiä ostoksille. Sovituskoppeihin oli vielä siihenkin aikaan pitkät jonot.
Onneksi minun ei tarvitse sovittaa mitään, Hannu ajatteli. Sen sijaan hän tyytyi katselemaan. Valikoimaa oli valtavasti eikä hän osannut tehdä päätöstä. Myyjäkin kävi kysymässä voisiko olla avuksi, mutta Hannu ajatteli selvitä itse. Talvitakkivalikoima pysäytti hänet, sillä Anneli oli Hannun muistin mukaan valitellut vanhan takkinsa olevan liian kylmä Suomen talvessa.
Katsastaessaan takkirivistöä Hannu huomasi lähettyvillä punatakkisen naisen, jonka hän tunnisti naapurustossa asuvaksi neidoksi. He eivät olleet koskaan jutelleet tai kohdanneet, mutta Hannu oli nähnyt nuoren naisen muutaman kerran lenkillä koiransa kanssa. Nyt tällä naisella oli päällään samanlainen takki, jonka Hannu pohti ostavansa vaimolleen ja nainen vaikutti olevan suurin piirtein Annelin kokoinen. Hannu mittaili naista silmillään ja mietti mikä koko mahtaisi olla sopiva. Yhtäkkiä nainen käänsi päänsä terävästi taaksepäin ja heidän katseensa kohtasivat. Hannua nolotti ja hän käänsi silmänsä pikaisesti takkeihin.
Hannu ei uskaltanut ostaa takkia, koska ei ollut varma väristä eikä koosta, joten hän tyytyi hakemaan kassalta lahjakortin. Kassajonossa hän vilkaisi kelloa. 20.23. Linja-auto lähtisi pian. Hän maksoi lahjakortin, laittoi kirjekuoren povitaskuunsa sekä asetti iPodinsa kuulokkeet korville. Yksin kävellessään Hannu kuunteli usein musiikkia. Iskelmää ja poppia. Ne olivat hänen suosikkejaan.
Kello oli jo niin paljon, että Hannu ajatteli kiiruhtaa. Hän ei halunnut myöhästyä tästä kyydistä, sillä seuraava lähtisi vasta tunnin kuluttua. Eikä hän halunnut suututtaa Annelia tulemalla myöhään kotiin hääpäivänä.
Kävellessään Hannu päätti kirjoittaa tekstiviestin, jottei vaimo huolestuisi. Hän olisi kuitenkin pian jo kotona.
Linja-auto odotti pysäkillä valmiina, joten Hannu astui sisään ja meni istumaan auton takaosaan. Vasta paikalleen päästyään hän tajusi äskeisen punatakkisen naapuruston naisen istuvan lähellään. Nainen katsoi tiukasti ulos ikkunasta vasemmalle ja vaikutti jännittyneeltä.
He jäivät luonnollisesti samalla pysäkillä, sillä lähialueella ei ollut kuin yksi, jolla kannatti jäädä pois, jos ei halunnut kävellä pitkiä matkoja. Nainen astui ulos ensimmäisenä, sillä hän oli istunut lähempänä ovea.
Olikohan hänellä kiire, mietti Hannu. Sen verran rivakasti nainen asteli. Hannullakin oli kiire, joten hänkin joudutti askeliaan. Anneli laittoi juuri viestin, jossa kertoi ruuan olleen jo tunnin valmiina. Ai ai. Sanomista tulisi.
Edessä kävelevä punatakkinen vilkaisi olkansa yli ja näytti pelokkaalta. Hannulle tuli kiusaantunut olo. Mitähän nainen oikein ajatteli? Hän oli kuitenkin jo todella lähellä ja saattoi vaikuttaa epäilyttävältä, että hän kulki perässä. Ehkä nainen ei edes tiennyt heidän asuvan samassa taloyhtiössä?
Hannua hengästytti. Aamulla iskenyt flunssa pisti nyt kovasti vastaan hänen kävellessä kuntoonsa nähden liian nopeasti. Nainen kääntyi viimeisessä risteyksessä eri suuntaan kuin Hannu ja meni omalle kotiovelleen. Hannu vilkaisi taakseen ja näki naisella olevan huomattavia vaikeuksia oven avaamisen kanssa. Tämä tiputti avainnipun kaksi kertaa maahan yrittäessään avata ovea. Heidän katseensa kohtasivat vielä ennen kuin nainen astui sisään. Sitä kauhun ja helppottuneisuuden sekavaa ilmettä Hannu ei koskaan unohtaisi.
Kotiin tallustaessaan hän mietti äskeistä tapahtumaa. Nainen varmaan oikeasti luuli hänen seuraavan itseään. Kammottava ajatus.
Hannukin tuli kotiovelleen ja meni sisään. Eteisessä hän laittoi mustan pitkän takkinsa naulakkoon ja kurkkasi peiliin ennen kuin menisi halaamaan vaimoaan. Hänen tuuhea tumma partansa oli jäässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti