Otteluvalmistautumisen taito

- Hei, tuutko katsomaan meidän matsia? Tänään olisi Keskusurheilukentällä 18.30. Vastustaja on sarjan häntäpäästä niin pitäisi olla suhteellisen helppo voitto tiedossa.

- Moro! Vai häntäpään pelaajia on tulossa vastaan. Tuollaiseen matsiin lähtee herkästi liian kevyin mielin ja hawaijipaidan napit alas asti auki. Kai olet valmistautunut tähänkin sunnuntaiotteluun huolellisesti?

- Pakko myöntää, että oli muutama muuttuja eilen illalla, mutta ne tuskin haittaavat tämän päivän ottelua.

- No niin, odotas otan mukavan asennon. Kerro toki tarinasi! Lauantai-ilta kuitenkin takana ja lauantaihan on varomattomalle vaarallinen. Voisitko vähän avata miten tällaiseen sunnutaipeliin valmistaudutaan?

- No kaikki alkoi eilen iltapäivällä, kun vanhempani olivat mökillä eikä jääkaapissa ollut ruokaa, joten lähdettiin kavereitten kanssa mäkkäriin ostamaan aamupalaksi pientä snacksia. Siinä herkullisten hajujen maailmassa alkoi sitten tekemään mieli tukevampaa ateriaa ja söin Big Macin plus-ateriana. Tietysti muutamat nuggetit kylkeen vielä. En kuitenkaan ajatellut sen olevan kovin paha virhe, sillä ajattelin syödä illalla kanapastan kuten rutiineihin kuuluu.

- Eikö peliä edeltävänä päivänä voikin periaatteessa syödä mitä tahansa kunhan energiantarve vain täyttyy ja varastoonkin on tietysti hyvä jättää pelipäivälle?

- Valmentaja sanoi, että roskaruoka on huonoin mahdollinen ateria, mutta en jaksanut kokata heti herättyäni. No mäkkärin jälkeen päätimme lähteä kavereitten kanssa frisbeegolfaamaan Lahden radalle.

- Eihän pieni liikunta ottelua ennen ole pahasta? Päin vastoin.

- Ajattelin täysin samaa. Kävimme heittämässä kierroksen ja toisenkin, kunnes sitten sain soiton inttikaveriltani ja hän pyysi meitä saunomaan luokseen. Menimme tietenkin morjestamaan ystävää.

- Sauna ei ilmeisesti ole suositeltavaa peliä ennen, koska ymmärtääkseni olisi tärkeämpää tankata nestettä varastoon kuin hikoilla sitä pois?

- Totta, mutta en kehdannut kieltäytyä, kun sauna oli varattu asuntoyhtiöltä ja kaikki muut olivat innoissaan menossa. Ajattelin saunan jälkeen juoda reilusti vettä, jotta nestetasapaino palautuisi.

- Saunomisen jälkeen joit siis paljon vettä ja lähditte kotimatkalle ajoissa, jotta saisit riittävät yöunet.

- Nooo ei aivan niinkään. Kaverini olivat ottaneet muutamat saunaoluet ja olivat päässeet pieneen maistiin, joten he eivät olleet valmiita lähtemään niin ajoissa, kello oli siis kahdeksan tässä vaiheessa.

-Vielä et siis päässyt keskittymään otteluun. Tässä vaiheessa matkaan tuli lisää muuttujia?

- Eikä vain ihan muutamaa. Saunasta tultuamme inttikaverini sai puhelun, jossa ilmoitettiin, että hän oli voittanut arvontakilpailusta VIP-pääsyn Lahden Tivoliin itselleen ja 10 kaverilleen, sekä lounge-tilan kaupan päälle. Muut päättivät juhlistaa tätä asiaa ja muutaman puhelun jälkeen asunnolle tuli pari ihmistä lisää ja bileet olivat äkkiä pystyssä. Inttikaverini päätti tietenkin tarjoilla boolia, ja päätin maistaa lasillisen. Nyt sinun kuuluisi kysyä, että miten ilta päättyi.

-  Tuo kuulosti askeleelta väärään suuntaan. En ole ihan varma olenko valmis kuulemaan jatkoa. Alkoholn nauttiminen ei millään voi olla hyvä idea valmistautumista ajatellen. Kai hörpyttely jäi tuohon lasilliseen? Kerro nyt kaikki, kun vauhtiin päästiin.

- Noh kunpa se olisikin. Yritin vastustaa tarjoilua, mutta kaverit kävivät aukomaan nokkaansa niin ankarasti, että otin kulhon eteeni ja kävin kauhomaan. Siitä eteenpäin muistikuvat ovat hämärät. Muistaakseni sinne tuli muutama hameväen edustajakin piipahtamaan ja lähdimme koko lössi Tivoliin, ja lounge-tilaan, jossa oli oma DJ ja host, joka kieltämättä oli soivannäköinen instrumentti.

- DJ luonnollisesti soitti sinun taipuisiin niveliin menevää musiikkia ja valtasit tanssilattian tuttuun tyyliin? Tässa vaiheessa seuraavan päivän futismatsi ei varmaan kummitellut mielessä?
- Olet ihan oikeassa. Jalkapallo taisi siinä vähän päästä unohtumaan. Tanssilattialla oli meininkiä, joten luonnollisesti vietin siellä lähes koko baariajan. Se vähäinenkin nestetasapaino hävisi kropasta tanssilattialla hikoillessani. 

- Okei okei, aikamoinen ilta. Peliinvalmistautuminen meni näköjään ihan nappiin. Tästä puuttuu enää se, ettet saanut nukuttua kunnolla. Mitä tapahtui valomerkin jälkeen?
- Jatkot olivat tietenkin inttikaverini kämpällä. Lähdin itse jatkoilta jo alkuillan aikana mukana olleen bruneten matkassa hänen asunolleen, josta heräsin tänään aamulla puolitapäivin. Otin pikaisen lasillisen vettä ennen kuin lähdin kävelemään inttikaverini kämpälle, jonne muut kaverini olivat sammuneet illan päätteeksi. Muutamien torkkujen, paketin buranaa ja litran vesikannun jälkeen ajoin meidät takaisin Kouvolaan ja tulin kotiin. Nyt vedän kanapastaa ja pakkaan pelivarusteitani, koska kopilla pitäisi olla 20min päästä. Matsi alkaa tosiaan kahden tunnin päästä niin kai tulet katsomaan?

- No tulenkin! Tätä en halua missata mistään hinnasta. Parhaat matsit pelataan aina, kun ei ole turhia paineita menestymisestä. Nyt sinulle voi varmaankin toivottaa onnea?

- Ettei laatta lennä kesken matsin, kyllä!

FB-morkkis

Oletko tullut joskus yökerhosta kotiin maisteltuasi muutaman alkoholijuoman illan aikana ja kotiin päästyäsi avannut Facebookin joko mobiilina tai tietokoneella? Oletkin.

Luitko aamulla uudelleen yöllä lähettämäsi viestit ja koit mielipahaa lähettämiesi sisältöjen vuoksi? Tuntuiko herättyä siltä, että jotain olisi voinut jättää sanomatta tai julkistamatta? Sitä voi kutsua Facebook -morkkikseksi!

Yksi paha kämmi on aloittaa keskustelu. Oikeastaan mikä tahansa keskustelu on riski, mutta välttää kannattaisi sellaisia, joihin ei lähtisi päiväsaikaan selvinpäin arki-iltana huutelemaan. Listalle voi laittaa ainakin appivanhemmat ja exät. Sunnutai saattaa alkaa muuten posket punoittaen.

Toinen moka on julkaista jokin yöllä otettu kuva itsestä ta ystävistä pitämässä hauskaa. Pimeydessä ja naurukunnossa postattu kuva ei välttämättä naurata aamulla kaikkia osapuolia. Eikä vähiten välttämättä itseään.

Fb-morkkista voi helposti verrata ihan tällaiseen perus känniääliösekoiluista  johtuvaan viikonlopun jälkeiseen mielipahaan. Ainoa ero tässä on mielipahan hankintaympäristö. Verkkohölmöily voi kuitenkin olla kohtalokkaampaa, sillä nettiin ladattua materiaalia on vaikea tai jopa mahdoton saada pois bittiavaruudesta.

Nyt täytyy asentaa kaikkiin myynnissä oleviin verkkoyhteyden mahdollistaviin laitteisiin Facebook -alkolukko. Tämä rajaisi itsensänolaamismahdollisuudet selviin hetkiin.

Turvallista fb-lauantaita! ;)

Ei itketä lauantaina

- Kuule, olen ymmärtänyt sun pitävän lauantaipäivistä? Vai olikos se nyt lauantaiöistä. Valaise minua!

- Joku lähipiirissä vuotaa kuin seula, mutta pitää paikkansa. Olen yöeläimiä.

- Ahaa joo! Sehän selittääkin. Alkaako niin sanottu metsästys yöaikaan?

- Kyllä! Silloin on riista liikkeellä lainatakseni Sherlock Holmesia.

- Niin juuri. Ymmärrän! Mitenkäs, onko siinä metsästäessä otettava huomioon saaliin ikää, laatua tai kokoa? Onko yömetsällä niin tärkeää alamitat sun muut vastaavat seikat?

- Riippuu vuodenajasta ja ravintotarpeesta. Talvisin keho vaatii astetta paksumpaa rasvakerrosta, joten saaliin tulee olla lihaisa. Kesällä taas riittää että saalis täyttää vatsanpohjan.

- Alkutalvesta riista on luonnollisesti hieman pulskempaa kuin muuna aikana vuodessa keskimäärin, sillä kesäherkut aina kasvattavat kumpua. Joulupyhinä olen kuullut myös olevan hyviä apajia. Kesällä puolestaan saa hyvin paistunutta. Aurinko tekee tehtävänsä.

- Joulupyhinä suosittelen sinappihuntua saaliille kuin saaliille, mutta ei Turun, vaan Auran, koska se on oikeasti Turussa valmistettua. Isäni on opettanut kesäsään grillaussalat!

- Hyvä vinkki. Pitääkin muistaa. Tarvitseeko viikonloppumetsästäjä sitten muitakin taitoja taatakseen varman saannin?

- Totta kai! Metsästyksessä pätee luonnonlaki eli nopeat syövät hitaat, joten ei saa jämähtää laakereilleen, vaan täytyy olla aktiivinen ja aggressiivinen. Lisäksi liikkumisen elastisuus voi helpottaa saaliin kiinnisaamista. Henkilökohtaiseen ulkonäköön kannattaa myös kiinnittää erityistä huomiota.

- Näillä ominaisuuksilla on kenties mahdollista saada houkuteltua saalis ansaan?

- Jo talvisodasta tuttu mottitaktiikka toimii aina. Täytyy muistaa, että ansa tulee peittää huolellisesti, jottei saalis huomaan sitä liian ajoissa.
- Motitus? Suositteletko siis käyttämään metsästyskaveria?
- Motituksen tarkoitus on saada saalis erkanemaan pääjoukosta, jolloin se on helpompi maalitaulu. Mikään ei voita tulitukea, jolla saadaan saalis ohjattua ansaa kohti. Punainen ei ole välttämätön väri vaatetuksessa, sillä vahinkolaukaukset harvoin tappavat.

- Kuulostaa siltä, ettei menestyminen yömetsällä ole hankalaa? Se on jopa todennäköistä. Olen kuullut saaliselukoiden kokoontuvan yöhämärissä juottopaikoille? Eikö tämä tämmöinen ole kaatajan kultakaivos?

- Voi on kyllä. Alkoholilla on ratkaiseva osuus metsästyksen onnistumiselle, sillä saaliin arviontikyky (kuten myös omasi) pettää usein pahasti, jolloin mahdollisuudet menestyksekkäälle kaadolle ovat täysin realististia. Myös metsästäjä tarvitsee usein rohkaisua pystyäkseen suoriutumaan haasteellisesta kaadosta. Mitä enemmän alkoholia, sitä paremmat mahdollisuudet. Toisin sanoen suoraan verrannollinen suure.

- Haa! Saaliseläimet siis juotetaan humalaan. Ovelan katalan kieroa ja toimii. Voisiko olla myös niin, että humaltunut huntteri ei katso niin tarkkaan mikä pyydykseen tarttuu, joten “metsästysonni” osuu paremmin kohdalle?  

- Looginen päätelmä, ja fakta. Ei itketä lauantaina, vaan vasta sunnuntaina. Yksin. Kotona. Itseään soimaten: “Mihin vittuun mä oon taas sekaantunu”. Tämän jälkeen korkki aukeaa uudestaan ja oravanpyörä on valmis.

-Kyllä, aseenlaukeaminen saattaa välillä järkyttää. Varsinkin ensikertalaisia ja muuten kokemattomia.

- Täytyy olla tarkkana, ettei ase ole sarjatulella, sillä kertalaakeilla saa tarkempaa ja siistimpää jälkeä.

- Taidatte olla kokenut kävijä. Kerrassaan mainioita ohjeita osaatte jakaa! Näillä pääsen minäkin alkuun. Viikonloppu tosiaan tuossa taas kolkuttelee. Te suuri metsästäjä aiotte varmaankin taas lähteä saaliin hakuun, olenko oikeassa?

- Keholla on tarpeensa, joten joudun jälleen taipumaan luonnon tahtoon.

- Hyvää viikonloppua! Toivottaisin onnea, mutta sitähän ei taituri tarvitse.

- Kuin myös sinulle ! Onnea tarvitsee jokainen, myös mestari.

Hopeakettu

Kuinka kaikki alkoi

Osallistuin Iskelmäradion Silver Fox -kilpailuun kaverini mainittua minulle asiasta. Ilman hänen antamaa linkkiä olisin missannut koko jutun. Kirjoittaminen on mulle mieleistä puuhaa ja vapaamuotoinen tarina syistä, miksi haluaisin veneen kesäksi käyttöön tuntui hauskalta tehtävältä.

Kirjoitin vastaukseni Prahassa vaihto-opintojen aikana. Tekstin perustana käytin merellisiä lapsuusmuistoja, joita on kertynyt matkoilta merellä isän kanssa. Olin lopputulokseen tyytyväinen ja lähetin vastauksen hyvillä mielin. Ilmoitus kilpailuvoitosta tulikin todella erikoisena päivänä.

Prahassa sattui ikävä onnettomuus vappua edeltävänä maanantaina. Keskusta-alueella sijaitsevassa rakennuksessa räjähti kaasuputki ja pamauksen voima tuhosi korttelin alueelta ikkunat ja autojen lasit. Olin itse viereisessä rakennuksessa, joka kärsi mittavat vauriot . Onnettomuus oli shokeeraava, sillä lentävät lasinpalaset tekevät rumaa jälkeä.

Katu räjähdyspaikan vieressä

Päivä oli tapahtumarikas ja raskas. Vanhempieni oli tarkoitus tulla illalla lomalle Prahaan ja kulutin iltapäivääni keskustassa odottaen lennon saapumista. Alkuillasta sain soiton TerhiTecin kenttämyyntipäälliköltä Iiro Kinnaselta. Olin voittanut Silver Foxin kesäksi käyttöön. Siinä vaiheessa nauratti vähän. Kaikki osui mainiosti samalle päivälle. Sovimme veneen toimitusajankohdan myöhemmälle kesälle, koska palasin Suomeen vasta heinäkuussa. 


Silver saapuu

Silver Fox Tulikukon edessä

Vene tuotiin minulle Helsingistä trailerilla suoraan laskupaikalle Kotkaan Sapokan satamaan. Sovimme treffit Kinnasen Iiron kanssa ja kävimme laskemassa Silverin mereen. Isäni ajoi veneen laituriin ennen töihin lähtöä ja minä jäin tunneiksi ihmettelemään uutta tulokasta. Kävin ostamassa pakollisia varusteita ja ketjun. Koeajo antoi kuitenkin vielä odottaa itseään, sillä en ollut kovin kokenut vesilläkävijä.

Pinnalla pysyy

Pari päivää myöhemmin kävimme testaamassa ystäväni kanssa. Ajoimme läheiseen Lehmäsaareen virveleiden kanssa ja kokeilimme kalaonnea. Paluumatkalla päristelimme vielä Kotkansaaren ympäri. Oli huikeaa nähdä oma kotikaupunki eri vinkkelistä.

Ja olihan meillä upeat hupparit!

Kesäunelmia toteuttamassa

Ensimmäisten viikkojen aikana Silver kyyditti meitä usein kalastamaan. Kävimme lähes joka ilta narraamassa kuhia Kotkan rannikolla ja niitä muutama saatiinkin. Isoin paattiin nostettu vonkale oli kuitenkin noin kuusi kiloinen  monsterihauki, jonka kaverini Antti nappasi.

Antti & vonkale

Oli rentouttavaa uistella kavereiden kanssa auringonlaskun aikaan. Seuraa meille pitivät sadat lokit ja kalatiirat, joiden pesimäsaaren lähettyvillä kävimme kalastelemassa. Välillä tosiaan tarvitsee niitä hetkiä, jolloin ei tarvitse ajatella mitään eikä ole kiire mihinkään. Siima vedessä voi rentoutua ja vain olla. Kiire tulee vasta, jos kala nappaa. Minulla on harvoin kuitenkaan sellaisia "ongelmia". 

Ankkuri ylös!

Teimme myös paljon uintireissuja. Toisinaan ajoimme sopivaan paikkaan, heitimme ankkurin kiinni ja hypimme kannelta mereen. Joskus ajoimme saareen, vedimme veneen ylös ja uimme rannalla. Mahtavia kesäpäiviä! Silver Foxilla on helppoa mennä rantaan. Hyppäsin itse keulasta ottamaan venettä vastaan ja huomasin pohjan ottavan kiinni hiekkaan vasta veden ollessa nilkkoihin saakka!

Fox ottaa aurinkoa

Hietakari

Meidän Silver Fox -kesäkäyttö on jo loppusuoralla, mutta meillä on vielä hienoja suunnitelmia tehtynä kahden viimeisen viikon varalle. Kirjoitan näistä seikkailuista myöhemmin lisää. Kaiken kaikkiaan oma vene Sapokassa on ollut tälle Kotkan pojalle unelmien täyttymys! Mahtava kesä menossa. Kotiinpaluu vaihto-opinnoista ei olisi voinut paremmin alkaan.

Nyt, taas, merelle!

Merellä ei voi kuin hymyillä!

Vanhuus tulee yksin

Nyt alkaessani päästellä tämän tekstin parissa ajatuksia paperille joudun todella kysymään itseltäni käynkö läpi keski-iän kriisiä. Joudun myös reflektion jälkeen vastaamaan, etten käy. Tapani on vain ajatella paljon ja viime aikoina ikääntymiseen liittyviä juttuja. Syyskuussa juna on kuitenkin lähempänä viittäkymppiä kuin syntymääni.

Oli oma tilanne miten oli, niin myönnettävä, tunnustettava ja huudettava on, että aika todella juoksee! Tikkaa ärhäkkäämmin kuin itse Bolt. Moni asia on yhä kirkkaasti mielessä, vaikka vuosiakin on monista tapahtumista ja tärkeistä elämänetapeista jo ehtinyt vierähtää. Seuraavaksi paluu menneeseen.

Vielä on kirkkaasti mielessä kuinka vaihto-opintoni alkoivat lähes tarkalleen neljä kuukautta sitten. Lähdin uuteen maahan ja kulttuuriin intoa täynnä. Jätin mielissäni Suomen taakse hetkeksi aikaa. Joskus sama paikka vaan on ollut liian kauan ympärillä. Siis neljä kuukautta sitten. Tänään muistelin ensimmäistä viikkoa ja tuntui kuin olisin vetänyt matkalaukkua perässäni epätietoisena pitkin lentokenttää vasta eilen! Ja tämä seikkailu on ollut huima. Kirjoitan vielä muutaman päivityksen reissublogiin, muun muassa loppusanat, ennen kotiinpaluuta.

Vielä on kirkkaasti mielessä kuinka aloitin akateemisen elämän Jyväskylän yliopistossa 2,5 vuotta sitten muuttaen ensimmäisen kerran pois kotikaupungista. Omillani olin onneksi ehtinyt jo olla vuoden verran, joten muutos ei ollut valtavan suuri. Sopeutuminen oli helppoa muutaman lapsuuden ystävän asuessa lähistöllä. Jyväskylästä tuli nopeasti koti. Kaksi ja puoli vuotta on mennyt hurjaa vauhtia. Tuntuu kuin olisin juossut Päijännetuulen vauhdittamaa ensimmäistä lenkkiä Jyväsjärven rannalla vasta viime viikolla!

Kirkkaasti on mielessäni myös kuinka päätin varusmiespalvelukseni Haminassa neljä vuotta sitten. Pitkä ja raskas, mutta  palkitseva vuosi päättyi juhlallisuuksiin, jossa rintaan laitettiin kauan kuolatut vänrikin nappulat. RUK:n marssin kuuntelu herkisti. Sankari marssi ei ollut koskaan kuulostanut niin hyvältä. Tuntuu kuitenkin kuin olisin astellut Reserviupseerikoulun varuskunnan porteista sisään vasta vähän aikaa sitten. Aivan kuin tuntisin sotilaskodin munkkien tuoksun!

Viikonloppuna juhlittiin valmistuneita ja tuoreita ylioppilaita. Kirkkaasti soi vielä mielessäni Gaudeamus Igitur, joka laulettiin omissa juhlissani viisi vuotta sitten. Onko siitä tosiaan jo viisi vuotta, kun itse hikoilin, panikoin ja yritin epätoivoisesti keksiä täytettä vastauksiin ylioppilaskirjoituksissa. Kävin muuten kahdeksassa eri kokeessa ja eväänäni oli aina Pätkis Mini Bites -suklaata. Viiden vuoden jälkeenkin pystyn maistamaan sen maun suussani.

Erittäin kirkkaasti muistan elämäni tunteikkaimpia päiviä. Kävin rippikoulun kymmenen vuotta sitten. Voi mikä nuori ja vallaton poikanen olinkaan tuolloin! Leiriviikko oli monella tasolla unohtumaton, raskas ja rakas. Uintia, polttopalloa, futista, saunaa, leirinuotiota, mahtavaa ruokaa ja ylihienoja ihmisiä. Matkaan taisi tarttua muutama ikuinen ystävyyssuhdekin. Konfirmaatiossa lauloimme kappaleen Olet vapaa. Naimaluvasta on jo kymmenen vuotta eikä vieläkään ole päässyt ketään naimaan! Siis viemään alttarille. Vihkimään. Naimisiin. Tiedäthän?!

Tämän kaiken muistan kirkkaasti enkä päivääkään vaihtaisi. Ehkä vanhuus tulee yksin. Ehkä ei?

"Irti päästä, olet vapaa lähtemään. Anna suuren tuulen puhaltaa."

Aikakauden päätös

Seuraavaksi puran tuntojani liittyen projektiin nimeltä Päivänsäde. En ole koko prosessin aikana pysähtynyt miettimään miltä minusta tuntuu. Sympaattinen Mikael Granlund sanoi (kuten kaikki muutkin urheilijat suuren saavutuksen jälkeen) vuonna 2011 voitetun MM-kiekkokullan jälkeen toimittajalle, ettei oikein ehkä vielä ymmärtänyt mitä oli juuri saavuttanut. Minulla on täsmälleen samanlainen tunne. Unelman toteutuminen on iso juttu. Valtava.

Suuren tavoitteen saavuttaminen tyhjentää pajatson. Unelmien eteen näkee niin paljon vaivaa, että vihdoin raskaan työn antaessa hedelmää on takki niin tyhjä, ettei tuloksista osaa oikein nauttia välittömästi. Päälimmäinen tunne on helpotus paineiden helpottaessa. Saattaa tehdä myös mieli työntää koko asia hetkeksi mielestä ja ottaa etäisyyttä. Kuulostaa varmasti kummalliselta, mutta näin varmasti tunsivat kiekkoleijonat Ruotsin kaaduttua finaalissa. Näin tunnen minäkin tällä hetkellä. Mutta miksi?

Alku

Olin kirjoitellut kaikenlaista omaksi ilokseni ennen kuin isäni ehdotti minulle yhteistyötä. "Pöytälaatikostani" löytyi novelleja, analyysejä, kolumneja ja joitakin runoja. Äitini oli ollut isosti huolissaan, sillä kaikki tekstini olivat ainoastaan koneellani. Äiti on hyvin usein oikeassa ja mielestäni hänen pelkonsa oli aiheellinen. Siispä tulostin tekstejä pinoon pöydälleni. Siitä runot päätyivät isän hyppysiin. Äiti oli puhunut monet kerrat siitä kuinka minun pitäisi näyttää tekstejäni jollekin kustantajalle. Minusta taas runot eivät olleet tarpeeksi hyviä painettaviksi. En löytänyt niihin sellaista syvyyttä, jota olisin halunnut jakaa muille. Suurinosa tuntui naiiveilta ja lapsellisilta.

Syvyyttä löytyi kuitenkin lähempää kuin olin osannut itse ajatella. Isäni huikaisevat luontokuvat. Hän oli miettinyt äidin sanoja kirjan tekemisestä ja piti runoista, jotka löysi pöydältäni. Yhteistyömme, runojen ja luontokuvien yhdistäminen alkoi vuonna 2008. Jäin pahasti koukkuun. Uusi harrastus oli oikein mielekäs. Isä lähetteli sähköpostilla minulle "runokuvia", niin kuin hän itse niitä nimitti. Suoritin asepalvelusta, joten työskentelimme pääasiassa etänä. Kirjoittelin iltaisin ja öisin punkan pohjalla, toisinaan myös teltassa, uusia runoja ajatellen saamiani kuvia. Joskus valvoin yksikön tietokoneen ääressä tuijotellen taiteellisia kuvia muiden tuhistessa tuvissa.

Ensimmäiset yhdistelmät olivat jälleen todella mitäänsanomattomia ja suoraansanottuna melko kehnoja. Kai se oli sellaista lämmittelyä ja harjoittelua. Kehityin kuitenkin nopeasti. Palveluksen jälkeen muutin pois kotoa, joten työskentelimme taas pääasiassa etänä. Silloin tällöin poikkesin kotona istumassa isän koneella selaamassa kuva-arkistoja ja etsimässä lisää "runokuvia". Meillä oli salainen suunnitelma.

Äitini oli tarkoitus saada lahjaksi jouluna 2009 meidän ensimmäinen oma itse tehty kirja. Oikeastaan se projekti sysäsi meitä huimasti eteenpäin. Kiireaikataululla saimme aikaiseksi valmiin kirjan Runoja Sinulle. Näitä taideteoksia löytyy maailmasta vain kaksi. En missään vaiheessa ole pitänyt työnjäljestä. Teos on viimeistelemätön ja ei missään nimessä julkaisukelpoinen. Mutta. Sen kirjan tekemiseen vuodatettiin niin paljon rakkautta, ettemme varmasti pystyisi pelkästään sanoin kuvaamaan. Mielestämme Runoja Sinulle on puutteistaan huolimatta täydellinen.

Jyväskylä & kustantaja

Muutin Keski-Suomeen vuonna 2010 elokuussa opiskellakseni Jyväskylän yliopistossa. Jatkoimme isäni kanssa määrätietoisesti ja epäsäännöllisesti etätyöskentelyämme. Sain aina välillä mailiini kuvatiedostoja liitteenä ja aina välillä onnistuin kirjoittamaan ihan mukavia runopätkiäkin. Ensimmäinen kirjamme oli ainoastaan 22 -sivuinen ja saimmekin aikaiseksi lisää sisältöä kovaa vauhtia. Vuoden 2011 lopussa kasassa taisi olla jo 60-sivua lähes valmista tavaraa. Aloimme tunnustella kustannusrintamaa. Paloin halusta päästä näyttämään aikaansaannostamme.

Olen aina mennyt vähän pää pilvissä, joten totta kai otin ensimmäiset kontaktit Suomen suurimpiin kustantamoihin. Sain jopa vastaukset Otavalta, Tammelta ja WSOY:ltä. Otava olisi halunnut pelkät runoni näytille, eivät kuulemma julkaise kuvakirjoja. Minä taas en ikimaailmassa olisi suostunut pelkkien tekstien julkaisuun. Vasta kuvien kanssa teksteihini tulee tarpeeksi ulottuvuutta. Vähän sama juttu kuin yrittäisi katsoa 3D -elokuvaa ilman asianmukaisia laseja. Tekstini tarvitsevat yhtä paljon isän luontokuvia näyttääkseen paremmilta.

Isoimpien kanssa ei siis tärpännyt, petyin. En luovuttanut, mutta otin taukoa. En jaksanut lyödä päätäni seinään. Olisin halunnut saada edes mahdollisuuden näyttää kirjaa kasvotusten. He olisivat varmasti rakastuneet.

Vuonna 2010 kokeilin Kotkan Suomalaisessa Kirjakaupassa mukanani Runoja Sinulle. Kirjan liikkeessä lukenut myyjä pyyhki kyyneleitä silmistään ja myymäläpäällikkö nyökkäili hyväksyvästi sanoen ottavansa valmiin kirjan mieluusti myyntilistalleen. Heti päästessäni näyttämään paikan päälle. Lupasin heille valmiin kirjan näytille, mutta aikataulut jätin epäselviksi. Eihän meillä ollut vieläkään kustantajaa.

Isääni pyydettiin mukaan Meremme -kirjaprojektiin. Kirjan kustantaa Jyväskyläläinen Kirjakaari. Monien sattumusten kautta otin luurin ja soitin Kirjakaaren toimitusjohtajalle kertoen runokirjasta, jossa käytetään hänelle tutun huippukuvaajan luontokuvia. Tj Koistinen oli jo ensipuhelusta asti erittäin innostuneen kuuloinen. Sovimme tapaamisen, johon otin mukaan Runoja Sinulle -kirjan. Tapaamisen jälkeen alkoi yhteistyömme. Teimme aikataulut ja aloimme viimeistellä isän kanssa kirjaamme. Tämä oli vuoden 2012 heinäkuussa.

Saimme pari kuukautta aikaa viimeistellä kirja painettavaan muotoon. Kiirehän siinä tuli. Lisäksi minusta tuli jäätävän kriittinen julkaisun ollessa lähes varmaa. Päiväkausia pyörittelin pitkin kotiani kirjan aukeamista tehtyjä tulosteita. Mietin järjestystä, mietin tarinaa, mietin runoja, mietin kuvia, mietin taittoa, kansia, esipuhetta. Muistan hyvin hetken, jolloin palaset löysivät paikkansa.

Vielä elokuussa teimme muutoksia sisältöön. Halusin pois muutaman aukeaman, jotka eivät sopineet kokonaisuuteen ja loimme muutaman uuden. Kirjoitin uusimman Päivänsäteestä löytyvän runon elokuun viimeisenä viikonloppuna 2012.

Ennakkomyynti & joulu

Runoja sinulle tehtiin äidille. Myös Päivänsäde oli koko ajan työn alla tähtäimenä äitienpäivä 2013. Kustantaja halusi kuitenkin meidän tekevän yhdessä ennakkomyyntiä jouluksi, sillä onhan joulu erittäin hyvää sesonkiaikaa. Etenkin Päivänsäteen ollessa nimenomaan lahjakirja. Otin itselleni rajun urakan yliopisto-opintojen ja säännöllisen iltatyöni lisäksi; aloin myydä itse omaa kirjaani yrityksille liike- tai henkilöstölahjaideana. Minulla oli hyvä porkkanakin: mitä suurempi ennakkomyynti sitä isompi ensipainos. Lisäksi tietysti ystävät, sukulaiset ja lähipiiri olivat etuoikeutettuja tilaamaan kirjan ennakkoon jouluksi.

Yksi syksyn hienoimpia kokemuksia oli käydä Helsingin Messukeskuksessa liikelahjamessuilla esittelemässä kirjaa Kirjakaaren standilla. Ikimuistoinen, joskin raskas päivä. Sain niin hyvää palautetta messuvierailta, että olin aivan tyrmätty lähtiessämme iltapimeällä takaisin kohti Jyväskylää.

Myimme isäni kanssa yli odotusteni. Todennäköisesti myös yli kustantajan odotusten. Saimme 1000:n kirjan ensipainoksen, joka olikin ollut tavoitteeni yhteistyömme alkamisesta saakka. Myyntityön jälkeen kirja painettiin ja joulukuun keskimmäiset viikot hurahtivatkin sitten uunituoreita opuksia toimittaen ja lähettäen. Taisin silloin ehtiä muutaman tunnin herkistelemään ensimmäinen kirja kädessäni.

Joulukuun 22. päivä toimitin viimeiset kirjat kotikaupunkiini Kotkaan ja aloitin samalla joululoman perheen kanssa. Muisteletteko te koskaan mennyttä vuotta? Jaatteko mieleenpainuvimmat muistot keskenänne? Muistan sanoneeni perheelle, että "oli aika rankka vuosi" ja sitten itkin. Loma alkoi, stressi purkautui.

Jouluaattoiltana ja joulupäivänä kännykkä, sähköposti ja Facebook täyttyivät viesteistä. Kääröistä paljastuneet kirjat olivat herättäneet ihastusta ympäri Suomen. Minäkin uskalsin jo hymyillä. En ollut saanut vielä yhtään virallista arvostelua, mutta ei se tuntunut tärkeältä. Lukijat tykkäsivät!

2013 - Praha & julkkarit

Tammikuussa saimme kustantajalta hienoja uutisia. Hän oli saanut diilin Akateemisen Kirjakaupan kanssa. Uskomaton tunne! Meidän kirjamme olisi siis menossa myyntiin upean kirjakauppaketjun myymälöihin.

Sitten tuli lähdön aika. Vaihto-opinnot Prahassa helmikuun alussa. Lähdin ikään kuin karkuun hässäkkää.  Tässä vaiheessa voin kertoa, että teki pirun hyvää päästä lähtemään pois Suomesta. Maaliskuun ensimmäisellä viikolla sain sitten taas uutisia Kirjakaarelta. Diili Suomalaisen Kirjakaupan kanssa oli varmistunut. Haukoin henkeä. Vau!

Järjestimme julkaisutilaisuuden Kotkassa ja lensin siksi Suomeen, jossa vietin kymmenen päivää. Tilaisuus oli tunteellinen, herkkä ja kaunis. Merkityksellinen myös siksi, että näin taas kavereita ja sukulaisia, joista olin ollut erossa Keski-Euroopassa. Esiinnyimme isäni ja viulisti-ystäväni Sofia Kososen kanssa. Olimme koostaneet isäni kanssa Päivänsädettä mukailevan kuvashown taustamusiikilla. Sofia soitti väleissä viululla musiikkia ja minä lausuin muutaman runon. Liikutus oli valtava. Ihana ilta ja ihania ihmisiä.

Ennen takaisinlähtöä Prahaan edessä oli vielä myynninkäynnistys Suomalaisessa Kirjakaupassa Kotkassa sekä vierailu Ruukin Kyläkaupalla samoissa merkeissä. Pikkuveljeni syntymäpäivä sattui samalle päivälle ja hän tuli kiltisti perässämme kameran kanssa napsien meistä kuvia esitellessämme kirjaamme isäni kanssa. Päivä oli varmasti veljelle raskas, mutta minulle se oli erityisen raskas, sillä olin suunnittelut hänelle synttäriyllätyksen ja esitin koko päivän hänelle, etten oikein välitä syntymäpäivästä. Sydän melkein särkyi. Onneksi Suomi-vierailu huipentui illalla yhdessä ystävien kanssa järjestämääni yllätyssynttärijuhlaan.

Maalissa

Viisi vuotta sitten aloittaessamme projektin isän kanssa emme kumpikaan varmasti osanneet aavistaa saavamme oman kirjan joskus esille hienoihin kirjakauppoihin. Totta kai se kirkastui jossain vaiheessa tavoitteeksi, mutta kaukana tuntui olevan alkutaipaleella. Määränpääksemme oli siis asetettu äitienpäivä 2013. Tähän päivään olemme tähdänneet koko viiden vuoden projektin ja ne tuhannet työtunnit, joita tämän parissa on tullut vietettyä. Saimme ensimmäisen arvostelunkin huhtikuussa!

Päivänsäteestä puhuessani käytän yleensä monikko muotoa "meidän kirjamme". Viittaan paljon tietenkin isään, jonka kanssa olemme paljon yhdessä tätä työstäneet. Minulle "meidän kirja" tarkoittaa kuitenkin vielä paljon muuta. Päivänsäde on ehdottomasti koko perheemme kirja! Niin paljon olemme jokainen tämän vuoksi tehneet töitä, taistelleet ja uhranneet. Kiitos Otto ja äiti. Ilman teitä tämä ei olisi ikinä valmistunut.

Kuten alussa jo totesin: on vähän tyhjä olo. Ehkä tämän merkityksen itselle kokee oikeasti myöhemmin.
Seuraavaksi, ennen nukkumaanmenoa, aion lukea Päivänsäteen ja antaa itselleni aikaa prosessoida tämän kaiken tähän mennessä tapahtuneen. Ehkä minä vielä jossain vaiheessa ymmärrän itsekin kuinka hieno juttu tämä oikeasti on. Vielä tällä hetkellä tuntuu siltä, "ettei tätä ihan heti tajuu".
Päivänsäteen seikkailu onneksi jatkuu edelleen. Oisko seuraavaksi isänpäivän vuoro? ;)

Kiitollinen ja nöyrä olen kaikesta mitä olen saanut, ylpeä olen siitä mitä olemme saavuttaneet.
Oikein mainiota äitienpäivää kaikille! Muistakaa rakastaa äitiänne myös muinakin päivinä!

Äidille

Toisena sunnuntaina

toukokuisena

luonnon edelleen nukkuessa

menen

etsimään kimpun rakkautta, 

              vuokkoja 

              valkoisia, 

tärkeimmälleni. 

Taakse mustan verhon

Suosittelen avaamaan diaesityksen täyden ruudun kokoiseksi ennen toistoa.