Kävin tänään pitkästä aikaa taidenäyttelyssä Jyväskylän taidemuseossa. Opiskelijalta 3€, minullakin oli varaa maksaa. Tarjolla oli kolme erilaista näyttelyä, mutta yksi nousi selkeästi ylitse muiden. Kiertelin tämän näyttelyn huonetta pitkät tovit, katselin luomusta eri kulmista. Läheltä ja kaukaa. Ylhäältä ja alhaalta. Vasemmalta ja oikealta. En pitänyt siitä. Mutta kuitenkin se herätti hirvittävän analysoinnin halun. Ja sitten katsoin sitä taas joka suunnasta. Ja lopulta pidin siitä.
Kuvanveistäjien Noora ja Kimmo Schroderuksen taideteos Maailma on todella vaikea ymmärtää ensimmäisellä katselukerralla. Ja ymmärtämättömyys johtaa tyytymättömyyteen ja uteliaisuuteen. Sitä haluaa selvittää teoksen salat. Ensimmäisenä huomion kiinnittää luomuksen valtava koko. Jo massiivisuuden takia Maailma vaatii useita katselmuksia ennen kuin sen salat alkavat aueta. Toisaalta onko kukaan koskaan väittänyt maailman olevan mitenkään pieni paikka?
"Ohhoh Ritva, satuttiinpa taas kauppaan samaan aikaan!"
"No niinpäs sattui. Maailma on pieni . Mitä teille mahtaa kuulua?"
Huoneeseen astuesssa huomio kiinnittyy ensimmäisenä teoksen värimaailmaan, joka on synkkä, musta ja metallinhohtoinen. Toinen välittömästi silmiin pistävä seikka on runsas autojen määrä. Jo ensi vilkaisulla Maailmassa voi todeta olevan paljon autoja ja syvällisemmällä tarkastelulla autojen paljoutta ei voi olla enää ohittamatta. Schoderusten Maailma rakentuu neljästä osasta, joista kauimmaisin yhdistyy kolmeen muuhun sillalla.
Maailmassa tuntuu käsinkosketeltava lohduttomuus. Kauempana kolmesta muusta osasta sijaitseva palanut kylä voi symboloida katastrofialueena ydinaseen jälkiä. Tämä painajaismainen pommi tuhoaisi elämän juuri niin viimeisiä rippeitä myöten kuin Maailmassa on käynyt. Pahimpien nykyajan kauhuskenaarioiden toteutuessa valtaosa meidän tuntemastamme siviilisaatiosta voi muuttua samanlaiseksi kasaksi hiiltä, tuhkaa ja nokea, jos iso pilli soi ja ydinsota syttyisi. Tämä tosiseikka vierittää kylmiä väreitä selkää pitkin Maailman äärellä. Uhkakuva todella konkretisoituu.
Tulkinnalliset haasteet alkavat siirryttäessä siltaa pitkin Maailman toiselle puolelle. Sillan toisella puolella on ihmisiä, Maailman asukkeja, sekä runsaasti niitä autoja. Joista jokainen on rikki! Ehjiä autoja ei tunnu löytyvän. Autojen paljous saattaa kuvastaa saasteiden määrää. Sitä kuinka ihminen omalla toiminnallaan tuhoaa Maailman elinolot. Autoja, autoja ja vielä lisää autoja. Pakokaasuja, tehtaita. Tulevaisuus näyttää synkältä Schroderusten mallissa. Toisaalta autojen huono kunto voi olla kannanotto huolimattomaan ja välinpitämättömään liikennekäyttäytymiseen, joka aiheuttaa vuosittain massoittain henkilövahinkoja sekä kuolonuhreja. Kenties autot on nyt rikottu, ettei niillä voisi enää tehdä pahaa kenellekkään. Ei ihmisille, eikä ilmastolle.
Maailman asukkeja tuntuisi olevan kahdenlaisia. Toiset ovat pukeutuneet säädyllisesti ja näyttävät inhimillisiltä. Toiset puolestaan näyttävät groteskeilta eläviltä kuolleilta. Onkohan ydinpommista aiheutunut laskeuma aiheuttanut iljettäviä muutoksia asukkien ulkomuodossa? Taideteosta tarkasteltaessa kannattaa pistää lisäksi merkille, millaisten alustojen päällä asukit seisovat. Muutamille on siunattu jalkojen alle tuttuja herkkuja. Löytyy mm. Dominoa, Dumle Snackia ja joulupipareita. Kenties tällä halutaan symboloida ja tuoda esille sitä vastakkainasettelua ja vinoumaa, joka elämässä vallitsee. Osalla Maailman ihmisistä on herkullinen asema, mahtia ja mammonaa. Toisaalla ei ole niin hyvin ja tuloerot kasvavat. Epätasa-arvo ja pilaantunut arvomaailma johtavat ennen pitkään asukkien toimintaan. Kenties osalle Maailman kansasta kurjuus on käynyt ylivoimaiseksi ja he ovat luovuttaneen, kääntäneet selkänsä ongelmille kulkien pois Vuorien lomassa. Vaihtoehtoisesti he ovat saattaneet lähteä etsimään parempaa asuinpaikkaa kaiken toivon kadottua.
Kaiken keskellä kiintopisteenä kasvaa Maailman ainoa viherkasvi, puu. Puu kuvaa symbolina ennen kaikkea kasvua ja uutta elämää, joka siitä versoaa. Puun ympärillä on Maailman eläimiä, jotka ovat ainakin toistaiseksi vielä hengissä; osa eläimistä näyttäisi jo menehtyneen. Tulevaisuuden Maailma näyttää siis taiteilijoiden mielestä kovin synkältä, eikä heidän näkemyksensä varmaan kovin kaukana todellisuudesta ole. Taiteilijat kuitenkin antavat pienen toivonkipinän Maailmalle. Mässyjen päällä seisovien kihojen täytyy kuitenkin alkaa toimia ennen kuin on peruuttamattomasti liian myöhäistä ja viimeisen puun viimeinen lehti putoaa.
Monien asiantuntijoiden mielestä Maapallolla kulutetaan raaka-aineita tällä hetkellä roimasti yli luonnonvarojen. Se taitaa olla kiistämätön fakta. Ja ellei kulutustottumuksia muuteta, saattaa jo meidän lapsillamme olla ikävät oltavat tällä planeetalla. Schroderusten kuvaus tulevasta on lohduton. Kuvat tai kirjoitettu teksti eivät kuitenkaan tuo käsille sitä tunnelmaa, jota Maailman lähempi tarkastelu tarjoaa. Se pitää itse kokea paikan päällä.
Onneksi maailmassamme on vielä teattereita. Onneksi maailmassamme on vielä taidenäyttelyitä. Onneksi meillä on vielä toivoa.
Hetkinen. Vai kuvaakohan Maailma sittenkin jo nykyhetkeä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti