Näytetään tekstit, joissa on tunniste novelli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste novelli. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. helmikuuta 2012

Katse

Hän istuskeli kaupungin suosituimmassa kahvilassa odottaen ystäväänsä. He oli sopineet tapaamisen kuudeksi, mutta toinen oli jo kymmenen minuuttia myöhässä. Odotellessaan tyttö sekoitteli lusikalla kylmennyttä teetään. Hän otti tylsistyneenä puhelimen taskustaan ja selasi tutuin varmoin ottein facebookia kosketusnäytöllä. Ei uusia viestejä, vain tylsiä päivityksiä. Tyttö laittoi kuulokkeet kiinni ja alkoi kuunnella musiikkia. Samalla hän tarkkaili ympärillään istuvia ihmisiä.

Kahvilan hälinä ulottui yli kuulokkeista kuuluvan musiikin. Kaikki tuntuivat keskustelevan aivan liian kovalla äänellä ja se ärsytti häntä. Hänen mielestään muut pitäisi huomioida julkisessa tilassa paremmin. Tyttö lisäsi volyymiä kahdella pykälällä ja äsken kuulunut häly vaimeni taustakohinaksi. Hän istui selkä ovelle päin ja vilkuili välillä olkansa ylitse nähdäkseen sisään astuvia asiakkaita. Josko hänen ystävänsäkin tulisi pian?

Kahvilassa tuoksui tuore pulla ja lämmin croissantti sekä niihin sekoittuva tuoreen papukahvin tuoksu. Kahvila oli tunnettu itsejauhetusta kahvistaan ja osa paikan suosiosta perustui juuri itse tehtyyn erikoiskahviin, josta levisi valloittava ja täyteläinen aromi.

Tyttö vilkaisi jälleen kelloaan. Samaan aikaan ovi kävi ja hän käännähti äkisti tuolillaan. Pettymys. Ei taaskaan tuttuja kasvoja. Mutta hetkinen! Hänen katseensa ei kääntynyt takaisin kännykän näyttöön, vaan jäi seuraamaan sisään astelleen pojan selkää tämän kävellessä kavereidensa kanssa kahvilan tiskille. Oliko tässä pienessä kaupungissa muka joku hänen ikäinen jätkä, jota hän ei ollut nähnyt koskaan? Ja vielä noin komea. Tyttö hymyili itsekseen vienosti. Samalla hänen ystävänsä pamahti pöytään paiskaten laukkunsa viereiselle tuolille kiroillen. Tyttö otti kuulokkeet korvistaan kuullakseen ystävän vuodatuksen isän pitkäksi venyneestä työvuorosta ja myöhästyneestä kyydistä.

Osa valituksesta meni tytön korvista täysin ohi. Komeapoika oli tullut kavereidensa kanssa istumaan heidän viereiseen pöytään ja poika asettui kasvot häneen päin. He katsoivat hetken toisiaan silmiin. Tyttö punastui ja käänsi silmänsä vajaaseen teekuppiinsa. Hänen ystävänsä jatkoi selittämistään päivän kuulumisista ja siitä miten ohiajava Corolla oli roiskauttanut loskaa hänen päälleen koulumatkalla.

Tyttö katsoi jälleen ystävänsä olan yli. Poika katsoi takaisin, mutta vain vilkaisi. Kuitenkin tämän kasvoille levisi lämmin hymy hänen jatkaessaan juttunsa kertomista kavereilleen.

Tytön ystävä kävi hakemassa itselleen kahvin. Sillä välin tyttö vilkuili poikaa. Hän yritti tehdä sen vaivihkaa kierrättämällä katsettaan levollisesti tilassa. Välillä hänestä tuntui, että poika teki samoin. Tytön mieltä lämmitti. Olikohan poika kiinnostunut hänestä?

Tytön ystävä joi kahvin nopeasti ja heidän piti lähteä jatkamaan matkaa. Tyttöä alkoi ahdistaa. Poika oli selkeästi kiinnittänyt huomionsa häneen, muttei tiennyt tämän nimeä. He eivät tienneet toisistaan mitään! Tapaisivatkohan he koskaan? Tyttö empi lähtönsä kanssa. Hänen ystävänsä oli jo ehtinyt laittaa takin päälleen ja seisoi tuolinsa vieressä lähtövalmiina.

Vastapäätä istuvan pojan ilme oli ehkä hieman jännittynyt ja vakavampi kuin aiemmin. Hänestä huokui valtava halu sanoa jotain. Mutta hän ei sanonut. Tyttöä harmitti. Hän oli vähän ujo, eikä uskaltanut mennä juttelemaan tuntemattomalle. Varsinkin tämän kavereiden istuessa vieressä. Niinpä tyttökin nousi ylös ja laittoi takkinsa päälle.

Ovella tyttö katsoi vielä poikaa, joka tuijotti nyt murheellisen näköisenä suoraan silmiin. Hänen katseensa sanoi anovasti "älä mene vielä, ole kiltti". Mutta tyttö meni ulos ystävänsä perässä. He kävelivät vielä kahvilan ikkunan ohi. Ikkunan, jonka vieressä komea istui. Tyttö ei olisi enää halunnut katsoa poikaa, mutta ei voinut välttää kiusausta.

Poika hymyili hänelle pidellen kädessään ikkunaa vasten pientä paperia, jossa luki:

"Huomenna taas täällä? :)"

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Stalkkeri 2/2

Kello oli tulossa kahdeksan. Hannua ahdisti. Hän oli aikonut matkustaa kotiin kahdeksan linja-autolla, mutta oli unohtanut ostaa vaimolleen lahjan. Heillä oli kuitenkin hääpäivä. Anneli ei antaisi ikinä anteeksi, jos hän ei muistaisi tärkeää päivää jollakin eleellä. Kukkakaupat olivat menneet kiinni, joten hän ajatteli etsiä vaimolleen jonkin kivan uuden vaatteen.

Ilta oli kovin pimeä Hannun ylittäessä loskaista suojatietä. Pureva pohjoistuuli tunki itsepintaisesti hänen iholleen, joten hän nosti mustan takkinsa kaulukset pystyyn ja laittoi ylimmän napin kiinni. H&M oli onneksi heti nurkan takana. Hannu suuntasi suoraan toiseen kerrokseen naisten osastolle.

Alennusmyynnit olivat tuoneet huimasti ihmisiä ostoksille. Sovituskoppeihin oli vielä siihenkin aikaan pitkät jonot.

Onneksi minun ei tarvitse sovittaa mitään, Hannu ajatteli. Sen sijaan hän tyytyi katselemaan. Valikoimaa oli valtavasti eikä hän osannut tehdä päätöstä. Myyjäkin kävi kysymässä voisiko olla avuksi, mutta Hannu ajatteli selvitä itse. Talvitakkivalikoima pysäytti hänet, sillä Anneli oli Hannun muistin mukaan valitellut vanhan takkinsa olevan liian kylmä Suomen talvessa.

Katsastaessaan takkirivistöä Hannu huomasi lähettyvillä punatakkisen naisen, jonka hän tunnisti naapurustossa asuvaksi neidoksi. He eivät olleet koskaan jutelleet tai kohdanneet, mutta Hannu oli nähnyt nuoren naisen muutaman kerran lenkillä koiransa kanssa. Nyt tällä naisella oli päällään samanlainen takki, jonka Hannu pohti ostavansa vaimolleen ja nainen vaikutti olevan suurin piirtein Annelin kokoinen. Hannu mittaili naista silmillään ja mietti mikä koko mahtaisi olla sopiva. Yhtäkkiä nainen käänsi päänsä terävästi taaksepäin ja heidän katseensa kohtasivat. Hannua nolotti ja hän käänsi silmänsä pikaisesti takkeihin.

Hannu ei uskaltanut ostaa takkia, koska ei ollut varma väristä eikä koosta, joten hän tyytyi hakemaan kassalta lahjakortin. Kassajonossa hän vilkaisi kelloa. 20.23. Linja-auto lähtisi pian. Hän maksoi lahjakortin, laittoi kirjekuoren povitaskuunsa sekä asetti iPodinsa kuulokkeet korville. Yksin kävellessään Hannu kuunteli usein musiikkia. Iskelmää ja poppia. Ne olivat hänen suosikkejaan.

Kello oli jo niin paljon, että Hannu ajatteli kiiruhtaa. Hän ei halunnut myöhästyä tästä kyydistä, sillä seuraava lähtisi vasta tunnin kuluttua. Eikä hän halunnut suututtaa Annelia tulemalla myöhään kotiin hääpäivänä.
Kävellessään Hannu päätti kirjoittaa tekstiviestin, jottei vaimo huolestuisi. Hän olisi kuitenkin pian jo kotona.

Linja-auto odotti pysäkillä valmiina, joten Hannu astui sisään ja meni istumaan auton takaosaan. Vasta paikalleen päästyään hän tajusi äskeisen punatakkisen naapuruston naisen istuvan lähellään. Nainen katsoi tiukasti ulos ikkunasta vasemmalle ja vaikutti jännittyneeltä.

He jäivät luonnollisesti samalla pysäkillä, sillä lähialueella ei ollut kuin yksi, jolla kannatti jäädä pois, jos ei halunnut kävellä pitkiä matkoja. Nainen astui ulos ensimmäisenä, sillä hän oli istunut lähempänä ovea.

Olikohan hänellä kiire, mietti Hannu. Sen verran rivakasti nainen asteli. Hannullakin oli kiire, joten hänkin joudutti askeliaan. Anneli laittoi juuri viestin, jossa kertoi ruuan olleen jo tunnin valmiina. Ai ai. Sanomista tulisi.

Edessä kävelevä punatakkinen vilkaisi olkansa yli ja näytti pelokkaalta. Hannulle tuli kiusaantunut olo. Mitähän nainen oikein ajatteli? Hän oli kuitenkin jo todella lähellä ja saattoi vaikuttaa epäilyttävältä, että hän kulki perässä. Ehkä nainen ei edes tiennyt heidän asuvan samassa taloyhtiössä?

Hannua hengästytti. Aamulla iskenyt flunssa pisti nyt kovasti vastaan hänen kävellessä kuntoonsa nähden liian nopeasti. Nainen kääntyi viimeisessä risteyksessä eri suuntaan kuin Hannu ja meni omalle kotiovelleen. Hannu vilkaisi taakseen ja näki naisella olevan huomattavia vaikeuksia oven avaamisen kanssa. Tämä tiputti avainnipun kaksi kertaa maahan yrittäessään avata ovea. Heidän katseensa kohtasivat vielä ennen kuin nainen astui sisään. Sitä kauhun ja helppottuneisuuden sekavaa ilmettä Hannu ei koskaan unohtaisi.

Kotiin tallustaessaan hän mietti äskeistä tapahtumaa. Nainen varmaan oikeasti luuli hänen seuraavan itseään. Kammottava ajatus.

Hannukin tuli kotiovelleen ja meni sisään. Eteisessä hän laittoi mustan pitkän takkinsa naulakkoon ja kurkkasi peiliin ennen kuin menisi halaamaan vaimoaan. Hänen tuuhea tumma partansa oli jäässä.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Stalkkeri 1/2

Söpö niputti viimeiset paperit pöydältä, löi niitin vasempaan yläkulmaan ja laittoi pinon kansioon. Hän vilkaisi kelloa. 19.55. Ulkona oli jo pimeää. Työaika päättyisi pían ja linja-auto lähtisi vasta puoli yhdeksältä. Hän oli tarkistanut ennen töihin lähtöä aikataulusta. Söpö oli suunnitellut menevänsä käymään vaateostoksilla töiden jälkeen.

Hän asetti kansion paikalleen hyllyyn muiden identtisten viereen ja meni pesemään kahvipannun. Siivottuaan kahvinpurut pöydältä hän laittoi vaatteet päälleen. Punainen pitkä takki, valkoinen kaulaliina, pipo ja lapaset. Hän oli kutonut kaikki itse valkeasta paksusta langasta ja oli aikaansaannoksistaan erittäin ylpeä. Toimisto näytti todella kolkolta hänen sammuttaessa valot. Söpö oli viimeinen lähtijä ja toimistotila oli todella suuri. Ovea piti painaa voimakkaasti, jotta se menisi lukkoon.

Hän käveli pitkää käytävää pitkin kuunnellen rakennuksen hiljaisuutta. Ainoa ääni, joka kaikui seinistä, oli hänen korkokenkiensä kopse marmorilattiaa vasten. Hissin hän valitsi taas, kuten aina. Söpö ei jaksanut enää siihen aikaa kävellä seitsemää kerrosta päästäkseen alas. Aulassa yövartija toivotti hyvää illan jatkoa väsyneesti. Hänellä olisi edessään taas pitkä tylsä yö monitorien ääressä.

Söpö kiiruhti tien yli, koska tuonnempana liikennevalot vaihtuivat juuri vihreiksi ja massiivinen vyöry keltaisia autonvaloja lähestyi häntä. Korkokenkien kopina oli ulkona vaimeampaa. Jalat veivät häntä kohti H&M:n vaateliikettä, joka sijaitsi läheisessä kauppakeskuksessa. Linja-auto lähtisi onneksi keskuksen vierestä. Hän ehtisi katsella riittävästi.

Kaupassa hän pyöri ensin ympäriinsä luoden yleissilmäyksen tarjolla oleviin vaatteisiin. Erityisesti alennustangon Söpö kävi läpi erityisen huolellisesti. Katsellessaan takkeja hänen selkäänsä pitkin menivät kylmät epämiellyttävät väreet. Söpö vilkaisi olkansa yli näki pitkään mustaan takkiin pukeutuneen parrakkaan miehen tuijottavan häntä vaatetankojen takaa. Mies käänsi päänsä nopeasti pois Söpön katseen tieltä ja jatkoi vaatteiden tutkiskelua. Söpö jatkoi omaa katselmustaan hieman pelokkaana. Miehen katse nauliintui uudelleen hänen selkäänsä välittömästi Söpön käännyttyä.

Söpö vilkaisi kelloa. Hänen tuli kiire. Linja-auto lähtisi pian. Hän varasi yhden takin ja sanoi tulevansa seuraavana päivänä sovittamaan paremmalla ajalla. Ovella Söpö katsoi taakseen ja näki mustatakkisen miehen kiiruhtavan kaupan toisesta päästä. Söpö meni ulos päätään puistellen. Ei kai hänellä mitää hätää olisi? Ehkä hän oli kuvitellut kaiken, eikä mies oikeasti ollut edes tuijottanut häntä.

Söpö kipitti pysäkille. Ja vilkaisi jälleen olkansa yli. Parrakas mies seurasi häntä noin kuudenkymmenen metrin päässä näppäillen kädessään olevaa matkapuhelinta. Linja-auto odotti jo pysäkillä ja Söpö hyppäsi kyytiin. Hän asettui istumaan auton keskivaiheille, lähelle ovea. Hän kauhistui mustatakkisen miehen tullessa samaan autoon. Mies otti paikkansa muutaman penkin Söpön takaa eri puolelta keskikäytävää. Siitäkö hänen olisi parempi tarkkailla?

Söpöä kylmäsi. Onneksi matka ei ollut pitkä. Kymmenen minuutin matkanteon jälkeen hän painoi nappia Teboilin kohdalla. Pysäkki olisi mutkan takana. Hän nousi seisomaan odottaen auton pysähtymistä. Ovien auetessa Söpö katsoi arvelluttavan miehen suuntaan, joka nousi samalla ylös paikaltaan.

Voi ei, mieskin aikoi jäädä samalla pysäkillä, ajatteli Söpö.

Söpö kiiruhti askeleitaan. Hän ei aikonut jäädä ottamaan selvää mitä mies aikoi. Vai aikoiko mitään. Hän halusi vain päästä kotiin kylpyyn. Pysäkiltä oli matkaa kotiovelle noin kolmesataa metriä ja kolme käännöstä, ei suoraa tietä. Söpö kääntyi oikealle ja käveltyään vähän matkaa varmisti taas selustansa. Mies tuli edelleen perässä. Hänellä oli jotkin kuulokkeet korvissaan. Ilmeisesti tämä kuunteli musiikkia ja oli syventynyt jälleen kädessään olevaan laitteeseen.

Söpö kääntyi vasemmalle. Kotitalo näkyi jo. Mies oli hiukan lähempänä kuin aiemmin Söpön tarkistaessa tilanteen. Oliko partasuu kiihdyttänyt vauhtiaan? Lievä paniikki alkoi vallata Söpön mielen. Hän olisi halunnut juosta, mutta pidättäytyi vielä.

Viimeinen käännös oikealle. Vilkaisu taakse. Tummatakkinen mies oli jo niin lähellä, että Söpö saattoi kuulla hänen hengästyneen puuskutuksen. Hän vaikutti jotenkin hermostuneelta. Nyt Söpöä todella pelotti. Mies saisi hänet kiinni muutamalla juoksuaskeleella. Voisihan hän aina tietysti huutaa. Mutta ehtisikö kukaan kuulla ennen kuin tuo nahkahansikas painautuisi hänen suulleen ja kurkulle?

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Yksi light-suhde, kiitos! 2/2

       – Kuten taisit huomata, kevytsuhteissa on hyvätkin puolensa, nainen sanoi. Asiakasmääränne nousisivat huimasti, jos toisitte kevytsuhteet ihmisten tietoisuuteen. Tietenkin konservatiivinen sukupolvi vastustaisi mainontaa, suhteiden välittämistä sekä itse suhteita, mutta ei pidä unohtaa teidän kohde ryhmäänne; yksinäiset ja epätoivoiset nuoret aikuiset lähtevät varmasti hanakasti kokeilemaan kevytsuhteita, ”kun parempaa ei ole näkösällä”. Tohtori Vaarasen haastattelemat nuoret kertoivat romanttiseen rakkauteen liittyvän sitoutumisen olevan ihanne, mutta jos sitä ei saada, kevytsuhde on paras vaihtoehto.
       – Tarkoitat siis, että meidän pitäisi antaa asiakkaillemme mahdollisuus ilmoittaa halustaan aloittaa kevytsuhde? Käytännössä se voisi toimiakin. Laajentaisimme liiketoimintaamme puhelimien ulkopuolelle ja antaisimme asiakkaille mahdollisuuden tulla kertomaan toiveistaan kasvotusten. Siis tekemään tilauksen, niin kuin me täällä sanomme, mies kertoi.
       – Aivan niin, alatte päästä jyvälle, nainen kehui. Asiakas tulee tiskille, kuten esimerkiksi Hesburgerissa pyytäen yhtä light- suhdetta komealla miehellä ja mukavalla anopilla.
       – Minun moraalini on kuitenkin edelleen tätä kevytsuhdeajatusta vastaan. Selailin tässä samalla internetistä Helsingin Sanomien arkistoa ja löysin kyseisen tekstin. Eräs haastateltu nuori oli sanonut, että heidän suhteensa perusteeksi riittävät lemmikkieläinten tarpeet. ”Koirat voi hyvin, kun me ollaan yhdessä.” Minun on pakko kyseenalaistaa tällainen ajattelutapa. Ihmissuhteissa on nimenomaan kyse parista ja heidän välisistä asioistaan. Lemmikit, ystävät ja sen sellaiset tulevat vasta sen jälkeen, mies punnitsi.
       – Tuohan on vain esimerkki. Sitä paitsi monille ihmisille on hyvin tärkeätä, miten ystävät tai lemmikkieläimet tulevat elämänkumppanin kanssa toimeen. Minun olisi hyvin vaikea asua miehen kanssa, jolle koirani vihoittelisi jatkuvasti. Otit esille parien väliset asiat. Kevytsuhteen molempien osapuolten olettaisi olevan samoilla linjoilla. Suhteessa molemmat hyötyvät ja pelisäännöt ovat selvät. ”Kevytsuhteessa käsikirjoitus on valmiina”, kuten Snellmanin tekstissä sanotaan. Pari elää ikään kuin eläinmaailmasta tutussa symbioosissa. En näe siinä mitään väärää ja olen valmis yrittämään sellaista suhdetta. Niin kuin todettua, lohduton ihminen on valmis radikaaleihin otteisiin.
       – Minua huolestuttaa myös Suomen väestörakenne, jolle kirjoituksen mukaan kevytsuhteiden yleistyminen on huono asia todennäköisen syntyvyyden vähenemisen vuoksi, mies tuhahti. Tarvitsemme lisää tyttöjä ja poikia jatkamaan kesken jääneitä töitämme ja ylläpitämään kulttuuriamme. Kevytsuhde- ilmiö voisi puolestani rantautua esimerkiksi Kiinaan, jonka väestönkasvu aiheuttaa suurta huolta. Riisi on kevyt ruoka, joten edellytyksetkin tälle uudelle muoti-ilmiölle on luotu vuosituhansien saatossa, mies lisäsi.
       – Kieltämättä mielenkiintoinen ajatus, mutta en silti usko niin vanhoillisen maan lähtevän mukaan muotihömpötyksiin, nainen ruoti. Ja mitä tulee Suomen väestörakenteeseen, uskon lapsia syntyvän jatkossakin runsaasti, vaikka kevytsuhteista tulisi vielä suurempi ilmiö. Kenties osa kevytsuhdepareista rakastuukin äkillisesti, mikä on mahdollista puhuttaessa ihmisten tunteista.
       – Olette saaneet minut harkitsemaan kevytsuhteita realistisena vaihtoehtona. Etsiessämme teille kumppania lupaamme ottaa selvää miehen kannasta kevytsuhteisiin. Palatkaamme asiaan tuonnempana, puhelinmies sanoi löytäen jälleen ammatillisen pehmeyden ääneensä.
       – Kuulostaa mainiolta. Kuinka paljon nämä puhelut muuten tulevat maksamaan minulle? Olen soittanut monen monta kertaa ja haluaisin tietää kuinka suureen puhelinlaskuun minun on varauduttava.
       – Hinta on vaivaiset kolme euroa minuutilta. Ja tietenkin paikallispuhelumaksu, sanoi mies hymyillen rakastettavasti. Naisesta tuntui kuin hänen korvaansa olisi kaadettu siirappia.

Yksi light-suhde, kiitos! 1/2


Yksinäinen nuorehko nainen näppäili puhelimeen jo tutuksi tulleen numeron tavallisena tiistai-iltana. Puhelin ei ehtinyt hälyttää kuin kerran.
       – Soititte Deittipalvelun automaattiseen puhelinvastaajaan. Jos kaipaatte seuraa, painakaa numeroa yksi. Jos kaipaatte seuraa ja haluatte ihmisen palvelevan teitä, painakaa numeroa kaksi. Jos haluatte kenties…
Ennen kuin mekaaninen nariseva ääni oli ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, oli nainen painanut vanhasta tottumuksesta numeroa kaksi. Hunajainen miesääni vastasi lyhyen odotusmusiikin jälkeen.
       – Deittipalvelu Tositarkoitus. Kuinka voin palvella teitä?
       – Hei. Minä se täällä taas soittelen. Oletteko jo löytäneet minulle sopivan kumppanin?
       – Emme valitettavasti ole. Ymmärrän korkeat odotuksenne ja voitte olla varma, että teemme kaikkemme, puhelinmies valtasi ällöttävän makealla äänellään.
       – Aivan niin. Olisihan tuo pitänyt arvata. Mutta kuulkaahan. Tulin tuossa taannoin lukeneeksi Helsingin Sanomia ennen töihin lähtöä. Päivä oli tarkalleen ottaen 28.1.2007. Silmiini osui Ritva Liisa Snellmanin mielenkiintoinen juttu, joka oli otsikoitu ”Rakastaa, ei rakasta, kevytrakastaa”. Erityisesti ingressin ”nuoret aikuiset hengailevat kevytsuhteissa, kun homma toimii eikä parempaa ole näkösällä.” ansiosta teksti sai jakamattoman huomioni. Ajattelin minullakin olevan vielä toivoa, nainen sanoi.
       – Vai sellaista siellä luki. Kuulinkin siitä ohimennen viime viikolla. Oletteko aivan varma, ettei kyseessä ole huumorilla höystetty viihdytystarkoituksessa tehty teksti?
       – Asiallisuudesta ei voi erehtyä. Tekstin vakuuttavuus on aivan huippuluokkaa, sillä asiantuntijan näkökulman siihen antaa tutkija, valtiotieteen tohtori Heli Vaaranen.
       – Ymmärrän. Kertoisitteko minulle mikä tällainen ”kevytsuhde” oikein on? Uteli parittaja.
       – Mielelläni. Tohtori Vaaranen löysi tutkimuksissaan nuorten aikuisten suhteita, jotka perustuvat realismiin perinteisen rakkauden asemesta. Näistä suhteista modernein ilmiö ovat kevytsuhteet. Muita vastaavia ovat teillekin tutut seksisuhde, hyötysuhde ja ponnahduslautasuhde, nainen selitti.
       – Suhde, joka perustuu realismiin rakkauden sijasta! Sellainen tuntuu hyvin kaukaa haetulta. Kuka pystyy olemaan suhteessa vailla rakkautta, läheisyyttä ja hellyyttä ainoastaan arkirutiinien ja järkisyiden sitoessa ihmiset toisiinsa? Eihän sitä voi edes suhteeksi kutsua. Kyllä se kirjoitus taitaa olla ihan keksitty juttu, naurahti mies langan toisessa päässä.
       – Ymmärrän kyynisen asenteenne kevytsuhteita kohtaan, koska olette ilmeisesti alan kokenut ammattilainen ja asia on teille aivan uusi. Vastauksena kysymykseenne, tavattoman monet nuoret aikuiset ovat tällaisissa suhteissa. Snellmanin tekstin mukaan voidaan puhua jopa ”muoti-ilmiöstä”. Hänen mukaansa suhde ei missään vaiheessa syvene rakkaudeksi asti, ei edes parin muuttaessa yhteiseen asuntoon, vaan kumpikin kokee olevansa itsenäinen ja riippumaton yksilö. Tunteet pidetään turvassa, oma yksityisyys suojataan ja ”me- identiteetti” on kevytparille vieras, nainen selosti.
       – Kevytsuhde, mikä mieletön ajatus. Juuri me-identiteetti on parisuhteen kulminaatiopiste ja ydin. Tällaiseksi suhteen peruspilariksi voi laskea tietysti myös ystävyyden, luottamuksen ja avoimuuden, joiden kehittymiseen kevytsuhde ei mitenkään myötävaikuta.  Toisaalta täytyy panna merkille kevytsuhteessa elävien ihmiset arvomaailmat, asenteet sekä tavoitteet. Toisen halutessa suhteelta intiimiyttä ja aitoutta toiselle voi olla tärkeämpää saada fyysistä nautintoa tai maksaa vuokra puoliksi suhteen teennäisyydestä huolimatta, mies arvioi.
       Pohtiessaan juuri käytyä sananvaihtoa, puhelinmies kehitteli päässään teoriaa kevytsuhteiden syntymisestä. Hänen mielestään tapauksen avainsanoja olivat muoti-ilmiö sekä kevyt. Nykyään ilmastonmuutoksen lisäksi ei muusta puhuttukaan kuin painonpudottamisesta, kevyestä ruokavaliosta ja liikunnan tarpeellisuudesta (ei liian raskaasta). Kevytelämisestä näytti tulleen muoti-ilmiö muutenkin kuin ihmissuhteiden saralla. Lähes minkä tahansa purnukan kyljessä lukee joko ”0 % rasvaa” tai ”ei lisättyä sokeria”. Hyvän ruuan ystävänä mies oli hieman huolissaan, sillä hänen mielestään ruuan maku kärsi kovasti ilman sokeria ja rasvaa. Ilman hyvää ruokaa alettaisiin pian puhua pahoinvointivaltiosta.

lauantai 4. helmikuuta 2012

Subwayssa

Työmies tunsi orastavan nälän keski-iän mahassaan. Aamiaisesta oli kulunut jo kolmatta tuntia ja fyysinen rehkiminen kuluttavassa pakkassäässä söi voimia entistä ahneemmin. Aamuinen kahvikuppi ja voileipä ei muutenkaan ollut tukeva startti päivälle. Hän päätti lyödä vielä muutaman laudan nippuun ennen lounastaukoa. Kunnolla tehdyn työn jälkeen ruoka maittoi aina paremmin.

Saatuaan urakan valmiiksi mies lompsi keskustan rakennustyömaalta haalarit päällänsä vastakkaiseen Subwayhin. Hän piti tuoreesta nopeasta ruuasta ja subi oli saanut taas vuoden pikaruokaravintolapalkinnon, oli aamulla lehdessä lukenut.

Sisällä hänet otti vastaan hymyilevä patonginkasaaja.

-    Töttöröö!
-    No morjesta! Mitä laitetaan, mitä laitetaan?  kysyi leipämies.
-    Isi aina sano mulle: Aatu, kun syöt, niin syö kasvisruokaa. Joten otan vegesubin, maiskutteli työmies.
-    Ahaa vai sellaista olet oppinut isältäsi. Oliko hän vegaani?
-    Voi ei hän ole kuollut. Hän ei vaan enää jaksa katsella minua, joten emme juttele toisillemme. Hän on maanviljelijä eikä halua rehujensa menevän hukkaan. Laita muuten samantien kolme, ystäväni tulevat kohta… Vitsi vitsi. Ei mulla ollu maallakaan koskaan kavereita, joten syön nytkin yksin. Haittaakse?
-    Heh, no eipä tuo haittaa! Tehän olette olleet tänäänkin niin hirrrveen ahkera ja rrrreipas ja ja ja… vahva ja ja ja…
-    Älkäähän nyt, ihan tässä punastuu, myhäili työmies. Laittaisitteko pötkööni myös tulista kastiketta ja ekstralihat? Hiukoo niin kovin.
-    Totta maar, siitähän mulle maksetaan!
-    Laita myös oreganoa ja etikkaa. Sitähän sä kysyit?

Subwaykaveri nostaa kulmakarvojaan

-    No olisit ainakin seuraavaksi kysynyt, perusteli haalarisälli.
-    Niin olisinkin. Kun mulla on nää lisukkeet, leivät, kasvikset, huonot iltalisät ja kalliit juomavaihtoehdot. Mutta ei auta. Mentävä valoa kohti.
-    Kyllä, valoa kohti. Syön muuten täällä. Ja otan paljon kolaa kyytipojaksi. Miksei se sanonta muuten voi olla kyytityttö?
-    Jaa, kai se on sitä tasa-arvoa. Naisen paikka on kotona, ei kyydittävänä.
-    Ou mai kaad! Just think about it! Uuuh, tähänkö tämä nyt on mennyt? 
-    Valitettavasti. Tässä nämä nyt ovat. Hyvää ruokahalua!

Aatu kiittelee ja kantaa tarjottimensa pöytään likaiset rukkaset kädessään. Kohta joutuu takaisin pakkaseen, mutta ennen sitä hän saa sentään hiukan herkullista lounasta rasvakerroksensa alle. Sipsit työnraskaanraataja ottaa mukaansa välipalaksi.