Tyylikkäästi myöhässä. Siten kannattaa kuulemma saapua tilaisuuksiin, tapahtumiin ja juhliin. Saa muut odottamaan itseään ja sitä myöten kenties mukavamman vastaanoton. Tällöin myös harvalta jää saapuminen huomaamatta. Joka paikasta ei kannata kuitenkaan myöhästyä. Myöhästyminen on huono tapa ja kaikki eivät odota.
Ajoissa lähteminen on vain aina niin vaikeaa, vai kuinka? Valmiina lähtöön saattaa olla puolituntia ennen H-hetkeä, mutta oikealla hetkellä liikahtaminen on usein hyvin ylivoimaista. Mistähän tällainen "viime hetken"- kulttuuri johtuu? On toisaalta olemassa myös niitä, jotka lähtevät liikkeelle silloin puolituntia ennen H-hetkeä ollessaan valmiita, etteivät vain myöhästy. He odottavat sitten iloisesti hymyillen määränpäässä näitä myöhässä tulevia. Muuten paikalla ei olisi ketään ajoissa.
Surullista on olla viimehetkenlähtijä, jos liikkuu paljon julkisilla kulkupeleillä. Linja-auto ja juna eivät odota. Kuinka monet kerrat onkaan tullut katseltua kaukana itsepintaisesti eteneviä punaisia perävaloja. Vaikka varmasti olisi ehtinyt ajoissa, jos olisi halunnut. Tai pystynyt.
Tuleekohan myöhästymisen tunteesta johtuvasta adrenaliiniryöpystä riippuvaiseksi? Onhan se superextremeä juosta junalle aikaa vastaan ajatellen "ehtiiköhän ne ovet mennä kiinni ennen kuin ehdin sisään? Aukeaakohan ne vielä sen jälkeen painamalla vihreää?". Kenties myöhään lähteminen on vain ylimääräisen jännityksen hakemista arkeen.
Meitä on moneen junaan. Ja jokaiseen vaunuun. Jokaiselle on paikkansa. Oletko ajoissa, ajallaan vai myöhässä? Aamu on oikeastaan ihan mukavaa aloittaa pienellä reippailulla bussipysäkille.
Kivempaa olisi juosta naapurien, kohtalotovereiden, kanssa samaa matkaa, mutta jostain kummallisesta syystä he aina jatkavat matkaansa kävellen jonkun tullessa näköpiiriin. Kai se on hiukan noloa näyttää olevansa myöhässä.
Huomenna aamulla juostaan kaikki yhdessä pysäkille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti