Suomen luonnossa liikkuu neljä suurpetoa, karhu, ilves, ahma ja susi. Ihmisuhreja pedot eivät ole aiheuttaneet. Olisiko viimeisen neljän vuosikymmenen aikana yksi ihminen menehtynyt karhun hyökkäyksen seurauksena. Tällöinkin varomaton lenkkeilijä osui vahingossa karhuemon ja tämän pennun väliin, jolloin emo hyökkäsi. Esimerkiksi ampiaiset ja salamaniskut ovat tappaneet monikymmenkertaisesti verrattuna suurpetoihin.
Sudet ovat puolestaan tappaneet viime aikoina, taas, koiria kotipihoilla. Eläinsuojelujärjestö Animalian uusimman jäsenlehden (1/2012) kannessa tiedustellaan "mitä susista puhutaan?" Sisäsivuilta löytyvässä jutussa selvitetään onko ajankohtaisessa susikeskustelussa jotain pielessä.
Animalian juttua varten haastattelema nimettömänä pysyttelevä toimittaja on mielipiteissään hyvin varovainen. Hänen mukaansa monet pelkäävät sanoa oman eriävän mielipiteensä "kaikki sudet on ammuttava"-keskusteluihin. Eritoten lehdistön pitää toimittajan mielestä harkita susijuttunsa "pilkuntarkkaan", sillä pienestäkin uutisesta tulee kuulemma palautetta.
Joissakin keskusteluissa ja kenties yleisesti susi mielletään yhä haittaeläimeksi, vaikka se on lajina ollut Suomessa uhanalainen jo lähes neljäkymmentä vuotta. Viime vuonna Suomessa eli vain noin 140 yksilöä. Tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, koska itärajalla sudet kulkevat edestakaisin Suomen ja Venäjän metsien välillä.
Susipelko on Animalian jutun mukaan todellista eikä sitä pidä vähätellä, mutta uhka ei ole suuri tai todellinen. Ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka kirjoittaa artikkelissaan "Hirviöstä suojelukohteeksi" (Yliopisto 2/2007) susien välttelevän ihmistä viimeiseen saakka. Sudet ovatkin herättäneet kauhua liikuskelemalla poikkeuksellisesti asuinalueilla ja tappamalla pihoilla olleita koiria.
Syy kuitenkin tähän suden ristiriitaiseen käyttäytymiseen on, yllätys yllätys, ihmisen. Animalian artikkelissa kerrotaan tarina "jahtikatastrofista", jossa satapäinen metsästysseurue tappoi - viranomaisten kehoituksesta huolimatta - paikallista susilaumaa johtaneen naaraan, joka kaiken lisäksi kantoi kirkkaankeltaista seurantapantaa tunnistamisen helpottamiseksi.
Susi on ennenkaikkea laumaeläin. Laumaan muodostuu hyvin tarkka hierarkia, jossa jokainen yksilö tietää paikkansa ja tehtävänsä. Lauma liikkuu ja saalistaa yhdessä seuraten johtajaansa. Mitä tapahtuu johtajasta riippuvaiselle laumalle, jos johtaja tapetaan?
Lauma hajoaa. Se hajoaa eksyneiksi yksilöiksi, jotka vaeltavat päämäärättä osaamatta saalistaa itselleen ravintoa. Todennäköisesti tällaisen hajotetun lauman jäsen on eksynyt ihmisten pihapiiriin etsimään helppoa ruokaa roskalavoilta. Reviiriään puolustava koira ajatuu tappeluun alueelle tulevan vieraan kanssa ja seuraukset ovat niin koiran, suden kuin ihmistenkin kannalta surulliset.
Koira menehtyy vammoihinsa. Susi saa syyt niskoilleen. Ihmiset ovat vihaisia, pelokkaita sekä surullisia rakkaan lemmikkinsä menetyksen puolesta.
Animalian tekstin mukaan metsästäjiltä ei saa helposti haastattelua, eivätkä he myönnä virheitään. Johtajasusia on ammuttu laumoista ennenkin, mutta vasta nyt asia on ensimmäistä kertaa todella julkisuudessa.
Eiköhän olisi aika ottaa vastuuta? Tassun pitäisi nousta vastuusta puhuttaessa siltä, joka painoi liipasinta, ei siltä, jonka lauman jäsen ammuttiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti