Mitä on rakkaus? 2/3

Jatkan vuoropuhelua terapeutti ja pastori Seppo Jokisen kanssa yrittäessäni selvittää mitä on rakkaus. Jokisen lainaukset ovat peräisin hänen kirjastaan Unelma rakkaudesta.

Milloin rakastua?

Mistä voit tietää kuka on sinulle ”se oikea”? Mistä voit tietää milloin on ”hyvä” tai ”oikea” hetki rakastua?

Elinkaaren aikana ihminen keksii ehkä liiankin helposti syitä, miksei voi rakastua tai sitoutua. Vauvat ja pienet lapset eivät tietenkään ymmärrä romanttisesta rakkaudesta vielä mitään. Heille rakkaus on se mitä vanhemmilta heille annetaan. Lapsi sitoutuu vanhempiinsa.

”Pieni lapsi syntyy tähän maailmaan oikeastaan vain rakkautta varten – sitä varten, että häntä rakastetaan ja hänestä pidetään hyvää huolta; häntä suukotetaan, häntä pidetään sylissä ja hänen tarpeensa tyydytetään. Suurin ja tärkein tarve ihmisen menestymisen kannalta on, että hän saa rakkautta.” (Seppo Jokinen)

Lapsuusiässä tytöt ja pojat leikkivät keskenään, ikään kuin sukupuolettomina ja tasavertaisina yksilöinä. Tällöin lasten välillä ei ilmeisesti ole (romanttisen) rakkauden kaltasia tunteita. Noin kouluikäisinä lapset kuitenkin tunnistavat jo sukupuolet ja ihastumistakin ilmaistaan hyvin nuorella iällä. ”Rakkaudesta se hevonenkin potkii”, on käytetty sanonta alakoulun opettajien ja päivähoitajien keskuudessa. Toisaalta tähän ikään kuuluu esim. poikalapsilla ”tytöt on ällöjä” -vaihe. 

Nuoruus- ja teini-iässä jotkut kokevat jo romanttisen rakkauden ensiaskelia. Yläkouluikäisinä saatetaan jo vähän ”seurustella”. Murrosiän aiheuttama epävarmuus itsestä kuitenkin saattaa estää monet lupaavatkin suhteet. Toisaalta olen kuullut mahtavia tarinoita suhteista, jotka ovat alkaneet 15-vuoden iässä ja edelleen jatkuvat 30 avioliittovuoden jälkeen!

Viimeistään lukioikäisinä suurin osa nuorista ja nuorista aikuisista saavat ensimmäiset seurustelukokemuksensa. Ensimmäistä rakkautta ei kuulemma voi unohtaa koskaan. Miksei ensirakkauden kanssa kovinkaan usein päädytä pitkään suhteeseen? Syyt voivat olla moninaisia. Jotkut saattavat vierastaa ajatusta elinikäisestä kumppanista, jonka kanssa on aloittanut seurustelun 16 -vuotiaana. Jos tunteet ovat vahvoja ja aitoja, niin onko tällaiset ajatukset ”muista kumppaneista” vähän tyhmiä? Huonon päätöksen johdosta voi menettää elämänsä rakkauden. 

Lukioaikaa varjostavat myös lähitulevaisuuden haasteet. Mihin suuntiin jatkamme jatko-opintoihin? Onko toiselle tulossa eteen asepalveluksen suorittaminen? Missä palvelus suoritetaan, kuinka kauan se kestää? Kenties tällaiset epävarmuustekijät estävät sitoutumasta, vaikka toista kohtaan tuntisi rakkautta. Viisaudeksi olen kuullut sanottavat vakavan parisuhteen aloittamista vasta korkeakouluopintojen tai työelämän alkaessa. Tällöin asuinpaikkakunta on vakiintunut. Vai onko sittenkään? 

Opintojaan ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa jatkavat ovat kyllä iässä, jossa vakavan sitoutuneen suhteen solminen olisi järkevääkin, mutta yllättäviä, ei ehkä vielä ammattikoulussa tai lukiossa tiedossa olleita, lähitulevaisuuden haasteita alkaa ilmetä pian. Kuinka sitoutua ensimmäisen opintovuoden aikana alkaneeseen suhteeseen, jos toinen on lähdössä suorittamaan puolen vuoden vaihto-opintoja kauas ulkomaille? Kuinka suhtautua tilanteeseen, jossa toinen suhteen osapuoli ei haluakaan opintojen jälkeen Helsinkiin tai Tampereelle asumaan, vaan haaveissa on Myrskylän kylä tai Pieksämäki? 

Ongelmia aiheuttavat myös lomakaudet. Kuinka järjestää yhdessä oleminen joulupyhinä, jos toisen kotipaikkakunta on Etelä-Suomessa ja toisen napapiirillä, mutta opinnot vaikkapa Länsi-Suomessa, jossa ensikohtaaminen tapahtui? Kuinka järjestää näkeminen kesälomilla, jos molemmilla on hieno ja tärkeä kesätyö kotipaikkakunnallaan? Voiko tässäkään vaiheessa vielä sitoutua parisuhteeseen? Niin paljon mahdollisia vaikeuksia tulossa.

Opintojen vihdoin päätyttyä on aika siirtyä työelämään. ”Vihdoin elämä alkaa” olen kuullut monien riemuitsevan. Alkaako? Oliko elämän parasta aikaa kuitenkin opiskeluaika? Mitä työelämän alkaminen tarkoittaa parisuhteen solmimiselle?  

”Usein ihmiset ratkaisevat kyvyttömyytensä yhteyteen ja rakkauteen erilaisilla riippuvuuksilla. Yksi riippuvuuden muoto on työnteko. Työriippuvuus on yleisesti ollut sosiaalisesti hyväksytty riipuvuus.”

Uraputken alkaessa voi olla kiusallista asettaa vaakakuppiin parisuhdessa ja perheenperustamista sekä uralla etenemistä ja sen kaltaista menestymistä. Vuosia on kuitenkin vielä jäljellä. Palkkojen kertyessä tilille myös matkustaminen alkaa kiinnostaa. Edellisen suhteen pilannut vaihtoaika ei vielä ole tyydyttänyt matkustusnälkää ja vakava parisuhde saattaa jarruttaa oman mielihalun mukaista reissaamista. Mutta se kuuluisa kellokin tikittää jo. 

Ennen keski-ikää on siis monia sudenkuoppia, joihin tipahtaa suunnitellessa sitoutumista parisuhteeseen. Eikä urakka ajanmyötä helpotu, kenties päinvastoin. Syiden keksiminen suhteen välttämiselle on ehkä jopa helpompaa vanhemmalla iällä. ”Jos ei aiemmin, niin miksi nytkään? Ei tämän ikäisenä kannata enää perhettä perustaa.” 

”Monet ovat kokeneet koko elämänsä ajan olevan ulkopuolisia ja minnekään kuulumattomia. Se on meidän suomalaisten yleisin trauma.”

Vanhuusiällä elinkaaren pään näkyminen saattaa pelottaa. Rakkauden menettäminen juuri sen löydettyään on niin kamala ajatus, ettei sellaista riskiä halua enää ottaa, vaan mielummin elää yksin.

Tämän pitkän pohdiskelun jälkeen haluan kysyä uudelleen: Mistä voit tietää kuka on sinulle ”se oikea”? Mistä voit tietää milloin on ”hyvä” tai ”oikea” hetki rakastua? 
Näiden kysymysten myötä on hyvä jäädä odottelemaan ”Mitä on rakkaus?” -sarjan viimeistä osaa.

Älä odota, selitä, epäröi, vaan toimi. Parempi katsoa kuin katua! 

”Käsittelemätöntä pettymystä seuraa pitkä ketjureaktio erilaisia vaiheita, kunnes ihminen lopulta kokee olevansa voimaton tekemään minkäänlaista muutosta elämässään.”

Mitä on rakkaus? 1/3

Olen miettinyt tämän vuoden aikana useasti, huomattavasti enemmän kuin koko aiemman elämäni aikana yhteensä, mitä rakkaus oikein on. Olen miettinyt onko rakkaus vain sana. Olen miettinyt onko se vain tunne. Olen myös miettinyt voiko se olla jotain suurempaa ja yliluonnollista. Onko rakkaus kaikkialla, vain ihmisten välillä vai onko sitä olemassa ollenkaan?

Rakennan tämän tekstin vuoropuheluksi pastori ja terapeutti Seppo Jokisen kanssa. Esittelen lainauksia Jokisen kirjasta Unelmana rakkaus ja esitän ohessa omia mietteitäni. Keskustelu on helppoa, sillä olen yllättävän monista asioista samaa mieltä Jokisen kanssa.  Aloittakaamme matka kohti rakkauden sydäntä.


Elämän tarkoitus

"Meidät kaikki on luotu saamaan rakkautta. Rakkauden tehtävänä on saattaa meidät aikuisiksi ja vahvoiksi. Meidän kaikkien elämäntehtävä on oppia rakastamaan ja antamaan rakkautta, löytää lähimmäinen. Olemme täällä toisiamme varten. Kun ihminen rakastaa ja arvostaa itseään, hän kykenee rakastamaan ja ottamaan vastaan rakkautta." (Seppo Jokinen)

Monet meistä tässä maailmassa vaeltavista pienistä ihmisistä kokevat jossakin vaiheessa elämäänsä hämmennystä ja etsivät syitä olemassaololleen. Mielessä saattavat pyöriä kysymykset "miksi olen täällä?" ja "mikä on tarkoitukseni tässä elämässä?" Olen itse eksynyt näiden kysymyksien ääreen monet kerrat enkä tunne vieläkään löytäneeni ehdottoman oikeaa ratkaisua. Yksi suosikkivaihtoehdoistani liittyy rakkauteen. Samat tunnelmat on tiivistetty myös klassikkoelokuva Moulin Rougessa kuolemattomaan repliikkiin:

"The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved return."

Rakastaminen tai rakkauden vastaanottaminen ei kuitenkaan ole millään tavalla yksinkertaista.


Pettymyksestä yksinäisyyteen

"Kun ihminen on yhä uudestaan pettynyt ihmissuhteissaan, hän saattaa suhtautua rakkauteen torjuvasti. Se on hänen keinonsa varjella itseään uudelta haavoittumiselta. Sylin ollessa täynnä yksinäisyyttä ja turvattomuutta ihminen alkaa epäillä ystäviäänkin vihollisiksi. Tässä tilanteessa rakkaus on se lääke, jota tarvitsemme enemmän kuin mitään muuta. Kohdennettu kosketus ja hellyys voivat sulattaa epäluulon muurit sisältämme."

Toistuvat vastoinkäymiset romanttisissa ihmissuhteissa jättävät syviä haavoja, jotka kyllä parantuvat, mutta jättävät mennessään ikuiset arvet. Pettymys on kokemus tai tunne, jota on edeltänyt jokin toive ja odotus. Mikä onkaan suurempi pettymys kuin menettää rakkaus? Sen sijaan, että pettymyksen osuessa kohdalle antaisi periksi ja luovuttaisi ihanteen tavoittelun, olisi tärkeää nostaa leuka ylös. Tämä on kuitenkin vaikeaa ja raskasta.

"Se pettymysreaktio, joka meissä käynnistyy, on opittu joskus lapsena, ja niin kauan kuin emme tiedosta sen mekanismeja, se toimii yhä ja toistaa itseään. Aina pettymyksen tullessa käyttäydymme saman kaavan mukaan. Sama koskee parinvalintamekanismia. Jos olet aina pettynyt aina uudelleen elämänkumppanin valinnassa, sinun on syytä pohtia, mistä johtuu kiinnostuksesi tietynlaiseen tyyppiin."

Jos olet pettynyt usein parisuhteeseesi, niin palaa ajatuksissasi niihin suhteisiin, jotka eivät ole toimineet ja mieti yhtymäkohtia ja samankaltaisuuksia niiden ihmisten välillä. Minun kohdallani tämä neuvo auttoi ymmärtämään tiettyjä koettuja pettymyksiä. 

"Kun ihminen muutaman kerran yrittää liittyä toiseen, päästä lähelle ja kokea yhteyttä, mutta pettyy, hän rupeaa välttelemään toista ja irtautumaan hänestä. Hän ryhtyy suojelemaan itseään uusilta pettymyksiltä." 

Itsensä varjelu ja suojeleminen ovat ehdottoman tärkeitä, mutta mihin tässä suojaamisessa vedetään raja? Helposti tulee jäätyä yksin vain siksi, ettei enää anna itselleen tai muille mahdollisuuksia. Yletön itsensä suojaaminen kääntyy itseään  vastaan, vaikka lähtökohta on tärkeä. Itseään pitää rakastaa eniten, koska vasta silloin voi rakastaa muita. Kenties tärkeämpää olisikin miettiä uudelleen mitä on oppinut päättyneistä suhteista ja niiden kautta itsestään. Miten toivon minua kohdeltavan, mitä odotan toiselta ja itseltäni suhteessa?

"Suurimmat haavat, joita aikuisina yleensä saamme, johtuvat erilaisista hylkäämisistä. Psyykkiset ja fyysiset hylkäämiset aiheuttavat aina riittämättömyydentunnetta. - - Aikuisuuden tunnehaavat johtuvat usein pettymyksistä. Suurimmat pettymyksen aiheet ovat ihmissuhteet. "

Keskeinen asia toipumisessa rakkauden menettämisen jälkeen olisi tunnustaa itselleen olevansa rikki, sillä vain niin voi eheytyä. Jos kuvittelisimme rakkauden maljana, johon voidaan kaataa lisää rakkautta, niin rikkinäiseen maljaan kaadettu rakkaushan valuu pois.


Miksi rakastaminen on vaikeaa? 

"Koska minua ei ole rakastettu lapsena, en ole osannut rakastaa aikuisena. Olen kyllä luullut osaavani, mutta kun olen asiaa testannut, en ole osannut. Pahin ongelmamme on ettemme tajua olevamme rikki, vaan siirrämme kivun aina muualle. Muut ovat hankalia ja sairaita. Minä olen ainoa terve."

Kykenemättömyys rakastamiseen voi siis johtua myös lapsuudessa kärsityistä traumoista. Jokisen mukaan tärkein ikä, joka vaikuttaa lapsen koko loppu elämän rakastamiskykyyn on 0-3v. Lapsi syntyy maailmaan vain saadakseen rakkautta vanhemmiltaan. 

"Lapsi kiinnittyy turvallisesti kokiessaan suhteen äitiin ja läheisiinsä turvalliseksi. Hänestä tulee tasapainoinen ja luottavainen. Lapsi voi kiinnittyä myös turvattomasti. Turvaton ja välttelevä kiintymyssuhde tarkoittaa sitä, että lapsi on varhaisessa lapsuudessa oppinut, ettei hänen tarpeisiinsa vastata."   

Kiintymystyylien merkityksestä parisuhteen rakentumisessa on tehty paljon tutkimusta puheviestinnän maailmasta ja kirjoitin mm. näistä tuloksista toisessa blogissani. Tutkimuksissa vähättelevää tai turvatonta kiintymystä osoittavat yhdistettiin parisuhteessa mustasukkaisuuden aiheuttamiseen, kontaktin välttelyyn ja uskottomuuteen. Nämä tulokset viittaavat vähättelevien ja turvattomien kiintymysmallien olevan todennäköisiä suhdetta rikkovia ihmisiä riippumatta heidän tyytyväisyydestä suhteeseen. 

"Kyvyttömyys rakastaa aiheuttaa meissä perusturvattomuutta. Jotta jaksaisimme, tarvitsemme erilaisia eväitä. Ensinnäkin tarvitsemme tietenkin ruokaa päivittäin. Sen lisäksi tarvitsemme psyykkistä ravintoa: ihmisiä, ihmissuhteita, rakkautta, hellyyttä ja kosketusta."

Jatkan tämän aiheen parissa pohdiskelua vuodenvaihteen jälkeen. Hyvää ja rakkauden täytteistä tulevaa vuotta!