Poliisi on ystävä 2/2

Poliisi sinisessä univormussa on etäinen virkavallan edustaja, jonka tuima katse pelottaa tavallista pulliaista. Varusteiden määrä on kunnioitusta herättävä. Ei kenellä tahansa keiku vyöllä kaasusumutin, patukka, käsiraudat ja pistooli. Hartialla vakuuttavuutta tuo radiopuhelin. Vakuuttava setti.

Etäistä vaikutelmaa on ilmeisesti yritetty lieventää perustamalla sosiaalisen median helposti lähestyttäviä poliiseja. Heillä on toki tärkeä tehtävä valvoa nuorten ja teini-ikäisten verkkokeskusteluja, ainakin muodollisesti. Verkossa väijyvät aikuiset käyttäytyvät kenties säntillisemmin herran pelossa. Poliisin läsnäolo rauhoittaa aina.

Kuitenkaan pelkkä verkossa heiluminen ei riitä. Jalkautuneita ja katukuvassa näkyviä sinisiä asuja kaivataan. Poliisi tuntuu tietyllä tapaa kyttäävältä ja ahdistavalta, mutta samalla heidän paikallaolonsa tuo tietynlaista turvaa.

Mainioita tilanteita nähdä poliisi käytännön toimissa ovat festarit ja muut suuret tapahtumat. Isoja yleisömassoja keräävissä tapahtumissa on paikalla aina paljon virkavallan edustajia. Joukossa tyhmyys tiivistyy, joten poliisilla riittää yleensä myös toimintaakin pelkän hengailun lisäksi.

Vuotuiset Kotkan Meripäivät keräävät runsaasti ihmisiä puistoihin ja kaupungille. Poliisi on työllistetty koko viikonlopun. Yleensä suureen valvontatarpeeseen vastataan käyttämällä partioissa juuri valmistuneita tai vielä koulussa olevia poliiseja. Partiossa toinen on aina kokeempi sheriffi.

Aloittelevilla tulee ylilyöntejä. Kerran näin poliisiauton matelevan kävelykaduksi suljettua katua alaspäin juhlijoiden joukossa. Eräs humaltunut keski-ikäinen mies meni potkaisemaan auton takarengasta ja auto pysähtyi. Repsikan paikalta nousi parikymppinen pitkä nuori mies äkäisen näköisenä. Alkoi jäätävä huutaminen.

"Potkitko sitä autoa, mitä!? Nyt loppuu se riehuminen tai lähet putkaa. Sitäkö sä haluut, hä!?"

Provosoiminen ei varmaan ole ensimmäinen asia, jota suositellaan poliisikoulussa puhuttaessa asiakasta.

Viime kesän Meripäivillä puistossa oli jälleen paljon ihmisiä. Poliisipartioita oli jalkautunut yhteen puistoon monia. Ainakin kuusi partiota kierteli katselemassa juhlinnan kulkua. Yksi pareista sattui tulemaan lähellemme ja kysyivät kuulumisia. Miten oli ilta sujunut ja sen sellaista. Mukavia veijareita. He jatkoivat matkaa, huomauttivat jollekin julkisella paikalla virtsaamisesta, kaatoivat yhdeltä teini-ikäiseltä siiderit maahan ja menivät väliin yhteen painitilanteeseen. Kaikki tämä alle kymmenessä minuutissa.

Pian sama parivaljakko käveli ohitsemme naureskellen ja jutustellen keskenään. Meidät ohitettuaan toinen heistä huikkasi ikimuistoisen lauseen solvauksia huuteleville 12-15-vuotiaille mopopojille:

"Poliisi on ystävä!"

Poliisi on ystävä 1/2

Lapsuuden suosikkileikkejä on monenlaisia, mutta lähes kaikki tykkäävät leikkiä poliisia ja rosvoa. Pyssyt kourassa on kiva juosta pitkin kyliä ja jahdata toisia. Näiden leikkien ja television sekä elokuvien roolimallien takia monilla lapsilla tulevaisuuden haaveammatti onkin poliisi. Monista tulee isona juuri poliisi, koska saa oman pyssyn ja kaikkea. Ehkä auton ja koiran.

Monet 80-luvulla ja 90-luvun alussa syntyneet ovat varmasti tällä hetkellä surullisia. Ymmärtääkseni poliisikouluun valittavien määrää on vähennetty rajulla kädellä noin tuhannesta aloittajasta vain noin sataan. Pudotus määrissä on valtava. Kiintiön putoaminen johtaa tietenkin myös sisäänpääsyn vaikeutumiseen. Enää vain parhaat valitaan koulutukseen. Unelmia murskautuu huomattavasti rankemmin kuin ennen. Syy koulutettavien määrän supistamiseen on työssä olevien poliisien määrien leikkaaminen. Money talks. Again.

Tieliikennelakiin on ehdotettu kirjattavaksi sakotettavan promillerajan tiputtamista 0,5:stä promillesta alle 0,3:n. Mitä hyötyä tällä kuvitellaan saavutettavan? Varsinkin, jos samalla vähennetään valvovan kaluston läsnäoloa. Muutama peltihäkkyrä tien laidalla ei korvaa pysäyttävää, ankaraa ja sakottavaa poliisi-setää. Epätoivoinen yritys kompensoida poliisien vähentämistä. Ei tule onnistumaan.

Ongelma ja jopa kuolonkolareita aiheuttava ryhmä tiellä on kuitenkin yli 0,5 promillen kännissä ajavat kuskit. Viimeisen viiden vuoden aikana alle 0,5 puhaltavien määrä on jatkuvasti ollut tasaisessa laskussa, eikä kaikkia yhdellä lakimuutoksella saada kuitenkaan kitkettyä pois liikenteen seasta. Kenties olisi syytä panostaa tämän "enemmän juovien" riskiryhmän kontrollointiin.

Ja poliisi panostaakin. Kaikilla mahdollisilla resursseilla, joita heillä on käytössään. Käytännössä surkeilla resursseilla. Poliisit- sarjaa seuranneet tietävät. Yhdelle partiolle saattaa kiireisen viikonloppuyön aikana tulla reilusti yli sata tehtävää (hälytystä). Eli kahdeksan tunnin työvuoron aikana heillä olisi keskimäärin 4,8 minuuttia aikaa kunkin hälytyksen hoitamiseen. Jokainen varmaan ymmärtää missä on ongelma.

Partiolla on oma priorisointi. Rattijuopon perään lähdetään aina, vaikka löytäminen vihjeen perusteella on vaikeaa ja joskus jopa mahdotonta. Jahti voi kestää useita tunteja ja päättyä tuloksettomana. Samaan aikaan kymmenet avuntarvitsijat eivät saa kaipaamansa turvaa lainvalvojilta.

Kannattaa toki vähentää poliisien määrää ja laittaa nykyiset vähätkin koppalakit jahtaamaan yhden tuopin juonutta rattijuoppoa.

Voi vain kuvitella yksittäisen poliisin omantunnon tuskia, jos ei ehdi vastaamaan hälytyksiin turhauttavan ajojahdin takia. Pelko mahdollisista kauhuskenaarioista on varmasti raskasta. Eikä heidänkään palkkaus ole valtakunnan ylimmällä tasolla. Mikähän heitä sitten motivoi? Todennäköisesti halu tehdä oikein ja auttaa muita.

Sekä tietysti toteuttaa lapsuuden unelmia oman pyssyn omistamisesta ja maijan ajamisesta.

Pastaa al dente

Ulkona syöminen on mahtavaa vaihtelua arkiseen kotona kokkailuun tai koulun ruokalassa lounastamiseen. Kotiin tulee harvoin ostettua laadukkaan ruuan edellyttämiä laadukkaita ja kalliita raaka-aineita, eikä niiden valmistukseen käytettävää aikaakaan tahdo olla kovin usein.

Kouluruokailu puolestaan on monipuolinen ja edullinen, mutta kovin tuttuja makuja tulee  vastaan päivittäin jo ensimmäisen vuoden käyntien jälkeen. Samat ruokalistat kuitenkin kiertävät säännöllisen usein.

Kotikeittiössä saa aikaiseksi mielenkiintoista perusruokaa. Vai miltäpä näyttää seuraava ruokalista?

Alkupala:
Jäisestä kaapista mikron kautta sulatettua talon leipää

Pääruoka:
Kuumassa vedessä keitettyä pastaa
Pannulla paistettua kanaa

Jälkiruoka
Muovisesta pussista otettua piparkakkua


Kuulostaa ja näyttää todella tylsältä. Ei herätä himokasta ruokahalua ja tarvetta tilata mehevä kanapasta eteensä. Vaikka omat ruuat eivät aina kulinaristisessa kritiikissä huippuarvosanoja saisikaan, on myös ammattilaisravintoloilla omia puutteitaan.

Gordon Ramsayn Kurjat kuppilat (Kokkien sotaa 10.3.2012) on tuonut ammattilaisten ongelmia katsojien lähelle. Suurin muutos, jonka superkonsultti yleensä tekee, liittyy ruokalistoihin. Ramsay tiivistää tarjontaa, jolloin raaka-aineita ei tarvitse varata niin paljon erilaisia ja hankintakustannukset putoavat. Muutamaan ruokalajiin panostettaessa voi lisäksi tarjota tuoreista raaka-aineista tehtyä sapuskaa. Pursuavien ruokalistojen annokset on yleensä tehty pakasteista. Hyh.

Keskivertoravintola saisi loihdittua kotiruuastakin miellyttävän kuuloisen kokonaisuuden, johon olisi ihan simppeliä laittaa muutama kymppi. Vai miltäpä näyttää seuraava ruokalista?

Aluksi:
Lämmintä ja tuoretta talon tummaa leipää erikoislevitteellä ja savustetulla kinkulla

Lämpimiksi:
Broilerin parhaita suikaleita hunajamarinoidussa pippurikastikkeessa, currylla, makealla chilikastikkeella ja ananaksella maustettuna.
Lisukkeena pastaa al dente, makuna pesto

Makeaksi:
Kokin rakkaudella leipomia herkkukeksejä


Täysin sama setti kuin kotona tehty. Maalailtu vain paperille myyväksi kokonaisuudeksi. Kotona kana sentään tulee yleensä suoraan paketista pannulle, ei pakastimesta.

Eräässä ruokaohjelmassa kokit vertasivat eri kananmunista tehtyjä lettuja. Jo taikinaa tehdessä ero oli valtava. Luomumunien keltuainen oli kirkas ja pirteän värinen, suuren lattiakanalan munan keltuainen oli lähinnä harmaa. Luomuaineksista tehty lettu oli paljon kuohkeampi, sai paistettaessa täydellisen värin pintaan ja kokkien mukaan maistui maukkaammalta.

Tuoreet raaka-aineet ja luomutuotteet ovat hyvän ruuan ehdoton edellytys. Ajan kanssa tällaisilla aineksilla voi kotonakin loihtia pienellä vaivalla kalliin ravintolan tasoista ruokaa.

Bon apetit!

Haluatko miljonääriksi?

Rikkaudet houkuttelevat ihmisiä. Fraasina "raha ei tuo onnellisuutta" on kulutettu ja varmasti monet kerrat oikeaksi todettu, mutta haaveet rikastumisesta ovat ja pysyvät ihmisten mielissä. Toisien menestyminen tekee kateelliseksi ja katkeraksi. Tämä ilmeni jopa tänään uutisotsikoissa, joiden mukaan lotossa tuli vain yksi täysosuma ja näin ollen neljä miljoonaa meni hukkaan. Hukkaan?

Sotien taustalla on kautta historian vaikuttanut kaksi määräävää voimaa: uskonto ja kateus. Terrorismi, ristiretket, öljy... Tulevaisuudessa kenties puhdas vesi. Tämä kappale tässä  vain herättääkseen ajatuksia ja mietteitä. Seuraavaksi voisi pureutua päivän aiheeseen, rikastumiseen.

Kauppalehden nettisivujen mukaan lovemoney.com-sivusto on listannut viisi tapaa tulla miljonääriksi. Ensimmäisenä mainitaan periminen, mutta siihen perehtyminen ei ole niin tähdellistä. Kuvio on tuttu. Mainitsemisen arvoista on kuitenkin perintöverotus Suomessa. Valtio haukkaa ison palan sitä kakkua, jonka läheiset ovat elämänsä aikana hankkineet ja se tuntuu pahalta, ei pelkästään väärältä.

Kiinteistöihin sijoittaminen on päässyt listalle. Pankit eivät tosin anna enää nykyisin niin helposti lainaa gryndereille. Lisäksi esimerkiksi briteissä pääkaupunkialeen ulkopuolisten kiinteistöjen arvot ovat laskeneet roimasti vuoden 2007 jälkeen. Tulevaisuuden uskotaan kuitenkin näyttävän valoisammalta.

Sijoittaminen on rahantekokeinona mielenkiintoinen. Sijoittaa voi joko pörssiyhtiöiden osakkeisiin tai sitten ostaa ei-listattujen osakeyhtiöiden osuuksia, jolloin pääsee haukkaamaan palan yhtiön kakusta. Pelkästään sijoittamalla ja kursseja seuraamalla voisi ilmeisesti tienata tarpeeksi rikastuakseen, mutta se vaatisi kuulemma 16 tunnin työpäiviä ja jatkuvaa aktiivisuutta pörssissä. Kuulostaa melko vaivalloiselta.

Palkkatyössä ei kyllä Suomessa pääse rikastumaan. Siitä pitää verottaja huolen. Mitä parempi palkkaiseen työhöön pääsee sitä enemmän veroja joutuu maksamaan. Olen joskus laskeskellut keskipalkkaisen 40 vuotta töitä tekevän tienaavan hädin tuskin miljoonan elämänsä aikana. Kuinka suuri osa tästäkin menee vuosien varrella esimerkiksi asumiskuluihin?

Lovemoney.com-sivuston mukaan rikastumista ei kannata lähteä hakemaan perintöä tai lottovoittoa odottaen eikä varsinkaan säästämällä. Olen täsmälleen samaa mieltä. Säästämällä ja järkevöittämällä pystyy toki kohdentamaan varojaan kenties paremmin, muttei silläkään rikastumaan pääse. Yrittäjyyteen sivusto puolestaan kannustaa. Nyt nousee minunkin peukalo.

Hyvä liikeidea ja yrityksen perustaminen saattaa poikia isoja asioita. Tärkeää on rohkeasti tarttua tilaisuuteen ja olla päättäväinen. Sunday Timesin tuhannen rikkaimman listalla yli puolet ovat tehneet omaisuutensa yritystoiminnalla. Nuorten yrittäjyyteen tulen syventymään myöhempien kirjoitusten parissa. Propellipäistä riittää tarinoita.

Lottokuponkeja voi täyttää ja syytää rahaa Veikkaukselle, mutta senkin ajan voisi käyttää oman "sen" idean kypsyttelyyn, ja ne pennoset säästää tulevan toiminnan pääomaksi tai muuhun itselleen tärkeään asiaan.

Haluatko miljonääriksi- ohjelma voisi alkaa taas pyöriä.
Muutaman hassun vastauksen antamalla rahat taskuun ja Bahamalle.

Heja Sverige!

Kevään ylioppilaskirjoitukset ovat käynnissä ja abiturientit viettävät viimeisiä lukuhetkiään ennen viimehetken loppurutistusta. Äidinkielen velvoitteet on jo hoidettu, reaalin puurtamista on vielä monilla edessään. Olin itse kirjoituksien aikana siinä onnellisessa asemassa, ettei minun olisi ollut enää pakko kirjoittaa ruotsia. Kirjoitin kuitenkin. Jotenkin kielen opiskeluun oli parempi asenne ennen kirjoituksia, koska ei ollut pakko tehdä mitään. Kaikki lähti omasta motivaatiosta ja halusta oppia lisää.

Pakollisen ruotsin poistaminen yo-kirjoitusvelvoitteista oli iso juttu monille. Lyhyen matematiikan kokeen läpäiseminen saattaa olla moninkertaisesti helpommin hoidettu urakka kuin keskipitkän ruotsinkielen kokeen hoitaminen. Tämän päätöksen jälkeen Suomessa on ollut jatkuvasti keskustelua muun ruotsin opiskelun pakollisuudesta. Kenties ruotsin poistaminen ylioppilaskokeen pakollisista oli ensimmäinen askel matkalla kohti maailmaa ilman pakkoruotsin opiskelua. Toivottavasti ei kuitenkaan näin.

Suomi on kielellisesti jakaantunut hassusti, mutta eurooppalaisesti tyypillisesti. Meillä opiskellaan ja osataan venäjää Itä-Suomessa, lännessä painotetaan luonnolisesti ruotsin osaamista. Keski-Suomessa kohautellaan molemmille olkapäitä. Kielialueet tuntuvat muodostuvan ja painottuvan juuri naapurimaiden kielien mukaisesti muuallakin. Sveitsi on hyvä esimerkki Keski-Euroopasta.

Pakollinen ruotsin opetus on mielestäni tärkeää Suomessa. Kyseenalaista on tapa, jolla länsinaapurin kieli on meille pesiytynyt erilaisten sortojen, valloitusten ja sotien jälkeen. Kuitenkin ruotsinkieli on osa meitä ja meidän kulttuuria sekä erityisesti juuri Länsi-Suomessa arvostettu ja kysytty taito työelämässä.

Itä-Suomessa puolestaan varmasti kummaksutaan heidän pakollisia ruotsinopintoja. He eivät välttämättä koe tarvitsevansa sellaista kielitaitoa lähellä Venäjän rajaa. Ehdottaisinkin pakkoruotsin poistamista, ainakin alueellisesti. Suomessa pitäisi olla mahdollisuus opiskella pakollisena sellaista kieltä, joka tuntuu itselle hyödylliseltä. Esimerkiksi idässä pakolliset ruotsin opinnot voisi korvata heitä hyödyttävällä venäjän opetuksella.

Kieliopinnot ovat tärkeitä, joten niistä ei pidä luopua eikä karsia, mutta systeemiä voi järkevöittää. Toisaalta eihän Itä-Suomessa asuva voi olla varma tulevaisuudestaan. Ken tietää, vaikka tuleva työmaa olisikin esimerkiksi Turussa, jossa ruotsinkielen osaaminen on tärkeää.

Ruotsi on kuitenkin kielenä helppo kieliopillisesti ja englannin osaajalle sen oppiminen on kohtalaisen helppoa. Ruotsia kannattaa opiskella!

Sukupolvien välillä kuiluja - mistä sillat? 2/2

Viestintäsäätiö julkaisi viime vuoden loppupuolella innovaatiokilpailun, jonka tarkoituksena on löytää uusia palvelumalleja tai tuotteita, joilla haetaan uusia avauksia painamiselle. Uusi uljas digiaika on tuonut omat haasteensa esimerkiksi kirja- ja lehtimyynnille.

Pian kaiken saa sähköisenä. Kirjoja voi lukea vaikkapa iPadilla. Helsingin Sanomat kulkee näppärästi mukana tabletilla. Aikaisemmin ahdistavasti metrossa tai bussissa tilaa vienyt sanomalehti istuu mukavasti sähköisenä sylissä häiritsemättä kanssamatkustajia.

Elämme mielenkiintoista aikaa. Uusia keksintöjä ja sovelluksia ilmestyy kuluttujamarkkinoille liukuhihnalla. Tällainen kehitysaalto tuo kuluttajille sekä mahdollisuuksia että haasteita. Paineet uusien laitteiden käytön omaksumiseen ja opetteluun kasvavat jatkuvasti. Työelämässäkin peräänkuulutetaan kasvavassa määrin muun muassa tietotekniikan hallitsemista. Lähitulevaisuudessa sosiaalisen median taitajat ovat kovaa huutoa.

Tällä hetkellä väestön voisi jakaa kolmeen kuluttajaryhmään. Vanhimmat ovat syntyneet aikaan, jolloin TV oli jättimäisenä mustavalkoistakuvaa lähettävänä laatikkona kuuminta uutuutta. Puhelimet olivat kiinni langan päissä ja numeroita ei suinkaan näppäilty, vaan pyöritettiin sormella. Tietokoneista tai matkapuhelimista ei ollut puhettakaan. Sanomalehdet olivat jo tuttuja. Niinpä vanhimmat väestöstämme turvautuvat edelleen painettuun tietolähteeseen. Tekniset vempaimet tuntuvat heistä varmasti kaukaisilta. Tietokoneet ja Internet eivät houkuttele, matkapuhelin saattaa silti löytyä.

Sitten olemme me, väliinputoajaryhmä. Olemme nähneet sekä putkitelevisiot, lankapuhelimet että maailmaa valloittaneen Internet-tsunamin sekä Nokian nousun ja kännyköiden yleistymisen. Luemme sekä painettua sanomalehteä ja Aku Ankkaa sekä reaaliaikaisesti päivittyvää Internet-uutisointia ja sähköisiä lehtiä tableteilla. Sosiaalinen media ei tunnu vieraalta, vaan sen parissa viihtyy ja sen tarjoamat mahdollisuudet ymmärretään.

Kolmanneksi ryhmäksi jää tämän ajan pienokaiset, joille lankapuhelimet eivät sano mitään. YouTubessa on levinnyt hellyyttävä ja hämmentävä video pienestä lapsesta, joka yrittää vierittää sanomalehden sivua alaspäin kuten tabletilla voisi tehdä. Lapsi on hämmentynyt paperin pysyessä paikoillaan.

Niin ne ajat muuttuvat. 2010 vuoden jälkeen syntyneet saattavat olla viimeisiä, jotka saavat tarttumapintaa isovanhempiensa aikaisiin laitteisiin. Pian digiaika kuitenkin jyrää, väistämättä.

Jännityksellä odottaen tulevia yllätyksiä. Mitä tulee facebookin jälkeen?

Linja-autossa 7

Nyt on aika vakavoitua hetkeksi ja kirjoittaa tästä sarjasta aikaisemmasta nasevasta tyylistä poikkeava pohdinta. Sveitsin tapahtuma mustensi mielen. Belgialaisen hiihtomatkailijoita kyydinneen linja-auton tie katkesi tunnelin betoniseinään pätkällä, jossa nopeusrajoitus on 100 km/h. Todennäköisesti törmäyshetkellä linja-auton vauhti on ollut hyvin suuri. Sen osoittaa myös kuvat turmapaikalta.

Kuolleita lapsia 22. Tämän maailman jätti myös neljä opettajaa ja kaksi linja-autonkuljettajaa. Kolme lasta makaa koomassa sairaalassa, 24 on loukkaantunut. Onnettomuuden luvut ovat karua katsottavaa. Itkettää.

Eräiden kyydissä olleiden lasten mukaan kuljettaja olisi puuhastellut auton DVD-soittimen parissa hetki ennen törmäystä. Asiaa ei ole vahvistettu, mutta väite on täysin ymmärrettävissä. Olen itsekin nähnyt kuinka henkilöauton CD-soitinta tai radiota näpräämään keskittyvä kuljettaja ohjaa autonsa vastaantulijoiden kaistalle. Onneksi sillä hetkellä hiljaiselle kaistalle. Eikä myöskään ojaan tai seinää päin.

Karmea bussiturma muistuttaa taas erinnäisistä asioista. Mikään ei ole itsestäänselvää. Sydämellä olevat tärkeät asiat kannattaa sanoa niiden tullessa mieleen. Elämällä saattaa olla tarjota ikäviä yllätyksiä takataskussaan.

Kuulin juuri tarinaa tällä viikolla Etelä-Suomessa ajelevasta linja-autokuljettajasta, joka oli ajanut kuudenkympin rajoitusalueella 100 km/h ja soittanut radiosta musiikkia täysillä. Tiet olivat jäisen loskaiset. Viime yön tapahtumat ovat toivottavasti osuneet tämänkin suharin silmiin. Joukkoliikenteen kuljettaja kantaa mukanaan isoa vastuuta.

Viiden tähden tieturvallisuudesta olen kirjoittanut aiemmin (Pelti kolisee, 3.2.2012) ja haluan edelleen peräänkuuluttaa näitä asioita. Ammattikuljettajat etunenässä! Teidän on näytettävä mallia.