Riisuttu 1: Lähtö

Nyt alkavan blogisarjan aikana paljastan siis tarinat ja salaisuudet esikoisteokseni Päivänsäteen runojen taustalla. Tarkoitukseni on laskea rakentamaani suojausta, riisua panssari. Ensimmäisenä palaan muistoissa hetkeen, jolloin kirjoitin runon Lähtö. Löydät runon kirjan katseluversiosta täältä.

Lähtö on yksi suosikkirunoistani. Olen haaveilija, romantikko, etsijä. Kulkija. Runo kertoo osuvasti hetkistä, jolloin olen tuntenut olleeni liian kauan yhdessä paikassa. Lähtö on kirjoitettu vuonna 2010 ennen poismuuttoani. Olin jättämässä kotikaupunkini Kotkan ja siirtymässä opintojen pariin Keski-Suomeen.

Tunnelmat olivat haikeat, sillä Kotka oli antanut minulle paljon ja olin ensimmäistä kertaa jättämässä perhettä ja ystäviä kauas. Uuteen alkuun Jyväskylässä suhtauduin kuitenkin toiveikkaasti. Lähteminen tuntui hyvältä ja pahalta yhtä aikaa.

Olen monesti istunut kesälaiturilla katsomassa auringonnousua ja -laskua. Näissä hetkissä on ollut jotakin satutaikaa. Luonnon herääminen uuteen kesäpäivään on yhtälailla kiehtovaa kuin ympäristön uneen tuudittautuminen viimeisen valonsäteen jälkeen. 

Lähtö -runon inspiraation sain kauniista isäni luontokuvasta, joka löysi paikkansa tekstin vierestä. Nokikana nousee lentoon kultaisin siivin. Mietin lähtemistä ja kultaisia siipiä. Mietiskelin kotipaikkani taaksejättämistä. Kultaiset siivet toivat mieleeni lapsuuteni suosikkilaulun, johon ihastuin ala-asteen musiikkitunnilla. 

Edu Kettusen Lentäjän poika on laulu, jossa haaveillaan. Muistan kuinka olen istunut lapsuudenkotini viereisen metsän yhden männyn oksalla puumajassa katsomassa auringonlaskua laulaen itsekseni Lentäjän poikaa. Taisin olla kymmenen vanha.

Laulussa jetin siivillä kuohuu auringonkulta koneen irrotessa otteesta maan. Nokikana symboloi minulle tätä jettiä, joka liitää läpi pilvien, ylöspäin, kohti unelmia. Lauloin kappaleen myös karaokessa ystäväni polttareissa. Lentäjän poika, kuten Lähtökin, ovat kaikille, jotka haaveilevat.


Seuraavalla kerralla kerron kuinka runon Kaunis sanat löysivät paikkansa säkeistä.

Riisuttu

Hyvä lukija,

jos et vielä tunne minua, niin haluan esitellä itseni lyhyesti ennen kuin teen paljastuksen.

Nimeni on Olli. Olen 25-vuotias kotkalaislähtöinen yrittäjä ja runoilija. Opiskelen puheviestintää Jyväskylän yliopistossa tähtäimenä syvä ymmärrys ja asiantuntijuus ihmistenväliseen vuorovaikutukseen liittyvissä asioissa. Harrastan jalkapalloa, pelaajana, katsojana sekä valmentajana. Minulla on mukava perhe ja paljon hyviä ystäviä.

Kaikki edellämainitut asiat ovat kuitenkin yhdentekeviä sen edessä, mitä aion kertoa sinulle seuraavaksi ja seuraavien blogipostausten aikana.

Työstimme kuvaaja-isäni Pekka Vainion kanssa yhteistä kirjaa viisi vuotta ja vihdoin esikoisteoksemme Päivänsäde julkaistiin keväällä maaliskuussa. Herkkä ja kaunis teos sisältää isäni hengästyttäviä luontokuvia Suomesta sekä minun kirjoittamia runoja.

Meidän yhteisessä kirjaprojektissamme minua on jäänyt harmittamaan, suorastaan kalvamaan vain yksi seikka. Julkaisujuhlien jälkeen meitä luonnollisesti haastateltiin kotipaikkakunnalla. Kerroimme tietysti innoissamme yhteistyöskentelystä ja kirjasta. Kerroimme silmät kiiluen mitä olimme tehneet.

Teimme väärin.

Mitä teimme on sidottu kansiin, joita koristaa nimi Päivänsäde. Sen voi jokainen ostaa kirjakaupasta, minulta tai kustantajalta. Kirjan voi lainata kirjastosta. Mitä me annoimme haastatteluissa meistä ja meidän tarinasta kiinnostuneille ihmisille? Emme mitään.

Meidän olisi pitänyt kertoa miksi teimme.

Aion korjata virheeni ja kertoa teille miksi kirjan runot ovat syntyneet. Käyn läpi runot (12kpl), jotka jokainen voi löytää kustantajamme verkkosivuilta selailukappaleesta. Osa taustoista on hyvin henkilökohtaisia, joten mennään kärsivällisesti runo kerrallaan ja katsotaan kuinka alastomaksi heittäydyn tarinan kanssa. Lopetan, jos käy liian raskaaksi.

Päivänsäteen katseluversio löytyy täältä: Päivänsäde

Ensimmäisenä käsittelyvuorossa on hiljainen ja haaveileva runo Lähtö. Mikä sinun tarinasi runon takana voisi olla?

Minun tarinani ensimmäisen osan kerron huomenna.

Mitä me pelkäämme?

Hävettää

"Hei, mitä jos ei yritettäis ees myydä näit tonne ulkomaille, ku ei ne ehkä  haluu?"

Oletko verkkokauppiaana sanonut noin kumppanillesi? Häpeä.

"Jätkät, lähetää taistelee ja tekee parhaamme. Yritetää selvitä kunnialla ja pitää lukemat siedettävinä."

Olisitko sanonut noin pelikavereille osana Suomen futismaajoukkuetta ennen Espanjaa vastaan taisteltua tasapeliä, Gijonin ihmettä? Häpeä.

"Ei täällä mikään kannata. Nokia myytiin ja Tiimari menee nurin. Meidät syödään elävältä."

Sanoitko noin kuullessasi suomalaisia kohahduttaneita talousuutisia? Häpeä.

Olen lisäksi kuullut useasti ja monesta suusta kuinka suomalainen kauhistelee venäläisten Suomi-invaasiota. Kenties Turussa tai Vaasassa ollaan autuaan tietämättömiä, mutta Lappeenrannassa, Imatralla, Haminassa ja Kotkassa tiedetään äärimmäisen hyvin mistä puhun.

Ja kuullessani nämä kauhistelut teki mieli sanoa, että häpeä.

Olen kuullut myös kuinka pelokkaasti ja kiihkolla vastustetaan kovaan ääneen maahanmuuttajien ja pakolaisten Suomeen ottamista/tulemista/päästämistä.

Tuota kuullessani osaan olla osaksi samaa mieltä, sillä eihän ole reilua, että tänne tullaan hyväksikäyttämään sosiaaliturvaamme. Tervetulleita ovat kaikki yhteisiin talkoisiin, kouluttautumaan, kotoutumaan, sopeutumaan ja etenkin töihin. Jos peruste ulkomaalaisten käännyttämiselle on esimerkiksi toisen erilaisuus, niin sanonpa taas: häpeä.


Kauppa ulkomaille

Luin viime viikolla blogeja ja kolumneja verkkokaupoista keskimääräistä enemmän. Parasta antia oli (harmi, etten ottanut sivua talteen surffaillessa) teksti, jossa kannustettiin verkkokauppiaita suunnittelemaan myyntiä Suomen rajojen ulkopuolelle. "Myytiin paperikoneitakin ulkomaille!"

Jakelumahdollisuudet ovat olemassa (esim. Amazonin kautta). Rohkeutta kaivataan. Suomen markkinat ovat auttamatta kovin pienet verrattuna esimerkiksi Pohjoismaihin laajennettuun kauppaan puhumattakaan Euroopan laajuisesta myynnistä.


Tappiomieliala

Jep. Nokialle ja Tiimarille kävi huonosti. Mitä sitten? Se ei tarkoita, että muita yhtiöitä pitäisi johtaa huonosti ja tehdä vääriä valintoja tai olla tekemättä valintoja. Nyt niskasta kiinni ja kohti valoa. Meillä on osaamista ja kykyä. Urheilumaailmassa sinivalkoinen on ollut upeasti esillä tänä vuonna. Huuhkajat nöyryyttivät Espanjaa vieraskentällä ryöstämällä tasapelin, Susijengi taisteli upeat koripallon EM-kilpailut ja nyt lentopallomiehet ovat lohkovoittajina EM-kisojen puolivälierissä! Näin sitä pitää! Ei lähdetä häviämään kellekkään tai mitään valmiiksi.


Monikulttuurinen Suomi

Suomalaisia kehutaan kansainvälisiksi. Meillä on korkea koulutustaso, tietoa ympäröivästä maailmasta sekä poikkeuksellisen hyvä kielitaito. Kuitenkin suvaitsevaisuus tuntuu olevan lapsen kengissä. Onko venäläisten ostos- ja lomamatkat Suomeen oikeasti jonkun mielestä huono asia? Meillä ei ole kohta enää ostovoimaa. Idästä tulee meille rahaa.

Onko maahanmuuttajien ja pakolaisten tulo suomeen oikeasti joku uhka jollekin? Täällä täytyy vain olla entistä paremmat rakenteet ja suunnitelmat uusien asukkien varalle. Tietenkään tänne tulevia ei täydy eikä saa ylisuomettaa, mutta kotouttaminen pitää olla suunniteltua. Me saadaan Suomeen lisää työvoimaa!

Unohdetaan se häpeä nyt. Nyt on hävetty ja pelätty tarpeeksi. Nostetaan päät pystyyn. Suomessa on jäätävää potentiaalia, vaikka mihin!

Tempaus

Pidän haasteista. Riski viehättää. Jännitys ei haittaa, se tuottaa nautintoa. Pidän myös kirjoittamisesta. Viime vuosina erityisesti runoista on tullut läheisiä. Päätin yhdistää nautinnot.

Kolme viikkoa sitten aloitin itselleni uuden jutun. Aloin osallistaa facebook -sivujeni tykkääjiä runon kirjoittamiseen. Pyysin ihmisiltä sanoja viikonloppurunoon. Halusin yhden sanan jokaiselta ja lupasin käyttää kaikkia sanoja illan aikana syntyvässä runossa. Annoin aikaa sanojen "heittelyyn" pari tuntia ja itselleni runon kirjoittamiseen pari tuntia. Sain ensi-illan aikana 55 sanaa ja tuloksena syntyi oikea runojen kaunotar, Mörököllin nekrofilia. Käytin aikaa tämän kahdeksan säkeistöisen värssyn kanssa tunnin ja 40 minuuttia.

Seuraavana viikonloppuna järkeistin systeemiä kysymällä yleisöltä ensin ehdotuksia runon teemaksi. Teemaksi valikoitui kotkalainen kuutamouinti. Sain sanoja lähes parikymmentä ja 35min työskentelyn tuloksena läjään saatiin Kotkan kuu.

Kolmas viikonloppuruno syntyi Jyväskylässä muuttoni jälkeen. Teemaksi oli siten helppoa valita muutto. Toteutin runon kenties ennennäkemättömällä tavalla. Järjestin verkossa live-esityksen, jossa halukkaat pääsivät osallistumaan runon luomiseen ja sen rakentumisen seuraamiseen reaaliaikaisesti Google Drive -palvelussa.

Kysyin online -illassa paikalla olleilta ihmisiltä sanoja edellisviikkojen tapaan. Ennen runon kirjoittamista pidin pienen opetushetken, jossa esittelin vieraille yhden mallin, jonka avulla runon rakentaminen on kohtalaisen yksinkertaista.

Lopuksi tunnin mittaisessa live-setissä kirjoitin runon Muutto ja yleisö näki reaaliaikaisesti kuinka kirjaimet, määrätietoisesti ja välillä epäröiden, löysivät paikkansa säkeissä. Runon kirjoittamiseen meni aikaa noin vartti.

Erityisen tyytyväinen olin tekniikan ja sovellusten toimimiseen. Etukäteen jännitin käytännön sujuvuutta lähes yhtä paljon kuin live--kirjoittamista. Molemmat osuivat onneksi maaliin.

Toissapäivänä syntyi viimeisin viikonloppuruno Sinkkuna. Kokeilut ovat olleet todella mielekkäitä ja onnistuneita sekä osallistuneiden aktiivisuuden että runojen lopputulosten puolesta. Tästä on hyvä jatkaa.

Mitähän tuleva viikonloppu tuo tullessaan?

Lapsen halaus

Kävin eilen elokuvissa pitkästä aikaa. Edellinen kerta Suomessa oli yli 8kk sitten. Tällä kertaa meitä viihdytti White House Down. Erittäin minuun menevä leffa. En kirjoita nyt arvostelua. Tärkeää oli mainita elokuvan nimi, sillä eräs kohtaus antoi aiheen tämän tekstin kirjoittamiselle.

Yhdessä päähenkilöiden välisessä dialogissa toinen miehistä puhuu hetkestä, jolloin lapsi kasvaa niin isoksi, ettei enää juokse syliin huutaen "isi, isi". Hän antaisi mitä tahansa saadakseen vielä yhden halauksen. Kohtaus on todella herkkä.

Elokuvan jälkeen istuin iltaa ystävien kanssa, kunnes tuli "hälytys" ja lähdin hakemaan isäni töistä. Hänellä on syntymäpäivä, joten en ajanutkaan suoraan kotiin, vaan vein päivänsankarin pubiin, jossa lauloin karaokessa täydelle talolle isälle omistetun onnittelulaulun.

Isän silmät kostuivat, en ole ennen laulanut hänelle. Biisin loputtua juoksin halaamaan häntä. Ja sitten muistin juuri leffassa kuulemani mietteen lasten kasvamisesta.

Tiukka halaus kosketti minuakin. Parempaa lahjaa en olisi osannut antaa.

Mitä tulee Facebookin jälkeen?

Web 2.0:n myötä Internet sosiaalistui. Olemme alkaneet tuottaa verkkoon sisältöä yhdessä ja jakaa niitä toisillemme. Prahan vaihto-opinnoissa luin John Hartleyn (Digital Futures 2012) kirjan, jossa hän väittää sosiaalisten verkkopalveluiden myötä itseoppimisen olevan niin tehokasta, että oppisimme vuodessa Internetin ääressä sen minkä yliopisto voi opettaa viidessä vuodessa. Hän käyttää yhden kappaleen pohtiessaan pöhköä kansalaisuutta (silly citizenship) ja siihen liittyvästä DIWO (do-it-with-others) -aktivismista. Tämän käsityksen mukaan jaettu tietämys on saatua tietämystä.

Sosiaalisen median palveluita on lukemattomia, mutta esimerkkeinä mainitsen tässä kolme tunnettua: Facebookin, Twitterin ja blogit. Facebook oli minulle aluksi vain uusi ja helppo tapa löytää tuttavia ja pitää heihin yhteyttä, myös globaalisti.

Nykyisin Facebook on todella monipuolinen. Suljettuja ryhmiä voi käyttää koulu- tai projektitöiden tekemiseen ja tiimin jäsenten yhteydenpitoon. Yksi esimerkki nopeasti kasvaneesta avoimesta ryhmästä on Kotkan Sinkut, joka yhdisti alueellisesti samanhenkisiä ihmisiä. Facebookiin on syntynyt fani- ja viharyhmiä. Se on yhdistänyt ihmisiä monella eri tasolla.

Twitterin koen olevan enemmänkin tiedon vastaanottamisen ja jakamisen solmukohta. Twitter on uskomattoman hieno paikka oppia uutta, vaihtaa mielipiteitä ja pysyä ajantasalla itseä kiinnostavien ilmiöiden ja asioiden päivittyessä.

Blogien kautta ihmiset jakavat monimuotoisesti informaatiota. Joillekin blogeista on tullut ikään kuin julkinen päiväkirja, johon kirjoitetaan ja, jolla jaetaan mietteet ja kokemukset, kenties kuvilla ja videoilla höystettynä.

Juuri jakaminen yhdistää näitä kaikkia kolmea palvelua. Facebookin statuspäivitys on selkeästi antanut monille mahdollisuuden purkaa tuntojaan, vaikkei näitä päivityksiä kukaan kommentoisi. Jo mahdollisuus julkiseen "tunnustukseen" tuntuu helpottavan monia.

Jakamisen helppous on siis tullut luoksemme muutaman viime vuoden aikana ja trendi on kasvava. Kuitenkin joudumme käyttämään useita eri palveluita saadaksemme komponentit kasaan. Tekstin, videon ja kuvan yhdistäminen samalle alustalle vaatii vielä, etenkin mobiilikäytössä, melkoisesti kikkailua ja leikkaaliimaa -leikkimistä.

Seuraavaksi kuluttajat tarvitsevat mobiilisovelluksen, joka mahdollistaa, älypuhelimen ominaisuuksia hyväksikäyttäen, kaiken jakamisen samalla aplikaatiolla. Yhdellä sovelluksella pitää olla mahdollista yhdistää puhelimella otettu kuva, kuvattu video ja kirjoitettu teksti yhdeksi blogimaiseksi jaettavaksi kokonaisuudeksi. Sovelluksen pitää mahdollistaa koko päivän jatkuva työstäminen, keskeneräisen työn säilyttäminen ja tallentaminen sekä nopea jatkaminen tarpeen vaatiessa (vrt. Vine -videointi).



Googlen+:sta povattiin haastajaa Facebookille ja skeptisimmät ennustivat fb:n alamäen alkavan Googlen tullessa tatamille. Onko joku vieläkin sitä mieltä, että Facebook on katoamassa johonkin?
Nykyisten suosittujen palveluiden katoaminen ei ole todennäköistä. Ne saattavat muuttua. Facebook saa varmasti haastajia ja sen rinnalla käytetään tulevaisuudessa muitakin suosittuja some-palveluita entistä enemmän.

Nyt Internit sometuttua koittaa aika, jolloin alamme kaipaamaan sovelluksia, jotka yhdistävät tämän hetken palveluiden parhaita puolia. Web 2.0 mahdollisti kommunikointimme nopeuden, mutta palveluiden kasvava määrä ja monipuolinen käyttäminen puolestaan syö pois voitetun ajan. Tulevaisuudessa tiedon jakaminen ja vastaanottaminen halutaan tehdä vain muutamia kanavia käyttäen.

Facebookilla on hyvät eväät ottaa askeleita tähän suuntaan enkä ihmettelisi yhtään, vaikka Facebookin jälkeen tulisi Facebook.

Nyt menee vihkoon

Satuitteko katsomaan YLE:n uutisia eilen illalla? Lähetyksessä kerrottiin valtion budjetin jäävän alijäämäiseksi järkyttävän paljon ennakoitua enemmän. Eilen uutisoitu summa on kaksi miljardia euroa! Ei ihan niin pieni summa, että kuvittelisi livahtavan vahingossa ohi budjettia tekeviltä ihmisiltä.

Meillä (Suomen valtiolla, siis meillä kaikilla) on velkaa liikaa. Velaksi ei voida elää loputtomiin, Suomessa ei enää hetkeäkään. Voi sanoa homman lähteneen käsistä.

Mitä nuorille, älykkäille, kyvykkäille, kunnianhimoisille, tuoreilla ideoilla varustetuille poliitikoille tapahtuu heidän päästessä koneistoon rattaiksi? Jumiutuvatko niin tiukasti jo olemassa olevaan kurjaan ruosteiseen systeemiin, etteivät pääse yhtään liikkumaan muuttaakseen romuläjästä raikkaamman kokonaisuuden?

Tuleeko uusillekin nopeasti puolue ja puolueen edut niin nopeasti läheisiksi, että yhteinen hyvä unohtuu? Nyt on selkeästi nähtävillä, ettei nykyinen hallitus todellakaan saa aikaiseksi Suomea hyödyttäviä ratkaisuja. Tilanne on osuvasti kuvattu Velkakello.fi -sivustolla:

"Elintasosi on lainaa. Suomen valtio ahmii velkaa ennätysmäärin pitääkseen sinut tyytyväisenä, koska sinä voit äänestää seuraavissa vaaleissa. Hallitus ja oppositio kuvittelevat, että sinä haluat kaiken tässä ja nyt, etkä välitä huomisesta."

Voihan olla, ettei kaikki kansalaiset tulevaisuudesta välitä ja ovat itsekkäitä sekä elävät vain tässä hetkessä, mutta sen pitää loppua nyt! Ei tässä auta muuten muu kuin pakata laukut ja lähteä muille maille. Tai ehdolle seuraaviin vaaleihin.

Tätä maata johdetaan nyt (taas) aivan päin seiniä. Aivan päin seiniä! Samat naamat koneistoa pyörittävät pääosin edelleen kuin 10-15 vuotta sitten. Olisiko Suomen uudistuminen syytä aloittaa "ruohonjuuritasolta" eli sieltä, missä (tällä hetkellä epäsuotuisia) päätöksiä tulevaisuudestamme tehdään?

Olisi, sillä nyt menee kaikki ihan vihkoon.