Illat hämärtyy, varjot pitenee. Valo katoaa ja yhä aiemmin laskeutuva pimeys tuntuu kurjalta. Syksy etenee ja pian talvi on täällä. Päivänsäteen tarina kulkee myös vuodenaikojen mukaan. Valoisan ja rakkauden täyttämän kesän runot olen jo pureksinut tämän sarjan kolmessa ensimmäisessä tekstissä. Syksyn tullen kirjan maailma hieman hämärtyy ja tunnelmat synkkenevät. Voitte arvata millainen talvi on tulossa.
Tällä kerralla vajoan muistelmiin purkaen runoa Kätkeytyminen, joka löytyy Päivänsäteen katseluversiosta viidentenä suruisan oravakuvan viereltä.
Olen käyttänyt "orava-aukemaa" aina esimerkkinä esitellessäni kirjaa. Tehkää tekin nyt sama temppu. Kyllähän lukijan huomio aina ensin kiinnittyy aukeamalla olevaan kuvaan. Tässäkin orava hakee ensihuomion. Miltä orava mielestäsi näyttää?
Lue runo ja katso oravaa uudelleen. Muuttuuko se?
Näin me rakensimme kirjaamme. Kuvien ja runojen yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa heijastamme rakkauden eri muotoja kirjan kautta lukijoille. Kirjasta välittyy rakkaus ihmiseen ja luontoon. Rakkauteen kuuluu luonnollisesti myös uhrauksia ja menetystä sekä niistä aiheutuvaa pahaa oloa, surua ja ahdistusta.
Aloitin kirjoittaa tätä blogisarjaa, koska halusin kertoa teille miksi Päivänsäde on tehty. Runojen kirjoittaminen on minulle keino purkaa. Toiset laulavat, soittavat, menevät lenkille tai jotakin muuta. Minä kirjoitan. Voisihan tunteesta kirjoittaa myös vaihtoehtoisesti pitkän esseen mutta en saisi niihin mitään voimaa taakse. En saisi syvyyttä oikeasti näyttää sitä latausta, mikä tekstiin kätkeytyy.
Kätkeytyminen tuli pakottamatta. Pyysin itseäni kirjoittamaan miltä tuntuu. Olin menettänyt toivoni, pistänyt pään pensaaseen. Kirjoitin miltä tuntuu mennä piiloon, vetää peitto korviin ja nyyhkyttää vuoteessa.
Kätkeytyminen on Päivänsäteen ensimmäinen sydänsurusta kertova runo. Edellisessä blogitekstissä kerroin onnellisuuden tunteesta vuonna 2009. Orava jakoi kanssani tunteen tuon onnellisuuden kadottamisesta. Me suljimme yhdessä silmämme valolta ja muistelimme pimeydessä miltä oli tuntunut ottaa elämän potkuja vastaan rakkauden vaaleanpunainen kupla suojana.
Takaisin ei voi palata. Ikävän asian hyväksyminen on ensimmäinen askel kohti parempaa huomista. Kaihosta ja surusta huolimatta halusin tehdä Päivänsäteestä kirjan, josta on löydettävissä tulevaisuuden uskoa ja toivoa.
Sydän on särkymisen jälkeen pitkään kipeä, mutta korjaantuu. Haavat paranevat, mutta arvet jäävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti