Traumoja

Tällä viikolla on kerrottu perinteisten satujen aiheuttavan traumoja lapsille. Punahilkka, Kolme karhua, Pieni punainen kana, Ruma ankanpoikanen... Voi ei. Olen varmasti äärimmäisen traumatisoitunut vanhempieni luettua pikku-Ollille näitä rajuja brutaaleja tarinoita. Kuinka voin enää kestää tätä elämää?

Olen katsonut Muumiakin. Muumeissa on erittäin hyvää huumoria, nokkelia sutkautuksia ja opettavaisia tarinoita. Mutta! Muumipeikko, Niiskuneiti, Muumipappa. Kaikki suosikkihahmoni luonnollisesti alasti kanssakäymisessä toistensa kanssa. Auts. Kuinka voin enää kulkea vaatteet päällä?

Aku Ankkaa on tullut luettua ahkerasti 14 vuotta. Kielellisesti rikasta ja opettavaista sarjakuvaa. Laadukasta luettavaa lapselle ja nuorelle jokaisesta näkökulmasta katsottuna. Mutta! Missä on Akun, Iineksen, Roopen ja muiden housut! Voi ei. Suosikkisarjakuva täytyy ilmeisesti laittaa totaaliseen boikottiin. Etenkin alle 18-vuotiailta. Aku saattaa aiheuttaa traumoja.

Entäpä sitten rakas ystävämme Nalle Puh? Tämä ystävällinen nallekarhu, jonka aivot on tehty sahajauhosta, kulkee myös ilman housuja samalla opettaen kuinka ystäviä kohdellaan. Traumatisoivaa tämäkin.

Lumikkia ei saa enää katsoa. Ainakaan Suomessa. Lumikki ei vain sovi meidän kulttuuriimme. Jos nuorelle tytölle opettaa asumisen seitsemän miehen kanssa olevan yhteiskunnassa ihan hyväksyttävää (ja samalla liehitellen vielä kahdeksatta), syntyy kamalia seurauksia. Mitähän tyttöjenkin elämästä Lumikin jälkeen tulisi?

Mitenkäs näiden kanssa sitten?

Punahilkka - susi syö tytön, susi tapetaan raa'asti --> traumoja
Ruma ankanpoikanen - rumaa kiusataan --> koulukiusaaminen --> traumoja

Toivon kovasti tulevalta lasten kirjallisuudelta ja kustantamoilta nyt erityistä tarkkuutta valitessaan kauppoihin tarjottavia vaihtoehtoja. Eihän näin voi jatkua? Seuraavat sukupolvet ovat muuten aivan yhtä traumatisoituneita kuin nykyisetkin.

Mihin tämä maailma on oikein menossa?