Miltä Huuhkaja -pelaajasta nyt tuntuu?

Suomen A-maajoukkue, Huuhkajat, astelivat eilen päättäväisenä Olympiastadionille reilun 20 000 suomalaiskannattajan eteen mielessään täsmälleen samat ajatukset kuin jokaisella katsomoon asti tulleella kiihkeällä kannattajalla. "Meidän on pakko voittaa tämä matsi."

Takana oli maaotteluiden tappiokierre, huonosti sujunut harjoitusottelu Viroa vastaan ja valtava media- ja somemylläkkä päävalmentaja Mixu Paatelaisen ympärillä. Paatelaiseen kohdistui, tosin ihan aiheestakin, massiivisia henkilökohtaisia hyökkäyksiä mihin tahansa käänsin päätäni. Seuraan paljon jalkapallokeskustelua sekä verkkosivuilla että sosiaalisessa mediassa enkä koskaan ennen ole nähnyt vastaavaa yhteen suomalaiseen valmentajaan kohdistuvaa painostusta.

Valmentajan eroamista voi vaatia ja nyt sille alkaa olla melko hyvät perustelutkin. Ei missään muualla maailmassa olisi katsottu näin pitkään tällaista surkeaa mahalaskua maukkaista ennakkoasetelmista lohkon peränpitäjäksi Färsaarien taakse. Valmentajalla on tulosvastuu. Tulos tai ulos. Valitettavasti valmennustyön raadollinen puoli. Ja nyt valmentajasta tuntuu varmasti kamalalta, hän varmasti tuntee epäonnistuneensa. Mutta miltä tuntuu Suomen maajoukkueen pelaajasta, joka taisteli hampaat irvessä kotiyleisön edessä antaakseen huikeille kannattajille vihdoin hyvän lopputuloksen?

Moisander, Hetemaj, Eremenko, Pukki, nämä nykyisen maajoukkueen eniten maaotteluita sekä kovia kansainvälisiä seuraotteluita pelanneet pelaajat todennäköisesti katsoivat illalla peiliin ajatellen "petin suomalaisten luottamuksen." Ei mikään kevyt taakka yhden urheilijan kannettavaksi.

Perparim Hetemaj oli eilen Suomen näkyvin pelaaja ja on saanut esityksestään ansaittuja kehuja. Perpa pelasi, paperilla, ryhmityksessä vasemmalla laidalla, mutta ottelun aikana hän tuntui olevan joka puolella. Hetemaj kuljetti, häntä rikottiin. Hetemaj puolusti, hän rikkoi. Hän avasi peliä, hän riisti palloja. Hetemaj juoksi pystyyn vastustajan linjan taakse ja hetken kuluttua puolusti taas omalla kenttäpuoliskolla.

Hetemaj sai koivilleen lähes jokaisessa tilanteessa, jossa hän haastoi vastustajaa. Hän oli lopussa varmasti erittäin väsynyt ja kolhuilla. Mitä luulette, miltä Hetemajsta tuntui 75:n pelatun minuutin ja raastavan taistelun jälkeen hukata tilanne ja kuulla katsomosta "Mixu painu vittuun"?

Viime hetkillä, kun pelaajien pitäisi kaivaa viimeiset energian rippeet ja taistella vimmatusti 0-0 tilanteessa arvokkaasta voitosta pitääkseen unelman elossa, yleisöstä kuuluu negatiivista huutelua joka kohdistuu yksittäisiin henkilöihin. Mitä olisikaan tapahtunut, jos kannattajat olisivat jaksaneet kohdistaa energiansa Perpan kannustamiseen?

En tiedä oliko sattumaa, että Unkari rokotti juuri Hetemajn tontilta, mutta mielestäni Unkaria vastaan koko Suomi hävisi. Ei vain Huuhkajat. Valmentajan ja liiton kritisoiminen tässä tilanteessa on täysin oikein, mutta joukkue olisi tarvinnut eilen kaiken mahdollisen tuen, jotta kotijoukkue olisi ollut se, jonka maalia juhlittiin 83:lla minuutilla.

Hurlumhei 2014

Vuosi 2014 on ollut juuri sellainen kuin vuosi sitten tässä blogissa ennakoin: yhtä rallia kaasu pohjassa.

Talvi & kevät

Tammikuu tosiaan alkoi kiihkeällä kandidaatin seminaarityön tekemisellä. Samalla tosiaan tein kynätaiturointia ensimmäiselle asiakkaalleni yrittäjänä. Työn alla olivat Expressionin tarina, arvot sekä neljän palvelukuvauksen kirjoittaminen. Illat kuluivat jalkapallohallilla futisjunioreiden kanssa, joiden valmennusvastuun otin vastaan lokakuussa.

Opintojen puolella aloitin työstämään henkilöstöjohtamisen perusopintoja osaksi maisterin papereita. Alkoivatpa samaan aikaan vuoden vaihteessa rullata myös loppuvuonna 2013 saamani vastuuhommatkin. Istuin Jyväskylän yliopiston edustajiston kokouksissa, Kielikeskuksen johtokunnan kokouksissa sekä puheviestinnän ainejärjestö Parkun hallituksen kokouksissa.

Vuoden 2014 teema Yhteisvastuukeräyksessä oli saattohoito. Minua ja isääni pyydettiin tuottamaan näyttely keräyksen näkyvyyden lisäämiseksi. Valokuvaaja isäni Pekka tuotti luontokuvat ja minä loin kuviin sointuvia tekstejä, Päivänsäde -kirjastamme tutulla muodolla - runoilla.

Helmikuun lopussa toteutui pitkäaikainen haaveeni. Pääsin matkalle New Yorkiin. Ne yhdeksän päivää ovat unohtumattomia. Pala sydäntä jäi Manhattanille. Se pitää vielä palata hakemaan takaisin.

Maaliskuun aikana oli mukavaa ohjelmaa! Kävimme tsekkaamassa Armin van Buurenin keikan Messukeskuksessa. Lisäksi maaliskuussa pelattiin legendaarinen Umbro -turnaus Kotkassa. Kokosimme ensimmäistä kertaa oman joukkueen kavereiden kanssa ja hankimme omat pelipaidat. FC Kivet oli rautaa - ainakin saunaillassa. Keväällä polkaistiin käytiin myös pienimuotoinen oma projekti nimeltä Lutuuritehdas.

Ennen kevään viimeisiä puristuksia pääsin vielä reissuun Roomaan pikkuveljen ja kaverin kanssa. Kävimme tsekkaamassa Stadio Olimpicolla Seria A:n viimeisen kierroksen ottelun AS Roma - Juventus. Roomassa oli jo ihan kesä ja lämmintä. Italialaiset ovat hauskoja. Heidän kanssaan tosiaan viihtyy. 

Kesä

Kanditutkielma valmistui reissuista ja kaikesta hulinasta huolimatta ajallaan. Sain tutkinnon käteen kesäkuussa. Rankan kevään jälkeen ilo oli todella suuri. Kesä ja junioreiden valmentaminen kolkutti oven takana. Kesän aikana tein asiakkaani kanssa Tammer-Tukun juhlakirjaa sekä virittelin itselleni kontakteja jalkapallopiireihin. Olin päättänyt tehdä gradututkielmani yhdistäen lajiosaamista sekä puheviestintätietoutta.

Lopulta sain sovittua Hannu Tihisen kanssa tutkimuksen tekemisestä Palloliitolle. Lutuuritehtaan ja Palloliiton kontaktien kautta tutustuin myös Pelaajayhdistyksen ja Veikkausliigan väkeen. Erilaisia yhteistyövirityksiä alkoi lämmetä moneen suuntaan. Pääsin mm. tekemään Pelaajayhdistyksen viestintäsuunnitelmaa. Kenties tähän jalkapallobuumiin ajoi kesällä pelatut MM-kilpailut, jonka matseista tuli katsottua lähes kaikki.

Suomen suurin konemusiikkitapahtuma Summer Sound piti luonnollisesti käydä katsastamassa taas. Oli jopa parempi kokemus kuin viime vuonna. Soundeilta matka vei Kotkan Meripäiville. Juha Tapio ensimmäistä kertaa livenä oli hieno kokemus.

Elokuussa juhlittiin isolla porukalla enon 50v. syntymäpäiviä. Säihkyvät Sielunveljet tekivät comebackin. Parilla treenillä pystyy hassuttelemaan tuolla tasolla.

Syksy

Syksy toi tullessaan taas jäätävästi kokousta, kurssia ja pakerrusta. Illat menivät edelleen junioreiden treenikentillä. Aloitin gradun tekemisen. Ainejärjestön excursiovastaavana oli langennut vastuulleni järjestää ulkomaan excursio Lontooseen. Matkalle ilmoittautui 23 opiskelijaa. Sitä sitten järjestettiin viiden hengen tiimin voimin.

Syyskuussa osui kohdalle erittäin mieluinen kunnia. Kotka-seura halusi jakaa minulle ja isälleni Nupukiven henki -palkinnot. Palkinto jaettiin kotkalaista kulttuuria ja Kotkan mainetta kehittävästä työstä.

Syksylle tuli eteen myös mielenkiintoinen mahdollisuus. Pääsin mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan maailman ensimmäistä Mindventure -valmennusta. Tapatuma oli 12.-13.9. ja sen jälkeen aloin tuottamaan Mindventuresta kirjaa. Iso urakka, ei vieläkään valmis.

Lokakuussa viikot vierivät kurssien ja jalkapallovalmennuksen kanssa. Päivät tuntuivat oikeasti pidentyvän mitä pidemmälle vuotta kuljettiin. Marraskuussa odottivat onneksi Parkun vuosijuhlat sekä Lontoon excursio. Pieni irtiotto ennen loppuvuoden jäätävää rypistystä!

Joulukuu alkoi mielenkiintoisesti. Sain tietää päässeeni Future Boardin tulevaisuuden hallitustekijä -kilpailussa finaaliin. Samana päivänä tuli tieto, että sain ylennyksen luutnantiksi. Starttasimme parin kollegan kanssa ainejärjestön oman työelämä -workshopin, jossa on tarkoitus miettiä yhdessä, miten puheviestintäosaamista voi hyödyntää työelämässä. Ensimmäisestä kerrasta jäi hyvät fiilikset ja toimintaa jatketaan. Ennen joululomaa oli vielä paljon tekemistä. Gradua piti edistää, tehdä ryhmätöitä sekä viilata kirjaa. Onneksi sain junnuvalmennukseen pari valmentajaa avuksi helpottamaan urakkaa.

Talvi

Talvi alkaa minulla siitä, mistä pääsee joululoman aloittamaan. Loma tulikin tarpeeseen, voi pojat! Vaasa-Kotka-Tallinna-Tampere-Jyväskylä. Tietysti tiivis reissaaminen parin viikon aikana oli omalla tavallaan raskasta, mutta maiseman vaihtaminen tekee toisinaan erittäin hyvää. Joulu meni rauhallisesti kotona perheen kanssa ja vuodenvaihde tärkeiden ihmisen kanssa Tampereella.

Uuden vuoden aatto huipentui juhlallisuuksiin Tammerkosken rannalla, jossa seurasimme ensin JVG:n live-keikkaa ja sen jälkeen suoraa lähetystä Tampere Talon juhlakonsertista. Huikea vuosi sai arvoisensa päätöksen, kun kovaäänisistä kajahti sinfoniaorkesterin soittaman Finlandia ja Tampere tykitti taivaalle ikimuistoisen upea ilotulituksen.

Otimme vuoden vastaan ryhmähalauksella ja kertomalla toisistamme parhaita muistoja vuoden varrelta. Minun vuoden kohokohta oli rakastuminen. Ihanan ihmisen ilmestyminen elämään toi tarvittavaa virtaa ja tukea raskaaseen vuoteen.

2015

Ennustetaanpa tulevaa vuotta. Edessä siintää siis gradu -tutkielman tekeminen, kenties maisteriksi valmistuminen ja uuden yritystoiminnan aloittaminen. Kiirusta edelleen siis luvassa. Toivottavasti rakkautta riittää. Vuoden 2015 teema voisi olla läpimurto.

Homot geenit

Koulut alkoivat ja pienet kesälomalaiset vilisevät jälleen kouluteillä. Aamujen ja iltapäiväruuhkien aikana tehtyjen havaintojen perusteella ainakin tyttölapset ovat kaikki samasta muotista.

Fjällravenin reput, Conversen kengät, alla vanhan liiton Jopo ja hiukset jokaisella samalla tavalla. Jätkillä taitaa olla päässä saman mallinen lippis, joskin värit vaihtelevat.

Näytettiinkö me kaikki samalta 15 vuotta sitten polkiessamme kouluun hiukset aamutuulessa hulmuten? 

"Äiti saanks mä tollaset kengät ku Kukka-Ruusullakin on?" Ja pieni Liinu-Tiinu saa, koska muillakin on. Ettei äitin pieni olisi erilainen tai kokisi olevansa erilainen.

Toinen, otetaan nyt esimerkiksi tämä rakastettava Kukka-Ruusu, käyttää tiettyä vaatetta, ja toinen, Liinu-Tiinu haluaa samanlaisen. Oletetaan, että Kukka-Ruusu on myös mielipiteissään vahva. Alkaako Liinu-Tiinu mukailla (matkia/myötäillä) ystävänsä mielipiteitä?

Kuinka helposti ihmisistä tulee (siis Puolustusvoimien ulkopuolella) saman näköisiä ja samalla tavoin ajattelevia yksilöitä, joita ei enää erota toisistaan? Kaikki, koko sakki, ainoastaan harmaata, tylsää ja homogeenista massaa.

Erinomaista rohkeutta on tahtoa asioita, joita muut eivät halua tai eivät uskalla haluta.

1) Tee asioita, joista pidät.
2) Ole asioista sitä mieltä, mitä haluat olla.
3) Käytä sellaisia vaatteita, joista itse pidät.
4) Ole sellaisten ihmisten kanssa, joista pidät.
5) Pidä niistä asioista, joita teet.

Jokaisen geenit antavat mahdolllisuuden olla oma itsensä ja se on yksi elämän suurimpia lahjoja.

Humanity

Hey human. Let's take a little look inside you, okay?

But where shall we begin? At first let's think about your tiniest toe. How it moves is amazing. Nerves, muscles.. Everything working together without you pushing them forward all the time. I know you know this but think! It’s just amazing!

What next… Maybe your stomach? All the food you eat is like gasoline. Some of it is your fuel some will be deleted as the exhaust gas. Not everything you put in your mouth is valuable for you but you don't have to sort it yourself. Your stomach will do it for you. You can just eat and enjoy. Amazing, isn't it?

How about your heart? Think that whole system it is up keeping. Whether it's broken or not your blood will still be flowing and lungs giving the oxygen you need.

Have you been thinking what kind of time bomb you are? In some special cases you'll be filled with outstanding energy. Your body will close all the useless doors and give you extra power so you fight or run.

What do you see when you stare at the mirror? It doesn't matter. Human is like a banana. The most important thing is under the peel.

You are truly amazing. You are beautiful.

Jalkapallotarina

Kirjoitin alla olevan viestin valmentamalleni joukkueelle.

Hei potkupalloväki,

kerron teille lyhyen tarinan jalkapallosta. Toivottavasti nämä harvoin tulevat viestini tavoittavat myös pelaajat.
 

Olen ottanut palloilijana ensiaskeleeni 90-luvun puolivälissä Kotkassa. Tuohon aikaan jalkapallohalli oli harvinainen hienous, puhumattakaan päällystetystä alustasta. Talviharjoittelua sisätiloissa tehtiin katetuilla hiekkakentillä.

Meidän kodin lähellä ei ollut lähellä nurmialuetta, jossa olisi voinut pelata ja potkia palloa. Harjoittelin 6-vuotiaasta alkaen potkaisemista rivitaloasuntomme edessä asfalttimäessä, isä yleensä mäen yläpäässä maalilla.

Vanhempana vietin lukemattomia tunteja läheisellä hiekkakentällä. Aurinkoisina kevät- tai kesäpäivinä saatoin olla kentällä koko päivän, välillä pitäen ruokatauon. Alkukeväästä ja loppusyksystä oli räntäisiä ja märkiä kelejä. En piitannut, vaan vedin tuulipuvun päälle ja menin samalle hiekkakentälle treenaamaan. Viisi vuotta potkin jääkiekkomaaleihin ennen kuin paikalle tuotiin pienet jalkapallomaalit.

1990 -luvulla Kotkan jalkapallohallissa oli toki päällyste: kova ja liukas hiekkatekonurmi. Pelasimme pitkät hallihousut jalassa, jottei hiekka rikkoisi ihoa.

Asfalttia, hiekkaa, hiekkatekonurmea, sadetta, räntää ja pakkasta.

JJK -00 Red harjoitteli perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina Vehkalammen kumirouhekentällä. Aurinkokin muisti helliä ahkeria harjoittelijoita ja opinto- sekä työviikosta väsynyttä valmentajaa.

Lauantaina kentällä oli meidän treenien alkaessa hurjan paljon poikia ja tyttöjä potkimassa; suurin osa ei edes pelaa missään seurassa. He tulivat hyvälle kentälle pitämään hauskaa, nauttimaan jalkapallosta. En häätänyt ketään pois kentältä, sovimme vain alueet, joita he voivat käyttää meidän harjoitellessa.

Meidän joukkueen pojilla on asiat melkoisen hyvin. Heidän joukkuetta johtavat kaksi erittäin osaavaa ja tunnollista herraa. Valmentaja yrittää tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ja osallistuu tapahtumiin aina pystyessään. Kenttätilanne on Jyväskylässä huikea. Viitaniemi ja Vehkalammen kentät ovat loistavia jalkapallon pelaamiseen. Joukkueella on harjoituksiin tarvittava välineistö: liivejä, tötsiä, tikkaita yms.

Odottaisin aurinkoisena sunnuntaina treeneissä olevan 19:stä pelaajasta useammankin kuin kahdeksan. Kiitos teille, jotka jaksatte käydä ahkerasti ja kehitytte jatkuvasti.

Minulle jalkapallo on tärkeä asia ja siksi jaksan tehdä tätä tärkeää työtä. Toivottavasti se on tärkeätä teillekin.

Futisterveisin,

Olli

Pelinavaus

Miten Tinderissä avataan peli siten, että päästään hyökkäysalueelle?

Mulla lukee Tinder -profiilissani: "Ensimmäinen askel on kaikista tärkein."

Tämä aforismi pätee todella laaja-alaisesti kautta elämän. Joskus olen kuullut sanottavan, että on tärkeämpää lähteä toteuttamaan nopeasti oikeaan suuntaan kuin suunnitella kokonaisuutta valmiiksi ja vasta sitten toimia. Koen olevani hyvä keskustelija ja Tinderin avulla olen päässyt kokeilemaan erilaisia taktiikoita pelinavaukseen. Haluatko kuulla mikä toimii ja mikä ei? Tiedän, että haluat! Nyt mennään.

On tylsiä aloituksia, hyviä aloituksia ja sitten suorastaan surkeita keskustelunavauksia. Listattakoon tylsiksi (joskin turvallisiksi) perinteiset tervehdykset kuten "moi", "hei" ja "terve". Askeleen edistyksellisempään suuntaan menevät sävyltään leikkisämmät kuten "moikka", "hellou" tai "heippa". Tylsä avaus voi kuitenkin olla satojen kanssa jutelleelle stoppi - keskustelu ei välttämättä käynnisty ollenkaan molemminpuolisesta tykkäämisestä huolimatta. "Ensimmäinen askel on kaikista tärkein."

Hyviä aloituksia voisi puolestaan listata tähän vaikka kuinka paljon. Pitäydyn kuitenkin kertomaan havaintoja siitä, millainen olisi hyvä avaus. Näitä ohjeita voi sitten soveltaa käytäntöön kukin tahoillaan.

Ensinnäkin hyvä aloitus on reipas ja innostunut. Tietenkin liian innokas vaikutelma saattaa olla epäuskottava, eikö? Nuo tylsät ja turvalliset tervehdykset nousevat kategoriaan "hyvät", jos niihin yhdistää mukavan hymiön ja/tai huutomerkin. Itse suosisin molempia sekä leikkisämpää tervehdystä. Huomannette, että listasta puuttui "moro". Morottelu on jätkien välinen juttu. Sanovatko tytöt pojille Tampereellakaan "moro"? (lisätty 10min. myöhemmin: tyttö aloitti juuri keskustelun sanomalla moro. Ensimmäinen ikinä. Ja Tampereeltahan toki huuteli!)

Toisekseen hyvä aloitus on kohdennettu. Tutustu keskustelukumppaniisi etukäteen. Jos profiili ei tarjoa aineksia, niin katso kuvia, ja mieti mitä haluaisit juuri sille henkilölle sanoa. Jonkinlainen aitous toimii ehdottoman hyvin. Kyllä sinä pystyt siihen, vaikka nyt mietit "että miten muka pystyn kohdistamaan tuntemattomalle mitään."

Kolmanneksi hyvä aloitus on, tylsästä poiketen, jotenkin raikas ja erilainen. Kenties yllätävän aloituksen keksimisestä tulee pitkään käyttäessä pieni paine. Hyvään tervehdykseen voisi liittää perään jonkin kivan kysymyksen. Kuulumisen kysyminen menee mun kategoriassa tylsään. Sillä ei ehkä kannatta aloittaa. Itse vaihtelen kysymystä fiiliksen mukaan ja yleensä pyrin kysymään jotakin, jonka uskon profiilin perusteella kuuluvan toisen elämään. Tai sitten perusvarma "mikä sun lemppari Pokémon on?".

"Heii :) Tosi kiva, että sinäki painoit tykkäystä!"

Neljänneksi hyvästä aloituksesta nostettakoon esille toisen kehuminen. Jos saat keskustelukumppanin, rehellisesti, tuntemaan itsensä tärkeäksi, niin olet todella vahvoilla! Jos kehut, niin ole rehellinen. Jos tuntuu oikeasti siltä, että "oli tosi jees ku sain matchin sun kanssa", niin sano se! Jos ei tunnu, niin älä sano. Muovi murenee nopeasti.

Mitäs sitten ne huonot aloitukset sitten ovat? Olen kuullut muutamia mukavia, joita en suosittele käytettäväksi. Esimerkiksi tällainen äkkiseltään ehkä monesta miehestä mukavan rennolta tuntuva "mitäs mimmi" -heitto ei todennäköisesti tee toivottavaa vaikutusta.

Olen myös kuullut nimellä tervehtimisen olevan vähän etovaa. Kyllä se minustakin tuntuu lipevältä, jos ei tunne toista ollenkaan. Huonoimmiksi aloituksiksi laitettakoon asiattomuudet. Ai mitkä?

"Haluuks nähä mun palmun?" Ei jatkoon.

Ensimmäinen askel on kaikista tärkein.

Koolla on väliä

Onhan Tinder vielä kaikkien huulilla, onhan? Ainakin käyttäjiä tuntuu tulevan koko ajan lisää. Tai sitten Tinder oppii tunnistamaan liiallisesta käytöstä johtuvat oireet ja ilmoittaa "pelaajan" hyvinvointia ajatellen, että "lähelläsi ei ole uusia käyttäijiä." Raha-automaatit voisivat myös kieltäytyä ottamasta rahaa vastaan, jos on hävinnyt paljon lyhyen ajan sisään. Ei kaikkea kerralla!

Uusi juttu, johon olen hiljattain törmännyt, on ihmisten profiilitekstien muuttuminen. Viime aikoina on tullut vastaan naisten profiileja, joissa he ilmoittavat oman pituudensa. Edellinen taisi olla 179cm. Siihen vielä korkkarit ja meikäläisellä tulisi niska kipeäksi jo silmiin katsomisesta.

Mihin oman pituuden ilmoittamisella pyritään? Onko pituuden ilmoittaessa itsellä jokin "alamitta" tiedossa jo ennakkoon? "Alle 180cm en halua tapailla?" Todennäköisesti on. Pitkän tytöt voivat oman mittansa ilmoittamalla torjua jo ennakkoon "liian lyhyet" miehet. Mutta eihän se niin toimi! Eikös se niin ole, että kaikilla suurmiehillä on itseään pidempi nainen?

Olen kuullut myös miesten laittavan näkyvii oman pituudensa. Kenties tällä torpataan liian pitkät naiset heti alkuunsa. Miehiltä kuultua ja itse koettua: keskustelussa tulee hyvin nopeasti piste, jossa nainen kysyy miehen pituutta. Kyllähän tämän tiedon valmiiksi ilmoittaminen vähentää kysymisen vaivaa.

Eikö profiiliin voisi sitten lisätä muutakin tarpeellista infoa? Onko varattu, miksi käyttää Tinderiä, kuinka kauan on käyttänyt, miten on päivä mennyt, mitä opiskelee/missä on töissä, mistä on kotoisin. Ei tarvisi enää jutella ollenkaan! Tai voisi mennä ns. suoraan asiaan. Mikä lie se asia sitten onkaan.

Ja voihan toki muitakin "kiinnostavia mittojaan" ilmoittaa! 

Pertti, 32
5cm.

Ulla-Kukka, 28
70D