Lapissa kaikki, kukkii nopeasti.
Maa, ruoho, ohra
vaivaiskoivutkin.
Tuon tuntenut oon raskahasti,
kun katson kansan tämän vaiheisiin.
(Eino Leino)
Lapissa on ihmeellistä taikaa. Rauhallisessa, mystisessä, hiljaisessa maisemassa sielu saa rauhan, mieli lepää. Luonto ja sen voimakkuus ja kauneus jotenkin konkretisoituvat. Kiire katoaa maailmasta. Pohjoisessa voi hiihtää metsissä mahtavilla reiteillä tai tasaisella järven jäällä, lasketella upeilla rinteillä, vaeltaa jylhässä ympäristössä tai vain olla vaan. Nauttia.
Etelän kansalle ympäristössä on korkeuserojen lisäksi muutakin erityistä. Pohjolan mailla saattaa törmätä poroon! Kaikki autoteillä kiusallisesti päivystävät eivät välttämättä ole villejä, jaloittelemassa vain. Mutta erikoinen elikko ja uusi tuttavuus pohjoisen vieraille.
Vaikka kuukkeleita tapaa satunnaisesti ympäri Suomen, voi lajia pitää silti pohjoisen lintuna. Kuukkeli on äärimmäisen kaunis. Mökin pihapiiriin on hienoa saada lintuvieraita, jotka ovat väritykseltään esteettisesti kivoja sekä luonteeltaan rohkeita ja seurallisia. Itse olen päässyt syöttämään kuukkelia kädestä. Tosin uhrauduin ensin puoleksi tunniksi makaamaan hankeen liikkumatta siemeniä täynnä oleva käsi ojennettuna. Tämän jälkeen kuukkelit tulivat kyllä syömään tutusta kädestä helpommin.
Ruuhka-Suomea puhtaampi ilma sallii naavan kasvaa puihin. Veikeän näköistä. Entäs ne revontulet? Elämän hienoimpia kokemuksia on maata lumihangessa täydessä (siis täydessä) hiljaisuudessa tunturin kupeessa ja katsella kirkasta taivasta, jota koristavat revontulet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti