Suomen A-maajoukkue, Huuhkajat, astelivat eilen päättäväisenä Olympiastadionille reilun 20 000 suomalaiskannattajan eteen mielessään täsmälleen samat ajatukset kuin jokaisella katsomoon asti tulleella kiihkeällä kannattajalla. "Meidän on pakko voittaa tämä matsi."
Takana oli maaotteluiden tappiokierre, huonosti sujunut harjoitusottelu Viroa vastaan ja valtava media- ja somemylläkkä päävalmentaja Mixu Paatelaisen ympärillä. Paatelaiseen kohdistui, tosin ihan aiheestakin, massiivisia henkilökohtaisia hyökkäyksiä mihin tahansa käänsin päätäni. Seuraan paljon jalkapallokeskustelua sekä verkkosivuilla että sosiaalisessa mediassa enkä koskaan ennen ole nähnyt vastaavaa yhteen suomalaiseen valmentajaan kohdistuvaa painostusta.
Valmentajan eroamista voi vaatia ja nyt sille alkaa olla melko hyvät perustelutkin. Ei missään muualla maailmassa olisi katsottu näin pitkään tällaista surkeaa mahalaskua maukkaista ennakkoasetelmista lohkon peränpitäjäksi Färsaarien taakse. Valmentajalla on tulosvastuu. Tulos tai ulos. Valitettavasti valmennustyön raadollinen puoli. Ja nyt valmentajasta tuntuu varmasti kamalalta, hän varmasti tuntee epäonnistuneensa. Mutta miltä tuntuu Suomen maajoukkueen pelaajasta, joka taisteli hampaat irvessä kotiyleisön edessä antaakseen huikeille kannattajille vihdoin hyvän lopputuloksen?
Moisander, Hetemaj, Eremenko, Pukki, nämä nykyisen maajoukkueen eniten maaotteluita sekä kovia kansainvälisiä seuraotteluita pelanneet pelaajat todennäköisesti katsoivat illalla peiliin ajatellen "petin suomalaisten luottamuksen." Ei mikään kevyt taakka yhden urheilijan kannettavaksi.
Perparim Hetemaj oli eilen Suomen näkyvin pelaaja ja on saanut esityksestään ansaittuja kehuja. Perpa pelasi, paperilla, ryhmityksessä vasemmalla laidalla, mutta ottelun aikana hän tuntui olevan joka puolella. Hetemaj kuljetti, häntä rikottiin. Hetemaj puolusti, hän rikkoi. Hän avasi peliä, hän riisti palloja. Hetemaj juoksi pystyyn vastustajan linjan taakse ja hetken kuluttua puolusti taas omalla kenttäpuoliskolla.
Hetemaj sai koivilleen lähes jokaisessa tilanteessa, jossa hän haastoi vastustajaa. Hän oli lopussa varmasti erittäin väsynyt ja kolhuilla. Mitä luulette, miltä Hetemajsta tuntui 75:n pelatun minuutin ja raastavan taistelun jälkeen hukata tilanne ja kuulla katsomosta "Mixu painu vittuun"?
Viime hetkillä, kun pelaajien pitäisi kaivaa viimeiset energian rippeet ja taistella vimmatusti 0-0 tilanteessa arvokkaasta voitosta pitääkseen unelman elossa, yleisöstä kuuluu negatiivista huutelua joka kohdistuu yksittäisiin henkilöihin. Mitä olisikaan tapahtunut, jos kannattajat olisivat jaksaneet kohdistaa energiansa Perpan kannustamiseen?
En tiedä oliko sattumaa, että Unkari rokotti juuri Hetemajn tontilta, mutta mielestäni Unkaria vastaan koko Suomi hävisi. Ei vain Huuhkajat. Valmentajan ja liiton kritisoiminen tässä tilanteessa on täysin oikein, mutta joukkue olisi tarvinnut eilen kaiken mahdollisen tuen, jotta kotijoukkue olisi ollut se, jonka maalia juhlittiin 83:lla minuutilla.
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Hurlumhei 2014
Vuosi 2014 on ollut juuri sellainen kuin vuosi sitten tässä blogissa ennakoin: yhtä rallia kaasu pohjassa.
Talvi & kevät
Tammikuu tosiaan alkoi kiihkeällä kandidaatin seminaarityön tekemisellä. Samalla tosiaan tein kynätaiturointia ensimmäiselle asiakkaalleni yrittäjänä. Työn alla olivat Expressionin tarina, arvot sekä neljän palvelukuvauksen kirjoittaminen. Illat kuluivat jalkapallohallilla futisjunioreiden kanssa, joiden valmennusvastuun otin vastaan lokakuussa.
Opintojen puolella aloitin työstämään henkilöstöjohtamisen perusopintoja osaksi maisterin papereita. Alkoivatpa samaan aikaan vuoden vaihteessa rullata myös loppuvuonna 2013 saamani vastuuhommatkin. Istuin Jyväskylän yliopiston edustajiston kokouksissa, Kielikeskuksen johtokunnan kokouksissa sekä puheviestinnän ainejärjestö Parkun hallituksen kokouksissa.
Vuoden 2014 teema Yhteisvastuukeräyksessä oli saattohoito. Minua ja isääni pyydettiin tuottamaan näyttely keräyksen näkyvyyden lisäämiseksi. Valokuvaaja isäni Pekka tuotti luontokuvat ja minä loin kuviin sointuvia tekstejä, Päivänsäde -kirjastamme tutulla muodolla - runoilla.
Helmikuun lopussa toteutui pitkäaikainen haaveeni. Pääsin matkalle New Yorkiin. Ne yhdeksän päivää ovat unohtumattomia. Pala sydäntä jäi Manhattanille. Se pitää vielä palata hakemaan takaisin.
Maaliskuun aikana oli mukavaa ohjelmaa! Kävimme tsekkaamassa Armin van Buurenin keikan Messukeskuksessa. Lisäksi maaliskuussa pelattiin legendaarinen Umbro -turnaus Kotkassa. Kokosimme ensimmäistä kertaa oman joukkueen kavereiden kanssa ja hankimme omat pelipaidat. FC Kivet oli rautaa - ainakin saunaillassa. Keväällä polkaistiin käytiin myös pienimuotoinen oma projekti nimeltä Lutuuritehdas.
Ennen kevään viimeisiä puristuksia pääsin vielä reissuun Roomaan pikkuveljen ja kaverin kanssa. Kävimme tsekkaamassa Stadio Olimpicolla Seria A:n viimeisen kierroksen ottelun AS Roma - Juventus. Roomassa oli jo ihan kesä ja lämmintä. Italialaiset ovat hauskoja. Heidän kanssaan tosiaan viihtyy.
Kesä
Kanditutkielma valmistui reissuista ja kaikesta hulinasta huolimatta ajallaan. Sain tutkinnon käteen kesäkuussa. Rankan kevään jälkeen ilo oli todella suuri. Kesä ja junioreiden valmentaminen kolkutti oven takana. Kesän aikana tein asiakkaani kanssa Tammer-Tukun juhlakirjaa sekä virittelin itselleni kontakteja jalkapallopiireihin. Olin päättänyt tehdä gradututkielmani yhdistäen lajiosaamista sekä puheviestintätietoutta.
Lopulta sain sovittua Hannu Tihisen kanssa tutkimuksen tekemisestä Palloliitolle. Lutuuritehtaan ja Palloliiton kontaktien kautta tutustuin myös Pelaajayhdistyksen ja Veikkausliigan väkeen. Erilaisia yhteistyövirityksiä alkoi lämmetä moneen suuntaan. Pääsin mm. tekemään Pelaajayhdistyksen viestintäsuunnitelmaa. Kenties tähän jalkapallobuumiin ajoi kesällä pelatut MM-kilpailut, jonka matseista tuli katsottua lähes kaikki.
Suomen suurin konemusiikkitapahtuma Summer Sound piti luonnollisesti käydä katsastamassa taas. Oli jopa parempi kokemus kuin viime vuonna. Soundeilta matka vei Kotkan Meripäiville. Juha Tapio ensimmäistä kertaa livenä oli hieno kokemus.
Elokuussa juhlittiin isolla porukalla enon 50v. syntymäpäiviä. Säihkyvät Sielunveljet tekivät comebackin. Parilla treenillä pystyy hassuttelemaan tuolla tasolla.
Syksy
Syksy toi tullessaan taas jäätävästi kokousta, kurssia ja pakerrusta. Illat menivät edelleen junioreiden treenikentillä. Aloitin gradun tekemisen. Ainejärjestön excursiovastaavana oli langennut vastuulleni järjestää ulkomaan excursio Lontooseen. Matkalle ilmoittautui 23 opiskelijaa. Sitä sitten järjestettiin viiden hengen tiimin voimin.
Syyskuussa osui kohdalle erittäin mieluinen kunnia. Kotka-seura halusi jakaa minulle ja isälleni Nupukiven henki -palkinnot. Palkinto jaettiin kotkalaista kulttuuria ja Kotkan mainetta kehittävästä työstä.
Syksylle tuli eteen myös mielenkiintoinen mahdollisuus. Pääsin mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan maailman ensimmäistä Mindventure -valmennusta. Tapatuma oli 12.-13.9. ja sen jälkeen aloin tuottamaan Mindventuresta kirjaa. Iso urakka, ei vieläkään valmis.
Lokakuussa viikot vierivät kurssien ja jalkapallovalmennuksen kanssa. Päivät tuntuivat oikeasti pidentyvän mitä pidemmälle vuotta kuljettiin. Marraskuussa odottivat onneksi Parkun vuosijuhlat sekä Lontoon excursio. Pieni irtiotto ennen loppuvuoden jäätävää rypistystä!
Joulukuu alkoi mielenkiintoisesti. Sain tietää päässeeni Future Boardin tulevaisuuden hallitustekijä -kilpailussa finaaliin. Samana päivänä tuli tieto, että sain ylennyksen luutnantiksi. Starttasimme parin kollegan kanssa ainejärjestön oman työelämä -workshopin, jossa on tarkoitus miettiä yhdessä, miten puheviestintäosaamista voi hyödyntää työelämässä. Ensimmäisestä kerrasta jäi hyvät fiilikset ja toimintaa jatketaan. Ennen joululomaa oli vielä paljon tekemistä. Gradua piti edistää, tehdä ryhmätöitä sekä viilata kirjaa. Onneksi sain junnuvalmennukseen pari valmentajaa avuksi helpottamaan urakkaa.
Talvi
Talvi alkaa minulla siitä, mistä pääsee joululoman aloittamaan. Loma tulikin tarpeeseen, voi pojat! Vaasa-Kotka-Tallinna-Tampere-Jyväskylä. Tietysti tiivis reissaaminen parin viikon aikana oli omalla tavallaan raskasta, mutta maiseman vaihtaminen tekee toisinaan erittäin hyvää. Joulu meni rauhallisesti kotona perheen kanssa ja vuodenvaihde tärkeiden ihmisen kanssa Tampereella.
Uuden vuoden aatto huipentui juhlallisuuksiin Tammerkosken rannalla, jossa seurasimme ensin JVG:n live-keikkaa ja sen jälkeen suoraa lähetystä Tampere Talon juhlakonsertista. Huikea vuosi sai arvoisensa päätöksen, kun kovaäänisistä kajahti sinfoniaorkesterin soittaman Finlandia ja Tampere tykitti taivaalle ikimuistoisen upea ilotulituksen.
Otimme vuoden vastaan ryhmähalauksella ja kertomalla toisistamme parhaita muistoja vuoden varrelta. Minun vuoden kohokohta oli rakastuminen. Ihanan ihmisen ilmestyminen elämään toi tarvittavaa virtaa ja tukea raskaaseen vuoteen.
2015
Ennustetaanpa tulevaa vuotta. Edessä siintää siis gradu -tutkielman tekeminen, kenties maisteriksi valmistuminen ja uuden yritystoiminnan aloittaminen. Kiirusta edelleen siis luvassa. Toivottavasti rakkautta riittää. Vuoden 2015 teema voisi olla läpimurto.
Talvi & kevät
Tammikuu tosiaan alkoi kiihkeällä kandidaatin seminaarityön tekemisellä. Samalla tosiaan tein kynätaiturointia ensimmäiselle asiakkaalleni yrittäjänä. Työn alla olivat Expressionin tarina, arvot sekä neljän palvelukuvauksen kirjoittaminen. Illat kuluivat jalkapallohallilla futisjunioreiden kanssa, joiden valmennusvastuun otin vastaan lokakuussa.
Opintojen puolella aloitin työstämään henkilöstöjohtamisen perusopintoja osaksi maisterin papereita. Alkoivatpa samaan aikaan vuoden vaihteessa rullata myös loppuvuonna 2013 saamani vastuuhommatkin. Istuin Jyväskylän yliopiston edustajiston kokouksissa, Kielikeskuksen johtokunnan kokouksissa sekä puheviestinnän ainejärjestö Parkun hallituksen kokouksissa.
Vuoden 2014 teema Yhteisvastuukeräyksessä oli saattohoito. Minua ja isääni pyydettiin tuottamaan näyttely keräyksen näkyvyyden lisäämiseksi. Valokuvaaja isäni Pekka tuotti luontokuvat ja minä loin kuviin sointuvia tekstejä, Päivänsäde -kirjastamme tutulla muodolla - runoilla.
Helmikuun lopussa toteutui pitkäaikainen haaveeni. Pääsin matkalle New Yorkiin. Ne yhdeksän päivää ovat unohtumattomia. Pala sydäntä jäi Manhattanille. Se pitää vielä palata hakemaan takaisin.
Maaliskuun aikana oli mukavaa ohjelmaa! Kävimme tsekkaamassa Armin van Buurenin keikan Messukeskuksessa. Lisäksi maaliskuussa pelattiin legendaarinen Umbro -turnaus Kotkassa. Kokosimme ensimmäistä kertaa oman joukkueen kavereiden kanssa ja hankimme omat pelipaidat. FC Kivet oli rautaa - ainakin saunaillassa. Keväällä polkaistiin käytiin myös pienimuotoinen oma projekti nimeltä Lutuuritehdas.
Ennen kevään viimeisiä puristuksia pääsin vielä reissuun Roomaan pikkuveljen ja kaverin kanssa. Kävimme tsekkaamassa Stadio Olimpicolla Seria A:n viimeisen kierroksen ottelun AS Roma - Juventus. Roomassa oli jo ihan kesä ja lämmintä. Italialaiset ovat hauskoja. Heidän kanssaan tosiaan viihtyy.
Kesä
Kanditutkielma valmistui reissuista ja kaikesta hulinasta huolimatta ajallaan. Sain tutkinnon käteen kesäkuussa. Rankan kevään jälkeen ilo oli todella suuri. Kesä ja junioreiden valmentaminen kolkutti oven takana. Kesän aikana tein asiakkaani kanssa Tammer-Tukun juhlakirjaa sekä virittelin itselleni kontakteja jalkapallopiireihin. Olin päättänyt tehdä gradututkielmani yhdistäen lajiosaamista sekä puheviestintätietoutta.
Lopulta sain sovittua Hannu Tihisen kanssa tutkimuksen tekemisestä Palloliitolle. Lutuuritehtaan ja Palloliiton kontaktien kautta tutustuin myös Pelaajayhdistyksen ja Veikkausliigan väkeen. Erilaisia yhteistyövirityksiä alkoi lämmetä moneen suuntaan. Pääsin mm. tekemään Pelaajayhdistyksen viestintäsuunnitelmaa. Kenties tähän jalkapallobuumiin ajoi kesällä pelatut MM-kilpailut, jonka matseista tuli katsottua lähes kaikki.
Suomen suurin konemusiikkitapahtuma Summer Sound piti luonnollisesti käydä katsastamassa taas. Oli jopa parempi kokemus kuin viime vuonna. Soundeilta matka vei Kotkan Meripäiville. Juha Tapio ensimmäistä kertaa livenä oli hieno kokemus.
Elokuussa juhlittiin isolla porukalla enon 50v. syntymäpäiviä. Säihkyvät Sielunveljet tekivät comebackin. Parilla treenillä pystyy hassuttelemaan tuolla tasolla.
Syksy
Syksy toi tullessaan taas jäätävästi kokousta, kurssia ja pakerrusta. Illat menivät edelleen junioreiden treenikentillä. Aloitin gradun tekemisen. Ainejärjestön excursiovastaavana oli langennut vastuulleni järjestää ulkomaan excursio Lontooseen. Matkalle ilmoittautui 23 opiskelijaa. Sitä sitten järjestettiin viiden hengen tiimin voimin.
Syyskuussa osui kohdalle erittäin mieluinen kunnia. Kotka-seura halusi jakaa minulle ja isälleni Nupukiven henki -palkinnot. Palkinto jaettiin kotkalaista kulttuuria ja Kotkan mainetta kehittävästä työstä.
Syksylle tuli eteen myös mielenkiintoinen mahdollisuus. Pääsin mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan maailman ensimmäistä Mindventure -valmennusta. Tapatuma oli 12.-13.9. ja sen jälkeen aloin tuottamaan Mindventuresta kirjaa. Iso urakka, ei vieläkään valmis.
Lokakuussa viikot vierivät kurssien ja jalkapallovalmennuksen kanssa. Päivät tuntuivat oikeasti pidentyvän mitä pidemmälle vuotta kuljettiin. Marraskuussa odottivat onneksi Parkun vuosijuhlat sekä Lontoon excursio. Pieni irtiotto ennen loppuvuoden jäätävää rypistystä!
Joulukuu alkoi mielenkiintoisesti. Sain tietää päässeeni Future Boardin tulevaisuuden hallitustekijä -kilpailussa finaaliin. Samana päivänä tuli tieto, että sain ylennyksen luutnantiksi. Starttasimme parin kollegan kanssa ainejärjestön oman työelämä -workshopin, jossa on tarkoitus miettiä yhdessä, miten puheviestintäosaamista voi hyödyntää työelämässä. Ensimmäisestä kerrasta jäi hyvät fiilikset ja toimintaa jatketaan. Ennen joululomaa oli vielä paljon tekemistä. Gradua piti edistää, tehdä ryhmätöitä sekä viilata kirjaa. Onneksi sain junnuvalmennukseen pari valmentajaa avuksi helpottamaan urakkaa.
Talvi
Talvi alkaa minulla siitä, mistä pääsee joululoman aloittamaan. Loma tulikin tarpeeseen, voi pojat! Vaasa-Kotka-Tallinna-Tampere-Jyväskylä. Tietysti tiivis reissaaminen parin viikon aikana oli omalla tavallaan raskasta, mutta maiseman vaihtaminen tekee toisinaan erittäin hyvää. Joulu meni rauhallisesti kotona perheen kanssa ja vuodenvaihde tärkeiden ihmisen kanssa Tampereella.
Uuden vuoden aatto huipentui juhlallisuuksiin Tammerkosken rannalla, jossa seurasimme ensin JVG:n live-keikkaa ja sen jälkeen suoraa lähetystä Tampere Talon juhlakonsertista. Huikea vuosi sai arvoisensa päätöksen, kun kovaäänisistä kajahti sinfoniaorkesterin soittaman Finlandia ja Tampere tykitti taivaalle ikimuistoisen upea ilotulituksen.
Otimme vuoden vastaan ryhmähalauksella ja kertomalla toisistamme parhaita muistoja vuoden varrelta. Minun vuoden kohokohta oli rakastuminen. Ihanan ihmisen ilmestyminen elämään toi tarvittavaa virtaa ja tukea raskaaseen vuoteen.
2015
Ennustetaanpa tulevaa vuotta. Edessä siintää siis gradu -tutkielman tekeminen, kenties maisteriksi valmistuminen ja uuden yritystoiminnan aloittaminen. Kiirusta edelleen siis luvassa. Toivottavasti rakkautta riittää. Vuoden 2015 teema voisi olla läpimurto.
lauantai 6. syyskuuta 2014
Homot geenit
Koulut alkoivat ja pienet kesälomalaiset vilisevät jälleen kouluteillä. Aamujen ja iltapäiväruuhkien aikana tehtyjen havaintojen perusteella ainakin tyttölapset ovat kaikki samasta muotista.
Fjällravenin reput, Conversen kengät, alla vanhan liiton Jopo ja hiukset jokaisella samalla tavalla. Jätkillä taitaa olla päässä saman mallinen lippis, joskin värit vaihtelevat.
Näytettiinkö me kaikki samalta 15 vuotta sitten polkiessamme kouluun hiukset aamutuulessa hulmuten?
"Äiti saanks mä tollaset kengät ku Kukka-Ruusullakin on?" Ja pieni Liinu-Tiinu saa, koska muillakin on. Ettei äitin pieni olisi erilainen tai kokisi olevansa erilainen.
Toinen, otetaan nyt esimerkiksi tämä rakastettava Kukka-Ruusu, käyttää tiettyä vaatetta, ja toinen, Liinu-Tiinu haluaa samanlaisen. Oletetaan, että Kukka-Ruusu on myös mielipiteissään vahva. Alkaako Liinu-Tiinu mukailla (matkia/myötäillä) ystävänsä mielipiteitä?
Kuinka helposti ihmisistä tulee (siis Puolustusvoimien ulkopuolella) saman näköisiä ja samalla tavoin ajattelevia yksilöitä, joita ei enää erota toisistaan? Kaikki, koko sakki, ainoastaan harmaata, tylsää ja homogeenista massaa.
Erinomaista rohkeutta on tahtoa asioita, joita muut eivät halua tai eivät uskalla haluta.
1) Tee asioita, joista pidät.
2) Ole asioista sitä mieltä, mitä haluat olla.
3) Käytä sellaisia vaatteita, joista itse pidät.
4) Ole sellaisten ihmisten kanssa, joista pidät.
5) Pidä niistä asioista, joita teet.
Jokaisen geenit antavat mahdolllisuuden olla oma itsensä ja se on yksi elämän suurimpia lahjoja.
Fjällravenin reput, Conversen kengät, alla vanhan liiton Jopo ja hiukset jokaisella samalla tavalla. Jätkillä taitaa olla päässä saman mallinen lippis, joskin värit vaihtelevat.
Näytettiinkö me kaikki samalta 15 vuotta sitten polkiessamme kouluun hiukset aamutuulessa hulmuten?
"Äiti saanks mä tollaset kengät ku Kukka-Ruusullakin on?" Ja pieni Liinu-Tiinu saa, koska muillakin on. Ettei äitin pieni olisi erilainen tai kokisi olevansa erilainen.
Toinen, otetaan nyt esimerkiksi tämä rakastettava Kukka-Ruusu, käyttää tiettyä vaatetta, ja toinen, Liinu-Tiinu haluaa samanlaisen. Oletetaan, että Kukka-Ruusu on myös mielipiteissään vahva. Alkaako Liinu-Tiinu mukailla (matkia/myötäillä) ystävänsä mielipiteitä?
Kuinka helposti ihmisistä tulee (siis Puolustusvoimien ulkopuolella) saman näköisiä ja samalla tavoin ajattelevia yksilöitä, joita ei enää erota toisistaan? Kaikki, koko sakki, ainoastaan harmaata, tylsää ja homogeenista massaa.
Erinomaista rohkeutta on tahtoa asioita, joita muut eivät halua tai eivät uskalla haluta.
1) Tee asioita, joista pidät.
2) Ole asioista sitä mieltä, mitä haluat olla.
3) Käytä sellaisia vaatteita, joista itse pidät.
4) Ole sellaisten ihmisten kanssa, joista pidät.
5) Pidä niistä asioista, joita teet.
Jokaisen geenit antavat mahdolllisuuden olla oma itsensä ja se on yksi elämän suurimpia lahjoja.
keskiviikko 20. elokuuta 2014
Humanity
Hey human. Let's take a little
look inside you, okay?
But where shall we begin? At
first let's think about your tiniest toe. How it moves is amazing. Nerves,
muscles.. Everything working together without you pushing them forward all the
time. I know you know this but think! It’s just amazing!
What next… Maybe your stomach?
All the food you eat is like gasoline. Some of it is your fuel some will be
deleted as the exhaust gas. Not everything you put in your mouth is valuable
for you but you don't have to sort it yourself. Your stomach will do it for
you. You can just eat and enjoy. Amazing, isn't it?
How about your heart? Think
that whole system it is up keeping. Whether it's broken or not your blood will
still be flowing and lungs giving the oxygen you need.
Have you been thinking what
kind of time bomb you are? In some special cases you'll be filled with
outstanding energy. Your body will close all the useless doors and give you
extra power so you fight or run.
What do you see when you stare
at the mirror? It doesn't matter. Human is like a banana. The most important
thing is under the peel.
You are truly amazing. You are
beautiful.
maanantai 28. huhtikuuta 2014
Jalkapallotarina
Kirjoitin alla olevan viestin valmentamalleni joukkueelle.
Hei potkupalloväki,
kerron teille lyhyen tarinan jalkapallosta. Toivottavasti nämä harvoin tulevat viestini tavoittavat myös pelaajat.
Olen
ottanut palloilijana ensiaskeleeni 90-luvun puolivälissä Kotkassa.
Tuohon aikaan jalkapallohalli oli harvinainen hienous, puhumattakaan
päällystetystä alustasta. Talviharjoittelua sisätiloissa tehtiin
katetuilla hiekkakentillä.Hei potkupalloväki,
kerron teille lyhyen tarinan jalkapallosta. Toivottavasti nämä harvoin tulevat viestini tavoittavat myös pelaajat.
Lauantaina kentällä oli meidän treenien alkaessa hurjan paljon poikia ja tyttöjä potkimassa; suurin osa ei edes pelaa missään seurassa. He tulivat hyvälle kentälle pitämään hauskaa, nauttimaan jalkapallosta. En häätänyt ketään pois kentältä, sovimme vain alueet, joita he voivat käyttää meidän harjoitellessa.
Olli
keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Pelinavaus
Miten Tinderissä avataan peli siten, että päästään hyökkäysalueelle?
Mulla lukee Tinder -profiilissani: "Ensimmäinen askel on kaikista tärkein."
Tämä aforismi pätee todella laaja-alaisesti kautta elämän. Joskus olen kuullut sanottavan, että on tärkeämpää lähteä toteuttamaan nopeasti oikeaan suuntaan kuin suunnitella kokonaisuutta valmiiksi ja vasta sitten toimia. Koen olevani hyvä keskustelija ja Tinderin avulla olen päässyt kokeilemaan erilaisia taktiikoita pelinavaukseen. Haluatko kuulla mikä toimii ja mikä ei? Tiedän, että haluat! Nyt mennään.
On tylsiä aloituksia, hyviä aloituksia ja sitten suorastaan surkeita keskustelunavauksia. Listattakoon tylsiksi (joskin turvallisiksi) perinteiset tervehdykset kuten "moi", "hei" ja "terve". Askeleen edistyksellisempään suuntaan menevät sävyltään leikkisämmät kuten "moikka", "hellou" tai "heippa". Tylsä avaus voi kuitenkin olla satojen kanssa jutelleelle stoppi - keskustelu ei välttämättä käynnisty ollenkaan molemminpuolisesta tykkäämisestä huolimatta. "Ensimmäinen askel on kaikista tärkein."
Hyviä aloituksia voisi puolestaan listata tähän vaikka kuinka paljon. Pitäydyn kuitenkin kertomaan havaintoja siitä, millainen olisi hyvä avaus. Näitä ohjeita voi sitten soveltaa käytäntöön kukin tahoillaan.
Ensinnäkin hyvä aloitus on reipas ja innostunut. Tietenkin liian innokas vaikutelma saattaa olla epäuskottava, eikö? Nuo tylsät ja turvalliset tervehdykset nousevat kategoriaan "hyvät", jos niihin yhdistää mukavan hymiön ja/tai huutomerkin. Itse suosisin molempia sekä leikkisämpää tervehdystä. Huomannette, että listasta puuttui "moro". Morottelu on jätkien välinen juttu. Sanovatko tytöt pojille Tampereellakaan "moro"? (lisätty 10min. myöhemmin: tyttö aloitti juuri keskustelun sanomalla moro. Ensimmäinen ikinä. Ja Tampereeltahan toki huuteli!)
Toisekseen hyvä aloitus on kohdennettu. Tutustu keskustelukumppaniisi etukäteen. Jos profiili ei tarjoa aineksia, niin katso kuvia, ja mieti mitä haluaisit juuri sille henkilölle sanoa. Jonkinlainen aitous toimii ehdottoman hyvin. Kyllä sinä pystyt siihen, vaikka nyt mietit "että miten muka pystyn kohdistamaan tuntemattomalle mitään."
Kolmanneksi hyvä aloitus on, tylsästä poiketen, jotenkin raikas ja erilainen. Kenties yllätävän aloituksen keksimisestä tulee pitkään käyttäessä pieni paine. Hyvään tervehdykseen voisi liittää perään jonkin kivan kysymyksen. Kuulumisen kysyminen menee mun kategoriassa tylsään. Sillä ei ehkä kannatta aloittaa. Itse vaihtelen kysymystä fiiliksen mukaan ja yleensä pyrin kysymään jotakin, jonka uskon profiilin perusteella kuuluvan toisen elämään. Tai sitten perusvarma "mikä sun lemppari Pokémon on?".
"Heii :) Tosi kiva, että sinäki painoit tykkäystä!"
Neljänneksi hyvästä aloituksesta nostettakoon esille toisen kehuminen. Jos saat keskustelukumppanin, rehellisesti, tuntemaan itsensä tärkeäksi, niin olet todella vahvoilla! Jos kehut, niin ole rehellinen. Jos tuntuu oikeasti siltä, että "oli tosi jees ku sain matchin sun kanssa", niin sano se! Jos ei tunnu, niin älä sano. Muovi murenee nopeasti.
Mitäs sitten ne huonot aloitukset sitten ovat? Olen kuullut muutamia mukavia, joita en suosittele käytettäväksi. Esimerkiksi tällainen äkkiseltään ehkä monesta miehestä mukavan rennolta tuntuva "mitäs mimmi" -heitto ei todennäköisesti tee toivottavaa vaikutusta.
Olen myös kuullut nimellä tervehtimisen olevan vähän etovaa. Kyllä se minustakin tuntuu lipevältä, jos ei tunne toista ollenkaan. Huonoimmiksi aloituksiksi laitettakoon asiattomuudet. Ai mitkä?
"Haluuks nähä mun palmun?" Ei jatkoon.
Ensimmäinen askel on kaikista tärkein.
Mulla lukee Tinder -profiilissani: "Ensimmäinen askel on kaikista tärkein."
Tämä aforismi pätee todella laaja-alaisesti kautta elämän. Joskus olen kuullut sanottavan, että on tärkeämpää lähteä toteuttamaan nopeasti oikeaan suuntaan kuin suunnitella kokonaisuutta valmiiksi ja vasta sitten toimia. Koen olevani hyvä keskustelija ja Tinderin avulla olen päässyt kokeilemaan erilaisia taktiikoita pelinavaukseen. Haluatko kuulla mikä toimii ja mikä ei? Tiedän, että haluat! Nyt mennään.
On tylsiä aloituksia, hyviä aloituksia ja sitten suorastaan surkeita keskustelunavauksia. Listattakoon tylsiksi (joskin turvallisiksi) perinteiset tervehdykset kuten "moi", "hei" ja "terve". Askeleen edistyksellisempään suuntaan menevät sävyltään leikkisämmät kuten "moikka", "hellou" tai "heippa". Tylsä avaus voi kuitenkin olla satojen kanssa jutelleelle stoppi - keskustelu ei välttämättä käynnisty ollenkaan molemminpuolisesta tykkäämisestä huolimatta. "Ensimmäinen askel on kaikista tärkein."
Hyviä aloituksia voisi puolestaan listata tähän vaikka kuinka paljon. Pitäydyn kuitenkin kertomaan havaintoja siitä, millainen olisi hyvä avaus. Näitä ohjeita voi sitten soveltaa käytäntöön kukin tahoillaan.
Ensinnäkin hyvä aloitus on reipas ja innostunut. Tietenkin liian innokas vaikutelma saattaa olla epäuskottava, eikö? Nuo tylsät ja turvalliset tervehdykset nousevat kategoriaan "hyvät", jos niihin yhdistää mukavan hymiön ja/tai huutomerkin. Itse suosisin molempia sekä leikkisämpää tervehdystä. Huomannette, että listasta puuttui "moro". Morottelu on jätkien välinen juttu. Sanovatko tytöt pojille Tampereellakaan "moro"? (lisätty 10min. myöhemmin: tyttö aloitti juuri keskustelun sanomalla moro. Ensimmäinen ikinä. Ja Tampereeltahan toki huuteli!)
Toisekseen hyvä aloitus on kohdennettu. Tutustu keskustelukumppaniisi etukäteen. Jos profiili ei tarjoa aineksia, niin katso kuvia, ja mieti mitä haluaisit juuri sille henkilölle sanoa. Jonkinlainen aitous toimii ehdottoman hyvin. Kyllä sinä pystyt siihen, vaikka nyt mietit "että miten muka pystyn kohdistamaan tuntemattomalle mitään."
Kolmanneksi hyvä aloitus on, tylsästä poiketen, jotenkin raikas ja erilainen. Kenties yllätävän aloituksen keksimisestä tulee pitkään käyttäessä pieni paine. Hyvään tervehdykseen voisi liittää perään jonkin kivan kysymyksen. Kuulumisen kysyminen menee mun kategoriassa tylsään. Sillä ei ehkä kannatta aloittaa. Itse vaihtelen kysymystä fiiliksen mukaan ja yleensä pyrin kysymään jotakin, jonka uskon profiilin perusteella kuuluvan toisen elämään. Tai sitten perusvarma "mikä sun lemppari Pokémon on?".
"Heii :) Tosi kiva, että sinäki painoit tykkäystä!"
Neljänneksi hyvästä aloituksesta nostettakoon esille toisen kehuminen. Jos saat keskustelukumppanin, rehellisesti, tuntemaan itsensä tärkeäksi, niin olet todella vahvoilla! Jos kehut, niin ole rehellinen. Jos tuntuu oikeasti siltä, että "oli tosi jees ku sain matchin sun kanssa", niin sano se! Jos ei tunnu, niin älä sano. Muovi murenee nopeasti.
Mitäs sitten ne huonot aloitukset sitten ovat? Olen kuullut muutamia mukavia, joita en suosittele käytettäväksi. Esimerkiksi tällainen äkkiseltään ehkä monesta miehestä mukavan rennolta tuntuva "mitäs mimmi" -heitto ei todennäköisesti tee toivottavaa vaikutusta.
Olen myös kuullut nimellä tervehtimisen olevan vähän etovaa. Kyllä se minustakin tuntuu lipevältä, jos ei tunne toista ollenkaan. Huonoimmiksi aloituksiksi laitettakoon asiattomuudet. Ai mitkä?
"Haluuks nähä mun palmun?" Ei jatkoon.
Ensimmäinen askel on kaikista tärkein.
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Koolla on väliä
Onhan Tinder vielä kaikkien huulilla, onhan? Ainakin käyttäjiä tuntuu tulevan koko ajan lisää. Tai sitten Tinder oppii tunnistamaan liiallisesta käytöstä johtuvat oireet ja ilmoittaa "pelaajan" hyvinvointia ajatellen, että "lähelläsi ei ole uusia käyttäijiä." Raha-automaatit voisivat myös kieltäytyä ottamasta rahaa vastaan, jos on hävinnyt paljon lyhyen ajan sisään. Ei kaikkea kerralla!
Uusi juttu, johon olen hiljattain törmännyt, on ihmisten profiilitekstien muuttuminen. Viime aikoina on tullut vastaan naisten profiileja, joissa he ilmoittavat oman pituudensa. Edellinen taisi olla 179cm. Siihen vielä korkkarit ja meikäläisellä tulisi niska kipeäksi jo silmiin katsomisesta.
Mihin oman pituuden ilmoittamisella pyritään? Onko pituuden ilmoittaessa itsellä jokin "alamitta" tiedossa jo ennakkoon? "Alle 180cm en halua tapailla?" Todennäköisesti on. Pitkän tytöt voivat oman mittansa ilmoittamalla torjua jo ennakkoon "liian lyhyet" miehet. Mutta eihän se niin toimi! Eikös se niin ole, että kaikilla suurmiehillä on itseään pidempi nainen?
Olen kuullut myös miesten laittavan näkyvii oman pituudensa. Kenties tällä torpataan liian pitkät naiset heti alkuunsa. Miehiltä kuultua ja itse koettua: keskustelussa tulee hyvin nopeasti piste, jossa nainen kysyy miehen pituutta. Kyllähän tämän tiedon valmiiksi ilmoittaminen vähentää kysymisen vaivaa.
Eikö profiiliin voisi sitten lisätä muutakin tarpeellista infoa? Onko varattu, miksi käyttää Tinderiä, kuinka kauan on käyttänyt, miten on päivä mennyt, mitä opiskelee/missä on töissä, mistä on kotoisin. Ei tarvisi enää jutella ollenkaan! Tai voisi mennä ns. suoraan asiaan. Mikä lie se asia sitten onkaan.
Ja voihan toki muitakin "kiinnostavia mittojaan" ilmoittaa!
Pertti, 32
5cm.
Ulla-Kukka, 28
70D
Uusi juttu, johon olen hiljattain törmännyt, on ihmisten profiilitekstien muuttuminen. Viime aikoina on tullut vastaan naisten profiileja, joissa he ilmoittavat oman pituudensa. Edellinen taisi olla 179cm. Siihen vielä korkkarit ja meikäläisellä tulisi niska kipeäksi jo silmiin katsomisesta.
Mihin oman pituuden ilmoittamisella pyritään? Onko pituuden ilmoittaessa itsellä jokin "alamitta" tiedossa jo ennakkoon? "Alle 180cm en halua tapailla?" Todennäköisesti on. Pitkän tytöt voivat oman mittansa ilmoittamalla torjua jo ennakkoon "liian lyhyet" miehet. Mutta eihän se niin toimi! Eikös se niin ole, että kaikilla suurmiehillä on itseään pidempi nainen?
Olen kuullut myös miesten laittavan näkyvii oman pituudensa. Kenties tällä torpataan liian pitkät naiset heti alkuunsa. Miehiltä kuultua ja itse koettua: keskustelussa tulee hyvin nopeasti piste, jossa nainen kysyy miehen pituutta. Kyllähän tämän tiedon valmiiksi ilmoittaminen vähentää kysymisen vaivaa.
Eikö profiiliin voisi sitten lisätä muutakin tarpeellista infoa? Onko varattu, miksi käyttää Tinderiä, kuinka kauan on käyttänyt, miten on päivä mennyt, mitä opiskelee/missä on töissä, mistä on kotoisin. Ei tarvisi enää jutella ollenkaan! Tai voisi mennä ns. suoraan asiaan. Mikä lie se asia sitten onkaan.
Ja voihan toki muitakin "kiinnostavia mittojaan" ilmoittaa!
Pertti, 32
5cm.
Ulla-Kukka, 28
70D
torstai 20. maaliskuuta 2014
Kroppaa likoon!
Tinderin tutkiminen jatkuu ja kertakaikkiaan eläimellisiä faktoja on pulpahdellut eteen. Säästän kuitenkin näitä numeerisia "paljastuksia" vähän myöhemmälle. Nyt on tarkoitus puhua vartalosta!
Tulen kysymään seuraavaa monet kerran tulevissa teksteissä. Millaisia kuvia sinulla on Tinderissä?
Tähän teemaan liittyen pyydän miettimään nyt näin alkuun: onko sinulla vain kasvokuvia? Jos vastasit kyllä, niin seuraavaksi on tulossa sinulle opettavainen tarina.
Jutustelin tuossa erään, jo melko kokeneen, Tinder -käyttäjän kanssa. Tuli puhetta erilaisista käyttökokemuksista sekä siitä, mihin ja minkälaisiin tilanteisiin sovelluksen käyttäminen oli johtanut.
"Kerran kävin kauempana tapaamassa yhtä käyttäjää (termi vaihdettu, ettei vastaajan sukupuoli selviä). Se oli kyl valmiiks jo tuttu, mut en tuntenu kuitenkaan kovin hyvin."
Vai on sitä jo lähdetty maailmalle moikkaamaan näitä "nettituttuja". Lähtikö kukaan vielä IRC-gallerian aikoihin? Entä Facebookin? Upeaa (ja vähän huolestuttavaa) miten Tinder rikkoo raja-aitoja ja madaltaa tutustumiskynnystä. Suomalaiset juttelevat toisilleen, eivätkä ole edes kännissä!
Noh, takaisin tarinan pariin.
Tämän käyttäjän karmivin kokemus sattui hänen omassa kotikaupungissaan. Hän oli viehättynyt erään toisen "pelaajan" kuvista ja kysyi suoraan baari-illan aikana chatissa voisiko tulla yöksi. Hän sai luvan ja osoitteen.
Aikamoinen suoritus! Tuntemattoman luokse noin vain.
"Se oli kyllä järkytys. Hän näytti iha erilaiselta ku kuvissa. Kuvien perusteella hän näytti hoikalta, mutta oven auettua karu totuus paljastui. Nukuin koko yön sängyn toisessa reunassa ja varoin koskemasta. Se oli outoa."
Kysyin oliko kyseisellä käyttäjällä palvelussa ainoastaan kasvokuvia.
"Joo, voi helvetti. En enää koskaa paina tykkäystä sellaiselle, jolla on vaa naamakuvia!"
Jotenkin tuntuu siltä, että pelkkiä kasvokuvia laittavat salaavat jotain. Kysymys kuuluukin, kannattaako salata mitään, jos tarkoitus on etsiä seuraa, jonka haluaa tavata kasvokkain? Totuuden paljastuminen on melko varmasti nolostuttavaa molemmille. Ei kai ole mielekästä johtaa ihmisiä harhaan?
Erään toisen tarinan mukaan, yksi kavereistani oli törmännyt livenä käyttäjään, jonka kuvat olivat aivan muuta kuin todellisuus.
"Joo, mulle on täs kuuden vuoden aikana tullu 40 kiloa lisää, ku lopetin urheilun", oli kuulunut vastaus hämmästyneeseen ilmeeseen. Ihan ok, mutta kaikki kuvat olivat kuulemma olleet sieltä vuodelta 2008! Hah. Mainioita juttuja!
Hei nyt ukot ja akat, rehellisesti kroppaa likoon!
Tulen kysymään seuraavaa monet kerran tulevissa teksteissä. Millaisia kuvia sinulla on Tinderissä?
Tähän teemaan liittyen pyydän miettimään nyt näin alkuun: onko sinulla vain kasvokuvia? Jos vastasit kyllä, niin seuraavaksi on tulossa sinulle opettavainen tarina.
Jutustelin tuossa erään, jo melko kokeneen, Tinder -käyttäjän kanssa. Tuli puhetta erilaisista käyttökokemuksista sekä siitä, mihin ja minkälaisiin tilanteisiin sovelluksen käyttäminen oli johtanut.
"Kerran kävin kauempana tapaamassa yhtä käyttäjää (termi vaihdettu, ettei vastaajan sukupuoli selviä). Se oli kyl valmiiks jo tuttu, mut en tuntenu kuitenkaan kovin hyvin."
Vai on sitä jo lähdetty maailmalle moikkaamaan näitä "nettituttuja". Lähtikö kukaan vielä IRC-gallerian aikoihin? Entä Facebookin? Upeaa (ja vähän huolestuttavaa) miten Tinder rikkoo raja-aitoja ja madaltaa tutustumiskynnystä. Suomalaiset juttelevat toisilleen, eivätkä ole edes kännissä!
Noh, takaisin tarinan pariin.
Tämän käyttäjän karmivin kokemus sattui hänen omassa kotikaupungissaan. Hän oli viehättynyt erään toisen "pelaajan" kuvista ja kysyi suoraan baari-illan aikana chatissa voisiko tulla yöksi. Hän sai luvan ja osoitteen.
Aikamoinen suoritus! Tuntemattoman luokse noin vain.
"Se oli kyllä järkytys. Hän näytti iha erilaiselta ku kuvissa. Kuvien perusteella hän näytti hoikalta, mutta oven auettua karu totuus paljastui. Nukuin koko yön sängyn toisessa reunassa ja varoin koskemasta. Se oli outoa."
Kysyin oliko kyseisellä käyttäjällä palvelussa ainoastaan kasvokuvia.
"Joo, voi helvetti. En enää koskaa paina tykkäystä sellaiselle, jolla on vaa naamakuvia!"
Jotenkin tuntuu siltä, että pelkkiä kasvokuvia laittavat salaavat jotain. Kysymys kuuluukin, kannattaako salata mitään, jos tarkoitus on etsiä seuraa, jonka haluaa tavata kasvokkain? Totuuden paljastuminen on melko varmasti nolostuttavaa molemmille. Ei kai ole mielekästä johtaa ihmisiä harhaan?
Erään toisen tarinan mukaan, yksi kavereistani oli törmännyt livenä käyttäjään, jonka kuvat olivat aivan muuta kuin todellisuus.
"Joo, mulle on täs kuuden vuoden aikana tullu 40 kiloa lisää, ku lopetin urheilun", oli kuulunut vastaus hämmästyneeseen ilmeeseen. Ihan ok, mutta kaikki kuvat olivat kuulemma olleet sieltä vuodelta 2008! Hah. Mainioita juttuja!
Hei nyt ukot ja akat, rehellisesti kroppaa likoon!
tiistai 18. maaliskuuta 2014
Miesten haku!
Kylläpä on tullut lyhyessä ajassa mobiiliaplikaatiosta suosittu!
En ole viikkoon lounastanut yliopistolla siten, ettenkö olisi kuullut omassa pöytäkunnassa tai naapuripöydissä keskustelua Tinderistä.
"Onks teil illal bileet? Voisitte kutsuu sinne jengii Tinderis!"
Oma käyttäjäkokemus on vasta viikon mittainen, mutta selkeitä "pelissä" toistuvia asioita on jo noussut esiin erilaisten empiiristen tutkimusten kautta. Olen itse kokeillut myös, mutta ennen kaikkea tietolähteitä ovat olleet käyttäjäkaverit sekä omat Tinder -parit. Olen saanut kaivettua mielenkiintoisia faktoja, uskomattomia tarinoita sekä mehukkaita paljastuksia. Tarina on kuitenkin vasta alussa.
Aloittaako tytöt koskaan keskustelua, vaikka tulisi match? Ei todennäköisesti.
Tässä kohtaa ei ole tarpeen paljastaa kuinka paljon minulla on Tinder -pareja, mutta omista matcheistani 0,43% on tehnyt keskustelualoitteen. Siis 0,43%.
Tinder - lavatanssit. Naiset ovat "rivissä" miesten kierrellessä vaanien, silmäillen, ympärillä.
"Kukas täällä on kaunein? Kenen kanssa sitä viitsisi vähän pyörähtää?"
"Äh, ei täällä tänään ole ketään uusia. Oon tanssinu jo kaikkien kanssa."
Miesten haku. Naiset odottavat kiltisti, että miehet tekevät aloitteen ja osoittavat kiinnostuksensa. Rohkea ja reipas lähestyjä yleensä saa tanssiparin.
"Tuon kanssa pyörähdettyäni haluaisin kyllä viettää enemmänkin aikaa yhdessä!"
"Voi ei, täällä tuttuja näin paljon. Noloo..!"
Kun yhden lavan tanssit on käyty ja neidot tanssitettu, on aika suunnata kohti toisen paikkakunnan apajia, sillä pienen kylän anti on nopeasti läpikäyty. Josko sieltä löytyisi uutta pyöritettävää!
Tunnistanette tilanteen, rakkaat parituspelin pelaajat?
"Lähelläsi ei ole uusia käyttäjiä."
Siitä vain sukkulaan ja seuraavaan kaupunkiin metsästämään. Näissä tansseissa näyttää olevan jatkuva miesten haku.
En ole viikkoon lounastanut yliopistolla siten, ettenkö olisi kuullut omassa pöytäkunnassa tai naapuripöydissä keskustelua Tinderistä.
"Onks teil illal bileet? Voisitte kutsuu sinne jengii Tinderis!"
Oma käyttäjäkokemus on vasta viikon mittainen, mutta selkeitä "pelissä" toistuvia asioita on jo noussut esiin erilaisten empiiristen tutkimusten kautta. Olen itse kokeillut myös, mutta ennen kaikkea tietolähteitä ovat olleet käyttäjäkaverit sekä omat Tinder -parit. Olen saanut kaivettua mielenkiintoisia faktoja, uskomattomia tarinoita sekä mehukkaita paljastuksia. Tarina on kuitenkin vasta alussa.
Aloittaako tytöt koskaan keskustelua, vaikka tulisi match? Ei todennäköisesti.
Tässä kohtaa ei ole tarpeen paljastaa kuinka paljon minulla on Tinder -pareja, mutta omista matcheistani 0,43% on tehnyt keskustelualoitteen. Siis 0,43%.
Tinder - lavatanssit. Naiset ovat "rivissä" miesten kierrellessä vaanien, silmäillen, ympärillä.
"Kukas täällä on kaunein? Kenen kanssa sitä viitsisi vähän pyörähtää?"
"Äh, ei täällä tänään ole ketään uusia. Oon tanssinu jo kaikkien kanssa."
Miesten haku. Naiset odottavat kiltisti, että miehet tekevät aloitteen ja osoittavat kiinnostuksensa. Rohkea ja reipas lähestyjä yleensä saa tanssiparin.
"Tuon kanssa pyörähdettyäni haluaisin kyllä viettää enemmänkin aikaa yhdessä!"
"Voi ei, täällä tuttuja näin paljon. Noloo..!"
Kun yhden lavan tanssit on käyty ja neidot tanssitettu, on aika suunnata kohti toisen paikkakunnan apajia, sillä pienen kylän anti on nopeasti läpikäyty. Josko sieltä löytyisi uutta pyöritettävää!
Tunnistanette tilanteen, rakkaat parituspelin pelaajat?
"Lähelläsi ei ole uusia käyttäjiä."
Siitä vain sukkulaan ja seuraavaan kaupunkiin metsästämään. Näissä tansseissa näyttää olevan jatkuva miesten haku.
tiistai 11. maaliskuuta 2014
It's a match!
Kiinnostava. Koukuttava. Kamala. Inhottava. Kutsuva. Viettelevä Järkyttävä. Peli. Sovellus. Deittipalvelu.
Pinnallisten ihmisten itsetunnonkohotusta. Törkyilyä. Limailua. Läppää. Tositarkoitusta. Kiinnostusta. Flirttiä. Tuhmuuksia. Julkkiksia. Rikkoutuneita suhteita. Ihastumista. Pettämistä. Treffejä. Rakkautta.
Tinder tuli ja alkoi sekoittaa pakkaa.
"Tuosta mä tykkään, tuosta en. Toi on ihan kiva. Hyi kamala! Ihan ok. Näääh... VAU! LIKELIKELIKE!"
Kuulun itse osastoon "läpällä profiilin luoneet". Mielenkiintoista tsekata miten ihmiset käyttäytyvät uudessa palvelussa, jossa voi "anonyymisti" lähestyä omasta mielestä kivan näköistä henkilöä.
Tinderissä tuntuu olevan kyse vain toisten "tuomitsemisesta" ulkonäön perusteella. Paina vihreää, jos naama miellyttää. Punaista, jos ei. Yksinkertaista, helppoa, tehokasta. Jos sinulta vihreän saanut henkilö tykkää myös sinusta, niin Tinder yhdistää ja voi alkaa viestitellä. Simppelit pikadeitit!
"Hmm.. ihan paska profiilikuva ku ei näy naama. Nope! Ja tällä taas tällainen kaverikuva, ettei tiedä kumpi on kyseessä; selataanpa lisää. Ai se oli tää rumempi. No ei tällä kertaa. Mutta KUKAS tää on!?"
Kaks vasemmalle, yks oikeelle. Kuvien selausta, ei hyvä, vasemmalle. Liian nuori vasemmalle. Sopivan ikäinen, liian kaukana; vasemmalle. Sopivan ikäinen, lähellä, ei hyvännäköinen; vasemmalle. Kaikki osuu, ehdottomasti oikealle! "Toivottavasti tän kanssa tulis match!" Ei tule. Arviointi jatkuu.
Pahinta on selailukiimassa, kun sormi pyyhkii villisti oikealle ja vasemmalle, antaa keskittymisen herpaatua hetkeksi ja sen jälkeen pyyhkäistä pölyä näytöltä, jonka mukana heittää rodeolle unelmiensa ihmisen!
"Miksei täs voi olla sellasta roskakoria, niinku sähköpostissa. Vois palauttaa myöhemmin, jos on poistanu vahingos jotain tärkeetä?" kysyi aktiivinen Tinderkäyttäjä -läheiseni. Hän toivoi myös toista kierrosta, sillä oli kuulemma jo selannut kaikki lähialueen ihmiset ja oli kenties epähuomiossa tehnyt valintoja liian tiheällä kammalla.
Liian tiheällä kammalla! Tuleeko Tinderissä sitten jotenkin kylläiseksi tai turtuuko siinä tietyille seikoille? Oppiiko käyttäjä itsestään millaisista ulkonäköseikoista pitää?
Voiko sitä tietää kuvia selatessa onko toinen itselle hyvä tai onko henkilössä oikeasti mitään kiinnostavaa? Mitä jos selaillessaan pyyhkäiseekin pois itselleen täydellisesti sopivan ihmisen, joka oli painanut jo sinulle tykkäystä, muttet vain laiskuuttasi jaksanut selata huonon profiilikuvan takia enempää?
Elämä on valintoja täynnä. Tinder on valintoja täynnä. Parasta on törmätä tuttuunsa ja heittää läppää. Pahinta voisi olla törmätä omaan kumppaniinsa. "Mitäs hittoa sä Tinderissä teet?"
Mitä jos pari tapaakin Tinderissä? Puhutaanko ekoilla treffeillä siitä, pitääkö sovellus poistaa käytöstä? Onko Tinderin käyttö varattuna pettämistä?
Tässäkin velmussa on paljon hyviä sekä huonoja puolia. Itse uskon Tinderin vielä rikkovan monia monia parisuhteita, mutta vastapainona synnyttävän tukun uusia.
Rakkauden määrä on vakio.
Pinnallisten ihmisten itsetunnonkohotusta. Törkyilyä. Limailua. Läppää. Tositarkoitusta. Kiinnostusta. Flirttiä. Tuhmuuksia. Julkkiksia. Rikkoutuneita suhteita. Ihastumista. Pettämistä. Treffejä. Rakkautta.
Tinder tuli ja alkoi sekoittaa pakkaa.
"Tuosta mä tykkään, tuosta en. Toi on ihan kiva. Hyi kamala! Ihan ok. Näääh... VAU! LIKELIKELIKE!"
Kuulun itse osastoon "läpällä profiilin luoneet". Mielenkiintoista tsekata miten ihmiset käyttäytyvät uudessa palvelussa, jossa voi "anonyymisti" lähestyä omasta mielestä kivan näköistä henkilöä.
Tinderissä tuntuu olevan kyse vain toisten "tuomitsemisesta" ulkonäön perusteella. Paina vihreää, jos naama miellyttää. Punaista, jos ei. Yksinkertaista, helppoa, tehokasta. Jos sinulta vihreän saanut henkilö tykkää myös sinusta, niin Tinder yhdistää ja voi alkaa viestitellä. Simppelit pikadeitit!
"Hmm.. ihan paska profiilikuva ku ei näy naama. Nope! Ja tällä taas tällainen kaverikuva, ettei tiedä kumpi on kyseessä; selataanpa lisää. Ai se oli tää rumempi. No ei tällä kertaa. Mutta KUKAS tää on!?"
Kaks vasemmalle, yks oikeelle. Kuvien selausta, ei hyvä, vasemmalle. Liian nuori vasemmalle. Sopivan ikäinen, liian kaukana; vasemmalle. Sopivan ikäinen, lähellä, ei hyvännäköinen; vasemmalle. Kaikki osuu, ehdottomasti oikealle! "Toivottavasti tän kanssa tulis match!" Ei tule. Arviointi jatkuu.
Pahinta on selailukiimassa, kun sormi pyyhkii villisti oikealle ja vasemmalle, antaa keskittymisen herpaatua hetkeksi ja sen jälkeen pyyhkäistä pölyä näytöltä, jonka mukana heittää rodeolle unelmiensa ihmisen!
"Miksei täs voi olla sellasta roskakoria, niinku sähköpostissa. Vois palauttaa myöhemmin, jos on poistanu vahingos jotain tärkeetä?" kysyi aktiivinen Tinderkäyttäjä -läheiseni. Hän toivoi myös toista kierrosta, sillä oli kuulemma jo selannut kaikki lähialueen ihmiset ja oli kenties epähuomiossa tehnyt valintoja liian tiheällä kammalla.
Liian tiheällä kammalla! Tuleeko Tinderissä sitten jotenkin kylläiseksi tai turtuuko siinä tietyille seikoille? Oppiiko käyttäjä itsestään millaisista ulkonäköseikoista pitää?
Voiko sitä tietää kuvia selatessa onko toinen itselle hyvä tai onko henkilössä oikeasti mitään kiinnostavaa? Mitä jos selaillessaan pyyhkäiseekin pois itselleen täydellisesti sopivan ihmisen, joka oli painanut jo sinulle tykkäystä, muttet vain laiskuuttasi jaksanut selata huonon profiilikuvan takia enempää?
Elämä on valintoja täynnä. Tinder on valintoja täynnä. Parasta on törmätä tuttuunsa ja heittää läppää. Pahinta voisi olla törmätä omaan kumppaniinsa. "Mitäs hittoa sä Tinderissä teet?"
Mitä jos pari tapaakin Tinderissä? Puhutaanko ekoilla treffeillä siitä, pitääkö sovellus poistaa käytöstä? Onko Tinderin käyttö varattuna pettämistä?
Tässäkin velmussa on paljon hyviä sekä huonoja puolia. Itse uskon Tinderin vielä rikkovan monia monia parisuhteita, mutta vastapainona synnyttävän tukun uusia.
Rakkauden määrä on vakio.
tiistai 28. tammikuuta 2014
Riisuttu 9: Muistot
Työ Puolustusvoimien leivissä on ollut yksi mahtavimpia juttuja elämässäni. Pääsin sotaharjoitukseen mukaan takaportin kautta joukkueenjohtajamme sairastuttua. Lähdin joukkueemme mukana Turun ulkosaaristoon arvioimaan tykkimiesten kykyjä.
Harjoitus järjestettiin juuri talven kynnyksellä ja saimmekin nähdä kylmässä saaressa loppusyksyn ensimmäiset lumihiutaleet. Pimessä tuulisessa saaressa oli aikaa mietiskellä ja kirjoittaa. Muistot tulvivat mieleen samalla tavoin kuin rauhattoman meren tyrskyt huuhtoivat rantakivien yli.
Runo Muistot päättää Päivänsäteen katseluversion Talvi -osion. Runossa tapaillaan ikävän tunnetta ja kaipuun kahleista vapautumista. En muista kovinkaan tarkasti kirjoitushetkeä, mutta ajatuksissani pyöri tuolloin paljon Dorian Grayn tarina. Kirjaa suosittelen luettavaksi jokaiselle.
Raskaan viikon jälkeen palasimme Kotkaan linnakkeelle. Selviytyminen keskenään autioilla saarilla keskellä merta ei ole itsestään selvää, mutta äärimmäisen opettavaista ja jollakin tavalla palkitsevaa.
Raskaat yhdeksän osaa on nyt takana. Seuraavaksi siirrymme kohti kevättä, vaikka ulkona vielä oikeasti pakastaakin rankasti. Seuraavalla kerralla katsotaan mitä tulee lämpimän sateen jälkeen.
Harjoitus järjestettiin juuri talven kynnyksellä ja saimmekin nähdä kylmässä saaressa loppusyksyn ensimmäiset lumihiutaleet. Pimessä tuulisessa saaressa oli aikaa mietiskellä ja kirjoittaa. Muistot tulvivat mieleen samalla tavoin kuin rauhattoman meren tyrskyt huuhtoivat rantakivien yli.
Runo Muistot päättää Päivänsäteen katseluversion Talvi -osion. Runossa tapaillaan ikävän tunnetta ja kaipuun kahleista vapautumista. En muista kovinkaan tarkasti kirjoitushetkeä, mutta ajatuksissani pyöri tuolloin paljon Dorian Grayn tarina. Kirjaa suosittelen luettavaksi jokaiselle.
Raskaan viikon jälkeen palasimme Kotkaan linnakkeelle. Selviytyminen keskenään autioilla saarilla keskellä merta ei ole itsestään selvää, mutta äärimmäisen opettavaista ja jollakin tavalla palkitsevaa.
Raskaat yhdeksän osaa on nyt takana. Seuraavaksi siirrymme kohti kevättä, vaikka ulkona vielä oikeasti pakastaakin rankasti. Seuraavalla kerralla katsotaan mitä tulee lämpimän sateen jälkeen.
maanantai 27. tammikuuta 2014
Se ei pelaa, joka pelkää
- Kuulehan, minulla on pieni ongelma. Tai noh pieni ja pieni. Valtava!
- Mikähän se mahtaisi tänään olla?
- Katsos kun… Minä en osaa iskeä itselleni seuraa. En yökerhosta, en kaupasta, en kirjastosta, kirkosta, kadulta. En mistään!
- Minulla on sinulle vain yksi elintärkeä vinkki. Keep it simple! Se on kuin jalkapallo-ottelussa vastustajan tyrmääminen.
- Ei kai futiksessa tyrmätä? Kuulostaa enemmän nyrkkeilytermeiltä.
- Puhunkin nyt henkisestä tyrmäyksestä. Sinun täytyy olla se, joka poistuu kentältä voittajana!
- Lähtisitkö itse prässäämään ylhäältä? Heti lähelle, tiedäthän?
- Riippuu täysin vastustajan tasosta sekä tyylistä, mutta lähtökohtaisesti suosittelisin antamaan sen verran tilaa, että vastustaja voi avata lyhyellä, jonka jälkeen lähdet pikkuhiljaa nostamaan prässiä.
- Eli vastustajan pitää antaa tehdä aloite? Pitääkö sitten odottaa tukea ennen kuin menee kiinni?
- Kyllä, vastustaja tekee pienen aloitteen mikäli haluaa rakentaa tilannettaan alhaalta asti. Mikäli tämä pelinavaus lyhyellä tapahtuu, on sinun odotettava taustatukea, sillä yksin ryntäessäsi tilanteeseen voidaan sinut helposti pelata ulos tilanteesta.
- Pidän kovasti ajatuksesta, että vastustaja aloittaa alhaalta! Menisitkö itse keskeltä suoraan kohteeseen vaiko varovaisemmin laidalta lähestyen?
- Menisin tietenkin suoraan kohti sovittua prässättävää ja estäisin helpon karkaamisen paineen alta. Erityisesti helppo tie laitaan on estettävä, sillä haluamme vastustajan keskelle, jossa omia pelaajiamme on enemmän ja saamme tilanteen hallintaan.
- Ahaa, eli kohdetta ei saa päästää pinteestä. Mitä jos hyvän aloitteen jälkeen hän heittääkin pallon minulle ja saa samalla tukea viereiseltä kaverilta? Olen yleensä huono yksi vastaan kaksi tilanteissa.
- Sinun täytyy pitää palloa ja kontrolloida sitä parhaasi mukaan sekä odottaa, että joukkuetoverisi tulevat tukemaan sinua ja antavat sinulle mahdollisuuden pelata tilannetta eteenpäin.
- Joukkuekaverini siis tekevät vastapuolen olon tukalaksi ja pääsen jälleen etenemään. Hienoa! Mitä jos ajaudun paitsioon?
- Täytyy toivoa, ettei joukkuetoveri syötä sinne! Ja jatkaa pelaamista vihellykseen asti.
- Sitä vihellystä meikä juuri pelkääkin. Peli poikki ja suihkun kautta nukkumaan. Jos tilanne näyttää tasaväkiseltä, niin eikös vihellyksen jälkeen seuraa jatkoaika? Onko vinkkejä jatkoille?
- Tilannetta täytyy pitää hallinnassa mahdollisimman paljon, ei saa väsyttää itseään. Täytyy vain olla kärsivällinen, sillä vastustaja tekee virheitä helpommin väsyneenä. Silloin on tilaisuutesi iskeä!
- Ja pelimieshän laittaa paikasta sisään. Eikö se näin ole?
- Osimoilleen näin! Todellinen maalintekijä ei välttämättä tarvitse kuin puolikkaan paikan. Hyvänä esimerkkinä vanha kultakenkä Vatto Oinio, joka maalaa paikasta kuin paikasta.
- Ei auta kuin ottaa mestarista mallia ja lähteä rohkeasti ylhäältä kiinni alusta asti. Tattista!
- Ei auta kuin ottaa mestarista mallia ja lähteä rohkeasti ylhäältä kiinni alusta asti. Tattista!
- Se ei pelaa, joka pelkää.
perjantai 24. tammikuuta 2014
Riisuttu 8: Palapeli
Palapeli on runo ajalta, jolloin läheinen ihminen satutti minua kovasti. Ajan kuvaukseksi voisin nimetä avainsanoja: pettäminen, luottamus, sydän, särkynyt, suru, rakkaus, viha.
Palapeli löytyy Päivänsäteen sähköisestä katseluversiosta. Tapahtumat taisivat ajoittua vuodelle 2008. Valmistauduin juuri ylioppilaskirjoituksiin ja luku-urakka muodostui korkeammaksi vuoreksi kiivetä kuin olin koskaan ajatellut. Onneksi selvisin itselleni asettamiin tavoitteisiin hankalista lähtökohdista huolimatta.
Tuohon aikaan olin TV-sarja Everwoodin lumoissa. Onhan se kenties yksi kovimpia kotimaan telkkarissa näytettyjä sarjoja. Eräässä jaksossa käsiteltiin rakkaushuolia ja sydämen särkymistä. Muistan kuinka kertoja loppukaneetissa vertasi sydäntä hauraimpaan kristalliin.
Hän sanoi, että hajotessaan sydän murenee pienen pieniin palasiin, jotka saa kyllä kerättyä kasaan ja korjattua entiselleen, mutta aina jokunen pala katoaa, eikä sydän ole koskaan entisellään. Sidoksista tulee kuitenkin vahvempia. Kerran särkynyt ei hajoa uudelleen niin pieniksi palasiksi kuin ensimmäisellä kerralla.
Everwoodin käsikirjoittajat ovat täysin oikeassa. Toisen sydämen saadessaan täytyy sitä kohdella silkkihansikkain, kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa. Vastuu on mitä suurin.
Aina emme siinä kuitenkaan onnistu.
"Puuttuu palanen
sieltä, toinen täältä.
Sydän, ei koskaan,
ole entisen kaltainen."
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa!
Palapeli löytyy Päivänsäteen sähköisestä katseluversiosta. Tapahtumat taisivat ajoittua vuodelle 2008. Valmistauduin juuri ylioppilaskirjoituksiin ja luku-urakka muodostui korkeammaksi vuoreksi kiivetä kuin olin koskaan ajatellut. Onneksi selvisin itselleni asettamiin tavoitteisiin hankalista lähtökohdista huolimatta.
Tuohon aikaan olin TV-sarja Everwoodin lumoissa. Onhan se kenties yksi kovimpia kotimaan telkkarissa näytettyjä sarjoja. Eräässä jaksossa käsiteltiin rakkaushuolia ja sydämen särkymistä. Muistan kuinka kertoja loppukaneetissa vertasi sydäntä hauraimpaan kristalliin.
Hän sanoi, että hajotessaan sydän murenee pienen pieniin palasiin, jotka saa kyllä kerättyä kasaan ja korjattua entiselleen, mutta aina jokunen pala katoaa, eikä sydän ole koskaan entisellään. Sidoksista tulee kuitenkin vahvempia. Kerran särkynyt ei hajoa uudelleen niin pieniksi palasiksi kuin ensimmäisellä kerralla.
Everwoodin käsikirjoittajat ovat täysin oikeassa. Toisen sydämen saadessaan täytyy sitä kohdella silkkihansikkain, kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa. Vastuu on mitä suurin.
Aina emme siinä kuitenkaan onnistu.
"Puuttuu palanen
sieltä, toinen täältä.
Sydän, ei koskaan,
ole entisen kaltainen."
Rakastaa, ei rakasta, rakastaa!
lauantai 28. joulukuuta 2013
Oma vuosi 2013
Vuoden 2012 loppupuoli oli harmaa ja kyynelien sävyttämä. Raskas syksy kulminoitui lopulta tilanteeseen, jossa koin olevani joulupöydässä uupumuksen partaalla raskaan työrupeaman jälkeen. Uuden vuoden lupauksen tein itselleni. "Vuosi 2013 olkoon minun vuosi."
Vuoden vaihtumista riemukkaasti juhlittuamme palasin Keski-Suomeen tekemään muuton loppuun ja valmistauduin ulkomaan muuttoon. Praha kutsui vaihto-opintoihin helmikuun ensimmäisellä viikolla. Odotukset vaihtoaikaa kohti olivat korkealla. Ne myös täyttyivät.
Ehdin olla Tsekissä vain kuukauden ennen kuin lensin takaisin Suomeen. Elämäni yksi ehdottomia kohokohtia oli edessä maaliskuun ensimmäisellä viikolla: esikoisteokseni Päivänsäteen julkistamistilaisuus. Pyöritys Suomessa kesti reilun viikon. Käynnistimme myynnin Suomalaisessa Kirjakaupassa ja ehdimme juhlia pikkuveljen syntymäpäivääkin.
Praha-aika oli uskomattoman siistiä. Upea kaupunki, uusia kavereita, matkustelua, huikeita konsertteja ja esiintyjiä. Lisäksi mielenkiintoisia opintoja ja unohtumattomia hetkiä. Päälimmäisenä reissusta jäi mieleen kuitenkin laajalti kansainvälistä uutishuomiota saanut kaasuräjähdys, joka tuhosi yliopistorakennuksemme ja sitä ympäröivän korttelin. Kovan pamauksen, niskaan lentävien ikkunalasien, kirkumisen, paniikin, hajonneiden seinien, verisen näkymän ja sekasorron jälkeen tapahtui jotain.
Musta tuntuu, että opin elämästä jotakin kuluneen vuoden aikana. Arvoni loksahtelivat epämääräisestä kasasta jonkinlaisiin raameihin ja löysin sisäistä järjestystä. Kai se oli se kokemus, kun kuolema koputti olkapäälle ja sanoi: "pistä pää alas, kohta lasi lentää, jos et tottele, niin kohta mennään."
Kesä meni pitkästä aikaa kotikonnuilla Kotkassa. Päätökseen vaikutti isosti kirjoituskilpailusta voittamani vene, joka tuotiin Kotkaan Sapokan satamaan. Kuusi viikkoa vierähi nopeasti merellä auringon paahteessa.
Syksyn hienoimpiin ja samalla kuumottavimpiin hetkiin kuuluu ehdottomasti YLE Kymenlaakson kanssa yhteistyössä tehty live- runo radioon. Minun piti aamun lähetyksen aikana, noin 40min kuluessa, kirjoittaa runo kuulijoiden minulle antamista sanoista. Työntulos Kymenlaakson ylösnousemus on kenties tämän vuoden parhaita aikaansaannoksia. Ennen runous on ollu itselleni hetkittäistä, tunteesta lähtevää purkamista. Tänä vuonna opettelin kirjoittamaan "väkisin." Osallistavat Facebook -runot ovat olleet tosi hyviä kokemuksia. Jatkan varmasti edelleen ensi vuoden puolella.
Yliopiston puolelta ei ole oikeastaan kummoisempaa. Kanditutkielman tekeminen alkoi marraskuussa ja se tulee viemään keväälläkin suurimman osan opintoihin käyttämästäni ajasta.
Loppuvuodesta, joulukuussa, työllistin itseni ekan kerran yrittäjänä. Asiakasyritys hyväksyi tekemäni tarjouksen, joten tammikuun alusta alkaen teen yrittäjänä töitä omalle asiakkaalle. Hyvillä fiiliksillä siis vuodenvaihteen kimppuun. Joululoma antaa sopivasti taas paukkuja jatkaa ahkeraa uurastusta.
2014 tulee olemaan hurjaa hurlumheitä. Innostus ja odotukset ovat suuret.
Vuoden vaihtumista riemukkaasti juhlittuamme palasin Keski-Suomeen tekemään muuton loppuun ja valmistauduin ulkomaan muuttoon. Praha kutsui vaihto-opintoihin helmikuun ensimmäisellä viikolla. Odotukset vaihtoaikaa kohti olivat korkealla. Ne myös täyttyivät.
Ehdin olla Tsekissä vain kuukauden ennen kuin lensin takaisin Suomeen. Elämäni yksi ehdottomia kohokohtia oli edessä maaliskuun ensimmäisellä viikolla: esikoisteokseni Päivänsäteen julkistamistilaisuus. Pyöritys Suomessa kesti reilun viikon. Käynnistimme myynnin Suomalaisessa Kirjakaupassa ja ehdimme juhlia pikkuveljen syntymäpäivääkin.
Praha-aika oli uskomattoman siistiä. Upea kaupunki, uusia kavereita, matkustelua, huikeita konsertteja ja esiintyjiä. Lisäksi mielenkiintoisia opintoja ja unohtumattomia hetkiä. Päälimmäisenä reissusta jäi mieleen kuitenkin laajalti kansainvälistä uutishuomiota saanut kaasuräjähdys, joka tuhosi yliopistorakennuksemme ja sitä ympäröivän korttelin. Kovan pamauksen, niskaan lentävien ikkunalasien, kirkumisen, paniikin, hajonneiden seinien, verisen näkymän ja sekasorron jälkeen tapahtui jotain.
Musta tuntuu, että opin elämästä jotakin kuluneen vuoden aikana. Arvoni loksahtelivat epämääräisestä kasasta jonkinlaisiin raameihin ja löysin sisäistä järjestystä. Kai se oli se kokemus, kun kuolema koputti olkapäälle ja sanoi: "pistä pää alas, kohta lasi lentää, jos et tottele, niin kohta mennään."
Kesä meni pitkästä aikaa kotikonnuilla Kotkassa. Päätökseen vaikutti isosti kirjoituskilpailusta voittamani vene, joka tuotiin Kotkaan Sapokan satamaan. Kuusi viikkoa vierähi nopeasti merellä auringon paahteessa.
Syksyn hienoimpiin ja samalla kuumottavimpiin hetkiin kuuluu ehdottomasti YLE Kymenlaakson kanssa yhteistyössä tehty live- runo radioon. Minun piti aamun lähetyksen aikana, noin 40min kuluessa, kirjoittaa runo kuulijoiden minulle antamista sanoista. Työntulos Kymenlaakson ylösnousemus on kenties tämän vuoden parhaita aikaansaannoksia. Ennen runous on ollu itselleni hetkittäistä, tunteesta lähtevää purkamista. Tänä vuonna opettelin kirjoittamaan "väkisin." Osallistavat Facebook -runot ovat olleet tosi hyviä kokemuksia. Jatkan varmasti edelleen ensi vuoden puolella.
Yliopiston puolelta ei ole oikeastaan kummoisempaa. Kanditutkielman tekeminen alkoi marraskuussa ja se tulee viemään keväälläkin suurimman osan opintoihin käyttämästäni ajasta.
Loppuvuodesta, joulukuussa, työllistin itseni ekan kerran yrittäjänä. Asiakasyritys hyväksyi tekemäni tarjouksen, joten tammikuun alusta alkaen teen yrittäjänä töitä omalle asiakkaalle. Hyvillä fiiliksillä siis vuodenvaihteen kimppuun. Joululoma antaa sopivasti taas paukkuja jatkaa ahkeraa uurastusta.
2014 tulee olemaan hurjaa hurlumheitä. Innostus ja odotukset ovat suuret.
torstai 28. marraskuuta 2013
Riisuttu 7: Pelko
Pelko löytyy Päiväsäteestä ensimmäisenä talvi -osion runona.
Iso rakkaus jätti.
Tarvitseeko sanoa muuta?
Pimeässä huoneessa käperryin peiton alle ja katselin ikkunasta hohtavaa pihalampun hentoa valoa. Muistelin edellisenä yönä nähtyä unta, joka satutti.
Otin puhelimen yöpöydältä ja kirjoitin runon. Ja silloin itkin itseni uneen.
Iso rakkaus jätti.
Tarvitseeko sanoa muuta?
Pimeässä huoneessa käperryin peiton alle ja katselin ikkunasta hohtavaa pihalampun hentoa valoa. Muistelin edellisenä yönä nähtyä unta, joka satutti.
Otin puhelimen yöpöydältä ja kirjoitin runon. Ja silloin itkin itseni uneen.
torstai 31. lokakuuta 2013
Riisuttu 6: Satulinna
Tuskan prinssi
Kaksi suurinta suomalaista musiikkimaailmaa vapisuttanutta ja suomalaisia liikuttanutta ilmiötä ovat lähtöisin Satulinnasta.
Kultaisena vuonna 1995 Jari Sillanpää kruunattiin tangokuninkaaksi ja hänen ensimmäisen albuminsa myyntimäärä on edelleen maamme kaikkien aikojen kovin. Sillanpään albumi sai siivet nimenomaan Satulinnan voimasta.
Kuinka ollakkaan, Satulinna ja Jari Sillanpää järisyttivät meitä uudelleen 17 vuotta myöhemmin. Tällä kertaa kombinaatio mykisti Vain elämää -ohjelmassa. Etelä-Savon Satulinnaan kerääntyneet Suomen eturivin artistit koskettivat katsojia ja valloittivat ihmiset.
Vain elämää synnytti mykistävän suosiotsunamin ohjelmassa esiintyneille laulajille. Näistä muiden yläpuolelle nousi raptähti Cheek, joka juuri surffasi aallonharjalle esiintyen kahdesti täydelle jäähallille Helsingissä. Muut suositun tv-sarjan tähdet olivat Cheekin lavalla "vain" vieraina.
Olin itse Vain elämää -sarjan edessä usein mykistynyt. Joitakin esityksiä kuuntelin riehakkaasti tanssien, toisia suu auki ihmetellen. Jotkut vain hiljensivät minut hiljaiseen nyyhkytykseen rauhallisten kyynelten valuessa leukaan ja tippuen pisaroina housuille.
Jonne Aaron tiputti pommeja toisensa perään vetämällä suomenkielistä musiikkia repivällä äänellään. Kollegat ristivät hänet tuskan prinssiksi riipivien esitysten seurauksena. Minua on kerran kutsuttu samoin runojeni vaikutuksesta. Yhteys, jos sitä nyt oikeasti edes olikaan, ruudun välityksellä oli niin erikoinen, etten osaa selittää sitä.
Cheek pakotti ihmiset polvilleen aitoudellaan. Musiikista tuttu uho ja ylimielisyys olivat piiloutuneet ja helposti lähestyttävä artisti veti uskottavasti jopa Katri Helenaa. Omana päivänään Cheek kertoi tuntemuksistaan ja siitä kuinka hän kokee tärkeänä tehdä musiikkia, joka jää elämään vielä hänen jälkeensäkin tähän maailmaan. Tuolla lumoavalla hetkellä ymmärsin kauneuden, jonka oman kirjan tekeminen toi elämääni. Sitä ei kukaan vie minulta koskaan pois.
Satulinna
Minun Satulinnaani kuvaan sanalla poikkeava. Runo löytyy Päivänsäteen katseluversiosta kuudennelta paikalta. Upean luontokuvan päällä lepäävä teksti poikkeaa tyyliltään muusta kirjan tuotannosta. Ja juuri siksi sen paikka kirjassa on täysin aukottomasti perusteltu. Ilman Satulinnaa kirja ei olisi mielestäni mitään. Tämä kummajainen on liima kaiken lohduttomuuden, tuskan, rakkauden ja kansien läpi tihkuvan tunteen välillä.
Kerroin tänään pitämässäni puheessa pitäväni sanoilla kikkailusta. Satulinnassa lohikäärmeestä tuli surmanmiekan heilahtaessa lohi ja käärme. Ei mitenkään kekseliästä, tiedän, mutta kokonaisuutden tarkastelu on tässä mielekkäämpää kuin johonkin yksityiskohtaa tarttuminen. Tajusin satuympäristössä kaiken olevan mahdollista ja lopputulos on nähtävissä runon riveiltä. Unimainen taikametsä toimi luovuuden lähteenä. Isäni kuvat todella inspiroivat.
Jos selaat nettikirjaa eteenpäin, huomaat meidän siirtyvän seuraavaksi talveen. Osuvaa sinänsä, tänään jalkapallokentällä paleli varpaita. Ensi viikon teksti käsittelee pelkoa. Pelko on pahasta.
Eräs mies oli lähellä päätyä asiakkaakseni isolla tilauksella myydessäni kirjoja viime syksynä. Kompastuimme keskusteluissa kipuun ja tuskaan. Hän sanoi lukiessa tunteneensa, että "Olli, ei enää!" Hän ei ollut valmis antamaan lahjaksi kirjaa, josta hänelle tuli niin paha olo. Ymmärsin häntä hyvin. Minäkin olen tuntenut tuon hetken. Sanoin: "elämä, ei enää!"
Ja silti satutan itseni aina vain uudelleen.
Tämän blogisarjan tarkoitus oli kertoa miksi Päivänsäde on kirjoitettu. Kirjan ei ole tarkoitus olla koristeltu ja kermalla kuorrutettu kuvaus ihmiselämän iloista ja onnesta, vaan realistinen kuvaus matkasta, jossa välillä myös loukkaa itseään kompastuessaan erilaisiin esteisiin. Tarina on myös kuvaus siitä kuinka kaatumisen jälkeen noustaan ylös ja jatketaan eteenpäin.
Maasta noustaan. Tämähän on vain elämää, vai mitä?
Kaksi suurinta suomalaista musiikkimaailmaa vapisuttanutta ja suomalaisia liikuttanutta ilmiötä ovat lähtöisin Satulinnasta.
Kultaisena vuonna 1995 Jari Sillanpää kruunattiin tangokuninkaaksi ja hänen ensimmäisen albuminsa myyntimäärä on edelleen maamme kaikkien aikojen kovin. Sillanpään albumi sai siivet nimenomaan Satulinnan voimasta.
Kuinka ollakkaan, Satulinna ja Jari Sillanpää järisyttivät meitä uudelleen 17 vuotta myöhemmin. Tällä kertaa kombinaatio mykisti Vain elämää -ohjelmassa. Etelä-Savon Satulinnaan kerääntyneet Suomen eturivin artistit koskettivat katsojia ja valloittivat ihmiset.
Vain elämää synnytti mykistävän suosiotsunamin ohjelmassa esiintyneille laulajille. Näistä muiden yläpuolelle nousi raptähti Cheek, joka juuri surffasi aallonharjalle esiintyen kahdesti täydelle jäähallille Helsingissä. Muut suositun tv-sarjan tähdet olivat Cheekin lavalla "vain" vieraina.
Olin itse Vain elämää -sarjan edessä usein mykistynyt. Joitakin esityksiä kuuntelin riehakkaasti tanssien, toisia suu auki ihmetellen. Jotkut vain hiljensivät minut hiljaiseen nyyhkytykseen rauhallisten kyynelten valuessa leukaan ja tippuen pisaroina housuille.
Jonne Aaron tiputti pommeja toisensa perään vetämällä suomenkielistä musiikkia repivällä äänellään. Kollegat ristivät hänet tuskan prinssiksi riipivien esitysten seurauksena. Minua on kerran kutsuttu samoin runojeni vaikutuksesta. Yhteys, jos sitä nyt oikeasti edes olikaan, ruudun välityksellä oli niin erikoinen, etten osaa selittää sitä.
Cheek pakotti ihmiset polvilleen aitoudellaan. Musiikista tuttu uho ja ylimielisyys olivat piiloutuneet ja helposti lähestyttävä artisti veti uskottavasti jopa Katri Helenaa. Omana päivänään Cheek kertoi tuntemuksistaan ja siitä kuinka hän kokee tärkeänä tehdä musiikkia, joka jää elämään vielä hänen jälkeensäkin tähän maailmaan. Tuolla lumoavalla hetkellä ymmärsin kauneuden, jonka oman kirjan tekeminen toi elämääni. Sitä ei kukaan vie minulta koskaan pois.
Satulinna
Minun Satulinnaani kuvaan sanalla poikkeava. Runo löytyy Päivänsäteen katseluversiosta kuudennelta paikalta. Upean luontokuvan päällä lepäävä teksti poikkeaa tyyliltään muusta kirjan tuotannosta. Ja juuri siksi sen paikka kirjassa on täysin aukottomasti perusteltu. Ilman Satulinnaa kirja ei olisi mielestäni mitään. Tämä kummajainen on liima kaiken lohduttomuuden, tuskan, rakkauden ja kansien läpi tihkuvan tunteen välillä.
Kerroin tänään pitämässäni puheessa pitäväni sanoilla kikkailusta. Satulinnassa lohikäärmeestä tuli surmanmiekan heilahtaessa lohi ja käärme. Ei mitenkään kekseliästä, tiedän, mutta kokonaisuutden tarkastelu on tässä mielekkäämpää kuin johonkin yksityiskohtaa tarttuminen. Tajusin satuympäristössä kaiken olevan mahdollista ja lopputulos on nähtävissä runon riveiltä. Unimainen taikametsä toimi luovuuden lähteenä. Isäni kuvat todella inspiroivat.
Jos selaat nettikirjaa eteenpäin, huomaat meidän siirtyvän seuraavaksi talveen. Osuvaa sinänsä, tänään jalkapallokentällä paleli varpaita. Ensi viikon teksti käsittelee pelkoa. Pelko on pahasta.
Eräs mies oli lähellä päätyä asiakkaakseni isolla tilauksella myydessäni kirjoja viime syksynä. Kompastuimme keskusteluissa kipuun ja tuskaan. Hän sanoi lukiessa tunteneensa, että "Olli, ei enää!" Hän ei ollut valmis antamaan lahjaksi kirjaa, josta hänelle tuli niin paha olo. Ymmärsin häntä hyvin. Minäkin olen tuntenut tuon hetken. Sanoin: "elämä, ei enää!"
Ja silti satutan itseni aina vain uudelleen.
Tämän blogisarjan tarkoitus oli kertoa miksi Päivänsäde on kirjoitettu. Kirjan ei ole tarkoitus olla koristeltu ja kermalla kuorrutettu kuvaus ihmiselämän iloista ja onnesta, vaan realistinen kuvaus matkasta, jossa välillä myös loukkaa itseään kompastuessaan erilaisiin esteisiin. Tarina on myös kuvaus siitä kuinka kaatumisen jälkeen noustaan ylös ja jatketaan eteenpäin.
Maasta noustaan. Tämähän on vain elämää, vai mitä?
torstai 24. lokakuuta 2013
Riisuttu 5: Kätkeytyminen
Illat hämärtyy, varjot pitenee. Valo katoaa ja yhä aiemmin laskeutuva pimeys tuntuu kurjalta. Syksy etenee ja pian talvi on täällä. Päivänsäteen tarina kulkee myös vuodenaikojen mukaan. Valoisan ja rakkauden täyttämän kesän runot olen jo pureksinut tämän sarjan kolmessa ensimmäisessä tekstissä. Syksyn tullen kirjan maailma hieman hämärtyy ja tunnelmat synkkenevät. Voitte arvata millainen talvi on tulossa.
Tällä kerralla vajoan muistelmiin purkaen runoa Kätkeytyminen, joka löytyy Päivänsäteen katseluversiosta viidentenä suruisan oravakuvan viereltä.
Olen käyttänyt "orava-aukemaa" aina esimerkkinä esitellessäni kirjaa. Tehkää tekin nyt sama temppu. Kyllähän lukijan huomio aina ensin kiinnittyy aukeamalla olevaan kuvaan. Tässäkin orava hakee ensihuomion. Miltä orava mielestäsi näyttää?
Lue runo ja katso oravaa uudelleen. Muuttuuko se?
Näin me rakensimme kirjaamme. Kuvien ja runojen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa heijastamme rakkauden eri muotoja kirjan kautta lukijoille. Kirjasta välittyy rakkaus ihmiseen ja luontoon. Rakkauteen kuuluu luonnollisesti myös uhrauksia ja menetystä sekä niistä aiheutuvaa pahaa oloa, surua ja ahdistusta.
Aloitin kirjoittaa tätä blogisarjaa, koska halusin kertoa teille miksi Päivänsäde on tehty. Runojen kirjoittaminen on minulle keino purkaa. Toiset laulavat, soittavat, menevät lenkille tai jotakin muuta. Minä kirjoitan. Voisihan tunteesta kirjoittaa myös vaihtoehtoisesti pitkän esseen mutta en saisi niihin mitään voimaa taakse. En saisi syvyyttä oikeasti näyttää sitä latausta, mikä tekstiin kätkeytyy.
Kätkeytyminen tuli pakottamatta. Pyysin itseäni kirjoittamaan miltä tuntuu. Olin menettänyt toivoni, pistänyt pään pensaaseen. Kirjoitin miltä tuntuu mennä piiloon, vetää peitto korviin ja nyyhkyttää vuoteessa.
Kätkeytyminen on Päivänsäteen ensimmäinen sydänsurusta kertova runo. Edellisessä blogitekstissä kerroin onnellisuuden tunteesta vuonna 2009. Orava jakoi kanssani tunteen tuon onnellisuuden kadottamisesta. Me suljimme yhdessä silmämme valolta ja muistelimme pimeydessä miltä oli tuntunut ottaa elämän potkuja vastaan rakkauden vaaleanpunainen kupla suojana.
Takaisin ei voi palata. Ikävän asian hyväksyminen on ensimmäinen askel kohti parempaa huomista. Kaihosta ja surusta huolimatta halusin tehdä Päivänsäteestä kirjan, josta on löydettävissä tulevaisuuden uskoa ja toivoa.
Sydän on särkymisen jälkeen pitkään kipeä, mutta korjaantuu. Haavat paranevat, mutta arvet jäävät.
Tällä kerralla vajoan muistelmiin purkaen runoa Kätkeytyminen, joka löytyy Päivänsäteen katseluversiosta viidentenä suruisan oravakuvan viereltä.
Olen käyttänyt "orava-aukemaa" aina esimerkkinä esitellessäni kirjaa. Tehkää tekin nyt sama temppu. Kyllähän lukijan huomio aina ensin kiinnittyy aukeamalla olevaan kuvaan. Tässäkin orava hakee ensihuomion. Miltä orava mielestäsi näyttää?
Lue runo ja katso oravaa uudelleen. Muuttuuko se?
Näin me rakensimme kirjaamme. Kuvien ja runojen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa heijastamme rakkauden eri muotoja kirjan kautta lukijoille. Kirjasta välittyy rakkaus ihmiseen ja luontoon. Rakkauteen kuuluu luonnollisesti myös uhrauksia ja menetystä sekä niistä aiheutuvaa pahaa oloa, surua ja ahdistusta.
Aloitin kirjoittaa tätä blogisarjaa, koska halusin kertoa teille miksi Päivänsäde on tehty. Runojen kirjoittaminen on minulle keino purkaa. Toiset laulavat, soittavat, menevät lenkille tai jotakin muuta. Minä kirjoitan. Voisihan tunteesta kirjoittaa myös vaihtoehtoisesti pitkän esseen mutta en saisi niihin mitään voimaa taakse. En saisi syvyyttä oikeasti näyttää sitä latausta, mikä tekstiin kätkeytyy.
Kätkeytyminen tuli pakottamatta. Pyysin itseäni kirjoittamaan miltä tuntuu. Olin menettänyt toivoni, pistänyt pään pensaaseen. Kirjoitin miltä tuntuu mennä piiloon, vetää peitto korviin ja nyyhkyttää vuoteessa.
Kätkeytyminen on Päivänsäteen ensimmäinen sydänsurusta kertova runo. Edellisessä blogitekstissä kerroin onnellisuuden tunteesta vuonna 2009. Orava jakoi kanssani tunteen tuon onnellisuuden kadottamisesta. Me suljimme yhdessä silmämme valolta ja muistelimme pimeydessä miltä oli tuntunut ottaa elämän potkuja vastaan rakkauden vaaleanpunainen kupla suojana.
Takaisin ei voi palata. Ikävän asian hyväksyminen on ensimmäinen askel kohti parempaa huomista. Kaihosta ja surusta huolimatta halusin tehdä Päivänsäteestä kirjan, josta on löydettävissä tulevaisuuden uskoa ja toivoa.
Sydän on särkymisen jälkeen pitkään kipeä, mutta korjaantuu. Haavat paranevat, mutta arvet jäävät.
torstai 17. lokakuuta 2013
Riisuttu 4: Syksy
Päivänsäteen Syksy (neljäs runo) ajoittuu vuoteen 2009, jolloin koin vimeksi olevani onnellinen. Rajusti sanottu, eikö? Onnellisuus on hieman hankala käsite. Se on enemmänkin tunne. Minulle onnellisuuden tunne on sitä, ettei kaipaa mitään lisää, on hyvä olla niin kuin on sillä hetkellä, eikä tarvitse sätkiä päästäkseen eteenpäin. Sätkiminen on tuskastuttava liikkumistapa - kuin polkisi ohutrenkaisella pyörällä juuri sataneessa lumiloskasohjossa pääsemättä juurikaan mihinkään.
Onnellisuus rakentui monesta asiasta. Asiat olivat järjestyneet kivasti. Olin saanut Puolustusvoimista hyvän työpaikan, löysin kivan asunnon (ensimmäiseni) Kotkan keskustasta sekä aloittelin valmentajauraani KTP:n junioreiden kanssa. Uskaltauduin tuona syksynä myös aloittamaan tanssiharrastuksen, joka tosin jäi lyhyeksi jalkapallokiireiden vuoksi. Street & hiphop oli silti kova juttu ja iso tekijä onnellisuuskakussa. Jotenkin tanssiin lähtemisen myötä otin ison askeleen kohti sitä nuorta miestä, joka halusin olla. Välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Samoihin aikoihin runokirjan tekeminen oli kiivaimmillaan.
Eräänä kirpeänä syysaamuna tallustin maastopuvussa työkaverini taloyhtiön pihalle odottamaan häntä. Olimme menossa kimppakyydillä satamaan, josta yhteysalus kelkkoi meidät saareen töihin. Olin hieman etuajassa, joten istahdin odottamaan puiselle penkille. Katselin pihan leikkikenttää.
Hiekkalaatikossa oli keltaisia koivunlehtiä. Liukumäki oli märkä vesipisaroista. Aamun lämpöasteet olivat jo sulattaneet yön hallaa. Katselin harmaata taivasta ja tiesin lähipäivinä ensilumen tulevan.
Nyt ikkunasta katsellessani näen lumisen keinun ja märän liukumäen. Puisella penkillä syntyneen Syksyn säkeet löysivät paikkansa juuri lokakuussa.
Aloitin juuri JJK:n junioreiden valmentajana. Aistin elämässäni tällä hetkellä samaa orastavaa onnellisuutta, jota koin tuolloin vuonna 2009.
Hyvää syksyn jatkoa juuri sinulle. :)
Onnellisuus rakentui monesta asiasta. Asiat olivat järjestyneet kivasti. Olin saanut Puolustusvoimista hyvän työpaikan, löysin kivan asunnon (ensimmäiseni) Kotkan keskustasta sekä aloittelin valmentajauraani KTP:n junioreiden kanssa. Uskaltauduin tuona syksynä myös aloittamaan tanssiharrastuksen, joka tosin jäi lyhyeksi jalkapallokiireiden vuoksi. Street & hiphop oli silti kova juttu ja iso tekijä onnellisuuskakussa. Jotenkin tanssiin lähtemisen myötä otin ison askeleen kohti sitä nuorta miestä, joka halusin olla. Välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Samoihin aikoihin runokirjan tekeminen oli kiivaimmillaan.
Eräänä kirpeänä syysaamuna tallustin maastopuvussa työkaverini taloyhtiön pihalle odottamaan häntä. Olimme menossa kimppakyydillä satamaan, josta yhteysalus kelkkoi meidät saareen töihin. Olin hieman etuajassa, joten istahdin odottamaan puiselle penkille. Katselin pihan leikkikenttää.
Hiekkalaatikossa oli keltaisia koivunlehtiä. Liukumäki oli märkä vesipisaroista. Aamun lämpöasteet olivat jo sulattaneet yön hallaa. Katselin harmaata taivasta ja tiesin lähipäivinä ensilumen tulevan.
Nyt ikkunasta katsellessani näen lumisen keinun ja märän liukumäen. Puisella penkillä syntyneen Syksyn säkeet löysivät paikkansa juuri lokakuussa.
Aloitin juuri JJK:n junioreiden valmentajana. Aistin elämässäni tällä hetkellä samaa orastavaa onnellisuutta, jota koin tuolloin vuonna 2009.
Hyvää syksyn jatkoa juuri sinulle. :)
torstai 10. lokakuuta 2013
Riisuttu 3: Paratiisi
Olen alkuviikon kerännyt voimia ja jättänyt kirjoittamisen vähemmälle. Runoilu tuntui viikonloppuna painolastilta eikä nautinnolta. Oli pakko ottaa etäisyyttä.
En kirjoita vielä uutta runoa, vaan sen sijaan palaan nyt muistoissani kaukaiseen hetkeen ja vuoteen 2005, jolloin kirjoitin runon Paratiisi. Paratiisi löytyy kolmantena kirjani Päivänsäteen katseluversiosta.
Ensimmäinen tallessa oleva runoni on Kylmä yö, joka löytyy myös Päivänsäteestä. Sen kirjoitin keväällä 2005 äidinkielen kolmoskurssilla lukiossa. Paratiisi tuli kynästä loppukesästä ja on siis ensimmäisiä kirjoittamiani runoja. Tekstistä vähän huokuu nuoren kirjoittajan naiivius ja hieman tylsäteräisen kynän sanankäyttö. Toisaalta tekstissä on tunnetta ja tunnelmaa ja pidän juuri näitä seikkoja runojeni tunnuspiirteinä. Ei niinkään sanoilla kikkailua ja krumeluureja, vaan aitoa, omaksuttavaa ja samaistuttavaa tunnetta.
Tuohon aikaan Facebook oli juuri keksitty ameriikoissa, eikä meillä ollut siitä haisun karvaakaan. Me käytimme pikaviestimiseen MSN Messengeriä ja kuvagalleriana IRC- galleriaa. Nykyhetkestä poiketen minulla ei ollut niin sanottuja verkkoystäviä kovinkaan montaa galleria-aikana, muutamia kuitenkin. Vähän hassua myöntää, mutta tuon kesän 2005 aikana verkkoihastuin ensimmäisen kerran.
Jutustelimme usein verkon välityksellä tämän tytön kanssa. On kummallista miten toisesta voi pitää näkemättä. Tai oikeastaan se ei ole kummallista. Toisesta on todella helppo pitää näkemättä, sillä etäisyydestä johtuvat aukot tietoisuudessa täyttää itse ja kuvittelee toisen paremmaksi. Sitä ikään kuin luo toisesta ihmisestä oman mielensä mukaisen illuusion, joka kuitenkin noudattelee tältä saatuja tiedonmurusia.
No minä siis kuitenkin joka tapauksessa "ihastuin" tähän luomaani illuusioon. Erään keskustelun aikana tyttö sanoi nähneensä edellisenä yönä minusta unta. Minä olin nähnyt hänestä unta samana yönä. Tai oikeastaan en siis hänestä, vaan henkilöstä, jonka olin hänen kuviensa ja verkkokeskustelun pohjalta luonut mieleeni.
Kuitenkin kokemus oli hauska ja jännittävä ja jollakin tavalla sähköinen. Kirjoitin runon. Näinhän minä sentään hänen kuvansa ja olin kuullut äänen puhelimessa. Puhelinkeskustelu teki uudesta tutusta paljon henkilökohtaisemman, elävämmän ja todellisemman.
En ole koskaan tavannut kyseistä ihmistä oikeasti. Hän varmasti muistaisi runon edelleen, jos saisi sen käsiinsä. Runo lähti kesäyönä tekstiviestinä lapsuuden kotini läheisyydessä sijaitsevan leikkikentän keinusta.
En kirjoita vielä uutta runoa, vaan sen sijaan palaan nyt muistoissani kaukaiseen hetkeen ja vuoteen 2005, jolloin kirjoitin runon Paratiisi. Paratiisi löytyy kolmantena kirjani Päivänsäteen katseluversiosta.
Ensimmäinen tallessa oleva runoni on Kylmä yö, joka löytyy myös Päivänsäteestä. Sen kirjoitin keväällä 2005 äidinkielen kolmoskurssilla lukiossa. Paratiisi tuli kynästä loppukesästä ja on siis ensimmäisiä kirjoittamiani runoja. Tekstistä vähän huokuu nuoren kirjoittajan naiivius ja hieman tylsäteräisen kynän sanankäyttö. Toisaalta tekstissä on tunnetta ja tunnelmaa ja pidän juuri näitä seikkoja runojeni tunnuspiirteinä. Ei niinkään sanoilla kikkailua ja krumeluureja, vaan aitoa, omaksuttavaa ja samaistuttavaa tunnetta.
Tuohon aikaan Facebook oli juuri keksitty ameriikoissa, eikä meillä ollut siitä haisun karvaakaan. Me käytimme pikaviestimiseen MSN Messengeriä ja kuvagalleriana IRC- galleriaa. Nykyhetkestä poiketen minulla ei ollut niin sanottuja verkkoystäviä kovinkaan montaa galleria-aikana, muutamia kuitenkin. Vähän hassua myöntää, mutta tuon kesän 2005 aikana verkkoihastuin ensimmäisen kerran.
Jutustelimme usein verkon välityksellä tämän tytön kanssa. On kummallista miten toisesta voi pitää näkemättä. Tai oikeastaan se ei ole kummallista. Toisesta on todella helppo pitää näkemättä, sillä etäisyydestä johtuvat aukot tietoisuudessa täyttää itse ja kuvittelee toisen paremmaksi. Sitä ikään kuin luo toisesta ihmisestä oman mielensä mukaisen illuusion, joka kuitenkin noudattelee tältä saatuja tiedonmurusia.
No minä siis kuitenkin joka tapauksessa "ihastuin" tähän luomaani illuusioon. Erään keskustelun aikana tyttö sanoi nähneensä edellisenä yönä minusta unta. Minä olin nähnyt hänestä unta samana yönä. Tai oikeastaan en siis hänestä, vaan henkilöstä, jonka olin hänen kuviensa ja verkkokeskustelun pohjalta luonut mieleeni.
Kuitenkin kokemus oli hauska ja jännittävä ja jollakin tavalla sähköinen. Kirjoitin runon. Näinhän minä sentään hänen kuvansa ja olin kuullut äänen puhelimessa. Puhelinkeskustelu teki uudesta tutusta paljon henkilökohtaisemman, elävämmän ja todellisemman.
En ole koskaan tavannut kyseistä ihmistä oikeasti. Hän varmasti muistaisi runon edelleen, jos saisi sen käsiinsä. Runo lähti kesäyönä tekstiviestinä lapsuuden kotini läheisyydessä sijaitsevan leikkikentän keinusta.
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
"Nykyisin kirjoittamista pidetään ajantuhlauksena"
Seuraavat lainaukset aiheuttivat paljon erilaisia tuntemuksia: iloa, ylpeyttä, hämmennystä, häpäeää, surua, vihaa ja toiveikkuutta.
Sitaatit ovat Mihaly Csikszentmihalyin kirjasta Flow - elämän virta.
"Keskeisin tapa käyttää kieltä on runous, - - Koska runomitta auttaa mieltä säilyttämään kokemukset erilaisessa, tiivistetyssä muodossa, se on ihanteellinen keino muotoilla tietoisuutta. Jos joka ilta lukee runokirjaa, se on mielelle sama kuin kuntopyörä keholle - tapa pysyä kunnossa."
"On mahdollista, että ainoa tapa, jolla kirjailijat voivat kokea flow'n, on luoda sanoista maailmoja, joissa he voivat toimia vapaasti pyyhittyään mielestään vaikean todellisuuden olemassaolon. Samoin kuin muutkin flow-toiminnot, kirjoittaminen muuttuu vaaralliseksi jos siitä tulee riippuvuus: se pakottaa kirjailijan uppoamaan rajoitettuun kokemuspiiriin sulkien ennalta ulkopuolelle muut mahdolliset tavat käsitellä tapahtumia. Mutta kun kirjoittamista käytetään kokemuksen kontrolloimiseen antamatta sen kontrolloida mieltä, se on tie loputtomiin löytöihin ja runsaisiin palkkioihin."
"Jokin aika sitten oli vielä hyväksyttyä olla harrastajarunoilija tai esseisti. Nykyisin kirjoittamista pidetään ajantuhlauksena, jos sillä ei ansaitse rahaa (vaikka kuinka vähän). Sitä, että yli kaksikymppinen mies antautuu runojen "rustaamiseen", pidetään suorastaan hävettävänä, elleivät tulokset näy hänen pankkitilillään. Ja ellei henkilö ole erittäin lahjakas, on todella turhaa kirjoittaa suurten ansioiden tai kuuluisuuden toivossa.
Mutta koskaan ei ole ajantuhlausta kirjoittaa sisäisistä syistä. Ensinnäkin kirjoittaminen tarjoaa mielelle selkeän ilmaisumuodon. Se tekee mahdolliseksi merkitä tapahtumia ja kokemuksia muistiin niin että ne voidaan helposti palauttaa mieleen ja elää uudelleen tulevaisuudessa. Se on tapa analysoida ja ymmärtää kokemuksia, itsen kanssa tapahtuvaa kommunikointia, joka luo järjestystä elämäämme."
Sitaatit ovat Mihaly Csikszentmihalyin kirjasta Flow - elämän virta.
"Keskeisin tapa käyttää kieltä on runous, - - Koska runomitta auttaa mieltä säilyttämään kokemukset erilaisessa, tiivistetyssä muodossa, se on ihanteellinen keino muotoilla tietoisuutta. Jos joka ilta lukee runokirjaa, se on mielelle sama kuin kuntopyörä keholle - tapa pysyä kunnossa."
"On mahdollista, että ainoa tapa, jolla kirjailijat voivat kokea flow'n, on luoda sanoista maailmoja, joissa he voivat toimia vapaasti pyyhittyään mielestään vaikean todellisuuden olemassaolon. Samoin kuin muutkin flow-toiminnot, kirjoittaminen muuttuu vaaralliseksi jos siitä tulee riippuvuus: se pakottaa kirjailijan uppoamaan rajoitettuun kokemuspiiriin sulkien ennalta ulkopuolelle muut mahdolliset tavat käsitellä tapahtumia. Mutta kun kirjoittamista käytetään kokemuksen kontrolloimiseen antamatta sen kontrolloida mieltä, se on tie loputtomiin löytöihin ja runsaisiin palkkioihin."
"Jokin aika sitten oli vielä hyväksyttyä olla harrastajarunoilija tai esseisti. Nykyisin kirjoittamista pidetään ajantuhlauksena, jos sillä ei ansaitse rahaa (vaikka kuinka vähän). Sitä, että yli kaksikymppinen mies antautuu runojen "rustaamiseen", pidetään suorastaan hävettävänä, elleivät tulokset näy hänen pankkitilillään. Ja ellei henkilö ole erittäin lahjakas, on todella turhaa kirjoittaa suurten ansioiden tai kuuluisuuden toivossa.
Mutta koskaan ei ole ajantuhlausta kirjoittaa sisäisistä syistä. Ensinnäkin kirjoittaminen tarjoaa mielelle selkeän ilmaisumuodon. Se tekee mahdolliseksi merkitä tapahtumia ja kokemuksia muistiin niin että ne voidaan helposti palauttaa mieleen ja elää uudelleen tulevaisuudessa. Se on tapa analysoida ja ymmärtää kokemuksia, itsen kanssa tapahtuvaa kommunikointia, joka luo järjestystä elämäämme."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)