Uupumus

Miksei mitään saa valmiiksi?
Miksi tekemättömien pino
kasvaa vuoreksi,
jonka varjo langetessaan
pimentää maan,
jonka hahmo sammuttaa
auringon ja
peittää pilvet taivaan?

Ryyppy

Suomi24:n etusivulla on ollut tänään keskustelunavaus otsikolla "alkoholisoidun opiskelijaelämästä". Luonnollisesti opiskelijana kiinnitin huomion tähän draamanhakuiseen otsikointiin. Yleisen uskomuksen mukaan opiskelijoiden alkoholinkäyttöä pidetään varmasti runsaana. Opiskelijoita on kuitenkin Suomessa satojatuhansia, pelkästään Jyväskylässä lähemmäs 30 000. Olisi melko raakaa väittää jokaisen käyttävän paljon alkoholia.

Opiskelijoiden tapahtumat ovat, kyllä, yleensä tilaisuuksia, joissa on mahdollisuus juoda, muttei sitä keneltäkään edellytetä. Ketään ei painosteta juomaan. Juominen ei ole itseisarvo. Normaalia kuitenkin. Useimmat juovat.

Suomi24:n keskustelun aloittanut pelkää siis alkoholisoituvansa. Alkoholismi. Toivottavasti hänen kohdallaan pelkästään "ulkoinen paine" (jota ei siis oikeasti ole), ei johda alkoholin käytön lisääntymiseen. Opiskelijat kyllä viihtyvät juhlissa ja yöelämässä. Juhlimiseen yleensä yhdistetään humalahakuinen juominen. Toisaalta eikö hauskaa voi pitää muutoinkin?

Olisiko meidän kulttuurissamme tyypillistä irroitella ja heittäytyä esimerkiksi villisti tanssimaan vasta muutaman annoksen jälkeen? Eikö tuntemattomille voisi jutella yhteisissä juhlissa ilman rohkaisuryyppyä? Alkoholi toki poistaa estoja, mutta pienellä itsensä rohkaisemisella ja riskien ottamisella voisi myös saavuttaa vähintään yhtä hyviä tuloksia kuin humalassa.

Keskustelupalstalla nuori opiskelija purkaa tuntojaan seuraavasti:

"Siis voishan sitä periaattees juoda vaan vähemmän mut en mä vaan pysty et kun alotan niin kyl sitä tulee sit otettua reippaasti."

Mielestäni tässä olisi tietysti syytä huolestua muidenkin kuin opiskelijoiden. Jos ei juomisen aloitettuaan pysty rajoittamaan ottamista. Liikutaan vaarallisilla vesillä.

Opintojen kärsimisestä valitetaan myös. Vastuunottaminen omasta elämästä sisältää muun muassa priorisointia. Välillä on aika pitää hauskaa. Toisinaan täytyy työskennellä, joko palkkatyössä tai opintojen parissa. Fiksulla ajankäytöllä ja suunnittelulla sekä tomeralla tekemisellä pärjää hyvin pitkälle. Opiskeluaika ei tietenkään voi olla täynnä kirjojen ääressä jäkitystä neljän seinän sisällä. Verkostoituminen, uudet sosiaaliset suhteet ja rento yhdessäoleminen kuuluvat luontaisena osana opiskelijan arkeen.

Tämän tekstin halusin kirjoittaa tulevaa korkeakouluopiskelijaelämäänsä suunnitteleville. Älkää pelätkö. Jos alkoholi ei ole aiemmin maistunut, ei sen tarvitse alkaa maistua jatkossakaan. Tärkeintä on löytää oma polku jota kulkea ja sellainen opiskeluala, joka itseään kiinnostaa.

Kyllä jokainen paikkansa löytää.

Kusessa

Kai tähänkin pitää nyt sitten ottaa kantaa, koska olen yrittänyt lokeroida itseäni ajankohtaisia asioita kommentoivaksi bloggaajaksi.

Eilisen tekstin teemassa oltiin satulassa, tämän päivän teemassa ollaan aikalailla kusessa. Vaikka on kevät, niin tämän tekstin otsikko ei viittaa ihastumiseen.

Ainakin yksi Suomen viime aikoina eniten mediassa esillä ollut henkilö ui syvällä. Tällä hetkellä niin uutiset televisiossa kuin Internetissäkin ovat täynnä AKT:n potkufarssia.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton puheenjohtaja Räty, Timo Räty, oli hissukseen viikonlopun aikana. Vältteli mediaa, ei antanut lausuntoja kohupotkuista. Hiljaiseloon täytyy olla vain kaksi syytä.

Joko hän oli lukkiutuneena pieneen tilaan kolmen päivän ajan viestinnän asiantuntijan kanssa miettien hengissäpysymisstrategiaa tai sitten Räty oli kiertelemässä tavarataloja toivoen löytävänsä snorkkelin talvimyynnistä, jotta saisi happea lisää. Pissaraja on nimittäin jo niin korkealla hänen päänsä yläpuolella, ettei peruskikat enää tässä vaiheessa auta.

Tarkempia taustoja tietämättä julkisuudessa esillä olleiden faktojen perusteella asioista voi tehdä tällaisen koonnin:

- Potkut saanut Hilkka Ahde syytti esimiestään Rätyä työpaikkakiusaamisesta
- Entiset työntekijät ovat haukkuneet julkisuudessa Rätyä  muun muassa "huutavaksi ja kiusaavaksi johtajaksi"
- Työpaikkakiusaamisilmoituksesta seurasi poliisitutkinta --> huonoa mainetta johtajalle sekä liitolle
- Liiton hallitus (kuulemma johtaja Rädyn luottohenkilöistä koostuva) pitää kokouksen, jossa äänestetään Hilkka Ahteen työsuhteen jatkumisesta, Rätykin äänestää
- Hilkka Ahde saa potkut
- Eräs AKT:n jäsen kommentoi Helsingin Sanomille, ettei ymmärrä miksi potkuja puidaan julkisesti

Viimeisen kommentin esittäneelle voin vain todeta, että listasin juuri yläpuolelle viisi syytä miksi tästä puhutaan.

Timo Räty kommentoi tänään ensimmäisen kerran medialle potkuja. Hän oli tyyni ja rauhallinen. Oli ilmeisesti saanut sekä hyviä neuvoja että snorkkelin viikonlopun aikana. Tulevina viikkoina mielenkiintoista on nähdä kuinka hän kykenee rimpuilemaan eteenpäin ympärillä olevan paineen kasvaessa. Järkevä mies olisi ehkä jo eronnut? Vai olisiko?

Liiton puheenjohtajalla saattaa olla joitakin valttikortteja taskussaan, mutta julkisuudessa käsitellyt tiedot eivät lupaa valoisaa tulevaisuutta hänelle. Tällaisen kriisin aikana olisi erittäin tärkeätä ottaa vastuuta. Edes jonkun. Yleensä tällaisessa tapauksessa se olisi juuri johtaja, mutta tilanne on kovin ristiriitainen.

Asiantuntijoiden mukaan Ahde tulee voittamaan oikeuskäsittelyn, jossa ratkaistaan oliko hänen irtisanomisensa lainvastainen. Tällöin AKT:n ongelmat vasta kasvaisivatkin.

Tällöin Timo Räty olisi ainakin kusessa.

Satulassa

Ratsaille, nouse!

Komensin itseäni sormet puristuneena kiinni pyörän ohjaustankoon, mutta jalat tukevasti jäisellä jalkakäytävällä. Ilme oli vakava, huulet viivana tiukasti toisiaan vasten. Syke kohosi jatkuvasti. Syvä henkäys, jalka tangon yli ja epävarmat ensipolkaisut. Päivän extreme-suoritus alkoi.

Keväinen sää piristää aina mieltä kummasti. Auringon paiste tuo lämmön ja valon ihmisten hymyihin ja luonto näyttää kauniilta. Lämmin sää kuitenkin sulattaa tiestölle kertynyttä lunta ja jäätä. Joka puolestaan olisi ainoastaan hyvä asia, ellei lämpötilalla olisi Suomessa tapana painua lyhyen plussailun jälkeen takaisin miinuslukemille.

Nilkkoihin asti ulottuvassa loskamössössäkin on kovin vaikea pyöräillä, sillä rengas hakee etenemisuraa ahkerasti väpättäen, mutta siinä kyydissä pysyy pystyssä reippaalla polkemisella. Senhän oppii jo neljä vuotiaana, että pyörä kaatuu, jos lopettaa polkemisen.

Loskakelin jälkeinen, jäätynyt, edellisen lämpöaallon rengasuria täynnä oleva temppurata onkin sitten pyöräilijälle aivan toinen maailma. Huonolla onnella etupyörä luisuu uraan, joka kääntyy eri suuntaan kuin tangosta kiinnipitävä tahtoisi. Senkin oppii jo neljä vuotiaana, mitä tapahtuu, jos eturengas menee polkupyörässä poikittain. Lähtee makea frontsideollie fillarilla.

Extreme-urheilu ei ole koskaan kiehtonut minua, mutta lähes koko talven halki jatkuneen pyöräilyn kokeneena voin väittää, ainakin joiltain osin, ymmärtäväni äärilajien harrastajia. Jännityksestä johtuva adrenaliinin kuohunta yhdistettynä liikkumisesta seuraavaan endorfiiniryöppyyn on huumaava kokemus. Nyt laskuvarjo- ja basehyppääjät nauravat partaansa, mutta jäisellä kapealla tiellä pyöräily saa sykkeen yllättävän korkeaksi. Puolet matkasta täytyy ajaa jalka maassa, ettei kaatuisi jokaisessa mutkassa.

Jotenkin omaan rationaaliseen ajatteluun sopisi kuva traktorista auraamassa tietä juuri loskakelin aikaan, jolloin tienpinnasta irtoaisi tavaraa kunnolla ja ajelusta olisi jotain hyötyä. 15 senttimetriä syvät painanteet jäätiessä ovat oikeasti jokseenkin vaarallisia kaksipyöräisille.

Espoossa ilmeisesti joku toinen kulkija on jakanut kanssani samanlaisia ajatuksia liimaten kysyviä lappuja liikennemerkkeihin tienvarteen. Hiekotus on uupunut paikoin kokonaan ja aikaisemmin oli ollut päiväkausien viiveitä aurauksessa. Espossa paloi hihat. Täällä lähinnä naurattaa. Toivon silti asialle tehtävän jotain ennen kuin sattuu pahempia haavereita. Esimerkiksi koululaisen kaatuminen pyörällä auton alle kapealta pyörätieltä väistäessään jalankulkijoita on aivan mahdollinen uhkakuva.

Espoolaisen kanssahuolehtijan reaktio huonoon kunnossapitoon löytyy alla olevasta linkistä. Mainiota!

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/03/1505524/nyt-paloi-hihat---kuka-naita-katuja-oikein-hoitaa

Ihmiskauppa

Myyntitapahtuma on aina monivaiheinen prosessi. Siinä tapahtuvia vaiheita voisi kuvata monella tapaa. Keskeisiä kaupanteon onnistumisen kannalta ovat ehdottomasti vahva luottamuksen rakentaminen ja rakentuminen, toisen kuunteleminen ja empatian sekä tuen osoittaminen. Mikä olisi tärkeämpää ihmissuhteessakaan?

Myyntitilanteessa myyjä ja asiakas seisovat vastakkain aita välissään pitkän välimatkan päässä toisistaan. Myyjän täytyy tehdä hyvä ensivaikutelma päästääkseen lähemmäs, kontaktiin ja keskustelemaan asiakkaan kanssa. Kuinka ensivaikutelman tärkeyttä korostetaankaan aina myös uusissa suhteissa!

Vahvan aloituksen jälkeen myyjän täytyy tehdä taitava sisäänmeno kaupantekoon. Hänen täytyy luoda asiakkaalle positiivisia mielikuvia liittyen tarjoamaansa tuotteeseen tai palveluun. Herättää mielenkiinto ja luoda tarve. Tällöin myyjä pääsee lähemmäs aitaa. Tässä vaiheessa voisi päästä jo kysymään treffeille tutustuttuaan uuteen ihmiseen.

Seuraavaksi myyjän täytyy esitellä asiaansa. Hänen täytyy perustella monilla erilaisilla syillä ostopäätöksen hyödyllisyyttä. Konkretisoida ostamisen edut. Tuoda eri näkökulmia asiaan. Pitää mielenkiinto yllä. Liikkua lähemmäs aitaa. Päästä treffeille.

Lopuksi täytyy tehdä tarjous. Mahdollisimman houkutteleva, perusteltu, höystetty mehukkailla lahjoilla tai alennuksella. Yleensä tässä vaiheessa lyödään kaikki tiskiin. Nojataan aitaa. Ollaan hyvin lähellä. Mutta mitä jos vastaus on kieltävä? Mitä treffeillä tapahtuisi?

Alkaa jäätävä ylipuhuminen ja lisäperusteiden pöytään lyöminen. Seistään jo aidan päällä. Epätoivoinen mankuminen jopa. Riittävän hyvin perustein ja vasta-argumentein kauppa saattaakin sitten syntyä. Tärkeää on olla antamatta periksi. Tärkeää on myös kuunnella toista. Silloin saattaa päästä aidan toiselle puolelle asiakkaan viereen. Silloin saattaa päästä myös saatille.

Huono myyjä jää kuitenkin nuolemaan näppejään. Katkeran epäonnistumisen toistuessa hän alkaa metsästää helppoa kauppaa. Luottamuksen rakentaminen, mielikuvien luonti sekä vahvat perustelut jäävät puuttumaan. Tehokkaasta aloituksesta mennään suoraan asiaan ja ehdotetaan kauppaa. Pakithan siitä tulee. Tavoitteeksi muodostuu tällöin mahdollisimman monen läpikäyminen. Kyllä niistä joku ehkä kuitenkin haluaa....

Toivossa on hyvä elää.

Kännissä töihin

Mmmh. Apua, mitä tapahtuu? Äh. Hiljaa! Mikä kumma piipittää? Voih. Päähän sattuu. Ja paha olo. Ärh. Herätyskello! Pitää sammuttaa se. Noin. Miksi se soi? Pitäisikö minun olla jossain? Ai niin, töihin pitäisi lähteä. Ei millään jaksaisi nousta.

Hän nousee ylös ja menee vessaan.

Pyörryttää. Taitaa vieläkin virrata viina suonissa. Menikin aika pitkään. Eipä tuo haittaa, ei ne siellä välitä. Kellohan on vasta yhdeksän! Nukuin vain viisi tuntia. Enkä näköjään saanut pukua riisutuksi ennen nukkumaan menoa. Nyt tämä on ihan rytyssä enkä ehdi vaihtaa uutta saati silittää tätä. Olen kohta myöhässä. Prkl!

Hän kiiruhtaa huoneesta toiseen etsien sukkia ja jotain muuta illan aikana kadonnutta tärkeää elementtiä.

Missä helkkarissa se salkkukin mahtaa olla. Kaikki kokouspaperit ovat siellä. Äh... Ei tässä nyt ehdi etsiä. Puhelin on sentään taskussa.

Hän tilaa taksin pikavalinnalla numerosta yksi ja menee pihalle odottamaan. Taksi tulee aina alle viidessä minuutissa.

Voisitko ajaa varovasti. On vähän heikko olo. Ja vie jooko ihan oven eteen. Ei jaksaisi kävellääääh.

Hän päättää taksikuskille osoitetun pyyntönsä pitkään haukotukseen ja hyppää pian ulos työpaikkansa edustalla.

Voi perhana näitä portaita on paljon. Pitää pysähtyä haukkaamaan happea tähän puoliväliin. Onneksi olen kohta perillä. Toivottavasti ei ole pitkä päivä. Ja aspiriinit odottavat pöytälaatikossa!

Hän kävelee loput portaat lievästi hoippuen ja pääsee vihdoin perille. Lähes kaikki muut ovat jo paikalla suuressa salissa ja äänestys on alkamassa. Puheenjohtaja kehottaa painamaan nappia.

Mitä ihmettä? Ennenhän näitä painikkeita on ollut vain kolme? Nyt pyörii silmissä. Voi ei. Mikähän se kysymys nyt taas olikaan... Onneksi tästä maksetaan hyvin. Muuten ei jaksaisi herätä aina näihin turhanpäiväisiin karkeloihin. Mitähän tuo viereinenkin akka tuossa oikein kyylää? Oho, kravatti on löysällä.
Ai niin, pitää äänestää. Nyt kieli keskelle suuta.

Hän äänestää vahingossa maahanmuuttorajoitusten purkamisten, Euron ja Kreikan tukipaketin puolesta. Häntä harmittaisi, jos hän ymmärtäisi niistä jotakin.

_________________________________________________

Suomessa ei saa olla kännissä töissä. Vai saako? Ainakin luulin niin. Mutta mistäpä sitä työnantaja voisikaan aina tietää. Puhalluttaa ei saa. Silmät voi olla punaiset valvomisesta. Samoin sekavuus tai huono koordinaatio.

Toivottavasti kaikki eivät nyt säntää kännissä töihin. Poliisit, lääkärit, leikkaavat kirurgit, opettajat.

Voimasuhteet

Jääkiekkotarinat ovat aina suomalaisten mielestä kiehtovia. Olemmehan kuitenkin jo kaksinkertaisia marginaalilajin maailmanmestareita. Viime kevät kaikilla tuoreessa muistissa voinkin hieman pureutua kotimaan kiekkokenttien SM-liigan nykytilanteeseen.

Nuorempana jääkiekkoa tuli seurattua todella aktiivisesti. Lähes kaikki TV-pelit tuli tuijotettua töllön ääressä. Vanhaa kunnon oranssitakkiaikaa Hockey Nightin kanssa. Ruudussa tutut ja turvalliset Timo "ei enää niin pieni" Jutila sekä Mika "aina tukka samalla tavalla" Saukkonen. Suosikkipelaajani SM-liigassa oli Juha Lind Jokereista ja tämän takia myös pieni poika kannatti Jokereita. Omistin ihan Lindin paidankin. Jokerit voitti mestaruuksia. TPS välillä. Tapparakin.

Jos muistellaan tarkemmin 80-luvun puolivälin ja 2000-luvun alun välistä aikaa, niin monet asiat ovat muuttuneet rajusti niistä vuosista. Toki meillä on jo (!) toinen maailmanmestaruuskin. Ja maajoukkue ei aina häviä Ruotsille. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut SM-liigassa.

Jokerit, TPS ja Tappara juhlivat liigamestaruuksilla 10-15 vuotta sitten. Välissä saattoi joku yllättäjä käydä koputtelemassa finaaleissa maalitolppia yhden vuoden ja sen jälkeen palattiin taas ruotuun. 18 mestaruutta, vain yksi edellä mainitun trion ulkopuolelle, jolloin Helsingin IFK voitti kultaa Olli Jokisen johdolla.

2000-luvun puoliväli oli puolestaan Oulun Kärppien kulta-aikaa. Kärpät voittivat neljä mestaruutta viiden vuoden aikana. Samoihin aikoihin HPK Hämeenlinnasta vei vuodesta toiseen pronssiset mitalit sekä vei oululaisten putken keskeltä yhden mestaruuden.

Mutta miltä näyttää liiga tänä päivänä? 90-luvulla ja 2000-luvun alussa sarjan heittopusseja olivat aina Ässät, Kalpa ja Saipa, eikä JYP (HT) menestynyt kovinkaan kummoisesti. Pelicans oli surkea tultuaan SM-liigaan 2000-luvulla. Todellinen pisteautomaatti monet vuodet. Tänään pelatun SM-liigakierroksen jälkeen tarkasteltaessa sarjataulukkoa voidaan todeta voimasuhteiden muuttuneen. Tällä hetkellä sarjaa johtaa Kalpa, kakkosena seuraa Pelicans. Sarjan neljäntenä on Ässät ja viidentenä JYP, joka porskuttaa tällä hetkellä kovassa voittoputkessa kohti kärkisijoja. Jyväskyläläiset ovatkin olleet viime vuosien kovimpia joukkueita.

Missä menee viime vuosikymmenien mestarit? Kaikkien aikojen mestaruustilaston kärjessä oleva Ilves joutuu pelaamaan keväällä Mestikseen tippumista vastaan. Tappara kyntää pohjamutia HPK:n kanssa ja TPS:kin on vasta sijalla 10. Jotain suurta näyttää tapahtuneen kotimaan kiekkokentillä?

Menestysvuoden jälkeen parhaat pelaajat vaihtavat sarjaa isompien rahojen perässä ja ilman pitkäkestoista kehitystyötä tällaisessa tilanteessa seura on pulassa. Toisilla paikkakunnilla asioita on tehty oikein. Sarjakärjessä pelaavat joukkueet ovat myös tehneet eniten taloudellista voittoa viime vuosina. Toiset seurat panostavat juniorityöhön ja saavat vuosittain kovia uusia pelimiehiä liigajoukkueisiin. Toiset ostavat tähtipelaajia kovilla summilla muualta ja pelaavat paikasta play-offeihin.

Urheilussa(kaan) raha ei ratkaise kaikkea.