Rutiinit rikki

Suomesta on kauan käytetty käsitettä "hyvinvointivaltio". Nyt on korkea aika tarkastella tämän muotisanan osuvuutta. Miltä hyvinvointi näyttää kansalaisen silmin?

Valtiomme pyörii työtä tekevien verorahoilla. Myös niiden elämä, jotka eivät tee työtä eli kerää varoja yhteiseen pottiin. Suomessa ihannoidaan korkeaa koulutusta ja ahkeraa työnteon kulttuuria. Siitäkö hyvinvointi yksilölle syntyy?

Systeemi on sitova ja alistaa tietyllä tavoilla toimimaan samalla tavalla kuin muut. Kyseenalaista on väylät, joita pitkin elämässä edetään. Suurinosa suomalaisista tekee kuitenkin asiat elämässään kovin samankaltaisesti. Lähes kaikki aloittavat opintonsa koulumaailmassa noin seitsemän vuoden ikäisenä. 99% siirtyy työelämään vasta suoritettuaan toisen asteen tutkinnon ammattikoulusta tai lukiosta. Tämän valmistumisen jälkeen opintoja on ehtinyt kertyä jo keskimäärin 12 vuotta.

Osa kunnianhimoisista jatkaa opintojaan korkeakoulutasolla kasvattaen elämän aikana opintoihin käytetyn ajan jopa 17-19 vuoteen. Toisaalta osa on jo jäänyt työelämään maksamaan veroja 12 kouluvuoden jälkeen. Heillä arkirutiinit vakiintuvat nopeammin. Saattaa käydä sääliksi.

Nyt lienee relevanttia kysyä, miksi sitten ylipäätään opiskellaan? Valtio on tietenkin säätänyt lain oppivelvollisuudesta, jotain tiettyyn pisteeseen saakka koulunpenkkiä täytyy kuluttaa. Mutta mitä tapahtuu peruskoulun jälkeen? Eikö olisi mahtavaa voida nauttia elämästään, tehdä haaveilemiaan asioita, toteuttaa itseään ja olla riippumaton aikatauluista ja muista vaatimuksista? Olisi.

Kaikki kuitenkin palautuu tässäkin pohdinnassa rahaan. Ilman rahaa ei voi harrastaa juuri mitään. Rahatonna ei voi matkustaa juuri mihinkään. Raha pyörittää maailmaa. Me pyörimme rahan ympärillä. Meidän täytyy käydä koulua ja opiskella saadaksemme työn, josta saamme rahaa. Rahalla pidämme itsemme sekä läheisemme (perheen) hengissä. 45 vuotta työskenneltyämme huomaamme rahaa olevan ja mukavat eläkepäivät koittavat.

17 vuotta elämästä koulussa. 45 vuotta työelämässä. 45 vuotta kahdeksan tunnin työpäiviä samoilla rutiineilla päivästä toiseen viitenä päivänä viikossa. Kesälomalla pääsee rannalle uimaan muutaman kerran. Muutoin elämä kulkee edestakaisin samoilla kiskoilla työpaikan, lasten hoitopaikan, kaupan, keittiön, sohvan ja työpaikan väliä. Eläkepäivät ovat ansaitut.

Eläkkeellä olisi tosiaan sitten mukava matkustella ja nauttia elämästä. Nähdä maailmaa,  tehdä unelmista totta. Kysyisin kuitenkin, eikö 60 vuoden iässä olisi jo kuulunut tehdä edellä mainittuja asioita? Voihan olla, ettei vanhemmalla iällä esimerkiksi terveys anna enää myöten.

Onko systeemissä jotain vikaa? Miksi jokaisen elämä on rutiininomaista suorittamista? Onko rahalla elämässämme liian suuri merkitys?

Mietin sitä. Mieti sinäkin. Ja eläminen voi alkaa.